Olin rannalla niin siellä näki monia vihaisen näköisia miehiä lastensa ja tyttöystävänsä kanssa. Miehet oli kaljuja ja tatuoituja ja muutama niistä huusi vihaisesti lapselleen ja retuutti kovakouraisesti ja lapsi oikein pelästyi. Varmaan aika kurjaa naisen ja lapsien perhe elämä on elää vihaisen jännämiehen kanssa yhdessä
Vihaiset jännämiehet rannalla
atm.
7177
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Naisia ei kannata sääliä.
Jännämies tuottaa tietämättään atm:iä. Hän luulee luovansa poikaan kovuutta, mutta oikeasti pojasta tulee nössö, joka ei uskalla sanoa kenellekään mitään negatiivisen reaktion pelossa. Sellainen minusta tuli.
Niin minustakin tuli. Ylidominoiva machoisä nujertaa oman poikansa. Poika oppii alistuvan betan roolin jo lapsena. Omaa mielipidettä ei saa sanoa, tai isä antaa selkään. Lapsesta asti olen oppinut "ihan sama" roolin. Parempi olla näkymätön ja tyytyä siihen mitä saa, väärästä vastauksesta tulee aina selkään.
Aika samanlaisia kokemuksia. Lisäksi isän ylimitoitettu itsevarmuus ja erehtymättömyys oli sellainen varoittava esimerkki että halusin olla realistisempi itseni ja kykyjeni suhteen. Ymmärrän toki nyt että realismilla ja itsekriittisyydellä ei paljon naisia isketä.
Eikä äiti ei puuttunut asiaan? Nyt näette naisissa jotka ovat väkivaltaisissa suhteissa oman äitinne. Siksi tämä viha niin jännämiehiä että naisia kohtaan. Kyllä munkin faija kännit vedettyään purki sanallisesti omaa pahaa oloaan meihin lapsiin eikä äiti tehnyt mitään. Hiljainen musta tulikin, nyt mitä vanhemmaksi tulee on päässyt siitä kuoresta. En vihaa miehiä tai naisia, en vanhempiani. Olen erittäin hyvissä väleissä vanhempien kanssa ja myös puhunut miltä musta on lapsena tuntunut avoimesti. Olen antanut anteeksi ja tässäpä sitä pötkimään menemään onnellisesti. Suosittelen pohtimaan asioita ja jättämään jälkeensä katkeruuden. Vain siten pystyy pääsemään eteenpäin elämässä.
Äidillä ja isällä tuntui menevän ihan hyvin. Isä päätti varmaan kaikesta ja äidillä ei ollut oikein mitään sanomista. Nainenhan toisaalta viihtyy tuollaisessa suhteessa. Isä kuitenkin käytti samaa taktiikkaa lapsiin, eli lapset eivät saaneet ilmaista omia mielipiteitään koskaan. Fyysistä väkivaltaa ei ollut, mutta isä rupesi huutamaan jo todella pienistä asioista, kuten maitopurkin laittamisesta roskiin väärin päin.
Äidillä taasen ei ollut rakkautta annettavana. En tunne isääni ja äitiäni oikeastaan ollenkaan, koska he eivät ole ikinä minun kanssani mistään henkilökohtaisesta keskustelleet. En todellakaan pysty heille puhumaan mistään. Mieluummin sitten vaikka terapiassa, mutta siihen ei ole rahaa. En toki ketään syytä mistään, koska heillä on ollut omat vanhempansa ja universumi nyt rullaa miten rullaa ja minulla on tällainen osa siinä.
Mitä mieltä sä olet yksinhuoltajista?
Olisiko oma elämäsi ollut parempaa, jos isäsi vaikutus olisi ollut pienempi?