Huku sit jos et osaa uida

aikun kiva mies

En tiedä mille palstalle tämä kokemukseni kuuluisi..
Vuosia sitten olin ex-kumppanini kanssa lomailemassa Saimaalla. Oli täysikuutamoyö ja arvelimme miten romanttista olisikaan yöuinti..
Olimme kuitenkin humalassa ja muutenkin huonona uimarina päädyin polskimaan rannansuuntaisesti ja niin että kädet ja polvet ottivat pohjaan.
Miesystäväni oli innokas uimari ja väitti, että minunkin pitäisi uida yhtämatkaa "kuutamosiltaa" pitkin järvenselälle päin.
"No perkele, jos kerran lähetään romanttiselle yöuinnille, niin sitä kansa uidaan. Tuommonen rantaviivaa pitkin räpiköiminen ei ole mitään kuutamosiltaa uimista"
Selitin, että olen kännissä ja huono uimaan ja että mielestäni toimin järkevästi ja että hänenkin pitäisi tulla matalaan veteen. Ajatus tuntui nyt muutenkin huonoltta.
Hän suuttui ja vaati minua mukaansa uimaan. En uskaltanut lähteä. Kun hän ei huomannut, tallustelinkin rantapusikkoon huilaamaan.
Mies ui kauas ja kun tuli rantaan. häipyi tiehensä. Ei edes vilkaissut, mihin minä mahdoin jäädä. Mietiskelin siellä rannassa ja käveleskelin kylätiellä koko yön ja tein muutamia ratkaisevia päätöksiä. Nukuin erään talon ladossa kuin Suomi-filmin kulkuri.
Tullessani aamulla 7 tunnin päästä teltalle, mies torui:" Minne sinä hävisit sieltä rannasta yöllä? Kohta olisin soittanut jo poliisit".

22

426

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 33+1

      Mitäs jos kysyisit mieheltäsi asiasta? Ehkä ajatuksenne menivät ristiin, varsinkin jos olitte kännissä.

      En siis olisi huolissani siitä, että miehesi ei huomioinut sinua ENNEN KUIN olette keskustelleet tilanteesta.

    • menkää hoitoon

      Olette molemmat alkoholisteja.

      • aikunnn

        Käytän alkoholia n. 2-3 kertaa vuodessa, enintään viitisen paukkua kerrallaan.
        Hoitoon eivät minua ota.
        Miehestä en tiedä, erosimme vuosia sitten.
        Pointtini oli se, että hän oli piittaamaton ja vaarallinen minulle, muissakin tilanteissa.
        Itse pystyin humalassa siinäkin tilanteessa arvioimaan turvallisuuteni.
        Ja että tämä tapaus on jäänyt pelottavana mieleeni.

      • dkkdndndnd
        aikunnn kirjoitti:

        jos se halusi että hukut.ei romanttinen uinti tarkoita maratoonia ehkä ennemmin suutelua järvessä ja silmiin katselua.laita tuollaselle siallr vastaan rääväsuulle rajoja.olisit mennyt vain äänettömästi rannalle heittäny kalikan todeella kauas ja sanonu "nouda" ja häipyny.

      • mmmm....
        aikunnn kirjoitti:

        Käytän alkoholia n. 2-3 kertaa vuodessa, enintään viitisen paukkua kerrallaan.
        Hoitoon eivät minua ota.
        Miehestä en tiedä, erosimme vuosia sitten.
        Pointtini oli se, että hän oli piittaamaton ja vaarallinen minulle, muissakin tilanteissa.
        Itse pystyin humalassa siinäkin tilanteessa arvioimaan turvallisuuteni.
        Ja että tämä tapaus on jäänyt pelottavana mieleeni.

        Pointti on että mies oli inhottava, eikä nainen saa myötätuntoa tässä ketjussa, vaikka menetteli järkevästi.
        Ole onnellinen kun pääsit hänestä.
        Itseään kehuva mies ei toisaalta saa itsekään myötätuntoa oman heikkoutensa hetkenä.

    • Lähdin lätkimään

      Ehkäpä kannattais laittaa tuo jätkä kiertoon, parempiakin tapauksia on olemassa ja yksinkin on parempi olla, kuin huonossa suhteessa.

    • 17 + 5

      No voi hellanlettas, onpas ihmishirviö kun ihan halusi uida kanssasi kunnolla. Siinä olet oikeassa, että kännissä ei mikään maailman paras idea, mutta eihän tuossa tapahtunut mitään. Mies pyysi sinua selälle, et lähtenyt. Menit pusikkoon lepäämään ja kun mies palasi takaisin niin ei löytänyt sinua. Et voinut sitten ääntäkään päästää, vaan odotit hiljaa pusikossa kuin mikä lie? Sitten mies ollut varmaan koko yön huolissaan kun aikuinen ihminen seikkailee ties missä, ei osaa ilmoitella itsestään ja nyt mies onkin se hirviö? Hahhah, ei teidän akkojen itsekeskeisyydellä ole mitään rajaa. Kasvakaa prinsessat aikuisiksi. Ei ihme ettet juurikaan juo, ei se sinulle näköjään sovikaan kun menee touhu aivan älyttömäksi.

      • aikun

        Tässä aloittaja. Jutun pointti ei nyt taida avautua kaikille. Siis: Miesystävä suuttui kun en lähtenyt kännissä ja huonona uimarina uimaan kauas rannasta. Hän tosiaan kai halusi että hukun. Istuin rantapusikossa ja katsoin ihan kokeeksi eikö hän tosiaankaan hätäänny kun minua ei näy. Itse olisin säikähtänyt helvetisti jos uimakumppania ei yhtäkkiä näykään sekä olisin ruvennut etsimään ja huhuilemaan.
        Ja kuten tuossa muutama viesti taaksepäin sanoin, hänellä oli tapana suuttua muistakin sellaisista asioista, jossa oli jokin vaarallinen tilanne ja joihin en suostunut.
        Hän ei varsinaisesti käyttänyt fyysistä väkivaltaa itse minua kohtaan, mutta oli täysin piittaamaton hengestäni ja siitä tämä uima-juttu muistui mieleeni niin kuin esimerkkinä millaista väkivalta voi myös olla. Kyllähän mies tosiaan oli huolissaan: peräti kymmenisen tunnin päästä.
        Ja kyllä, olen jättänyt hänet vuosia sitten. Tuskin olisin elossa jos olisin jäänyt pyörimään sen kundin kanssa.

      • aaikun
        aikun kirjoitti:

        Korjaan aloitustani: Tulin kello seitsemän aikaan aamulla teltalle, olin poissa siis n. kymmenen tuntia

      • lättyn lättyn...

        kerro sinä itsestäs lisää vaikutat melko kusipäältä...ongelmia?

      • 11 + 4
        aikun kirjoitti:

        Tässä aloittaja. Jutun pointti ei nyt taida avautua kaikille. Siis: Miesystävä suuttui kun en lähtenyt kännissä ja huonona uimarina uimaan kauas rannasta. Hän tosiaan kai halusi että hukun. Istuin rantapusikossa ja katsoin ihan kokeeksi eikö hän tosiaankaan hätäänny kun minua ei näy. Itse olisin säikähtänyt helvetisti jos uimakumppania ei yhtäkkiä näykään sekä olisin ruvennut etsimään ja huhuilemaan.
        Ja kuten tuossa muutama viesti taaksepäin sanoin, hänellä oli tapana suuttua muistakin sellaisista asioista, jossa oli jokin vaarallinen tilanne ja joihin en suostunut.
        Hän ei varsinaisesti käyttänyt fyysistä väkivaltaa itse minua kohtaan, mutta oli täysin piittaamaton hengestäni ja siitä tämä uima-juttu muistui mieleeni niin kuin esimerkkinä millaista väkivalta voi myös olla. Kyllähän mies tosiaan oli huolissaan: peräti kymmenisen tunnin päästä.
        Ja kyllä, olen jättänyt hänet vuosia sitten. Tuskin olisin elossa jos olisin jäänyt pyörimään sen kundin kanssa.

        Miksi hän olisi halunnut, että hukut? Ei ihmistä tappaa tarvitse jos hänestä haluaa eroon, eroaminen riittää. Vähän vainoharhaiselta kuulostaa.
        Mieshän selvästi hoksasi, että läksit rantaan ja ehkä suoraan takaisin teltalle. Miksi siitä pitäisi hätääntyä? Varmasti ihmetteli sitten koko yön, kun huomasi ettet ollutkaan teltalla. Sinä vain pelailit koko yön noita itsekkäitä pelejäsi, piileskelit ja testailit minkälainen hätä toiselle tulee. Ei kuulosta kovin terveeltä touhulta.
        Hän ei siis ikinä itse satuttanut sinua? Ja silti jotenkin kuvittelet, että hänen toimintansa aiheutti sinulle hengenvaarallisia tilanteita? Etkö sinä itse ole vastuussa siitä, mihin touhuun lähdet ja mihin et? Ei yllyttäminen mitään pakottamista ole. Se, että toinen ihminen yllyttää johonkin, jota vieläpä itsekin on valmis tekemään, ei aiheuta vaaraa sille toiselle eikä tarkoita sitä, että hän yrittäisi tappaa tätä toista. Todella omituinen ajatus.
        Jos nykyinen miehesi sanoo, että otapa kahvia tuosta, niin ole varovainen. Hän on varmaankin myrkyttänyt kahvin ja yrittää tappaa sinut. Silti voit ihan itse päättää että otatko sitä kahvia vai et.

      • voi hellanlettas
        lättyn lättyn... kirjoitti:

        kerro sinä itsestäs lisää vaikutat melko kusipäältä...ongelmia?

        Minuako tarkoitat? Vaikutan kusipäältä, kun en ole heti valmis uskomaan jonkun naisen salaliittoteoriaa, että miehellä oli murha mielessä kun pyysi uimaan? Sinäkö uskot kaiken mitä joku tuntematon kertoo? Miksi, solidaarisuudesta naisten keskenkö? Muuta ei tarvita kuin toisen osapuolen huimat spekulaatiot?
        Ongelmia on pikemminkin moisten tarinoiden sepittelijällä.

      • lättyn lättyn
        voi hellanlettas kirjoitti:

        Minuako tarkoitat? Vaikutan kusipäältä, kun en ole heti valmis uskomaan jonkun naisen salaliittoteoriaa, että miehellä oli murha mielessä kun pyysi uimaan? Sinäkö uskot kaiken mitä joku tuntematon kertoo? Miksi, solidaarisuudesta naisten keskenkö? Muuta ei tarvita kuin toisen osapuolen huimat spekulaatiot?
        Ongelmia on pikemminkin moisten tarinoiden sepittelijällä.

        Ei kai se murhaa epäillytkään vaan mietti miksi sanoa noin.Sinähän siitä puhuit.Olet jotenkin typerä kun otat jnk kirjoituksen noinkin asiaksesi..taidat tunnistaa itsessäs samanlaisia piirteitä vai mistä johtuu?Muuten mistä sun naisviha kumpuaa,tyylisi on alatyylisen agressiivinen,eihän naisia noin kohdella...todellakaan.Ansaitseeko nainen mielestäsi tuollaista kummallista puheskelua..

      • potilas hoitaja
        11 + 4 kirjoitti:

        Miksi hän olisi halunnut, että hukut? Ei ihmistä tappaa tarvitse jos hänestä haluaa eroon, eroaminen riittää. Vähän vainoharhaiselta kuulostaa.
        Mieshän selvästi hoksasi, että läksit rantaan ja ehkä suoraan takaisin teltalle. Miksi siitä pitäisi hätääntyä? Varmasti ihmetteli sitten koko yön, kun huomasi ettet ollutkaan teltalla. Sinä vain pelailit koko yön noita itsekkäitä pelejäsi, piileskelit ja testailit minkälainen hätä toiselle tulee. Ei kuulosta kovin terveeltä touhulta.
        Hän ei siis ikinä itse satuttanut sinua? Ja silti jotenkin kuvittelet, että hänen toimintansa aiheutti sinulle hengenvaarallisia tilanteita? Etkö sinä itse ole vastuussa siitä, mihin touhuun lähdet ja mihin et? Ei yllyttäminen mitään pakottamista ole. Se, että toinen ihminen yllyttää johonkin, jota vieläpä itsekin on valmis tekemään, ei aiheuta vaaraa sille toiselle eikä tarkoita sitä, että hän yrittäisi tappaa tätä toista. Todella omituinen ajatus.
        Jos nykyinen miehesi sanoo, että otapa kahvia tuosta, niin ole varovainen. Hän on varmaankin myrkyttänyt kahvin ja yrittää tappaa sinut. Silti voit ihan itse päättää että otatko sitä kahvia vai et.

        Aloittaja todellakin kuullostaa vähän mielisairaalle. Luulee että mies suunniteli hänen tapattamistaan ja sitten katosi kuitenkin itse mitään ilmoittamatta. Vähintään hän tavallisen paranoidi, huomionkipeä ja nauttii toisten ihmisten ahdingoista.

      • 17 + 15
        lättyn lättyn kirjoitti:

        Ei kai se murhaa epäillytkään vaan mietti miksi sanoa noin.Sinähän siitä puhuit.Olet jotenkin typerä kun otat jnk kirjoituksen noinkin asiaksesi..taidat tunnistaa itsessäs samanlaisia piirteitä vai mistä johtuu?Muuten mistä sun naisviha kumpuaa,tyylisi on alatyylisen agressiivinen,eihän naisia noin kohdella...todellakaan.Ansaitseeko nainen mielestäsi tuollaista kummallista puheskelua..

        Miksi sanoa miten? Otsikkoa lukunnottamatta missään kohti ei väitetä, että mies olisi sanonut hukkumisesta, joten sekin lienee ap:n oma paranoidinen ajatus. Otitpa itsekin asiaksesi minun arvostelemisen, taidat olla jotenkin typerä sitten vai? Missähän tässä näkyy naisvihaa? Tai alatyylinen teksti? Ottaako se noin koville, että nainenkin voi joskus olla väärässä jossain asiassa? Ei sitä voi millään myöntää. Minusta alkuperäiseltä on aika outoa laittaa väkivaltapalstalle tällainen valitus, missä ei mitään tapahtunut, paitsi korkeintaan ap käytti henkistä väkivaltaa miestään kohtaan aiheuttamalla huolta.

      • hullu hoitsu
        potilas hoitaja kirjoitti:

        Aloittaja todellakin kuullostaa vähän mielisairaalle. Luulee että mies suunniteli hänen tapattamistaan ja sitten katosi kuitenkin itse mitään ilmoittamatta. Vähintään hän tavallisen paranoidi, huomionkipeä ja nauttii toisten ihmisten ahdingoista.

        potilas hoitajalla ei ole kaikki kotona... Aloittaja toimi OIKEIN!Tuollainen piittaamaton ääliö olisi itse saanut hukkua humalassaan.

      • Halojaa
        hullu hoitsu kirjoitti:

        potilas hoitajalla ei ole kaikki kotona... Aloittaja toimi OIKEIN!Tuollainen piittaamaton ääliö olisi itse saanut hukkua humalassaan.

        Sinulla ei taida olla kaikki kotona, jos sinusta on oikein että aikuinen ihminen lähtee kännipiilosille koko yöksi kun loukkaantuu toisen uimakutsusta. "Toimi oikein", voi jumalauta sentään..

    • Sivu Reiska

      Joo ompa traumaattista. Olisiko ex-miehesi pitänyt vahtia sinua kännikalaa kuin jotain lasta? Päälle vielä teit katoamistempun lapsellisuuttasi. Ihan hyvä että teille tuli ero.

    • Sannnnnnni

      Mies luultavasti ei tajunnut ettet osaa kunnolla uida. Toisaalta itsekään en osaa, ja lomalla rannalla jossa oli todella korkea aallokko sain paljon vettä päin naamaa ja siitä seurasi tukehtumisen tunne ja paniikki. Vaikka paikalliset -hengenpelastajat mukaanlukien -vain nauroivat niin mieheni kävi vetämässä minut rantaan (en kai oikeasti ollut missään vaarassa mutta pelkäsin silti). Rakastava puoliso ottaa toisen tunteet vakavasti, varsinkin pakokauhun -en usko että eksäsi yritti murhata, mutta hyvä että pääsit siitä eroon. On olemassa aika paljon välitiloja kohdasta "murhaaja" kohtaan "erinomainen kumppani", ja vaikka en voikaan väittää eksääsi murhaajaksi niin ei hän janan toiseen päähänkään yllä.

      • jääköön tämä

        Kyllä hän oli täysin tietoinen uimataidostani. Eikä halunnut murhata minua tietenkään. Eikä ketään. Oli vain vähä pelottava tyyppi. Murjotti ja nimitteli kun en uskaltanut tehdä huimia temppuja.
        Pääasia että hankkiuduin tyypistä eroon.
        Jos juttu ei vieläkään auennut kaikille, antaa jo sitten olla.
        Hyvää syksyä kaikille kommentoijille, toivon minä mielisairas, paranoidi, alkoholisti, kännikala ja mitähän niitä vielä oli...
        Moi moi!

      • 19 + 6
        jääköön tämä kirjoitti:

        Yliherkkä olet ainakin. Voi kamala, kun ihan sanoi että pitäisi uida kunnolla. Tosi pelottava mies. Ette kai sitten vain sopineet toisillenne, joten se siitä.

    • Sannnnnnnnni

      Jääköön tämä, toivon kyllä että tein selkeäksi että toivon sinullekin parempaa. Rakkaus antaa, ei vaadi, uimataitoa tai muuta =). Onnea jatkollesi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3475
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1878
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1188
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe