Olen 24 vuotias. Isä keksi jostain kysyä lääkäriltä että mittaa testoarvot. Olivat alhaiset. Päätin itsekkin kysyä, koska olemme oireiltamme samanlaisia. Lääkäri ensin totesi että: sulla on lapsi, sulla on lihaksia, karvoitusta jne. Eli ei ole testot alhaalla. Otettiin kuitenkin ja tulos 6,6 eli merkittävästi alhainen. Ohjattiin jatkotutkimuksiin ja otettiin lisää verikokeita. Todettiin että urheilullinen kaveri, vähän kolesterolit koholla ja testot alhaalla. Kuitenkaan ei mitään jatkotoimenpiteitä koska olen niin nuori. Siis mitä?? Kysymyksiä olisi ollut paljon, mutta en päässytkään kunnolla aiheesta oppineen lääkärin kanssa puhumaan. Alempana kerron siis oudot pointit tästä testojutustani:
Mä oon aina ollut huono keskittymään, mun energia on aina ollut ihan loppu siis todella loppu, todella monet koulupäivät ovat olleet helvettiä kun aina on ollut se fiilis että bensa vain yksinkertasesti loppu. Kamppailulajeista kiinnostuin ja ne oli ainoat lajit missä aloin kehittyä koska saan andrenaliinista ja "käskyttämisestä" energiaa. Oon vahvasti siis sitä mieltä että testot ovat jo lapsena olleet matalat. Kuitenkin jostain syystä normaalit miehiset piirteet kehittyvät? Eli murrosikä oli normaali jne. Nytkin alhaisilla testoilla niin lihas kyllä kehittyy?? Seksi toimii, vaikka uskon että korkeimmilla testoilla voisin useammin harrastaa seksiä vaimon kanssa. Ei onnistu kovin helposti kahtena peräkkäisenä päivänä.
Nyt mietin (moneen asiaan perustaen) että ongelma tässä on se ettei kroppaan imeydy ravintoaineet? Sellanen fiilis on. Mitä vaan vedän kurkusta alas tai syön terveellisesti niin keho ei vastaanota vitamiineja jne? Siksi testotkaan ei nouse koskaan. Yksi perustelu tähän se että mitkään lääketabletit ei tunnu tepsivän. Esim unilääkkeet ei tee mitään, sama juttu isällä. Vahvoista särkylääkkeistä (esim panacod) ei mene nuppi vähääkään sekaisin, vaikka joskus juuri tätä testatakseni olen vähän enemmän ottanut.
tästä voisin siis kirjottaa todella pitkäänkin, mutta jos täälä on ihmisiä jokka osais jotain sanoa tähän niin sanokaa. Lähetään siitä jatkamaan keskustelua.
Alhainen testosteroni jo hyvin nuorena?
75
19237
Vastaukset
- Näin se vaan menee
Valitettava tosiasia suomalaisessa terveydenhuollossa on se, että naiset kyllä tutkitaan menkkavaivojen, vaihdevuosivaivojen jne takia, saavat myös tarvittavaa hoitoa... miesten kohdalla homma on täysin päinvastainen, sun kohdalla on suoranainen ihme, että tuota testoarvoa on ylipäätään suostuttu tsekkaamaan, jatkoja tuohon on kuitenkin turha ootella. Mulla on ollut puhti hukassa jo vuosikausia, samoin seisokki, molemmat katos joskus alle 35 vuotiaana. Mitään apua tai tutkimusta tähän ei saa suomalaisesta terveydenhuollosta, paitsi jos olisin nainen...
- monta monessa.
Lääkkeiden vaikutus on todella yksilöllinen. Itse saan yleensä vain ne haittavaikutukset.
Mitä syöt?
Terveelinen ruoka?
Mitä' se sulla tarkoittaa?
D-vitamiinin puute vähentää testosteronia.
Syöthän sitä talviaikaan ja kesällä'kin, jos et ole auringossa päivällä 100µg/vrk?
Onko otettu muita verikokeita?
Kilpirauhanen?
Kyllä laaja-alaiset verikokeet pitöisi ottaa, jos testot muuten terveellä oon alhaiset.
Lihavuus alentaa testosteronia, koska rasva lisää estrogeenia elimistöön eli sitä naishormoonia.- TestotAlhaalla
Sanotaan että ruokavalio vois olla terveellisempi, mutta esim armeijassa söin 9 kuukautta hyvin terveellisesti ja säännöllisesti eikä se muuttanut tilannetta yhtään. Oon kokeillu kaiken maailman vitamiineja syödä, mm d-vitamiinia. Mut tuntuu tosiaan ettei imeydy tai jotain. Ja sitä rasvaa ei tosiaan ole ylimääräistä. Ne laajat testit otettiin joo mut siihen se loppu. Oli lapussa vaan teksti et: oot niin nuori että olis enemmän haittaa jos alettais lääkkeitä ottamaan. Totta varmasti, mut olis huvittanu päästä puhumaan näistä jutuista edes.
- 3+3
TestotAlhaalla kirjoitti:
Sanotaan että ruokavalio vois olla terveellisempi, mutta esim armeijassa söin 9 kuukautta hyvin terveellisesti ja säännöllisesti eikä se muuttanut tilannetta yhtään. Oon kokeillu kaiken maailman vitamiineja syödä, mm d-vitamiinia. Mut tuntuu tosiaan ettei imeydy tai jotain. Ja sitä rasvaa ei tosiaan ole ylimääräistä. Ne laajat testit otettiin joo mut siihen se loppu. Oli lapussa vaan teksti et: oot niin nuori että olis enemmän haittaa jos alettais lääkkeitä ottamaan. Totta varmasti, mut olis huvittanu päästä puhumaan näistä jutuista edes.
Armeija ruokaa koostuu pitkälti viljoista ja perunasta eli se ei ole mitään terveellistä tai ravintorikasta vaan eittäin ravintoköyhää.
Vaadi tutkimuksia
kilpirauhanen
laaja verenkuva
jne...
Mutta jos sulla ei mitään oiretta ole, niin sitten tuehaan murehdit.
Paranna ruokavaliotasi.
http://personal.inet.fi/koti/remeli/aitoa_ruokaa.htm
- juuri näin
Hoidetaanko nyt ihmistä vai niitä labroja? Lihakset kunnossa kivekset normaalit ja miehekäs karvoitus. Miks aloittaa lääkitys, että tulee hyvä mieli? Kantsii etsiä muualta syitä masennukseen kuin hormonit. Akoilla aina kaikki johtuu kilppareist ja jätkillä testoista. On se helpompaa selittää kaikki itselleen näin kuin tunnustaa olevansa luuseri ja tehdä sille jotain.
- juuri näin
Hoidetaanko nyt ihmistä vai niitä labroja? Lihakset kunnossa kivekset normaalit ja miehekäs karvoitus. Miks aloittaa lääkitys, että tulee hyvä mieli? Kantsii etsiä muualta syitä masennukseen kuin hormonit. Akoilla aina kaikki johtuu kilppareist ja jätkillä testoista. On se helpompaa selittää kaikki itselleen näin kuin tunnustaa olevansa luuseri ja tehdä sille jotain.
- juuri näin
Hoidetaanko nyt ihmistä vai niitä labroja? Lihakset kunnossa kivekset normaalit ja miehekäs karvoitus. Miks aloittaa lääkitys, että tulee hyvä mieli? Kantsii etsiä muualta syitä masennukseen kuin hormonit. Akoilla aina kaikki johtuu kilppareist ja jätkillä testoista. On se helpompaa selittää kaikki itselleen näin kuin tunnustaa olevansa luuseri ja tehdä sille jotain.
- jelete
Testosteroni-boosterit - http://track.healthtrader.com/track.php?c=cmlkPTI4NTM1NCZhaWQ9MjQ1ODMyNTI
- maallikotar
"On se helpompaa selittää kaikki itselleen näin kuin tunnustaa olevansa luuseri ja tehdä sille jotain."
:D
Aloittajalle, ehkä tuo alhainen testotaso on vain yksilöllinen ominaisuus, joka on jossain määrin ilmeisesti perinnöllinen (tai ainakin taipumus siihen). Jotkut yksilölliset ominaisuudet ovat inhottavia, vaikkeivät vielä sairauksia olekaan.
En ole asiantuntija, mutta minäkin suosittelisin terveellistä ruokavaliota (kyllä ne ravintoaineet varmaan kohtalaisesti imeytyy) ja säännöllistä liikuntaa, ehkä lihastreeniä siinä määrässä kuin jaksaa.
Jos alhaisen testosteronin oireet voimistuvat iän myötä, niin varmaan sitten voit aloittaa testosteronihoidon. Hyötyjen ja haittojen punnitsemisestahan tällaisissa asioissa on kyse.- ViestinAloittaja
Muutamille voin siis vastata lähinnä että lukekaa nyt uudestaan mun tuo aloitus kun oireista kerroin. Esim mistään masennuksesta en oo tainnu puhua
- AloitinTänKeskustelun
ViestinAloittaja kirjoitti:
Muutamille voin siis vastata lähinnä että lukekaa nyt uudestaan mun tuo aloitus kun oireista kerroin. Esim mistään masennuksesta en oo tainnu puhua
Jaa nyt huomasin että on jostain syystä jäänyt monta riviä tallentumatta yläpuolisessa viestissä. Hohhoh, mitähän mä kirjotin.. Kyllä mä siis ihan ok ravintoa syön, salaattia jne (ainaki lähes joka päivä). Ongelma on ollut se ettei oo energiaa eikä pysty keskittyä. Oon samaa mieltä mitä ylempänä kirjotettiin et varmaan joku meille luontainen juttu mikä menee suvussa, jolle ei saa mitään. Paapalla siis myös samat jutut. Okei toki isälle laitettiin testo tabletit mitkä tosin (yllätys) eivät imeyteneet ollenkaan, eli testot ei lähteneet nousuun niilläkään. Tukee teoriaani siitä että ravinto ei imeydy jotenkin ja se on tän suvun vika. Sit testogeeli kyllä lähti toimimaan. Mulle muuten tarkkaavaisuushäiriö todettiin vuosi sitten ku testeihin änkesin. Samat oireet isällä ja paapalla. Veikkaan et ne oireet kuitenki johtuu testoista tai ravinnon imeytymättömyydestä. Yllätys yllätys concertta lääke ei tehnyt mun kohdalla mitään, vaikka otti kuinka paljon. Koska mulla on teoria: eivät imeydy :)
- AloitinTänKeskustelun
AloitinTänKeskustelun kirjoitti:
Jaa nyt huomasin että on jostain syystä jäänyt monta riviä tallentumatta yläpuolisessa viestissä. Hohhoh, mitähän mä kirjotin.. Kyllä mä siis ihan ok ravintoa syön, salaattia jne (ainaki lähes joka päivä). Ongelma on ollut se ettei oo energiaa eikä pysty keskittyä. Oon samaa mieltä mitä ylempänä kirjotettiin et varmaan joku meille luontainen juttu mikä menee suvussa, jolle ei saa mitään. Paapalla siis myös samat jutut. Okei toki isälle laitettiin testo tabletit mitkä tosin (yllätys) eivät imeyteneet ollenkaan, eli testot ei lähteneet nousuun niilläkään. Tukee teoriaani siitä että ravinto ei imeydy jotenkin ja se on tän suvun vika. Sit testogeeli kyllä lähti toimimaan. Mulle muuten tarkkaavaisuushäiriö todettiin vuosi sitten ku testeihin änkesin. Samat oireet isällä ja paapalla. Veikkaan et ne oireet kuitenki johtuu testoista tai ravinnon imeytymättömyydestä. Yllätys yllätys concertta lääke ei tehnyt mun kohdalla mitään, vaikka otti kuinka paljon. Koska mulla on teoria: eivät imeydy :)
Ja siis vielä lisään ku puhutaan liikunnasta jne. Oon siis normaali painoinen, liikuntaa harrastava ja lihastakin on. Ei oo siis siitä nyt kiinni tämä.
- kokeile..
AloitinTänKeskustelun kirjoitti:
Jaa nyt huomasin että on jostain syystä jäänyt monta riviä tallentumatta yläpuolisessa viestissä. Hohhoh, mitähän mä kirjotin.. Kyllä mä siis ihan ok ravintoa syön, salaattia jne (ainaki lähes joka päivä). Ongelma on ollut se ettei oo energiaa eikä pysty keskittyä. Oon samaa mieltä mitä ylempänä kirjotettiin et varmaan joku meille luontainen juttu mikä menee suvussa, jolle ei saa mitään. Paapalla siis myös samat jutut. Okei toki isälle laitettiin testo tabletit mitkä tosin (yllätys) eivät imeyteneet ollenkaan, eli testot ei lähteneet nousuun niilläkään. Tukee teoriaani siitä että ravinto ei imeydy jotenkin ja se on tän suvun vika. Sit testogeeli kyllä lähti toimimaan. Mulle muuten tarkkaavaisuushäiriö todettiin vuosi sitten ku testeihin änkesin. Samat oireet isällä ja paapalla. Veikkaan et ne oireet kuitenki johtuu testoista tai ravinnon imeytymättömyydestä. Yllätys yllätys concertta lääke ei tehnyt mun kohdalla mitään, vaikka otti kuinka paljon. Koska mulla on teoria: eivät imeydy :)
Aloita viljaton ruokavalio ja heti.
- KeskustelunAloittaja
kokeile.. kirjoitti:
Aloita viljaton ruokavalio ja heti.
Ennenkuin välittömästi muutan elintapojani näin radikaalisti, niin haluatko perustella että miksi se auttaisi asiaa? :D
- sup sup
kokeile.. kirjoitti:
Aloita viljaton ruokavalio ja heti.
- kokeile..
KeskustelunAloittaja kirjoitti:
Ennenkuin välittömästi muutan elintapojani näin radikaalisti, niin haluatko perustella että miksi se auttaisi asiaa? :D
Viljaton ruokavalio on normaalia ei radikaalia.
Viljojen ja/tai maidon karsiminen ei tietenkään ratkaise kaikkien ihmisten kaikkia mahdollisia terveysongelmia, mutta todella monella erittäin nopea ja yksinkertainen tapa parempaan hyvinvointiin, joka ei maksa mitään.
http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm
- Joulu on olemassa
Heh, yhtä hyvin voi lopettaa syömisen kokonaan jos pelkää ravinnon saantia. Kaikenlaiset hihhulit uskoo mihin vaan kuin hullu kaurapuuroon.
- testoopyllyyn
Testoo piikillä persiiseen vaan, et saa apua kun kaikki vaan toivoo että voisit mahdollisimman huonosti. netistä löydät tiedot, älä vaan tee mitään laitonta kun sellaista ei saa tehdä. Ihan sama vaikka kuolisit muuten mutta lakia ei saa rikkoa.
Jos tiedät mitä tarkoitan. - horkut kehiin jo!
Älä edes uneksi että sua haluttais auttaa vaikka testot olis nolla.
Perehdy aiheeseen ja lääkitse itsesi, saat elämäsi takaisin.
Ämmät saa lekurista testoo haluttomuuteen, miehet ei mihinkään. - Testo2
Onhan noi sun arvot ihan liian alhaiset. Tässä jotain vinkkejä. Tupakka ja viina pois. Ylipainoa sulla ei taida olla. Kunnon uni. Ruokavalio ja vitamiinit kuntoon. Ei stressiä.
Ota purkista mm(Esim vitacost/iherb saa kohtuuhintaan)
Kunnon multivitamiini.
D-vitamiini
Sinkki
Magnessium
K2 vitamiini
Maca
Argiini
Testojack 100
Jos epäilet että on imeytymishäirötä niin katso alla
http://kaisajaakkola.com/2012/02/vatsahappotesti/
Iherbistä saa tuotetta nimeltä Superenzymes.
tai menet suoraan lääkäräriin uudestaan urologille.
Ensiksi vaadit verenkuvan ja kilpirahasarvojen mittauksen että näissä ei ole mitään vikaa.
Jos näistä ei löydy mitään vikaa,niin vaadit lääkäriltä sen testogeelin koejakson reseptin.
Mutta on mahdollista että geelikään ei auta, itsellä ei nostanut arvoja oikeastaan olleenkaan. - S-Testo
Testosteroni on hormoni joka ylläpitää terveyttä ja antaa motivaatiota. Testosteroni myös kohentaa muistia ja oppimiskykyä. Se on myös tekijä lihasmassan ylläpidossa ja hiusten kasvussa. Se vaikuttaa luiden tiheyteen ja punasolutuotantoon. Raskaita painoja nostamalla saa konttorirotan testosteronitasot nostettua normaalitasolle. Jos elimistö ei muodosta testosteronia niin se toinen vaihtoehto on että muodostuu stressihormoni kortisolia ja ylimääräistä estrogeenia. Varsinkaan miehille (ja myös naisille) tämä toinen reitti ei ole hyväksi. Tuloksena on lihasheikkous, nivelrikot, lihavuus, laihuus yms. sairauksia joita sitten lääkitään erivärisillä pillereillä ja sairaslomilla.
http://www.terve.fi/testosteroni
Ylipaino voi haitata nuorten miesten seksuaalista kehitystä ja vaikuttaa heidän lisääntymiskykyynsä. Tuoreessa amerikkalaistutkimuksessa ylipainoisten nuorten testosteronitasot olivat puolet alhaisemmat kuin normaalipainoisilla nuorilla.
Jos testosteronitasot säilyvät näin alhaisina läpi koko teini-iän, tutkijoiden mukaan on olemassa todellinen vaara, että heistä kehittyy impotentteja ja lisääntymiskyvyttömiä aikuisia.
Löydön teki sama Buffalon yliopiston ryhmä, joka havaitsi, että aikuisilla ylipainoisilla ja tyypin 2 diabeetikoilla testosteronitasot ovat huomattavasti alentuneet.
Nyt julkaistu tutkimus on kuitenkin ensimmäinen, jossa lihavuuden ja testosteronin yhteyttä on tutkittu 14–20-vuotiailla pojilla. Tulokset osoittivat, että ylipainoisilla pojilla oli noin 50 prosenttia vähemmän testosteronia kuin normaalipainoisilla pojilla. Koska testosteroni ohjaa poikien sukupuolista kypsymistä, näin alhaiset testosteronitasot voivat vaikuttaa haitallisesti seksuaalisten toimintojen kehittymiseen, tutkijat sanovat.
Liika sisäelinrasva nostaa estrogeenitasoja ja alentaa testosteronitasoja.
Painon pudottamisen paremman ravinnon ja liikunnan avulla uskotaan palauttavan testosteronitasot normaaliksi.
http://www.hs.fi/elama/Tutkimus Ylipainoisilla pojilla hälyttävän alhaiset testosteronitasot/a1305608818080
Tuoreen itävaltaistutkimuksen mukaan veren D-vitamiinipitoisuus kulkee käsi kädessä testosteronipitoisuuden kanssa.
http://manninen-nutraceuticals.blogspot.fi/2010/01/d-vitamiini-ja-testosteroni.html
Riittävä D-vitamiinin saanti lisää miesten testosteronia
http://terveyshymy.fi/tohtori-tolonen/d-vitamiini-lisaa-miesten-testosteronia
Testosteronipitoisuudet alenevat usein miehillä ikääntymiseen liittyen, ja se voi esimerkiksi vähentää jaksamista ja lisätä väsymystä. Korkeammista testosteronipitoisuuksista on apua esimerkiksi lihasmassan ja luuntiheyden säilyttämisessä. Uuden kontrolloidun itävaltalaistutkimuksen mukaan riittävä D-vitamiinilisä kohottaa testosteronipitoisuuksia miehillä.
Tutkimusryhmään kuuluneet käyttivät 83 mikrogramman suuruista päivittäistä D-vitamiinilisää vuoden ajan. Kontrolliryhmään kuuluneet saivat lumevalmistetta. D-vitamiinilisä kohotti kokonaistestosteronin, bioaktiivisen testosteronin ja vapaan testosteronin määrää. Kontrolliryhmässä ei muutoksia havaittu.
http://ruohikolla.blogspot.fi/2010/12/d-vitamiinilisa-kohottaa-testosteronia.html
Euroopan Unionin elintarviketurvallisuuselin EFSA nosti D-vitamiinin turvallisena päiväannoksena pidetyn nuorten (11–17 v) ja aikuisten rajan 50 mikrogrammasta (µg) 100 µg:aan. EFSA päätyi tähän tulokseen käytyään läpi uudet D-vitamiinitutkimukset. Vauvojen rajana on nyt 25 ja 1–10-vuotiaiden rajana 50 µg päivässä.
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=247 - S-Testo
Uudet tutkimustulokset osoittavat, että testosteronihoitoa saavat miehet kuolevat muita todennäköisemmin sydäninfarktiin tai aivohalvaukseen.
Testosteronia annetaan usein miehille, joiden testosteronitasot ovat niin alhaiset, että se aiheuttaa esimerkiksi erektiohäiriötä ja väsymystä. Testosteronihoitojen on kuitenkin havaittu kasvattavan riskiä kuolla sydäninfarktiin tai aivohalvaukseen.
Tutkimukseen osallistui 8709 testosteronivajeesta kärsivää yli 60-vuotiasta miestä. Joka seitsemäs miehistä osallistui testosteronihoitoon ja sai kehon luontaista testosteronia pistoksina tai geelinä. Kaikkien miesten verisuonten kunto oli kartoitettu ennen tutkimuksen aloittamista.
Havaittiin, että 20 prosenttia niistä, jotka eivät käyttäneet testosteronia, kuolivat tutkimusjakson aikana. Vastaavan jakson aikana kuoli jopa 26 prosenttia niistä, jotka eivät käyttäneet testosteronia. Juuri verisuonten tukoksiin testosteronin käyttäjät kuolivat 29 prosenttia todennäköisemmin kuin testosteronia käyttämättömät.
Erot eivät selittyneet verenpaineen tai sydänlääkityksen vaikutuksella. Testosteronin käytön aloittaneet olivat ennen käyttöä paremmassa kunnossa kuin ne, jotka eivät aloittaneet käyttöä.
Suurimmalla osalla tutkimukseen osallistuneista miehistä oli jo ennen tutkimuksen aloittamista ollut sepelvaltimotaudin oireita, korkea verenpaine, diabetes tai muita terveysongelmia. Ei siis ole varmaa, päteekö tutkimustulos nuorempiin ja terveempiin testosteronihoitoa saaviin miehiin.
Testosteronin pitkän aikavälin riskit tunnetaan yleisesti huonosti. Jotkut tutkimustuloksen viittaavat siihen, että testosteronihoito voisi myös pahentaa uniapneaa tai kasvattaa kivessyöpäriskiä.
Lähde: Reuters
Testosteronihoidon turvallisuus
Testosteronihoito näyttää suurentavan kuoleman, sydäninfarktin tai aivohalvauksen riskiä lähes 30 %. Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa seurattiin 8 709 miestä, joiden testosteronipitoisuus oli alle 10 nmol/l. Heistä 1 223 aloitti sittemmin testosteronihoidon joko geeli-, laastari- tai injektiomuodossa. Kolmen vuoden seurannassa valtimotautitapahtumia esiintyi hormonihoitoa saaneilla merkitsevästi enemmän, vaikka he olivat hieman nuorempia (keski-ikä 61 vuotta) ja terveempiä kuin testosteronihoitoa käyttämättömät miehet (keski-ikä 64 vuotta).
Vaikkakin tutkimusasetelma oli havainnoiva, on nyt ensi kertaa saatu näyttöä testosteronihoidon pitkäaikaiskäyttöön liittyvästä valtimotautiriskistä.
Satunnaistettua ja kontrolloitua kliinistä tutkimusta kaivataan tulosten varmistamiseksi. (Vigen R ym. JAMA 2013;310:1829)- S-besto
Roskatutkimuksia. Korvaushoidolla ei ole mitään yhteyttä lisääntyneeseen kuolleisuuteen, kunhan vaan pidetään arvot kohtuuden rajoissa. Ymmärtääkö S-testo ollenkaan kuinka paskaa matalat arvot voivat elämästä tehdä.
- kerttu kysyy
S-besto kirjoitti:
Roskatutkimuksia. Korvaushoidolla ei ole mitään yhteyttä lisääntyneeseen kuolleisuuteen, kunhan vaan pidetään arvot kohtuuden rajoissa. Ymmärtääkö S-testo ollenkaan kuinka paskaa matalat arvot voivat elämästä tehdä.
Now Foods, L-Tyrosine, Extra Strength, 750 mg, 90 Capsules
Saako tätä tilata iherbistä? - Inhorealismia
S-besto kirjoitti:
Roskatutkimuksia. Korvaushoidolla ei ole mitään yhteyttä lisääntyneeseen kuolleisuuteen, kunhan vaan pidetään arvot kohtuuden rajoissa. Ymmärtääkö S-testo ollenkaan kuinka paskaa matalat arvot voivat elämästä tehdä.
Roskatutkimus tai ei, tuo on riittävä peruste sille, ettei Suomessa tällaiseen ongelmaan hoitoa saa. Naisten vaihdevuosivaivat ja menkkaränkät nyt on sitten oma lukunsa, ilmeisesti niitä hoidetaan vain siksi, kun niitä akkoja ei muuten kukaan jaksaisi...
- ei kukaan
Ketjun aloittaja todennäköisesti jätettiin hoitamatta douppi epäilyjen takia. Urheilee on lihaksia kolesterolit huonot ja testot matalat= tohtoreille selvä douppitapaus.
Syyttömyyttä et kykene todistaan ja ilman hoitoa jäät.
Ihan todennäköistä, Että nuo oireet johtuu liian matalista testoista. Noin matalila arvoilla on epätodennäkköistä saada riittävää parannusta tilanteeseen millään ravinto jne kikkailuilla. - selvä tapaus
Siis mitä ihmettä?? Kyllähän sitä nyt pitää hoitoa saada oli sitten käyttänyt menneisyydessä douppia tai ei. Liian alhaiset tasot ovat terveysriski ja se on hoidettava! sanoohan sen jo järkikin.
- ei kukaan
Ei ne vaan hoida, Eivätkä sano edes aiheettomia väärinkäyttöepäilyksiään suoraan.
Urheileva mies ja testo siitä jää vaan niin paha jälkimaku suuhun.
Eikä siis tarvi olla douppi historiaa ollenkaan, Riittää jos siitä epäillään ulkonäöntakia. - vaadi..
Vaihda lääkäriä.
Jos on muuten terve ja syö kunnolla, niin ei ole terve, jos testot on liian alhaalla ja siihen on oltava joku syy.
Senioreilla saattaa olla alhaiset testot, mutta muuten on joku sairaus, joka sen aiheuttaa tai elintavat. - mi6
Jos syö liian terveellisesti = liian vähän rasvaa, niin rasvaliukoiset vitamiinit ja muut aineet ei imeydy elimistöön. Ei muuta kuin testolla kyllästettyä härkäpihviä naamariin, niin tasot nousee; Lääkärit ei kyllä katso tätä hyvällä, mutta siitä ei kannata välittää.
Jos ottaa testoa douppausaineena, niin voi olla, että elimistö vähentää omaa tuotantoa.- testo123
Heh, ei taida elimistö tietää mihin tarkoitukseen testoa otat. Ja aina kun kehoon laitetaan hormonia kehon ulkopuolelta niin keho lopettaa sen oman tuotannon. Ja myöskään ei ole lääkärin tehtävä arvostella potilaan testosteroni vajeen syytä, ja jättää ilman hoitoa. Jos potilaalla on todetut oireet on niitä hoidettava riippumatta mistä ne ovat eiheutuneet.
- 3+3
A deficiency in testosterone may cause a man to lose his sex drive, experience erectile dysfunction, develop osteoporosis, feel depressed, and lose muscle mass.
A new study found that vitamin D deficiency was independently associated with testosterone deficiency among Korean men.
Get the full story:
http://www.vitamindcouncil.org/vitamin-d-news/does-vitamin-d-affect-testosterone-levels/ - hoks
moi,nuo sun testoarvot liian matalat terveyskeskus lääkäreitä ei paljo kiinnosta apua kyllä löytyy laita sähköpostiosoite niin rupeaa asia rulettamaan
- TestoUp
Moro. Mulla on ollut täysin vastaava tilanne. Oon 24v, arvot olivat 18 vuotiaana myös 6,5 n/mol... olen monta vuotta yrittänyt korjata ongelmaa, ja nyt olen saanut luontaisesti testosteronin kohdalleen.. eli arvot on nykyään 22,9 n/mol , eli kolminkertaistunut.
On tullut kokeiltua korvaushoitoa, mutta se oli iso virhe. Se tuhoaa omaa tuotantoa entisestään ja pitkittää oman tuotannon palautumista. Lopetin korvaushoidon 2 vuotta sitten.
sitten tein näin:
- D-vitamiinia 100 yksikköä per päivä
- Painon pudotus. Ite pudotin 100kg -> 90 kg
- Sinkkiä 60mg/päivä
- Punttitreeniä 3krt /vko
- Kävelyä/lenkkeilyä
- Kananmunia keltuaisineen 1-2 päivässä (kolesteroli erittäin tärkeää teston kannalta!)
- Ruokavalio kuntoon.
- Monivitamiini-annos päivittäin.
- olin runkkaamatta 3 kuukautta, luulen että vaikutti merkittävästi
Joitakin lisäravinteita tuli vielä käytettyä mm . Maca-jauhe.
Luulen että merkittävin vaikutus teston nousuun oli painon pudottamisella ja runkkaamattomuudella.
Syyt alhaiseen testoon olivat minusta ylipaino, ylikunto (liikaa punttitreeniä), masennus, huono ruokavalio, vähäinen aerobinen liikunta, d-vitamiini vajaus, vitamiini vaje yms..
Älä aloita korvaushoitoa.- TESSSTOOOOO
Mitä, jos korvaushoito nosti kehon oman tuotannon korkeemmaksi? Mitä jos se oli se boosteri, jota keho tarvitsee. Kyllähän nuorille käytetään testoa murrosiän alkamiseenkin.
- tuube
S-TESTO PUHUU NÄILLÄ PALSTOILLA TÄYTTÄ PASKAA EI MITÄÄN TODENPERÄISYYTTÄ
- kiminkinen
Etsi käsiisi Tohtori Kiminkinen, hän katsoo potilasta eikä viitearvoja papereista.
- deevitamiinia
http://www.vitamindcouncil.org/blog/study-finds-low-vitamin-d-status-is-associated-the-prevalence-of-hypogonadism-in-chinese-men-08-2015/
1.8.2012 Euroopan Unionin elintarviketurvallisuuselin EFSA nosti D-vitamiinin turvallisena päiväannoksena pidetyn nuorten (11–17 v) ja aikuisten rajan 100 µg:aan. Ja 1–10-vuotiaiden 50 µg päivässä. Lausunnossa mainitaan, että edes 250 µg päiväannoksella ei löydetty mitään haittavaikutuksia. - Hepjep
Terve. Täälläkin testosteroni ongelmia. Ikää 31v. Kova väsymys vaivannut jo vuosia. Testo vuosi sitten 8.7 ja nyt 6.8. Kaikki muut veriarvot katsottu ja ovat hyvät. Ensin käytin puolivuotta testogeliä jolla ei ollut juuri mitään vaikutusta. Nyt menossa neljäs nebido-pistos ja arvot vaan laskevat. Kahden viikon päästä olisi taas verikokeet ja halusin siihen myös estrogeenin mittauksen mukaan. Tarkotus olisi läheä kokeilemaan arvojen nostoa luomukonsteilla noita aiemmin esitettyjä vinkkejä hyödyntäen. Onko kellään muulla ollut niin ettei testoarvot nouse edes nebidolla tai testogelillä? Kauanko on mennyt korvaushoidon lopettamisesta että oma tuotanto on lähtenyt edes jotenkin nousuun?
- miääsh
Lääkärin pitäis kyllä seurata myös e2 tasoa ettei nouse liikaa. Itselläni nebido ei pitemmässä juoksussa nostanut arvoja ylös.nyt mennään sustanonilla kolmen viikon välein ja olo on hyvä...
- eikukaanjoopajoo
Mitä tarkoittaa muut veriarvot hyvät? Lääkäreitä kun on joka lähtöön. Testosta huolimatta olo voi olla surkea jos kilppari kusee, kortisolit tontissa jne. Rauta, verensokeri, b12, d vitsku kanssa hyvä katsoa.
Geeli ei välttämättä imeydy.
Nebido hoito voi kusta ammattitaidottoman lääkärin takia. Alkuun se tarvii tiheämpää pistoväliä, jotta riittävä taso kertyy. Suoraan pitkällä pistovälillä aloittaminen ei ole hyvä idea. Ei pure kaikilla tarvittavaa entsyymiä voi puuttua geneettisen jutun takia.
Testotasojen noustessa kortisoli voi laskea, ja jos se valmiiksi suht alhainen voi kyntää liian syvälle. Kilpirauhashormoonien tuotanto tippuu joillakin liian alas. Kivekset tekevät myös hormoonia joka saa kilpirauhasen toimimaan paremmin. - Hepjep
Voi olla ettei mun lääkäri ole ollut ihan ajan tasalla. Elikkäs isoin oire on väsymys ja nuutunut olo joka on ollut todella monta vuotta. Oikeastaan olen aina ollut vähän väsyneempi kuin ystäväni. Välillä tuntuu että päivä menee ihan "usvassa". Mitään muuta vikaa alhaisen testosteronin lisäksi ei ole vielä löydetty. Ylipainoa on hieman mutta ei merkittävästi. Vinkit kelpaisi että mitä kokeita kannattasi vielä ottaa tai mitä muuta voisi tehdä. Seuraavat kokeet on ainakin otettu ja ovat normien mukaiset: Glukoosi,Trombosyytit,Prolaktiini,Luteinisoiva hormoni,Hemoglobiini,Erytrosyytit,Leukosyytit,Perusverenkuva ja trombo ,Prostataspesifinen antig,Aspartaattiaminotransfer,Aspartaattiaminotransfer.
Kilpirauhaskoe on otettu pari vuotta sitten. Unikokeessa olen myös käynyt.
- miääsh
Vaaditaan kaksi alhaista mittausta ennen kuin voidaan aloittaa korvaushoito. Yleiseltä et saa korvaushoitoa. Aavassa on pätevä urologi ( RR) tutkii ja hoitaa kyllä. Olen itse hänen potilaana ollut jo yli vuoden ja en kadu yhtään...
- Hepjep
Kiitos tiedoista. Yksityisellä puolella olen asioinut. Minulla on otettu testoarvo neljä kertaa viimesen vuoden aikana ja alaspäin on mennyt tasaisesti. On vähän yllättänyt kun ei korvaushoidosta olekkaan ollut mitään juuri hyötyä.
- ViestiketjunAvaaja
Olen alkuperäinen tämän keskustelun avaaja. Hommahan tuolloin jäi kysymysmerkiksi ja nyt sitten uudessa työpaikan työterveydessä otin asian taas puheeksi. Selkeästi lääkäri ei taaskaan uskonut alkuun kun katsoi mua. Kuitenkin lihaksia, karvoitusta, kaikki normaalia näennäisesti. Päätti että otetaan kuitenkin verikoe, kuten viimeksikin. No tässä oli nyt se ero sitten että tulin kokeisiin klo 09 aamulla. Heräsin 8.40. Tajusin heti verikokeen jälkeen että eikö aamulla herätessä testot ole korkeimmillaan? Hyvä ettei aamustondiksen kans istu siinä kun verikoe otetaan. No mä arvasin että siihen se jää, testo on korkeemmalla ja lääkäri ei usko mitään. No lääkäri soitti ja kerto sen olleen 12. Ekalla kerralla oli 6. Yritin selittää että eikö se aamu siihen vaikuta. Lääkäri totesi lähinnä ettei sulla mikään oo vaikka epätoivosesti yritin selittää et kyllä on. Se jäi taas siihen.
- TäysinNormaalia
Jos sulla on aamuisin stondis, niin sillonhan kaikki on kunnossa.
- lääketieteen_opiskelija
Ne viitearvot on tehty nimenomaan ja ainoastaan aamuarvoille. Iltapäiväarvoista on vaikea sanoa mitään, sillä ovat yleensä tosi alhaiset. Ohjeissa lukee, että testolabrat pitää ottaa aamulla.
- eikukaanjoopajoo
Tuolla 12 kokonaistestolla moni hyötyy korvaushoidosta, ei toki kaikki.
Kokonaisuudesta on kyse, eikä tervettä miestä pidä lääkitä.
Yleisesti lääkäreillä ei ole ammattitaitoa/työmoraalia hoitaa oikein, kun testosta kyse.
Oireisiin voidaan kyllä kirjottaa sen 5 erilääkettä, joiden yhteiset haitat on kovat. Sitä yhtä oikeaa lääkettä joka auttaisi kaikkiin oireisiin pienillä haitoilla ja halvalla ei kyllä suomessa saa. - voihankives
Tervehdys. Luin tarinan ja se oli kuin omasta elämästäni. Jotenkin itsellänikin ajatus että alhaiset testotasot ovat vaivanneet jo varhaisesta nuoruudesta asti. Tämän päättelen suhteellisen vähäisistä seksihaluista läpi elämän kaikista muista alhaisiin testoihin liittyvistä oireista. Toki libidoissakin on eroja ja siihen vaikuttaa kai muutkin kuin pelkät testotasot. Kaikesta saamattomuudesta /väsymyksestä / masentuneisuudesta/ haluttomuudesta olen kärsinyt koko ikäni. Erikoiseksi asian tekee se että ulkoisen habituksen perusteella on vaikea kuvitella testojen vähyyttä. Kymmeniä kertoja törmännyt kysymykseen roinaamisesta ystävien ja tuntemattomien taholta, lääkäri kysyi sitä kolme kertaa ennenkuin uskoi. Kohdallani on kokeiltu geeliä josta ei ollut mitään apua arvoihin. Kaikkia itsehoitomenetelmiä on kokeiltu. Pistoksiin en ole halunnut siirtyä vielä koska se on todennäköisesti askel lopullisen oman tuotannon loppumiseen enkä haluaisi turvautua siihen vielä tällä iällä,vaikka sitä onkin kertynyt jo 35. Suurin tähän mennessä testotasoihin vaikuttava tekijä on ollut uni. Teen paljon yötöitä ja loma ajan jälkeen otetuissa mittauksissa testo arvot ovat nousseet juuri ja juuri marginaalien sisäpuolelle. Olokin on silloin ollut lievästi kohentunut mutta oireet kuitenkin havaittavissa. Et kertomuksessasi maininnut kuinka on unen laita? Samalla kysyisin onko kenelläkään linkkejä tutkimuksista testosteronivajeen pitkäaikaisesta vaikutuksesta terveyteen, tai muuta aiheeseen liittyvää vakavasti otettavaa tietoa? Voimia kaikille testojen kanssa painijoille!
- AlkuperäinenKirjoittaja
No unen laita on se että oon todella huono nukkumaan. Herään pieniinkin ääniin ja nukahdan todella isolla vaivalla yleensä.
- ughioduhioghdgio
Olen 20v ja tänään otettiin testoarvot. Arvo oli s testo oli 7.9. Ilmeisesti mun ikäiselle nuorelle todella alhaiset jos osaan oikein tulkita. Menen lisätutkimuksiin varmaan tuosta..
- aswefrdgthjk
Riippuu mikä arvo oli kyseessä. Normaali S-Testo miehillä on 10-38 ja tietysti nuo on vain viitearvoja, eli yksilöllistä vaihtelua riittää.
- awsfrdgthyj
aswefrdgthjk kirjoitti:
Riippuu mikä arvo oli kyseessä. Normaali S-Testo miehillä on 10-38 ja tietysti nuo on vain viitearvoja, eli yksilöllistä vaihtelua riittää.
Linkki jäi äskeisestä http://www.terve.fi/testosteroni
- AlkuperänenKirjottaja
Oon alkuperänen kirjottaja. Onko sulla ongelmia tarkkaavaisuuden kanssa? Itellä todettu ADD kun aikuisiällä pari vuotta sitten itteni testeihin tukiin. Veikkaan et tarkkaavaisuuden ongelmat johtuu juurikin tästä testo-ongelmasta
- eikukaanjoopajoo
Painottakaa sitä, että haluatte hoitoa voidaksenne elää normaalisti. Oireiden takia, ette siihen kykene. Älkää vaatimalla vaatiko testoa, pyytäkää oikeaa hoitoa.
Pelkällä kokonaistestolla ei paljoa tee. Parempi ottaa kokonaistesto ja SHBG siitä sitten laskea vapaa testo. Paljon parempi mittari riittävistä tasoista. Vaihtelu voi olla isoa jo samanpäivän sisällä, joten yhden mittauksen takia ei kannata hötkyillä.
Arvot toistuvasti alhaiset, niin lisää kokeita.
Ottakaa kanssa TSH, T4-V ja T3-V
Sitten rautavarastot, aamukortisoli ja verensokeri.
LH ja prolaktiini, ehkä kanssa FSH kertomaan aivolisäkkeen tilanteesta.
Myös LRH-koe antamaan suuntaa missä vika.
Clomifen lääkkeellä voi kokeilla miten mylly toimii, viikossa pitäisi jo LH, että testojen nousta reilusti jos elimistö voi ylipäätään toimia normaalisti.
Yleinen virhe korvaushoitokokeilussa on se, ettei arvoja seurata labrakokein hoitokokeilun aikana. Mitä arvoa hoitokokeilulla on jos se ei nosta tasoja riittäväksi.Jolloin oireettomuus sen suhteen olisi mahdollista.
Kannattaa siis tutkia kunnolla helpottaa pirusti jatkossa jos sudenkuoppia ilmenee.
Korvaushoidossa kuitenkin oma testotuotanto loppuu/vähintäänkin pienenee reilusti. Jolloin joillakin kyykähtää kilpparihormoonitkin sitten liikaa, kivekset tekevät kanssa hormoonia joka piiskaa kilpirauhasta. Korkeilla testotasoilla voi myös kortisolin tuotanto hyytyä liikaa, uusi setti oireita vaikka testot olisi kuinka tapissa.
Puutteelliset tutkimukset tai väärä toteutus voi olla ojasta allikkoon. - m25vuotta
3,5 vuotta sairauslomalla masennuksen / unihäiriön / voimattomuuden yms. paskan vuoksi. Kilpirauhasen arvot aina ok, katsottu puolivuosittain. Nyt vedellyt sinkkiä suht reilusti 2 kk: painoa pois kymmenen kiloa, akne hävinnyt ja hiuksetkin kasvaa. Ja mikä tärkeintä, nyt on voimia ja intoa elää. Jonnekin kadonnut se ainainen uupumus. Toki ottanut myös magnesiumia yms. lisänä, kun moni asia vaikuttaa toisiinsa näissä ravinneasioissa. Oli miten oli, tekisi mieli vedellä lääkäreitä korville ja paljon..
- m25vuotta
Jatkoa edelliseen: s-testo 12,2 nmol/l (viite 10...38), s-testovl 172 pmol/l (155...800) ja s-shbg 42 nmol/l (27...66). Satavuotias voisi olla suht tyytyväinen, mutta mutta.. Täytynee varata aika oikealle lääkärille.
- eikukaanjoopajoo
Jos olosi on hyvä ei kannata pelkkiä numeroita hoitaa, tilanne voi jopa pitkässä juoksussa pahentua.
Laihtuminen voi lyhytaikaisesti laskea testoja ihan reilustikkin. SHBG voi nousta ja vapaa testo laskea esim hiilareita rajottamalla, matalammat insuliinitasot=korkeampi SHBG.
Mikäli oireita ei pahemmin ole jatka terveitä elämäntapoja ja lisää esim D vitskua reilulla kädellä vielä. Älä stressaa asiaa ja kattelet uudet verikokeet sitten vaikka kesällä/syksyllä. - asdasdsdd
Viitearvoissa nuo on, ei mitään syytä mihinkään jatkoihin. Itsellä samaa luokkaa, eikä mitään jatkoja ole tarvinut. Vointi sen sijaan ei ole mistään kohtaa hyvä, ei ole ollut yli viiteen vuoteen...
- eikukaanjoopajoo
S-testo-VL oli tuolla 172= suositustenmukaan hoidon tarpeessa. Sensijaan yhden mittauksen perusteella ei kannata hötkyillä, varsinkaan jos laihduttelut päällä jne. Toki yleensä suomalaiset lääkärit on ammattitaidottomia, eivätkä osaa katsoa vapaatatestoa ollenkaan.
Viitearvojen sokea tuijottaminen on perseestä. Jos laskettu vapaa alle 250 voi syy ihan hyvin olla siinä, kokonaistestossa alle 15 arvo voi olla hoidon paikka. Etsikää oikea lääkäri ja kokeilkaa. Simppeli juttu joku 3kk hoitokokeilu, pieni paha siihen verrattuna jos olot kusee 5 vuotta... - adlkasöldkösakd
eikukaanjoopajoo kirjoitti:
S-testo-VL oli tuolla 172= suositustenmukaan hoidon tarpeessa. Sensijaan yhden mittauksen perusteella ei kannata hötkyillä, varsinkaan jos laihduttelut päällä jne. Toki yleensä suomalaiset lääkärit on ammattitaidottomia, eivätkä osaa katsoa vapaatatestoa ollenkaan.
Viitearvojen sokea tuijottaminen on perseestä. Jos laskettu vapaa alle 250 voi syy ihan hyvin olla siinä, kokonaistestossa alle 15 arvo voi olla hoidon paikka. Etsikää oikea lääkäri ja kokeilkaa. Simppeli juttu joku 3kk hoitokokeilu, pieni paha siihen verrattuna jos olot kusee 5 vuotta...S-Testo-VL 172 on viiterajoissa, eli normaali. Mistä kohtaa tuossa tarvitaan muka jotain "hoitoja"?
- m25vuotta
adlkasöldkösakd kirjoitti:
S-Testo-VL 172 on viiterajoissa, eli normaali. Mistä kohtaa tuossa tarvitaan muka jotain "hoitoja"?
Yleislääketieteen erikoislääkäri miesklinikalta sanoi, että luultavasti hyötyisin hoidosta. Hänen mukaansa vapaan teston alarajana pidetään yleisesti arvoa 220, S-Teston kohdalla 8...12 on "harmaata aluetta". Kohdallani tilanne on oletettavasti se, että testosteronin eritys saattanee olla riittävää, mutta se muuntuu liian voimakkaasti naishormoneiksi. Olin hankkinut kahdet labrat lääkäriä varten, mutta jälkikäteen selvisi, että toisia tuloksia ei labrasta saanut heidän mokailujensa vuoksi. Hoito - se jota ei sinun arvovaltaisen mielipiteen vuoksi tarvita - viivästyy, joskin tullee toteutumaan kun saa uudet labrat varmistamaan tilan.
- Muutunkohtnaisex
4,6 meikäll
- dfsdfdsfds
Geneettiset syyt, ilmeisen perinnöllistä. Kaikkia geenivirheitä on mahdotonta löytää, jos tiettyä syndroomaa ei osata etsia. Oletteko molemmat (isäsi ja sinä) saaneet lapsenne hyvin nuorena? Silloinhan mahdollinen siittiöpitoisuuden alentuminen ei ole tiedossa.
Esim. naisilla suurin osa varhaisista vaihdevuosista on geenivirheen aiheuttamia. Näitä virheitä on vain mahdoton etsiä, joten suljetaan muut vakavat terveysongelmat pois ja hoidetaan oireenmukaisesti.
Jollet ole tyytyväinen lääkrisi toimintaan, mene toiselle. - OliskoVinkkejä
S-Testo parissa eri mittauksessa keskimäärin 25 (viitearvot 10-38), eli täysin normaali. Siitä huolimatta halut ja kyvyt olleet tipotiessään jo useita vuosia, katosi noin 35 vuotiaana. Fyysisesti hoikassa kunnossa, liikun, syön perusterveelistä kotiruokaa, alkoholi lähes nollissa, tupakkaa tosin päivittäin. Millähän konstilla nuo halut ja kyvyt sais palautettua, hormoniongelmasta tässä siis ei ole kohdallani kyse. Jotain tehokasta luomulääkettä, tms?
- lowt
Aloittajalle. Oon 29v ja mitattiin testot jotka oli reilusti alakantissa. Testo vapaa laskettu 74 (155-800) ja kokonaistesto 4.6 (8-28).
Tuo sinun teksti on niin kuin olisin ite kirjottanu. On add todettu ja ne lääkkeet koitettu ei apua. Nyt näyttää että pääsen kokeilemaan testohoitoa. - eatrightlivehigh
Olen tuplannut jo valmiiksi viitearvojen sisällä olevat testosteronitasot näillä konsteilla:
-saksanpähkinät
-avokado
-parsakaali
-oliiviöljy
-tulsi
-pinaatti
-k2-vitamiini
-maca-jauhe
-kiinanloisikka
-neilikka
-viherjauhe
-marjat
Kaikki nuo ylläolevat heitän blenderiin ja juon päivittäin.
D-vitamiini kaksi kertaa päivässä suihkeena ja iltaisin sinkkiä ja magnesiumia tippoina kielen alle. Näin imeytyvyys on parempi kuin kapseleina.
Myös kylmiä suihkuja tulee otettua treenien jälkeen mutta aamuisin ei kauhean mielellään sitä tee :)
Sakkaroosin olen jättänyt lähestulkoon kokonaan pois ja juomavesikin tulee nykyisin lähteestä.
On vaikea eritellä mikä toimii paremmin ja onko jollain näistä kyse pelkästä placebo efektistä mutta on tärkeää muistaa, että testosteronitasot palautuvat perusterveellä ihmisellä normaaliksi ajan kanssa, joten mitään taikanappia ei ole olemassa.- AlkuperäinenKirjoittaja
Kauanko meni että lähti testot nousuun tuolla ruokavaliolla?
- samaongelma
Menkää kaikki urologian erikoislääkärille tai andrologille. Testo on heidän alaansa ei mihinkään muualle.
- Mattikertoo
Terve! Itse kärsin uniongelmista 2 vuotta ja lopulta perättäisten yöllisten tukehtumispäätösten takia hakeuduin hoitoon, sillä olin varma et nyt on asiat pielessä. Kilpirauhanen testattiin ja ohjattiin jatkotutkimuksiin. Luvattiin unitestit 6 kk päähän, mutta koska eivät lähettäneet lähetettä oikein pääsen lopulta vasta vuoden päästä. Väsymys ja veto olivat ihan nollassa ja oli vaikeaa selviytyä normaalista arjesta. Pitkittyneenä nämä oireet vain paheni eikä mistään lääkärien ehdotuksista ollut apua. Olin normaalipainoin ja tupakoimaton nuori aikuinen, joka söi normaalisti. Lopulta epätoivo ajoi kiinalaiselle lääkärille, joka teki diagnoosin huonosta unesta, korkeasta stressista, matalasta testotasoista sekä ruoansulatuksen häiriötilasta viilkaisemalla kieleen. Hän kertoi huonon unen vaivannen ainakin 3 vuotta ja lupasi että saa minut kuntoon. Akupunktiolla ja kuppihoidolla laukaustiin kehon stressitila pois ja hän määräsi kiinalaista lääkettä mikä nostaa "manpoweria". Kiinalainen lääke oli Progeny Form (tilatkaa netistä) ja sen lisäksi aloin syömään sinkkiä 30 mg/päivä (länsimaalainen apu) mikä nostaa testotasoa. Jo 3 pv:n jälkeen tunsin vaikutukset, elämä helpottui ja energiatasot nousivat. Myöhemmin pääsen unitesteihin ja näemme olivatko uniongelmat olleet vain hormoniepätasapainoin seurausta.
- AlkuperäinenPostaaja
Kattelin netistä tuota kiinalaista luontaistuotetta. Ensimmäinen teksti mitä tuli vastaan oli et ei päivittäiseen käyttöön.
- Anonyymi
https://esasoppi.fi/testosteronin-vajaus/ikaantyvan-miehen-hyvinvointi/
repikää arskaa syökää sinkkiä ja ruisleipää macaa tai suomalaisia marjoja arginiiniä ja repikää arskaa sekä rauttaa
jo pysyy tasot kondiksessa - Anonyymi
Tähän kyl olis mielenkiintosta saada lisää ihmisten vastauksia
- Anonyymi
Hakeutukaa pätevälle sisätauti/endokrinologille kuka katsoo myös kilpirauhaset. Kilpirauhanen voi toimia puutteellisesti vaikka arvot olisi normaalit. Autoimmuunityreoidiitit ja kilpirauhaskokeet saa edullisesti Synlabista. Matalat testot vaatii aina niin kivesten kuin myös aivolisäkkeen tutkimukset, kuvaukset ja ultran. Pään Mri kuvaus. Ruokavaliolla on merkitystä, liikuntaa on harrastettava ja pidettävä yöunesta huolta. Vuorotyö haitallista. Vaatikaa hoitoa tai vaihtakaa lääkäriä jos asiat ei selviä. Perinnöllisyys tuo omat haasteensa, esim Kleinefelterin oireyhtymä. Geenitutkimuksia saa sairaalasta. On osattava vaatia tutkimuksia. Mitään apua ei ole muuten tiedossa.
- Anonyymi
Onko sulla ahdas nenä, nielu tai muuta erikoista hengitysteissä. En tarkoita astmaa tms.
Kuorsaatko?
Uniapnea nuorilla tiputtaa testot alas. Salakavala juttu.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72498- 1161709
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill371449Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1221318Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1641272- 1461240
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1511209- 521178
- 571103
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.47995