Että voi nainen olla tyhmä: eroaa, vaikka kaikki on hyvin!

boxi

Me Naisissa kaisu Jouppi kertoo eronnensa lastensa isästä, vaikka kaikki oli periaatteessa hyvin!
Hyvä mies. Kaikki ok.
Ja nainen eroaa! Että voi nainen todellakin olla tyhmä! Tämä näin naisena ärsyttää joka kerta. Lapset jäävät isättömäksi, koska äiti on tyhmä.
Jos jollain on samanlaisia hömpötyksiä mielessä: tule järkiisi! Yksinhuoltaja on tuomittu uusioperheeseen, vaikka ydinperhe olisi ollut kasassa. Ihan toiset riesat. Lapsien elämä on tältä osin pilalla. Isä jäi. Hyvä isä.
Itsekäs ja tyhmä nainen on kyllä kauhea keksintö, etenkin itselleen, Kaksi kertaa itse eronnut psykologi sitten vielä paapoo ratkaisua.
Ero on aivan kamala. Minulla ei ainakaan ole psyykkisesti mitään iloa erota kertaakaan saati sitten kaksi. Miksi ette kysy niiltä, jotka ovat siinä avioliitossaan onnistuneet, että miten sen saa onnelliseksi? Voi juku, että korpesi tarpeeton kärsimyksen aiheuttaminen, kun niitä todellisiakin kärsimyksiä on ihan riittävästi.

31

835

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vähän vinoon

      Sinäkin olet syyllinen samaan virheeseen kuin Jouppi ja se psykologi. Luulette kaikki, että oma onni on löydettävissä vahingoittamatta muita. Yleensä se ei ole mahdollista. Joudumme uhrautumaan tai uhraamaan.

      Uhrautuminen on nostettava siihen arvoon, joka sillä on ollut vuosituhansia ennen viime vuosikymmenten hedonistista aikakautta.

      • Onni on löydettävissä vahingoittamatta muita. Mikä ihmeen vahingoittaminen?

        Mikä se sellainen onni on, että joku vahingoittuu? Missä yhteisössä sinä oikein elät? Mikä ihmeen uhraaminen tai uhrautuminen? Kuka sellaista avioiliittoa koko elämänsä haluaa? Minä en halua uhrautua enkä uhrata ketään! Hyi helkkari!


    • Samaa mieltä ...

      Myös Ilona Rauhala, psykologi, on eronnut kaksi kertaa, kertoo jossain naisten lehdessä. Luultavasti vika on siinä, että kaikki asiat järkeistetään, analysoidaan, tulkitaan ja perustellaan liian yksityiskohtaisesti, usein ilman tunteita ja maalaijärkeä. KUn on tarpeeksi opiskellut, alkaa itsekin uskoa, että kaiken perustana on minä itse ja minun halut. Onnellisuus ei tule itsekkäistä teoisa, tiesivät jo filosofit satoja vuosia sitten.

      • pohdiskelen elämän eliks

        Joopa se joo,ilona ammattilainen. Minulla lähti sama nainen toisen kerran,pitkään työpaikkakiusattu ja edelleen
        Meillä kummallakin henkisesti raskas työvuosi.2kk sitten teki eroilmoituksen työnantajalle"en haluaa menettää terveyttäni työn vuoksi. Työnantaja kehui ja luettiin naisten lehtiä.Nyt ole alaikästen lapsien kanssa. En juo, satsannut kaiken perheelle. Sairastunutta ihmistä on helppo käyttä hyväksi,ja laariin kilisee kolikoita. Olen nähnyt elämää ja kokenutkin kovia. Olen pohtinut itsekkin perustaa eroa-poliklinikan sillä muuten saa helposti rahaa tai selvännäkijänä. Kyllä ihminen on susi ihmiselle.


    • Kausaaliketju

      Ei nainen eroa, jos suhteessa on kaikki hyvin. Asioita ei tapahdu ilman syytä.

      • siperia opettaa

        Paskan marjat,kuka hoitaa lapset ja talouden.Kyllä minullakin olisi heleppo hypätä uuden ja timmin mukaan.Oli niin mustasukkainen,että! Arki se tulee uudenkin kanssa ja saattaa se mielialakin heitellä. Nämä roskalehde toitotta ,myynti lisääntyy.Miksi mennä naimisiin kun pitää erota montakertaa,kyseenalaistan koko ammatti-ihmisten neuvot. Ensiksi oma pöytä puhdas,sitten neuvoa jos on rääpyä.


    • Boxi - Häpeä!!!

      Ero ei ole kamala. Boxi - on itsekästä syyllistää eronneita.

      Eronneena 20 vuoden liitosta, voin kertoa:
      - Lapset ei jää erossa isättömiksi. Äiti on aina äiti ja isä on aina isä.
      - Useimmiten nykyään lapsilla on yhteishuoltajuus eikä yksinhuoltajuuskaan ole mikään rangaistus
      - Uusperheissä aikuiset ovat kokeneita ja elämää nähneitä. Nuoruuden särmät on hioutuneet ja parisuhdetaidot kohdallaan. Uusperheissä edetään lasten ehdoilla ja lapsi saa vanhempien lisäksi yhden uuden turvallisen aikuisen elämäänsä.
      - Lasten elämä ei mene erossa pilalle.
      - Avioliiton onnistumiseen tarvitaan kaksi aikuista, uhrilampaaksi jääminen ei ole kenenkään aikuisen tai perheen lasten edun mukaista.

      • Ero on kehno vaihtoehto, jos kaikki on matemaattisesti hyvin. Ero on hyvä vaihtoehto esim. tilanteissa, jotka listasin.
        Ero on kyllä lapsille kauhea paikka ilman juoppoutta tai väkivaltaa, jolloin se on varmaan helpotuskin.
        Kuulen uudelleen ja uudelleen, miten ero ei ollut mikään ilon hetki lapsille, jos väkivaltaa tai viinaa ei siis ollut. Suuri pettymys.
        Mielipide on mielipide. Valitset ihan itse, mistä tässä maailmassa syyllistyt. Jos joku sanoo minulle, että olen täysin väärässä oleva tolvana itsekäs besserwisser, joka ei mitään mitään mistään ymmärrä, ajattelen, että noinkin voi ihan perustellusti ajatella ja menen eteenpäin. Tee sinäkin niin.


      • Tyhmä väite

        "- Lasten elämä ei mene erossa pilalle."

        Kohtuullisen tyhmä yleisväite, kun media paukuttaa samaan aikaan nuorten ja eronuorten kaikenlaisesta pahoinvoinnista ja ongelmista, mistä milloinkin. Voit puhua omista lapsistasi muttta et kaikista suomalaisista.


      • hoijjaa
        Tyhmä väite kirjoitti:

        "- Lasten elämä ei mene erossa pilalle."

        Kohtuullisen tyhmä yleisväite, kun media paukuttaa samaan aikaan nuorten ja eronuorten kaikenlaisesta pahoinvoinnista ja ongelmista, mistä milloinkin. Voit puhua omista lapsistasi muttta et kaikista suomalaisista.

        Yksinkertaiset ihmiset on lirissä jatkuvasti jollain tavalla ihan taustoista riippumatta. Kyllä niitä erolapsia on ollut ennenkin ja ovat selvinneet. Elämän ja sen eronkin voi hoitaa hyvin taikka huonosti. Nuorilla on aina ollut enemmän tai vähemmän paha mieli. Jos perhe tai huoltaja aiheuttaa lapselle normaalia elämäntuskaa suurempaa pahoinvointia ja ongelmia niin näinköhän homma olisi kyseisessä perheessä ihan kunnossa oli se kokoonpano siellä aivan mikä tahansa?

        Ja mediahan se kyllä paukuttaa. Ei tainnut ennen olla tiedonkulku näin kunnossa, vaikka saattoi lähteet olla vähän luotettavammat.


      • eiolemitäänhävettävää

        Onhan se nyt aivan selvää, että erossa lapset kärsii. On röyhkeyttä tulla väittämään mitään muuta. Olen vierestä katsellut oman lapseni eroprosessia ja saanut seurata hänen lastensa suhtautumista ja sitä, miten yhteishuoltajuus toimii ja kyllä on kiistämätöntä se, että erossa lapset kärsivät. Jo pelkästään siitä ravaamisesta yhteishuoltajuuspaikasta toiseen, mutta muustakin. Kyllä vanhempien pitää olla lähes ihmeiden tekijöitä, jos haluavat, että lapset eivät reagoi eroon. Itse en usko, että sellainen on mahdollistakaan.
        Tietenkin on paljon tapauksia, joissa ero on silti lapsillekin armeliaampi vaihtoehto kuin esim. lasten takia väkisin yhteen jääminen. Mutta se, että annetaan ymmärtää, että ero olisi lapsien kannalta merkityksetön asia ja puhutaan omasta uhrilampaaksi jäämisestä, niin siinä puhuu ihminen, joka ei itse vieläkään ole kasvanut aikuiseksi.
        Ja niistä uusperheen kohdallaan olevista parisuhdetaidoista sanon vaan yksinkertaisesti, että höpö höpö, niitäkin on nähty.


      • muttaperkelekasvatan

        Tottahan se on,pidän kaikista suurinpana ongelmana kun äiti jättää lapset. En voi käsittää,miksi pitää olla niin itsekäs. Lapset kärsii vaikka ei miehstä välittänytkään muunko rahan takia. Miksi pitää lapsille kostaa.Jos eroaa niin kasvattaa ja ruokkii on heidän kanssa,mutta ei,perkele. Virassaoleva aikunen nainen. Voisin tehdä ilmoituksen lastensuojeluun,mutta kuka siitä kärsii muu kuin murkkulapset. Jos saisi edes vapaapäivän viikonloppuna,ei kun on biletysviikonloppu.Kyllä ihminen voi henkisesti kiristää ,jota muut ei tiedä.


    • Katujat

      Ero on hyvä tai huono. Joka tapauksessa aika moni eronnut huomaa, että tuli tehtyä virhe, kun hyvä kumppani ei kelvannut, vaan piti etsiä parempaa elämää itselle, kun olisi muka itse sellaisen ansainnut. Mutta eron jälkeen ei sitten löydä koskaan entistä parempaa, ei kumppania eikä edes elämää.

      En suosittele taviksille menemään mukaan näiden lehtien ja psykologien (jotka itse pettivät, erosivat mutta uusi rakkaus, kas, hävisi jonnekin) eroohehkutukseen mukaan. Uskollinen, hyvä ja rehellinen puoliso on parasta mitä taviksen elämässä on, kun asiat laittaa itse tärkeysjärjestykseen.

      • Vakaa kuin kallio

        En kyllä tunne tai tiedä ketään, joka olisi katunut eroaan. Tosin meitä on moneen junaan, joten kai sittä tuuliviirejäkin maailmaan mahtuu. Omassa elinympäristössäni avioeroon on päädytty vasta pitkien harkintojen ja korjaavien toimenpiteiden kokeilun jälkeen. Silloin ei kyllä kaduta, kun tietää ettei eroon ole päädytty heppoisin perustein.


      • Vakaavanja
        Vakaa kuin kallio kirjoitti:

        En kyllä tunne tai tiedä ketään, joka olisi katunut eroaan. Tosin meitä on moneen junaan, joten kai sittä tuuliviirejäkin maailmaan mahtuu. Omassa elinympäristössäni avioeroon on päädytty vasta pitkien harkintojen ja korjaavien toimenpiteiden kokeilun jälkeen. Silloin ei kyllä kaduta, kun tietää ettei eroon ole päädytty heppoisin perustein.

        Minä taas tunnen todella monta eronnutta, joista moni on uskaltanut myöntää, ettei se ero ollut oikea ratkaisu, helpoin kylläkin. Nyt heistä yli 5-kymppisistä naisista lähes kaikki toteavat, että huonokin mies olisi parempi kuin nykyinen yksinäisyys. Jälkiviisaana voi todeta, että olisi kannattanut ne huonotkin ajat sietää ja kestää yhdessä puolison kanssa ja myös kehittyä yhdessä ja kehittää parisuhdetaitoja. Nykyisen erobuumin myötä parisuhdetaidot eivät koskaan parane kun vaihtoehtona ongelmien eteen tullessa on aina ero, tai siis ratkaisuna.

        Mutta nykymaailma on. Ero ei ole mitenkään epätavallista, sen sijaan epätavallista on pitkä parisuhde, jossa uskalletaan ja osataan kohdata ne ylämäet ja vastoinkäymiset, lapsetkin oppii sietämään epävarmuutta tai negatiivisia tunteita; aina ei tarvitse olla mukavaa ja helppoa.

        Tämä erobuumi on takuulla yksi tekijä tämän päivän lasten ja nuorten pahoinvointiin.


      • lastenjanuortenpuolesta

        Saanen olla eri mieltä lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä. Ero on yksi tekijä, joka voi vaikuttaa lasten hyvinvointiin. Jos ero hoidetaan huonosti ja lapsiin ei kiinnitetä huomiota eron jalkeen tai eroa harkitessa tilanne voi olla lapselle haitallinen. Mutta ero voi olla lapselle myös pelastus. Lisäksi ero saattaa jopa avata sen entisen parisuhteen lastaan hyljeksineen silmät ja hänestä saattaa tulla eron jälkeen parempi vanhempi. Kun on pakko ottaa vastuuta.
        Nykylasten ja nuorten pahoinvoinnin suurin syy on aikuisten ja siis tarkoitan ennenkaikkea vanhempien kyvyttömyys ottaa kasvattajan ja aikuisen rooli. Niin ikävää kuin se onkin niin vanhemman ensisijainen tehtävä ei ole olla lapsen kaveri ja elämysten tuottaja. Mutta nykyisenä kiireaikana, lapset ovat monesti aikuisten työnteon, harrastusten ja oman ajan tiellä ja lapset voidaan helposti sysätä muiden hoidettavaksi. ja kun aikaa on vähän niin sitä aikaa ei viitsitä käyttää kinasteluun ja asioiden vääntämiseen, mitä kasvatustyö välillä vaatii. Lisäksi yliarvioidaan lasten ikä ja kuvitellaan, että he ovat itsenäisempiä ja pärjäävämpiä kuin ovatkaan. Liiallinen itsenäisyys liian aikaisessa vaiheessa on lapsen kehitykselle aina jollakin tapaa haitallista.
        Niin, että mietitäänpä että ala-asteen, yläasteen, ammattikoulun, yliopiston, ym. koulutusinstitutipoiden ei ole tarkoitus ollla lasten ja nuorten pääasiallinen kasvatuspaikka vaan kasvatus lähtee kotoa. On siellä sitten yksi,kaksi tai useampi kasvattaja.
        Kaunista päivänjatkoa kaikille.


      • sairastamuttatotta

        Aivan ,jos perusasiat on hukassa jä sekin sysätään toiselle ei kaikki ole kohdalla. Vaikka kuinka äiti haluaa olla itsekäs ,teoista pitää vastata. Pienestä ilosta suuri suru. En viitsi tuhota monen lapsen elämää olemalla itsekäs .mitä nämä helvetin lehdet toitottaa. Vaimo oli,heitti lehden.,ja lähti.vielä aikuinen eikä teini. Siis miettttikää mitä kirjoitatte,sekopäitä on,.lehtiin..Kunhan voisi luottaa että voi jättää edes joskus hänen huosttaan ,eikä he kyllä jääkkään hänen luo.,,,mutta miksi?


    • ihmettelee

      Niin. Kuinka moni täällä on eronnut uskollisen, hyvän ja rehellisen miehen liitosta "kaikki oli hyvin" sananmukaisesti?
      Kuinka kukaan hullu haluaisi ihanneliitosta erota?

      • …...

        Ja jos liitosta eroaa ongelmien takia, kuka hullu haluaa avautua niistä jossain naistenlehdessä? En ole lukenut juttua, mutta ehkä siinä ei ollut ihan koko totuus.


      • tunteen mukaan
        …... kirjoitti:

        Ja jos liitosta eroaa ongelmien takia, kuka hullu haluaa avautua niistä jossain naistenlehdessä? En ole lukenut juttua, mutta ehkä siinä ei ollut ihan koko totuus.

        Minulla on vahva intutio,että pitää käydä vieraissa,onko se väärin vaimoa kohtaan ? Tunne on syvä,sydän sanoo . Niinhän ammatti-ihmisetkin kehotta toimimaan kun on tunne.Tunne on sitten suurempi kun ottaa alkoholia.Eihän lapset siitä kärsi ja vaimokin tietää ,että tunteen mukaan on mentävä. Vaimo on ihana ,lisäksi hyvä palkka


      • katin kontit
        tunteen mukaan kirjoitti:

        Minulla on vahva intutio,että pitää käydä vieraissa,onko se väärin vaimoa kohtaan ? Tunne on syvä,sydän sanoo . Niinhän ammatti-ihmisetkin kehotta toimimaan kun on tunne.Tunne on sitten suurempi kun ottaa alkoholia.Eihän lapset siitä kärsi ja vaimokin tietää ,että tunteen mukaan on mentävä. Vaimo on ihana ,lisäksi hyvä palkka

        Tunteen mukaan pelkästään ei pidä mennä, sillä tunteet tulevat ja menevät. Ihmisellä on myös järki. Tavallinen maalaisjärki on käyttökelpoinen, sitä on viisasta käyttää. Järki ei vaihtele eikä valehtele.


      • pakkohan on uskoa
        katin kontit kirjoitti:

        Tunteen mukaan pelkästään ei pidä mennä, sillä tunteet tulevat ja menevät. Ihmisellä on myös järki. Tavallinen maalaisjärki on käyttökelpoinen, sitä on viisasta käyttää. Järki ei vaihtele eikä valehtele.

        Ammattipsykologi itse kertoo,kaksi kertaa itse eronnut,suosittele elää tunteella.


    • se tunteesta

      Ennemmin tai myhemmin se paljastuu. Naisella on tunne loppunut eli raha. Niin se paljastui minullakin,poltti rahat ja häippäsi.

    • Sinkkumies.

      Naiset eroaa koska mies on tylsä. Kaikki on hyvin mutta elämä on tylsää ja sittene rotaan ja naine etsii jonkun alkoholistin joka on väkivaltainen että olis jännittävä elämä. Nainen luulee tekevänsä siitä hyvän miehen mutta ei se ikinä onnistu.

    • tämätulimieleen

      Mitä kukaan ulkopuolinen tietää kenekään avioliitosta!
      Minusta ainoastaan sanonta, että erosi avioliitosta, jossa kaikki oli hyvin on tyhmä! Avioliitossa kaikki ei ole hyvin, jos siitä eroaa. Ja mitä tarkoittaa, että kaikki on hyvin. On iso omistusasunto, farmari,kultainen noutaja, kaksi lasta, työtä. Niin, mutta jos ihmiset voivat huonosti niin kaikki ei ole hyvin!

      • vvvvc

        Hohhoi,vsitä se syrjähyppy tekee.


      • tämäkintulimieleen

        Voihan kuule wc en ole syrjään hyppinyt, mutta sinua taitaa pelottaa jonkun puolesta.
        Jotkut ihmiset näkevät eri värisävyjäkin maailmassa. mut adios again.


      • bye-bye

        Tänään tätä huomenna sitä. Jos päätökset tehdään täysin yksin,pitää muistaa kasvattaa ja nimenomaan hoitaa jälkikasvu. Vastuunkanto kuuluu vanhemmille edelleen. Pitää muistaa miksi mentiin yhteen,,,mutta hyvä niin kun meni. Eipä tarvi nalkutusta kuunnella ja saa kasvattaa tasapainoiset lapset.


      • tämäkintulimieleen

        Kuulehan bye-bye en ymmärrä lainkaan kommenttiasi minulle (vaikka vastasit minulle), minä en puhunut lasten kasvatuksesta sanaakaan, mutta ymmärrän luulet kirjoittavasi sille omalle kohtalollesi. Minä vain esitin hieman erilaista värisävyä asiaan. Minuakun tuppaa ärsyttämään ihmiset, jotka ovat mielestään muita parempia, eivät kuuntele muita ja ovat suvaitsemattomia. Voiko kamalampaa yhdistelmää olla. Ja en sanonut bye-bye, että sinä olisit sellainen, vaikutat hyvin suvaitsevalta ja joustavalta ihmiseltä.


    • 7166

      Ei avioliitto ole liikeyritys jossa kaikki ratkaisut tehdään pelkkien numeeristen laskelmien perusteella.
      Vaimoni ei minua paljoakaan moittinut eikä koskaan väittänyt elämää kanssani yksitoikkoiseksi vaikka en ole tuonut kylältä tautia kotiin, en ollut väkivaltainen enkä riehunut kännissä

    • Jostainopittua

      Siitä on jo kauan aikaa, vuosikymmeniä, kun katselin jotain saippuasarjaa ja naureskelin, kun siinä erottiin vaikka rakastettiin niiin perhanasti, suuresti ja intohimoisesti.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1945
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1878
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1423
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1184
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe