Ihan positiivisia juttuja täällä on kaukosuhteista mutta en tiedä mitä meidän kohdalla tulee käymään... Me olemme jo yli puoli vuotta netin/puhelimen välityksellä joka päivä jutelleet ja olen aivan rakastunut kyseiseen henkilöön jopa niin kova että itkin yöllä yli tunnin, koska en näe häntä/pääse viereen. Emme ole kertaakaan viellä tavanneet ja annan tämän vastapuolen päättää ajankohdan mutta muhun oikeesti sattuu tää niin kovin etten voi muuta tehdä kuin miettiä meitä. Vastapuoli myös tuntee samat tunteet mua kohtaan, mutta on viellä niin varovainen ja enkä itsekkään ala hosumaan. Toinen asia on, että vasta puoli on vasta 16 ja minä 21! En kyllä tuota ikää pidä esteenä, sillä se on vain numeroita. Välimatkaa meillä on hivenen yli 200km mutta tämä sisäinen tuska on vain niin käsittämätön! Me ei kyllä enään tässä vaiheessa päästetä toisistaan irti. Miten saan tämän tuskan rinnastani pois tai edes lievitettyä sitä!? Itse ajattelen kaukosuhteista että ovat tosi hyviä keinoja tutustua toiseen/uskaltaa enemmän kertoa ja vapaammin, mutta näissä suhteissa piilee juuri tämä mikä meitäkin ja nämä sattuu!!!
Paljon tuskaa rinnassa.
mh83
3867
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
lohdutukseks aattelin vaan kertoo sulle sellasen jutun, että mulla ja mun kullalla on tuhansii kilometrejä välimatkaa, että tää jos joku on kaukosuhde. ja tiiätkö, kaikki menee suorastaan loistavasti. (Tosin kaikki näkyy puhelinlaskussa ;) ) mut onneks on netti ja mese. niin ei tuu niin älyttömän kallliiksi. :) mut ei muuta kun onnee teille ja kaikkee hyvää.. :)
Näin se on vaan. Nytten olen saannut auton kuntoon ja pääsen moikkaan kultaa aina kun on vain mahdollista eli vkl. :) Netin kautta todellakin voi löytää sen oikean ja tulevaisuuden suunnitelmissa olis tarkoitus muuttaa kyseiselle paikkakunnalle opiskelemaan. :)
Niin siinnä kävi sitten että me nähtiin viimein. 19.11.2004 kävin kultani luonna Kotkassa ja tulin takaisin tänään 22.11.2004. Viikonloppu oli aivan ehdottomasti elämäni paras viikonloppu tähän mennessä. Alussa jännitettiin aivan hirvittävästi kun välillämme oli vain enään murto-osa matkasta jäljellä. :) Jännitys meni pois kun saimme toisemme haliin. En voi edes sanoin kuvailla sitä tunnetta. Vietimme aivan ihanan viikonlopun ja näitä tulee jatkossa lisää. Matka ei tunnu edes pahalle (240km) En vaan voi käsittää niitä jotka jättävät toisensa jo muutamankymmenen kilometrin takia... :( En voi muuta teille sanoa kuin tsemppiä ja käykää raikkaimpanne luonna jos olette tavanneet netissä ja olette pidemmän ajan jo jutelleet ja tulette hyvin toimeen sillä nämä kaukosuhteet toimivat myös vaikka monella on ennakkoluuloja ja tämä nytten ole mikään niin kaukosuhde mitä olen lukenut palstalta että on välimatkaa tuhansia kilometrejä. :) Rakkaus ei vaan tunne käsitettä raja. :) Ei tähän enään keksi
keksi sanottavaa muuta kuin onnea ja menestystä teille kaikille kaukosuhteissa. :)