Hei,
olen 22-vuotias nainen ja tapailen oman ikäistäni turkkilaista miestä, joka on asunut 10 vuotta Suomessa. Tapailumme on aika alussa, mutta mä olen ihastunut kovemmin kuin koskaan. En olisi koskaan uskonut ihastuvani turkkilaiseen. Edes Suomessa noin kauan asuneeseen. Ja arastelinkin kovin kauan ennen kuin menin treffeille tämän kanssa, vaikka kiinnosti. Perheeni ei todellakaan ole suvaitsevainen ja pelottaa voisivatko he hyväksyä jos alan hänen kanssaan seurustella. Onko muilla kokemuksia vastaavasta ja miten perhe tottui vai tottuiko? Ja tietysti pelottaa myös miehen perhe.
Tutustuessani häneen luulin jopa että on syntynyt Suomeen, kun tavat niin suomalaisia. Hän on todella ihana ja jotenkin niin huomaavainen ja herrasmies minua kohtaan. Ei sellainen "limainen" mitä olen aikasemmin ajatellut turkkilaisista sen perusteella mitä nähnyt ja kun tulleet mulle ehdottelemaan hyi yök.
Voisiko suhde onnistua tässä tilanteessa? Tietty kaikki muukin vaikuttaa mutta puhun nyt kulttuurieroista mitä tulee olemaan.
olen 22-vuotias nainen ja tapailen oman ikäistäni turkkilaista miestä, joka on asunut 10 vuotta Suomessa. Tapailumme on aika alussa, mutta mä olen ihastunut kovemmin kuin koskaan. En olisi koskaan uskonut ihastuvani turkkilaiseen. Edes Suomessa noin kauan asuneeseen. Ja arastelinkin kovin kauan ennen kuin menin treffeille tämän kanssa, vaikka kiinnosti. Perheeni ei todellakaan ole suvaitsevainen ja pelottaa voisivatko he hyväksyä jos alan hänen kanssaan seurustella. Onko muilla kokemuksia vastaavasta ja miten perhe tottui vai tottuiko? Ja tietysti pelottaa myös miehen perhe.
Tutustuessani häneen luulin jopa että on syntynyt Suomeen, kun tavat niin suomalaisia. Hän on todella ihana ja jotenkin niin huomaavainen ja herrasmies minua kohtaan. Ei sellainen "limainen" mitä olen aikasemmin ajatellut turkkilaisista sen perusteella mitä nähnyt ja kun tulleet mulle ehdottelemaan hyi yök.
Voisiko suhde onnistua tässä tilanteessa? Tietty kaikki muukin vaikuttaa mutta puhun nyt kulttuurieroista mitä tulee olemaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olen naimisissa turkkilaisen kanssa, mun perhe ei ole vieläkään täysin hyväksynyt miestäni ja isäni ei halua edes tavata tätä. Ennakkoluulot ovat niin suuret, lähinnä siksi että mieheni on muslimi, mutta oikeasti hän melko maallistunut sellainen, mutta sehän ei silti isälle passaa. Aviomieheni perhe taas hyväksyy suhteemme ja se riittää minulle toistaiseksi koska en pysty tai jaksa enää vaikuttaa vanhempiini.
Sulla on viisaat vanhemmat.Etköhän joku kaunis päivä viellä tarvitset vanhenpien apua.
Mihin tarvitsisin apua? Jos ero tulisi niin en sekoittaisi siihen mukaan omia vanhempiani. Olen aikuinen ja hoidan itse asiani.
Olin nuorena, jokus siinä 18-vuotiaana ihastunut yhteen turkkilaiseen, hän on kans sellainen Suomessa jo vuosia asunut ja blabla tavoille oppinut, ujo, kiltti, lempeä ja mitä kaikkea. Halusin sitä jätkä ihan älyttömästi mutta tiesin että perheeni ei koskaan hyväksyisi hänet, joutuisin siis luopumaan vanhemmista jos hänen kanssa haluaisin ikivä asua. Mies osoitti kiinnostustaan, mutta oli hyvin varovainen. Ei meil koskaan tullut mitään kun en luottanut siihen että hän halusi juuri minua eikä vain pillua.
Olin hänen kanssa hyvissä väleissä ja juteltiin usein kaikenlaista. Hänen serkku oli sellainen naisiin menevä komea uros, ja 5 vuoden seurustelun jälkeen (suomalaisen kanssa) lähti Turkkiin ja toi sieltä sitten vaimon. En koskaan nähnyt tyttöä, koska hän pysyy kotona ja kasvattaa lapsia. Mies käy töissä baareissa ja jatkaa sitä samaa mitä ennenkin, naisten pyörittämistä.
Toinen tuttu turkkilainen paljasti että halusi naisen kanssa vain lasta, ja sitten olisi vienyt sen Turkkiin ja hänen perhe olisi kasvattanut sen, mutta tän naisystävä tekikin abortin, ku ei lasta halunut tolle miehelle. Kun kuulin tarinan, lopetin kaikki tekemiset tuon tyypin kanssa, vaikka oli valmis pyytää naimisiin, lupaili vaikka mitä kartanoja, koruja, autoja, rahaa, loistava elämää. Ei kiitos.
Tä jätkä joho olin ihastunut, itsekin toi sitten vaimon turkkista. Suomalaisia naisia he rakastavat, koska ne helposti antavat pyytämättä mitään. Usein ovat vielä itse valmiit maksaa baarit juomat taksit hotellin.
Miksi kirjoitin.... ole varovainen, ihmiset ovat erilaiset, mutta tunteiden vallassa ei heti halua nähdä sitä mitä pitäisi, tunteiden vyöryssä halua uskoa rakkauteen. Sun elämä on sun käsissä, itse teet päätökset ja seisot niiden takaa koko elämäsi.
Suhde voi onnistua, mutta tiedosta riskit. Vaikka mies olisi asunut Suomessa pitkään ja ulkoisesti sopeutunut, kodin seinien sisällä voi olla eri maailma ja käsitykset perheestä ja seurustelusta erilaisia.
Oma perheeni hyväksyi seurusteluni ulkomaalaisen kanssa, joskin nuori ikäni varmaan huolestutti vanhempiani. He kuitenkin ajattelivat, että parempi seurustella julkisesti kuin salassa ja päästä itsekin haastattelemaan miestä. Miehelläni ei ollut perhettä Suomessa, joten sen puoleen saatoimme seurustella vapaasti. Äiti oli katsellut hänelle jo vaimoehdokkaita, mutta mieheni ei ollut kiinnostunut vaan halusi päättää itse. Mies ei kertonut perheelleen minusta ennen kuin oli kohtalaisen varma, että meillä on yhteinen tulevaisuus.
Olin jo ehtinyt nähdä, että joillekin mieheni maanmiehille suomalaiset tytöt olivat hauskanpitoa ja harjoittelua varten ennen kuin naidaan vaimo omasta kulttuurista. Ja jotkut pitivät rakastajattaria senkin jälkeen. Näitä pelimiehiä riittää aina. Minua varoitettiin, ettei mies ole tosissaan tai etten itse kestäisi vaimon asemaa. Jokainen suhde on silti erilainen. Mieheni tiesi, ettei saa minusta samanlaista vaimoa kuin synnyinmaastaan - se oli hänen valintansa.
Käyttäydyin alkuun melko pidättyväisesti enkä roikkunut miehessä, vaikka olin rakastunut. Pistin miehen näkemään vähän vaivaa - siinäpä näki, oliko hän tosissaan vai hakiko helppoa. Seurustelimme pari vuotta ennen yhteen muuttoa, vaikka suht nopeasti olikin selvää, että menemme aikanaan naimisiin. Seurustelu tähtäsi avioliittoon. Molemmille oli selvää, että opiskelut hoidetaan ennen kuin edes ajatellaan lasten hankkimista.
Tiesin, että jos suhteemme ei kestäisi, tuskin saisin hyvää kumppania samasta kulttuurista. Kaksinaismoralismi ja maineen merkityksen korostaminen ärsyttivät ihan hirveästi, mutta oli pakko hyväksyä, että nyt pelataan toisilla säännöillä. Onneksi oli jo kokemusta ko. kulttuurista.
Chom chom,
Moniko nainen ajattelee suhteen aloittamista noin järkevästi mitä te olette tehneet?
Yleensä näkee miten joku nainen kiertelee ravintolassa eri pöydissä ja kun saa pakit niin illan lopuksi menee jonkun ulkomaalaisen luo tietäen saavan sieltä sitä hetkellistä lohtua.
Nopeasti suhteissaan edenneet ovat tapojensa vankeja. Miehestä tulisi ottaa selvää ennen ensimmäistä syvällisempää seksuaalista ajatusta.
Tuossa vaiheessa voi myös selvittää miten perheyhteisöt suhtautuvat seurustelukumppaniin ja kestääkö se kumppani vierellä kuukautta ilman seksiä.
Se riippuu täysin siitä, mitä on hakemassa. Joku hakee seksiä, toinen jonkinlaista suhdetta, kolmas puolisoa.
Mulla ja miehelläni oli alkuun hyvinkin erilaiset ajatukset seksistä ja seurustelusta, mutta kun ymmärsi, mitä taustalla on ja miten erilaisissa yhteiskunnissa olimme kasvaneet, moni asia sai selityksensä. Ei se helppoa aina ollut. Oli usein tunne, etä teen oikeita asioita vääristä syistä tai vääriä asioita oikeista syistä. Toimiiko niin kuin itsestä hyvältä tuntuu vai haluaako tehdä vaikutuksen? Onko tekojensa seurausten huomioiminen järkevyyttä vai manipulointia? Onko rehellinen itselleen?
Kaipa se ajoituskin on tärkeää. Joskus jonkun kanssa voi synkata, mutta ollaan niin erilaisissa elämäntilanteissa tai vaiheissa, halutaan niin erilaisia asioita, ettei suhde vain toimi.
Tuo sun viimeinen kappale on aika osuva. Muistan kun itse olin mieheni kanssa monesti ajattelin etten ikinä pystyisin uskoa toista samasta kulttuurista oleva miestä. Inhotti se kaksinaismoralismi ja jatkuva maineesta huolehtiminen. Erosimme, ja nyt en pysty katsomaan ulkomaalaisia miehiä edes ihmisinä. Ällöttävät. Vaikka tiedän että hyviä kunnollisia varmasti löytyy. Mutta kun sinne "sisäpiirin" pääsee ja näkee miten asiat usein menevät heil tääl suomessa niin vaikea sen jälkeen mitään hyvää miettiä.
Suhtautuminen sinuun muuttuu siinä vaiheessa, kun olette naimisissa. Sen jälkeen kaikki se mitä sinä teet, on suhteessa häneen ja hänen perheensä kunniaan. Eli sinulta vapaus menee ja rajoitukset tulevat. Ainakin, jon on kurdeista kysymys. Islaminuskoiset suhtautuvat vääräuskoisiin naisiin seikkailuna, joiden kanssa voi harrastaa seksiä ja elää vapaasti. Yleensä kuitenkin se kunniallinen vaimo hankitaan kotimaasta, ja hänen oletetaan elävän vain perhettään varten.
Ei ole kurdista kysymys. Ja voiko tämä todella sama asia jos hän on 11-12 vuotiaasta asunut Suomessa ja nyt 22, niin olla sama asia? He ovat kuitenkin suhteellisen maallistuneita, juovat alkoholia jne, perheen äiti eikä siskot käytä huiveja ja kulkevat myös shortseissa ja ja polvet näyttävissä hameissa jne. Eivät käyneet Turkissa moskeijassa eivätkä nyt Suomessa muslimien rukoushuoneessa.
Nooh eipä me olla vielä harrastettu seksiä eikä hän ole sitä minulle ehdotellut. Itse hylkään kaikki miehet jotka tutustumisvaiheessa yrittävät hypätä sänkyyn. Ei kovin vakuutttavia miehiä (oli sitten suomalainen tai ulkomaalainen) sellaiset jotka yrittävät heti alussa päästä sänkyyn, koska tulee mieleen että hyppivät sängystä toiseen jakelemassa.
Saapa nähdä, ei tässä nyt avioliittoa olla vielä edes miettimässä, vähän turhan aikaista sellaista ajatella. Ja aion todella tutustua tähän mieheen ennen kuin mitään teen suuntaan tai toiseen, koska todellakaan en ole varma olenko kuitenkaan valmis kulttuurieroihin tai tiedä mitä ne todellisuudessa ovat.
Mitä kulttuurieroja, jos kerran vaikuttaa ihan suomalaiselta? Omassa toimistossani on turkkilainen mies töissä, ja hän on aivan samanlainen kuin kaikki muutkin (olen siis itse nainen) -ei ehdottele tai pervoile. Kaikissa maissa joissa on rantalomakohteita joissa länsimaiset naiset dokaavat ja sellainen kulttuuri jossa paikallisia naisia ei voi iskeä, on tietynlainen gigolokulttuuri. Meillä sen löytää ihan lähibaarista koska paikallisia naisia *voi* yrittää iskeä. Maallinen turkkilainen mies on aikalailla samanlainen kuin mekin (en tietysti tunne työkaveriani kauhean hyvin koska, no, työ, mutta jonkun verran firman ulkoiluilla hän on ilmaissut että inhoaa maansa teokratia-suuntausta ja on paljon mieluummin Suomessa, kokee sopivansa täkäläiseen systeemiin). (Perheesi saattaisi suorastaan ilahtua jos mieskin on sitä mieltä että oikeastaan haluaa suomalaiseksi. Onhan se tietynlainen kansallismielisyyskohteliaisuus).