Nainen ehdotti treffejä, ei tullut paikalle

Voi jestas sentään! Olen tavannut elämäni aikana paljon ihmisiä työssä ja vapaa-ajallani, mutta en ole koskaan törmännyt yhtä pelkurimaiseen toimintaan.

Tämä 35-vuotias nainen löytyi maksulliselta deitti.netistä, että luulisi senkin vuoksi porukan olevan tavallaan enemmän tosissaan deittailun suhteen, kun siitä joutuu maksamaan.

No nainen lähetteli mukavia viestejä, vaihdettiin numeroita ja lähetteli mm.kuvia elämästään.

Sitten tuli tapaamisen aika. Ensimmäinen tapaaminen peruuntui hiukan ennen h-hetkeä naisen työesteeseen ja hän ehdotti uutta tapaamista, joka hänelle siis varmasti kävi, koska itse sitä ehdotti.

No minäpä innoissani sitten odottelin treffikumppania sovitulla paikalla kauppakeskuksen kahvilan edessä ja naista ei näkynyt missään! Ei vastannut viesteihin ja kotiin tullessa deittiprofiili oli poissa. Se siitä sitten! Näin toimi arvostetussa ammatissa oleva eronnut pienen lapsen äiti.

Ei mitään käytöstapoja. En pystyisi itse tekemään kenellekään vastaavaa. Nainen vielä tekstaili minulle pari päivää sitten: "lähden mielelläni kahville" ja "en millään malta odottaa tapaamista"

No uutta matoa koukkuun!
243552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Itse matkustin 350 kilsaa ja sit naine ilmoitti et ei tule treffejä. Tiesi että olen tulossa.

Äänestä
  • Olitko jo päässyt sinne paikan päälle 350 kilsan päähän? Tuo on vielä pahempi kohtalo kuin minulla.

    Ei vaan voi käsittää miksi sopia treffejä, jos ei ole aikomustakaan ilmestyä paikalle. Naiset varmaan odottaa, että tulisi joku kantotuoli hakemaan kotoa, punaista mattoa pitkin mies kantaisi arvon deittikumppanin tapaamispaikalle samalla jalkahierontaa antaen, lopuksi maksaa koko lystin ja kantaa takaisin kotiin, että naisen jalat ei väsy.

    Äänestä

  • AP.. kirjoitti:

    Olitko jo päässyt sinne paikan päälle 350 kilsan päähän? Tuo on vielä pahempi kohtalo kuin minulla.

    Ei vaan voi käsittää miksi sopia treffejä, jos ei ole aikomustakaan ilmestyä paikalle. Naiset varmaan odottaa, että tulisi joku kantotuoli hakemaan kotoa, punaista mattoa pitkin mies kantaisi arvon deittikumppanin tapaamispaikalle samalla jalkahierontaa antaen, lopuksi maksaa koko lystin ja kantaa takaisin kotiin, että naisen jalat ei väsy.

    Olin joo lähes, noin puol tuntii olis ollut sinne matkaa kun tuli tekstiviesti.

    Äänestä

Miehen kanssa sovin toiset treffit ja että hän tulee juna-asemalta minua hakemaan, kiertelemme kaupunkia katsellen ja sitten menemme hänen luo. Puhelimessa juttelimme edellisenä iltana ja kävin siinä jutellessamme ostamassa aamuksi junaan matkalipun. Junan lähtöaika klo 8:15. Aamulla klo 5:50 tuli herralta viesti, että tuli muuta menoa. Yritin soittaa, muttei vastannut.

Äänestä
  • Junamatka Jyväskylä-Turku

    Äänestä

Törkeiden ihmisten kanssa olette olleet tekemisissä ei voi muuta sanoa.

Äänestä

Kuulostaa pelottavan tutulta. Tapasin 34-vuotiaan naisen S24:lla, hän siis otti itse yhteyttä. Juttelimme aika pitkään, sillä nainen vaikutti ensi alkuun melkoiselta jackpotilta: hyvännäköinen yh-äiti hyväpalkkaisessa ammatissa. Puhelinnumeroaan hän ei suostunut antamaan, vaikka muuten viestittelikin innokkaasti. Tapaaminen oli aina järjestymässä "ihan kohta", mutta homma ei kuitenkaan edennyt millään tavalla.

Muutaman tällaisen lykkäyksen jälkeen päättelin naisen olevan pelkkä trolli, joskaan en lopettanut keskustelua, sillä halusin nähdä kuinka kauan vitsiä jaksetaan pitää yllä. Ja kas ihmettä, heti kun lakkasin osoittamasta mielenkiintoa tapaamiseen, naisen mielenkiinto väheni kuin silmissä.

Ilmeisesti liikkeellä on joitakin kusipäitä jotka saavat kiksejä miesten vedättämisestä. Varoitusmerkit:

1) Jos nainen tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, hän todennäköisesti myös on. (Kysy itseltäsi sellainen herkkupakkaus haluaisi juuri sinut?)
2) Hän ei halua antaa puhelinnumeroaan, mutta kirjoittelu on OK.(Jos nainen ei halua antaa numeroaan, hän ei luota sinuun tai ei ole tosimielellä liikenteessä. Omaa numeroa tällaisille ei kannata missään nimessä antaa, mikäli on pienikin epäily kusetuksesta.)
3) Tapaaminen sovitaan, mutta hän peruu sen tai ei saavu paikalle. (Ensimmäisen kerran voi vielä antaa anteeksi, mutta toisen perumisen jälkeen voit olla vuorenvarma ettei kysymyksessä voi olla vahinko.)

Äänestä

Miten treffeille edes pääsee. Ei mitenkäään.

Äänestä
  • On tuossa hyväpuolikin, säästyy turhalta matkustamiselta,
    jos vastapuoli kuset,taa JA melkein kaikki tapaamiset on
    muutenkin pettymyksiä, mikäli sellaisille pääsee.

    Ei noista takapakeistakaan, itsetunto järin kohene.

    Äänestä

Nettideittimaaimlaa ei voi verrata työhön tai kasvokkain tapahtuvaan ihmisten tapaamiseen vapaa-ajalla. Nettideiteissä pelataan ihan eri säännöillä. Treffien skippaaminen ei ole kivaa, mutta kuuluu tuohon maailmaan. Se on yksi tapa toimia, ei sen kummempaa.

Olen itse deittaillut netissä (nainen). En anna koskaan itsestäni mitään tietoja, oikeaa nimeä, ammattia, osoitetta tai puhelinnumeroa. Teen selväksi että olen nimimerkki ja ekat tapaamiset ovat vain toisen tsekkailua. Ihan hullu ajatuskin että muutamalla nettiviestillä haluaisi heti avata itsensä tuntemattomalle.

En esim. millään voi vastata kaikille viestin lähettäneille, koska siihen ei ole aikaa - vastauksia saattaa tulle 20-30 päivässä. Jätän vastaamatta sitten niille jotka ovat profiilin ulkopuolella, tai joiden viestit ovat törkeitä. Joitain treffejäkin olen joutunut perumaan. Silloin syy on ollut oikeasti työkiireistä tai sitten sovitun jälkeen on tullut jotain paljon kiinnostavampaa esiin. En kuitenkaan ole jättänyt perumista viime tippaan, 1 vrk ennen on minimi. Vaikea kuvitella että ei menisi paikalle jos jotain sovittu, mutta jotenkin ymmärrän niitä naisia jotka näin tekevät. Mahdollisia syitä:
- treffattavalta on tullut tapaamisen sopimisen jälkeen viestejä, jotka ovat muuttaneet mielikuvaa hänestä: liian innokas, vihamielinen, sekstaileva, mustasukkainen...
- rupeaa pelottamaan ihan viime hetkellä, ei vain uskalla mennä, jos tyyppi onkin joku raiskaajamurhaaja
- rupeaa kaduttamaan viime hetkellä, luvannut alun perinkin hyvin epäröiden, mutta tapaamisen lähestyttyä tietää että käy vain sanomassa moi, et kiinnosta.
- on tullut sovittua innoissaan liikaa treffejä ja sitten tulee vaan hetkessä sellainen fiilis että ne nyt vaan halua nähdä ketään.
- tulee paikalle, katsoo etäältä, mutta tajuaa että tuntee tyypin jostain, tai onkin oman kaverin heiloja

Yhtä kaikki, silloin joku muu asia painaa vaakakupissa enemmän kuin treffeille tullut ihminen. Ei pidä suuttua, vaikka harmittaa. Ei hyvä tapa juoksuttaa toista, mutta ei tuohon maailma kaadu.

Äänestä
  • Tällaistakin on liikkeellä:
    - naisella huono itsetunto, etenkin oman ulkonäön suhteen, joten jänistää tapaamisista, vaikka mieli tekisi

    Äänestä

  • Koettua kirjoitti:

    Tällaistakin on liikkeellä:
    - naisella huono itsetunto, etenkin oman ulkonäön suhteen, joten jänistää tapaamisista, vaikka mieli tekisi

    Jänistäminen on naisille tyypillistä, eivät ole keskimäärin mitään vaikeuksien voittajia. Voi iskeä myös terveydellisiä ongelmia, naiset ovat salanneet MS-sairauden, paniikkihäiriötä ja muuta, nämä voivat viimehetkellä olla esteenä tapaamiselle, jälkeenpäin ei kehdata enään olla yhteyksissä. Täysin terveitä naisia ei enään vapaana tunnu olevan yli 30v.

    En lähtisi yksillekään treffeille ilman, että jatko on mietitty, esim. ennen ravintolaan menoa voi sopia treffit, jos menee jostakin syystä vituiks, on ilta vasta alullaan muuten, tai kauempaa voi tavata jonkun, jos on joku MUU SYY matkustaa seudulle.

    Äänestä

  • Treffien sopiminen ja sitten menemättä jättäminen on törkeää ja sairasta. Mainitsemasi syyt ovat ehkä syitä olla menemättä, mutta silloin pitää ilmoittaa peruminen hyvissä ajoin, ja kohtuullisiin tapoihin kuuluu myös antaa jonkinlainen syy. Jos ei pysty ilmoittamaan, ettei tule paikalle, niin silloin pitää mennä vaikkei kiinnostakaan (ellei ole ihka oikea force majeure kuten että joutuu sairaalaan - joku kiinnostavampi deitti tms. ei käy).

    Äänestä

  • tapojen alkeet kirjoitti:

    Treffien sopiminen ja sitten menemättä jättäminen on törkeää ja sairasta. Mainitsemasi syyt ovat ehkä syitä olla menemättä, mutta silloin pitää ilmoittaa peruminen hyvissä ajoin, ja kohtuullisiin tapoihin kuuluu myös antaa jonkinlainen syy. Jos ei pysty ilmoittamaan, ettei tule paikalle, niin silloin pitää mennä vaikkei kiinnostakaan (ellei ole ihka oikea force majeure kuten että joutuu sairaalaan - joku kiinnostavampi deitti tms. ei käy).

    Itse teen hoitoalan keikkatöitä. Valitettavasti töihinkutsu voi tulla todella pienellä ajalla. Olen kertonut tilanteeni profiilissani. Laitan heti viestin miehelle. Tämä on ikävää kun sen joutuu tekemään, mutta tässä työtilanteessa on vain pakko laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.

    Äänestä

  • ”Olen itse deittaillut netissä (nainen). En anna koskaan itsestäni mitään tietoja, oikeaa nimeä, ammattia, osoitetta tai puhelinnumeroa. Teen selväksi että olen nimimerkki ja ekat tapaamiset ovat vain toisen tsekkailua. Ihan hullu ajatuskin että muutamalla nettiviestillä haluaisi heti avata itsensä tuntemattomalle.”

    Näen mielessäni kuinka istut deittisi kanssa jossain kahvilassa tuijottamassa toisianne täydellisen äänettömyyden vallitessa. Totta kai nämä deittailet vain ja ainoastaan kaltaisiasi jotka eivät kerro itsestään yhtään mitään, eikö vain?

    ”En esim. millään voi vastata kaikille viestin lähettäneille, koska siihen ei ole aikaa - vastauksia saattaa tulle 20-30 päivässä.””

    Hei kato mulla on niinqu seinät leveällä ja katto korkealla. Jos saat viestejä niin paljon ettet ehdi vastaamaan kaikkiin, kiristä niitä hakuehtojasi. Säästät omaa ja miesten aikaa. (Jos olet vain huomiohuorailemassa, niin silloin ehtojen kiristämisessä ei ole tietenkään mitään järkeä.)

    ”Joitain treffejäkin olen joutunut perumaan. Silloin syy on ollut oikeasti työkiireistä tai sitten sovitun jälkeen on tullut jotain paljon kiinnostavampaa esiin.”

    Mies ei voi mitenkään tietää mikä on todellinen syy perumiseesi, joten hyvä nyrkkisääntö on valmistautua ignoreamaan treffit peruva nainen pysyvästi.

    ”Mahdollisia syitä:
    - treffattavalta on tullut tapaamisen sopimisen jälkeen viestejä, jotka ovat muuttaneet mielikuvaa hänestä: liian innokas, vihamielinen, sekstaileva, mustasukkainen...
    - rupeaa pelottamaan ihan viime hetkellä, ei vain uskalla mennä, jos tyyppi onkin joku raiskaajamurhaaja
    - rupeaa kaduttamaan viime hetkellä, luvannut alun perinkin hyvin epäröiden, mutta tapaamisen lähestyttyä tietää että käy vain sanomassa moi, et kiinnosta.
    - on tullut sovittua innoissaan liikaa treffejä ja sitten tulee vaan hetkessä sellainen fiilis että ne nyt vaan halua nähdä ketään.”

    Eli treffien perumiseksi kelpaa mikä tahansa syy, olipa se kuinka epärealistinen tahansa. Toisaalta miehen näkökulmasta täydelliseksi tuuliviiriksi osoittautuvan naisen menettäminen ei ole vahinkona mitenkään iso.

    ”Nettideittimaaimlaa ei voi verrata työhön tai kasvokkain tapahtuvaan ihmisten tapaamiseen vapaa-ajalla. Nettideiteissä pelataan ihan eri säännöillä. Treffien skippaaminen ei ole kivaa, mutta kuuluu tuohon maailmaan. Se on yksi tapa toimia, ei sen kummempaa. Ei pidä suuttua, vaikka harmittaa. Ei hyvä tapa juoksuttaa toista, mutta ei tuohon maailma kaadu.”

    Kuulostat aivan siltä tyypiltä joka tönäisee jonkun laiturilta järveen ja sitten selittää hänelle opettavaisesti sormi pystyssä miten vesi on kylmää ja märkää.

    Nih, eihän sitä saa tietenkään suuttua jos investoi nettideittiinsä aikaa, vaivaa sekä tunteita tietämättä että toinen on vain leikkimässä.

    Ei nettideittailu siihen lopu että kaltaisesi emotionaaliset vampyyrit loisivat nettitreffimaailman suurella hiekkalaatikolla, mutta toivon oikeasti että pysyisitte siellä Facebookissa tai Tinderissä.

    Äänestä

  • Huu0230ååååå kirjoitti:

    ”Olen itse deittaillut netissä (nainen). En anna koskaan itsestäni mitään tietoja, oikeaa nimeä, ammattia, osoitetta tai puhelinnumeroa. Teen selväksi että olen nimimerkki ja ekat tapaamiset ovat vain toisen tsekkailua. Ihan hullu ajatuskin että muutamalla nettiviestillä haluaisi heti avata itsensä tuntemattomalle.”

    Näen mielessäni kuinka istut deittisi kanssa jossain kahvilassa tuijottamassa toisianne täydellisen äänettömyyden vallitessa. Totta kai nämä deittailet vain ja ainoastaan kaltaisiasi jotka eivät kerro itsestään yhtään mitään, eikö vain?

    ”En esim. millään voi vastata kaikille viestin lähettäneille, koska siihen ei ole aikaa - vastauksia saattaa tulle 20-30 päivässä.””

    Hei kato mulla on niinqu seinät leveällä ja katto korkealla. Jos saat viestejä niin paljon ettet ehdi vastaamaan kaikkiin, kiristä niitä hakuehtojasi. Säästät omaa ja miesten aikaa. (Jos olet vain huomiohuorailemassa, niin silloin ehtojen kiristämisessä ei ole tietenkään mitään järkeä.)

    ”Joitain treffejäkin olen joutunut perumaan. Silloin syy on ollut oikeasti työkiireistä tai sitten sovitun jälkeen on tullut jotain paljon kiinnostavampaa esiin.”

    Mies ei voi mitenkään tietää mikä on todellinen syy perumiseesi, joten hyvä nyrkkisääntö on valmistautua ignoreamaan treffit peruva nainen pysyvästi.

    ”Mahdollisia syitä:
    - treffattavalta on tullut tapaamisen sopimisen jälkeen viestejä, jotka ovat muuttaneet mielikuvaa hänestä: liian innokas, vihamielinen, sekstaileva, mustasukkainen...
    - rupeaa pelottamaan ihan viime hetkellä, ei vain uskalla mennä, jos tyyppi onkin joku raiskaajamurhaaja
    - rupeaa kaduttamaan viime hetkellä, luvannut alun perinkin hyvin epäröiden, mutta tapaamisen lähestyttyä tietää että käy vain sanomassa moi, et kiinnosta.
    - on tullut sovittua innoissaan liikaa treffejä ja sitten tulee vaan hetkessä sellainen fiilis että ne nyt vaan halua nähdä ketään.”

    Eli treffien perumiseksi kelpaa mikä tahansa syy, olipa se kuinka epärealistinen tahansa. Toisaalta miehen näkökulmasta täydelliseksi tuuliviiriksi osoittautuvan naisen menettäminen ei ole vahinkona mitenkään iso.

    ”Nettideittimaaimlaa ei voi verrata työhön tai kasvokkain tapahtuvaan ihmisten tapaamiseen vapaa-ajalla. Nettideiteissä pelataan ihan eri säännöillä. Treffien skippaaminen ei ole kivaa, mutta kuuluu tuohon maailmaan. Se on yksi tapa toimia, ei sen kummempaa. Ei pidä suuttua, vaikka harmittaa. Ei hyvä tapa juoksuttaa toista, mutta ei tuohon maailma kaadu.”

    Kuulostat aivan siltä tyypiltä joka tönäisee jonkun laiturilta järveen ja sitten selittää hänelle opettavaisesti sormi pystyssä miten vesi on kylmää ja märkää.

    Nih, eihän sitä saa tietenkään suuttua jos investoi nettideittiinsä aikaa, vaivaa sekä tunteita tietämättä että toinen on vain leikkimässä.

    Ei nettideittailu siihen lopu että kaltaisesi emotionaaliset vampyyrit loisivat nettitreffimaailman suurella hiekkalaatikolla, mutta toivon oikeasti että pysyisitte siellä Facebookissa tai Tinderissä.

    Vastauksia Huu0230ååååå:lle

    Miksi ekoilla treffeillä pitäisi kertoa itsestään? Puheenaiheena voi olla päivän uutiset, ajankohtaiset ilmiöt, musiikki, elokuvat ja televisio-ohjelmat jne. Silloihan oppii tuntemaan toisen maailmankuvaa ja huomaa kohtaaatko ne ollenkaan. Vaikka ei sitten suhdemielessä natsaa, niin aina on tunti kulunut kivasti ajatuksia vaihtaessa. Minusta on kiusaannuttavaa jos ekoilla näyttäytymistreffeillä ihminen alkaa tilittämään elämäänsä.

    Minulla on hyvin tiukka rajaus siinä mitä etsin, mutta hirveän moni tuleva viesti alkaa silti että "en ole ihan sit mitä etsit mutta jos kuitenkin... " Vastausten listaa pidentää tietysti miehet jotka kertovat olevansa rehellisiä ja luotettavia suomalaisia miehiä, jotka ovat naimisissa mutta etsivät jotain piristystä arkeen. Miksi vastaisin heille?

    Mies tietää työkiireen syyksi siitä, että peruessani treffejä ilmoitan että en pääse tulemaan työkiireiden vuoksi. Jos ei sitä usko niin ongelma ei ole minun.

    Juuri niin, treffien perumisen syyksi käy ihan mikä syy vain. Jos kaduttaa, tai ei halua niin treffit pitää voida perua. Ei kenelläkään ole muutaman lauseen kirjoittamisen sitoumusta tavata toista. Kyllä minullekin on käynyt niin että minulle on ilmoitettu että ei sittenkään. Se on ihan ok, mieltään saa muuttaa. Kahdesti henkilö ei ole tullut paikalle. En muistele pahalla, saa jänistää. JA sehän vasta suora palaute onkin: et kiinnosta minua.

    Ei kannata "investoida aikaa" nettideittiin ja itkeä jos investointi ei tuota tulosta. Jos ajattelee sitä volyymiä mikä noilla saiteilla on niin aika harva sieltä seuraa lopulta löytää.

    Äänestä

  • kun kutsu käy kirjoitti:

    Itse teen hoitoalan keikkatöitä. Valitettavasti töihinkutsu voi tulla todella pienellä ajalla. Olen kertonut tilanteeni profiilissani. Laitan heti viestin miehelle. Tämä on ikävää kun sen joutuu tekemään, mutta tässä työtilanteessa on vain pakko laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.

    Tuo on ihan eri juttu ja täysin hyväsyttävää, koska sinulla on pätevä syy ja olet asian ilmaissut selkeästi etukäteen jo profiilissa.

    Äänestä

  • pompiduu kirjoitti:

    Vastauksia Huu0230ååååå:lle

    Miksi ekoilla treffeillä pitäisi kertoa itsestään? Puheenaiheena voi olla päivän uutiset, ajankohtaiset ilmiöt, musiikki, elokuvat ja televisio-ohjelmat jne. Silloihan oppii tuntemaan toisen maailmankuvaa ja huomaa kohtaaatko ne ollenkaan. Vaikka ei sitten suhdemielessä natsaa, niin aina on tunti kulunut kivasti ajatuksia vaihtaessa. Minusta on kiusaannuttavaa jos ekoilla näyttäytymistreffeillä ihminen alkaa tilittämään elämäänsä.

    Minulla on hyvin tiukka rajaus siinä mitä etsin, mutta hirveän moni tuleva viesti alkaa silti että "en ole ihan sit mitä etsit mutta jos kuitenkin... " Vastausten listaa pidentää tietysti miehet jotka kertovat olevansa rehellisiä ja luotettavia suomalaisia miehiä, jotka ovat naimisissa mutta etsivät jotain piristystä arkeen. Miksi vastaisin heille?

    Mies tietää työkiireen syyksi siitä, että peruessani treffejä ilmoitan että en pääse tulemaan työkiireiden vuoksi. Jos ei sitä usko niin ongelma ei ole minun.

    Juuri niin, treffien perumisen syyksi käy ihan mikä syy vain. Jos kaduttaa, tai ei halua niin treffit pitää voida perua. Ei kenelläkään ole muutaman lauseen kirjoittamisen sitoumusta tavata toista. Kyllä minullekin on käynyt niin että minulle on ilmoitettu että ei sittenkään. Se on ihan ok, mieltään saa muuttaa. Kahdesti henkilö ei ole tullut paikalle. En muistele pahalla, saa jänistää. JA sehän vasta suora palaute onkin: et kiinnosta minua.

    Ei kannata "investoida aikaa" nettideittiin ja itkeä jos investointi ei tuota tulosta. Jos ajattelee sitä volyymiä mikä noilla saiteilla on niin aika harva sieltä seuraa lopulta löytää.

    ”Miksi ekoilla treffeillä pitäisi kertoa itsestään? Puheenaiheena voi olla päivän uutiset, ajankohtaiset ilmiöt, musiikki, elokuvat ja televisio-ohjelmat jne. Silloihan oppii tuntemaan toisen maailmankuvaa ja huomaa kohtaaatko ne ollenkaan. Vaikka ei sitten suhdemielessä natsaa, niin aina on tunti kulunut kivasti ajatuksia vaihtaessa. Minusta on kiusaannuttavaa jos ekoilla näyttäytymistreffeillä ihminen alkaa tilittämään elämäänsä.”

    Koko ajatus ”en paljasta itsestäni mitään” on aika omituinen, kun keskustellessa tulee väkisinkin paljastaneeksi ajatusmaailmastaan aika paljon.

    Kyllä, minäkään en halua kuulla eka treffeillä miten ex oli mielisairas juoppo tms.

    ”Minulla on hyvin tiukka rajaus siinä mitä etsin, mutta hirveän moni tuleva viesti alkaa silti että "en ole ihan sit mitä etsit mutta jos kuitenkin... " Vastausten listaa pidentää tietysti miehet jotka kertovat olevansa rehellisiä ja luotettavia suomalaisia miehiä, jotka ovat naimisissa mutta etsivät jotain piristystä arkeen. Miksi vastaisin heille?”

    En minäkään vastaisi sinun asemassasi kenellekään joka on jotain aivan muuta kuin mitä on hakemassa, mutta tästähän ei ollut oikeastaan kysymys.

    Sen sijaan ne absoluuttiset rajanvedot tyyliin ”se on vaan 177cm kun haluan vähintään 180cm miehen, hyi yäk, eikö se osaa lukea, en varmana vastaa sille” ovat asia erikseen.

    ”Mies tietää työkiireen syyksi siitä, että peruessani treffejä ilmoitan että en pääse tulemaan työkiireiden vuoksi. Jos ei sitä usko niin ongelma ei ole minun. Treffien perumisen syyksi käy ihan mikä syy vain. Jos kaduttaa, tai ei halua niin treffit pitää voida perua. Ei kenelläkään ole muutaman lauseen kirjoittamisen sitoumusta tavata toista. Kyllä minullekin on käynyt niin että minulle on ilmoitettu että ei sittenkään. Se on ihan ok, mieltään saa muuttaa. Kahdesti henkilö ei ole tullut paikalle. En muistele pahalla, saa jänistää. JA sehän vasta suora palaute onkin: et kiinnosta minua.”

    Tietenkin treffit pitää voida perua ja tietyllä tavalla olen samaa mieltä että miehen pitää uskoa mikä tahansa naisen esittämä syy treffien perumiselle. Mitä muuta vaihtoehtoa hänellä oikein olisi? Kuitenkin sanoit perumisen syyksi riittävän pelkän epäilyksen siitä että potentiaalinen kosija saattaakin olla vaikkapa kirvesmurhaaja. En tiedä esititkö tuon väittämän tosissaan vaiko kieli poskessa, mutta olisipa hauska tietää mitä ilmoitat tässä tapauksessa treffien perumiseen syyksi, vai ilmoittaisitko mitään?

    Siitä ei kuitenkaan päästä yli eikä ympäri, etteikö tulematta jättäminen ole aina melko paskamainen temppu, puolin ja toisin. Henkilökohtaisesti en jättäisi menemättä tai lähtisi siinä samassa pois jos käy niin ettei toinen miellytä. Koko elämäni aikana olen lähtenyt kävelemään vain yksiltä treffeiltä ja silloinkin aikaa kului kymmenisen minuuttia, kun halusin olla varma että teen oikein. (Nainen oli jollain tavalla sekaisin.)

    ”Ei kannata "investoida aikaa" nettideittiin ja itkeä jos investointi ei tuota tulosta. Jos ajattelee sitä volyymiä mikä noilla saiteilla on niin aika harva sieltä seuraa lopulta löytää.”

    Samalla logiikalla ei kannata investoida aikaa työnhakuunkaan, kun siinäkin suuri osa investoinneista menee harakoille.

    Äänestä

  • pompiduu kirjoitti:

    Vastauksia Huu0230ååååå:lle

    Miksi ekoilla treffeillä pitäisi kertoa itsestään? Puheenaiheena voi olla päivän uutiset, ajankohtaiset ilmiöt, musiikki, elokuvat ja televisio-ohjelmat jne. Silloihan oppii tuntemaan toisen maailmankuvaa ja huomaa kohtaaatko ne ollenkaan. Vaikka ei sitten suhdemielessä natsaa, niin aina on tunti kulunut kivasti ajatuksia vaihtaessa. Minusta on kiusaannuttavaa jos ekoilla näyttäytymistreffeillä ihminen alkaa tilittämään elämäänsä.

    Minulla on hyvin tiukka rajaus siinä mitä etsin, mutta hirveän moni tuleva viesti alkaa silti että "en ole ihan sit mitä etsit mutta jos kuitenkin... " Vastausten listaa pidentää tietysti miehet jotka kertovat olevansa rehellisiä ja luotettavia suomalaisia miehiä, jotka ovat naimisissa mutta etsivät jotain piristystä arkeen. Miksi vastaisin heille?

    Mies tietää työkiireen syyksi siitä, että peruessani treffejä ilmoitan että en pääse tulemaan työkiireiden vuoksi. Jos ei sitä usko niin ongelma ei ole minun.

    Juuri niin, treffien perumisen syyksi käy ihan mikä syy vain. Jos kaduttaa, tai ei halua niin treffit pitää voida perua. Ei kenelläkään ole muutaman lauseen kirjoittamisen sitoumusta tavata toista. Kyllä minullekin on käynyt niin että minulle on ilmoitettu että ei sittenkään. Se on ihan ok, mieltään saa muuttaa. Kahdesti henkilö ei ole tullut paikalle. En muistele pahalla, saa jänistää. JA sehän vasta suora palaute onkin: et kiinnosta minua.

    Ei kannata "investoida aikaa" nettideittiin ja itkeä jos investointi ei tuota tulosta. Jos ajattelee sitä volyymiä mikä noilla saiteilla on niin aika harva sieltä seuraa lopulta löytää.

    Niin ja lisäksi vielä:

    Minä noudatan "kahden sääntöä", eli jos nainen ei vastaa kahteen viestiin , viivaan hänet pysyvästi yli kontakteista. Eli "ei vastausta = vastaus."

    Jos nainen peruu treffit kahdesti, sama juttu. Tällainen tapaus on pelkästään huomiohuorailemassa tai leikkimässä.

    Äänestä

  • Huu0230ååååå kirjoitti:

    Niin ja lisäksi vielä:

    Minä noudatan "kahden sääntöä", eli jos nainen ei vastaa kahteen viestiin , viivaan hänet pysyvästi yli kontakteista. Eli "ei vastausta = vastaus."

    Jos nainen peruu treffit kahdesti, sama juttu. Tällainen tapaus on pelkästään huomiohuorailemassa tai leikkimässä.

    Väärin. Yksi kumpaakiin riittää.

    Äänestä

En lähtis mihinkän kaus treffeille just sen takia että naiset peruu tai eivät ilmoita lainkaan mitään että eivät tule.

Äänestä

Olisiko tässä vastausta:

http://www.hs.fi/sunnuntai/Sampo 35 on treffisivuston himokas nainen/a1407475332014

Taitaapi selittää kaikki oudot jutut...

Äänestä
  • Plus että deiteillä pyörii myös miehiä, jotka esiintyvät naisina ihan huvikseen / testimielessä / pervouttaan.

    Äänestä

Itselläni ei ole vielä tällaista tullut vastaan ja sovinkin treffit yleensä puhelimessa puhuen. Varmistaa ainakin sen, että toisessa päässä on suurinpiirtein henkilö kenen kanssa luulee juttelevansa - 12v trollipojat harvemmin kuulostavat kolmekymppisiltä naisilta.

Tartun Pompidiun viestiin "Joitain treffejäkin olen joutunut perumaan. Silloin syy on ollut oikeasti työkiireistä tai sitten sovitun jälkeen on tullut jotain paljon kiinnostavampaa esiin." Miksi ylipäätään olet ollut menossa treffeille henkilön kanssa, josta ilmeisen helposti löytyy vielä joku "paljon kiinnostavampi"? Vai oletko näitä naisia jotka aina kehuskelee varatuille kavereilleen, että "mulla on taas treffit"? Muista, että todellisuudessa, sinä olet se joka käpertyy iltaisin yksin nukkumaan, ei sinkkuseikkailuistasi "kateelliset" kaverisi :)

Vinkkejä nettideittailuun liittyen
http://nettideittailuvinkit.blogspot.fi/2014/08/4-viestin-lahettaminen.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mies 31-v kirjoitti:

Voi jestas sentään! Olen tavannut elämäni aikana paljon ihmisiä työssä ja vapaa-ajallani, mutta en ole koskaan törmännyt yhtä pelkurimaiseen toimintaan.

Tämä 35-vuotias nainen löytyi maksulliselta deitti.netistä, että luulisi senkin vuoksi porukan olevan tavallaan enemmän tosissaan deittailun suhteen, kun siitä joutuu maksamaan.

No nainen lähetteli mukavia viestejä, vaihdettiin numeroita ja lähetteli mm.kuvia elämästään.

Sitten tuli tapaamisen aika. Ensimmäinen tapaaminen peruuntui hiukan ennen h-hetkeä naisen työesteeseen ja hän ehdotti uutta tapaamista, joka hänelle siis varmasti kävi, koska itse sitä ehdotti.

No minäpä innoissani sitten odottelin treffikumppania sovitulla paikalla kauppakeskuksen kahvilan edessä ja naista ei näkynyt missään! Ei vastannut viesteihin ja kotiin tullessa deittiprofiili oli poissa. Se siitä sitten! Näin toimi arvostetussa ammatissa oleva eronnut pienen lapsen äiti.

Ei mitään käytöstapoja. En pystyisi itse tekemään kenellekään vastaavaa. Nainen vielä tekstaili minulle pari päivää sitten: "lähden mielelläni kahville" ja "en millään malta odottaa tapaamista"

No uutta matoa koukkuun!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu