Miksi työttömien syyllistäminen tuntuu lisääntyvän lamassa?

lz127

Jotenkin nurinkurista, että lama-aikana työttömiin suhtaudutaan kaikkein vihamielisimmin, vaikka juuri silloin töiden saanti on vaikeimmillaan.

Ehkä kyse on jonkinlaisesta defenssistä: työttömien haukkujat pelkäävät joutuvansa itse työttömiksi. Hälventääkseen pelkoaan he uskottelevat itselleen olevansa niin hirveän paljon parempia kuin työttömät, ettei heitä voi työttömyys mitenkään uhata. Tämä kuitenkin voi kääntyä itseään vastaan, jos haukkuja jääkin kaikesta huolimatta työttömäksi.

Myös poliitikkojen pyrkimykset siistiä työttömyystilastoja lainansaannin helpottamiseksi voivat vaikuttaa.

7

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinhän se on

      Näinhän se on, että moni työssä käyvä luulee olevansa jotenkin parempi kuin työtön.

    • bjghjihi

      Lamavuosina pitäisi pikemminkin pohtia kuinka paljon yhteiskunnassamme onkaan heitä joiden palkka kustannetaan verovaroista: on monenlaista byrokraattia, virkatätiä, poliitikkoa ja monta muuta suojatyöpaikkaa. jokainen meistä osallistuu tämän viran kustannuksiin halusimmepa tai emme. Työ on yleensä hyvin yksinkertaista ja tarpeetonta.

    • töitä on

      Siksi koska töitä on tekevälle, oli lama tai ei. Pitää vain tarmokkaasti tarttua jokaikiseen työtilaisuuteen ja osoittaa työnantajalle miten näpsäkästi työnteko sointuu!

      • töitä tod. on

        Kyllä näin on! En jaksa ymmärtää miksi työtön ylenkatsoo siivojan ja puhelinmyyjän pestejä? Kertokaapa jokin järkevä syy siihen arvoisat työttömät. Parempi työ kuin työ niinei tule aukkoja CV:hen!


    • muttei kaikille

      "Kyllä näin on! En jaksa ymmärtää miksi työtön ylenkatsoo siivojan ja puhelinmyyjän pestejä? Kertokaapa jokin järkevä syy siihen arvoisat työttömät."

      No mutta Oulun Timoko se siellä kyselee?

      Ja taas kerran tämä ikuisuusjankutus siivoojat ja puhelinmyyjät.

      No, perustuslaki turvaa kansalaiselle oikeuden valita ammattinsa. Siispä kansalainen voi valita ihan omien mieltymystensä pohjalta että tota tekisin ja ihan omien antipatioidensa pohjalta että tota en tee.

      Mutta työttömiä yli 400 000, montakohan niitä siivojan ja puhelinmyyjän paikkoja onkaan vapaana? Että onko ihan kaikille yli 400 000 työttömälle riittävästi? Jos ei ole niin todellista aihetta syylllistämiseen ei silloin ole.

      Mutta ylenkatsokaamme: siskosi tai tyttäresi on työtön. Sataman bordellissa on ilotytön paikka vapaana pitäisikö sisko/tytär pakottaa sinne töihin?
      Useimmat ovat sitä mieltä ettei pitäisi.

      Teurastamolla on sikojen teurastajan paikka vapaana.
      Pitäisikö kasvissyöjä tai muslimi tai juutalaisuskontoa harjoittava tai kuka hyvänsä eläinten tappamista kammoksuva pakottaa siihen työhön?

      Että ei pitäisi? No jos noihin ei pitäisi, niin eikös silloin voi olla muitakin ehkä ihan henkilökohtaisia syitä joiden perusteella ei johonkin pitäisi?

      Puhelinmyyjä, kuvottava ammattina, ja kuvottava ammattikuntana. Olen itse aikoinaan erään muistisairaan yksin asuneen vanhuksen puolesta palautellut loputtoman määrän kaiken mailman roinaa jota joku prkleen puhelinmyyjä tuolla käytännössä puolustuskyvyttömällä ostatti.
      Tavaran palauttelu oli mennä asiana oikein raastupaan asti. Vasta ilmoitus että lääkärintodistus alzheimeristä löytyy että haastakaa saa*anat hänet sinne prkleen raastupaan niin sittenhän vi**u nähdään miten käy, lopulta lopetti tuon vanhuksen pitkään jatkuneen puhelinvainon.
      Ja asiassa ei ollut alunalkaenkaan mitään epäselvää, kyseinen puheinmyyjä tai -myyjät varmasti tuon vanhuksen puhelinkäyttäytymisestä tiesivät että vastassa on ihminen joka ei pysty sanomaan EI jos häntä ihan pikkuisen lipevin puhein painostellaan.

      Kenenkään ei tule koskaan mennä puhelinmyyjäkäksi vaikka muuten nälkään kuolisi. Näin nettiaikana kyseistä ammattikuntaa ei tarvita yhtään mihinkään - paitsi vainoamaan heihin nähden käytännössä puolustuskyvyttömiä dementikoita.

      Joten nyt kun puhelinmyyjän ammatti ollaan ihan perusteita esittäen poistettu listalta, niin perusteena se että tuon kerrotun tapauksen jälkeen olen pitänyt kyseisen ammatin harjoittajia käytännössä roistoina, niin onkohan valtakunnassa yli 400 000 siivoojan paikkaa vapaana?

      Ja vaikka olisikin niin onko kaikki yli 400 000 työtöntä kykeneviä siivoojiksi? Joillain kun on tukijaliikuntaelinongelmia, jotkut ovat allergisia joillekkin puhdistusaineiden joillekkin osille tai tuoksuille, eräät eivät voi yliherkkyyksiltään tai astmoiltaan käyttää kuin erityissuodattimin varustettuja pölyimureita joita ei siivoustyöpaikoilla yleensä ole, ja pölyhuiskan kanssa työkseen huiskaaminen ei tule kysymykseenkään kuin raitisilmanaamari päässä ja sitähän ei jollekulle siivojan raiskalle työnantajan puolesta osteta (kun se naamari on kallis mutta siivooja halpa), ja ehkä muitakin syitä olla alkamatta siivojaksi löytyy aika useilta.

    • Siivoustyötä ei todellakaan ole kaikille. Puhelinmyyntiä varmaan pääsevät suunnilleen kaikki ainakin kokeilemaan, mutta lähtö tulee sieltäkin aika nopeasti, jos ei myy.

      Lisäksi puhelinmyynti CV:ssä on monille työnantajille punainen vaate, sillä toisinaan puhelinmyyjät muodostuvat yrittäjälle suoranaiseksi riesaksi.

    • ahneustoivotalkoo

      - ahneus ja siitä johtuva tulon ja työnjaon puute on syynä työttömyyteen.
      --- siksi onkin kätevä syyllistää työttömiä ja köyhiä, niin ei tarvitse tarttua todelliseen vallitsevaan AHNEUS-ongelmaan ollenkaan !!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2743
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2330
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2090
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      15
      1847
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1721
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      38
      1715
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1696
    8. 100
      1646
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1477
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe