Huuman puutteesta

Suhteenne vaikuttaa todella hyvältä, mutta nyt miehelläsi on jotain outoa meneillään. Ymmärrettävää on, että toinen haluaa välillä tehdä jotain asioita yksinkin. Me ainakin teemme niin ja se sopii molemmille todella hyvin. Eikä sitä miestä jaksa aina huokailemaan esim. shoppailu-kierrokselle;).

Miehesi on siis rakastunut sinuun ja yhdessäolo on kivaa, ei sen kummempaa...mitä kummempaa sen sitten pitäisi olla? Jos olettaa, että toisen kanssa yhteiselo on jatkuvasti ilotulitusta ja onnea, niin voi jo alkaa riisua ruusuisia laseja silmiltään. Kaikki ei aina tunnu kuin se ensimmäinen kerta!

Suhteissa on aina välillä suvantovaiheita, ne voivat mennä ajan kanssa ohi tai sitten kyse on jostain suuremmasta. Mulle tuli tuossa kesän aikana sellanen pieni kriisi, kun en vaan äkkiä tuntenutkaan miestäni kohtaan mitään "kummoista". Pelkäsin, että kaikki kaatuu siihen...yhteen hiton tunteeseen! Nyt sitä ei enää ole, vaan tajusin, että osittain kyse oli stressistä ja muista ongelmista, jotka eivät johtuneet miehestäni. Onko miehelläsi ehkä stressiä tms. paineita?

Oletteko jutelleet? Oletko kertonut rakastavasi miestäsi ja toivovasi selvittää tilanteen? Haluat kuitenkin selvittää tilanteen. Tiedän, miten raastavaa tuo voi olla ja se vie kaiken energian. Onko miehelläsi siis jotain ongelmia? Loppujen lopuksi jokainen kuitenkin mielessään tietää, mikä todellisuudessa häiritsee - sen myöntäminen vain voi olla joskus vaikeinta.

Muuta en osaa sanoa...näin mä ajattelen. Voimia sulle ja toivottavasti kaikki selviää, koska suhteenne vaikuttaa todella hienolta:)!

Jokaisessa parisuhteessa on kausia, jolloin itse kukin joutuu miettimään ja puntaroimaan omia tunteitaan ja olemistaan. Minusta tuntuu että miehesi on nyt jollakin tavalla leipääntynyt koko olotilaansa, häntä kyllästyttää samat rutiinit ja siksi hän kaipaa omaa tilaa selvittääkseen tunteitaan.

Sanot että suhteenne on mennyt tähän asti tosi hyvin. Onko se sitä teidän kummankin mielestä vai pelkästään sinun mielipiteesi? Voi hyvinkin olla, että miehesi on miettinyt tilannetta jo pitempään, ja vasta nyt hän on saanut sanottua sen.

Suhteessa on aina hirmuisen tärkeää, että kummallakin on oma vapautensa, tilansa hengittää ja ne omat juttunsa. Jos aamusta iltaan ollaan nokakkain ja tehdään samat jutut päivästä ja viikosta toiseen, niin paraskin suhde alkaa tympimään jossain vaiheessa.

Tuntuu että teillä on todella hyvä suhde, ja minusta on hienoa että miehesi on sanonut sinulle suoraan mitä tuntee ja ajattelee, se on erittäin hyvä lähtökohta selvittää asiat.

On toisaalta hirveän hyvä juttu, että pari on toistensa kanssa myös parhaat ystävät, mutta juuri silloin tulee tilanne, että kaikki ulkopuoliset jäävät vähemmälle huomiolle ja pariskunta liimautuu yhä tiukemmin kiinni toisiinsa ja tämä ei välttämättä ole aina hyvä asia. Kummallakin tulisi olla ulkopuolisia ystäviä ja kavereita, harrastuksia, menoja...jne.

Anna miehellesi nyt sitä hänen kaipaamaansa tilaa ja omaa aikaa, hän saa rauhassa miettiä asioita ja selvittää mitä haluaa, kriisivaiheenne joko selviää tai sitten teette radikaalimpia ratkaisuja. Onnea matkaan, teillä kuulostaa olevan todella hyvä suhde joten sen eteen kannattaa kyllä tehdä töitä!

Ensiksi kysyisin, oletteko minkä ikäisiä? Jos miehelläsi on jokin itsenäistymisvaihe tai ikäkriisi? Oletko kysynyt mikä on saanut hänen tunteensa katoamaan, olisiko kuvioissa joku kolmas? Itse ihastuin toiseen ja se sai tunteeni omaa kumppaniani kohtaan kuihtumaan. Oma parisuhde alkoi ahdistamaan ja kaipasin tilaa, kaikki ärsytti suunnattomasti. Varsinkin kun sain vastakaikua ihastukseltani. Oma suhde tuntui väljähtyneeltä ja tylsältä kuten näissä tilanteissa yleensä. En halua maalailla piruja seinille, kuitenkin kannattaa varmaan miettiä näitäkin näkökulmia. Muuten tilanteeseen ei auta kuin aika ja tilan antaminen.

Meillä puhaltavat samat tuulet.
Tosin perheessämme on lapsiakin ja yhdessä olemme olleet 6 vuotta.
Mies halusi miettiä, on ollut todella ahdistunut jo jokusen aikaa, ahdistunut nimenomaan kotona.
Ennen meillä oli hauskaa yhdessä, naurettiin ja hupsuteltiin, tehtiin yhdessä paljon asioita, käytiin sekä kaksin että lasten kanssa pitkin poikin. Sitten se kaikki loppui, miestä alkoi ahdistamaan tämä perhe-elämä ja koti..?
Hän lähti vähän miettimään itseään ja elämäänsä.
En nyt juurikaan tiedä missä mennään.
Erottu ei olla, mutta ei tämä yhdessäololtakaan tunnu?
Tapaamme kuitenkin päivittäin, mies pitää myös lapsia luonaan. Ei hän ole itselleen asuntoa hommannut, vaan asuu siskona luona jonkin aikaa, kuulemma.
Minä olen masentunut enkä tiedä mitä pitäisi tehdä, rakastan häntä ja olemme puhuneet paljon tilanteesta, johon ei kuulemma ainakaan liity ketään kolmatta (mikä sinänsä oli suuri helpotus).
Katsomme nyt hetken näin, en tiedä ajatteleeko hän edes kotiin palaamista vielä, en ole tohtinyt kysyä, antaa nyt funtsia.
Mutta voipi olla, että kun jonkin aikaa vielä menee, se olenkin minä, joka on tottunut jo elelemään ilman häntä..
Tuntuu pahalta, kun omasta ja varsinkin lasten elämästä viedään kertarytinällä niin paljon pois, ei tiedä enää mihin on luottaminen ja uskominen.