Pysyvää parisuhdetta etsiessäni...
Hillitön ihastuminen johonkin naiseen on lähes tulkoon hallitsemattomasti aina ohjannut kiihkeisiin seurustelusuhteisiin omalla kohdallani. Tilanteelle tyypillistä on aina se että sokeus vallitsee ja lähes välittömästi aletaan olla yhdessä kuin jossain ihanassa sadussa. Jotenkin vain tiesin aina että se on menoa nyt. Tuntuu hyvältä. Mutta ihastuminen kestää vain tietyn hetken, jonka jälkeen erotaan ja ihmetellään miten ihmeessä saatettiin joskus ihastua toisiimme. Erilaisuus ja erihenkisyys alkaa häiritä ja kunnolla. Ja näitä ihastumisia on ollut jatkuvasti. Nyt myöhemmin on ruvennut käymään useasti niin että ihastumiset eivät enää ole johtaneet parisuhteeseen. Ikään kuin en jaksaisi olla ihastumisen vietävänä enää.
Nyt tällä hetkellä tapahtuu jotain vallan muuta. Olen kyllä taas tavannut naisen, mutta tilanteessa on jotain sangen toisenlaista kuin aiemmin. Tämä mitä nyt tapahtuu, tässä tuntuu olevan järki mukana. Tämä mahdollisesti alkava parisuhde "näyttää hyvältä paperilla". Kaikki "tekniset ja mekaaniset" kriteerit täyttyvät. Yhteensopivuusongelmatkin ovat ikään kuin poissa. Pystyn tekemään pitkää listaa yhdistävistä tekijöistä. Olemme molemmat siinä iässä että tiedämme omat tarpeemme paremmin kuin koskaan aiemmin. Viimeisin on että monet ystävätkin kannattavat parisuhteen aloittamista (kun taas aiemmin ihmettelivät valintojani). Mutta... Missä tunteet? Missä on se teini-iän tunne? Missä on se hillitsemätön intohimo? ihastuminen? rakastuminen? Tiedän että pystyn helposti ihastumaan ja minulla on intohimoa tarvittaessa. Juuri siksi olen huolissani siitä että missä ihastuminen viipyy tällä kertaa. Nyt olisi ihastuminen paikallaan kun kaikki täsmää ja olemme kavereina yhdessä jo ehtineet kartoittaa toistemme tarpeita ja todeta että lähtökohdat olisivat hyvät. Tiedän että tämä epätietoisuuden tila saattaa olla rasittava naisellekin - siksi minun olisi tehtävä päätös mahdollisimman pian. Pidänkö ihastumista liian tärkeänä tekijänä?
Onko muilla minkälaisia kokemusta vastaavista tilanteista (eli jälkimmäisestä)?
Hillitön ihastuminen johonkin naiseen on lähes tulkoon hallitsemattomasti aina ohjannut kiihkeisiin seurustelusuhteisiin omalla kohdallani. Tilanteelle tyypillistä on aina se että sokeus vallitsee ja lähes välittömästi aletaan olla yhdessä kuin jossain ihanassa sadussa. Jotenkin vain tiesin aina että se on menoa nyt. Tuntuu hyvältä. Mutta ihastuminen kestää vain tietyn hetken, jonka jälkeen erotaan ja ihmetellään miten ihmeessä saatettiin joskus ihastua toisiimme. Erilaisuus ja erihenkisyys alkaa häiritä ja kunnolla. Ja näitä ihastumisia on ollut jatkuvasti. Nyt myöhemmin on ruvennut käymään useasti niin että ihastumiset eivät enää ole johtaneet parisuhteeseen. Ikään kuin en jaksaisi olla ihastumisen vietävänä enää.
Nyt tällä hetkellä tapahtuu jotain vallan muuta. Olen kyllä taas tavannut naisen, mutta tilanteessa on jotain sangen toisenlaista kuin aiemmin. Tämä mitä nyt tapahtuu, tässä tuntuu olevan järki mukana. Tämä mahdollisesti alkava parisuhde "näyttää hyvältä paperilla". Kaikki "tekniset ja mekaaniset" kriteerit täyttyvät. Yhteensopivuusongelmatkin ovat ikään kuin poissa. Pystyn tekemään pitkää listaa yhdistävistä tekijöistä. Olemme molemmat siinä iässä että tiedämme omat tarpeemme paremmin kuin koskaan aiemmin. Viimeisin on että monet ystävätkin kannattavat parisuhteen aloittamista (kun taas aiemmin ihmettelivät valintojani). Mutta... Missä tunteet? Missä on se teini-iän tunne? Missä on se hillitsemätön intohimo? ihastuminen? rakastuminen? Tiedän että pystyn helposti ihastumaan ja minulla on intohimoa tarvittaessa. Juuri siksi olen huolissani siitä että missä ihastuminen viipyy tällä kertaa. Nyt olisi ihastuminen paikallaan kun kaikki täsmää ja olemme kavereina yhdessä jo ehtineet kartoittaa toistemme tarpeita ja todeta että lähtökohdat olisivat hyvät. Tiedän että tämä epätietoisuuden tila saattaa olla rasittava naisellekin - siksi minun olisi tehtävä päätös mahdollisimman pian. Pidänkö ihastumista liian tärkeänä tekijänä?
Onko muilla minkälaisia kokemusta vastaavista tilanteista (eli jälkimmäisestä)?
Vastaukset 14
Vanhimmat
On kokemusta. Olen juuri kuvailemassasi järkisuhteessa, onnettomana. Siinä käy niin, että jossain vaiheessa ihastuu aidosti johonkin toiseen ihmiseen, ja järkisuhde muuttuu ahdistavaksi ja epäreiluksi toiselle. Minusta tullut välinpitämätön ja äksyilevä, koska huomaan syyttäväni järkisuhdettani siitä, että olen onneton ja onnettoman ihastunut toiseen. Ihastuminen johtaa usein rakastumiseen, innostumiseen ja onnellisuuteen. Jään siitä toistaiseksi paitsi. Eroamassa, ja toivomassa itselleni tulevaisuudessa onnellisuutta, aitoa tunnetta.
Aivan. Näin sitä vaan saa vahvistusta asioihin, eli kiitos kommentista. Niin mä vähän ajattelinkin. Ihastuminen, rakastuminen ja onnellisuus on tuttua jostain menneisyydestä ja sitä kaipaisi tähän nykyiseen aluillaolevaan suhteeseenkin kun kerran kaikki muu on tällä kertaa kaiken järjen mukaan kuten pitäisikin.
Ja minulla tää on tätä näköjään jo tässä alkuvaiheessa. Ahdistuksen merkkejäkin on jo ilmassa (mutta jonku köökipsykologin mukaan ajoittaiset sellaiset kuuluvat kuulemma asiaan - varsinkin tilanteissa joissa suunnitellaan pitkää suhdetta). No. Varmaan olisi helpompi hänellekin jos hän saisi olla oma itsensä - ehkä jonku toisen kanssa. No miksi en ole jo lopettanut? Se johtuu tosiaan siitä kun kaiken järjen mukaan hän on juuri sopiva minulle - niin, eli pelkän järjen mukaan. "Te sovitte yhteen" sanoo jopa omat kaverinikin. Tätä miettii ja miettii, ihmettelylle ei tule loppua ellei joku muu selväjärkinen puutu asiaan. En rupea tässä iässä enää olemaan kovin mielelläni kimpassa kenenkään kanssa myöskään sen perusteella että kamut diggaa. No... kai se sitten valuu hiekkaan ihan itsestään tämä juttu jos kerran ihastuminen olisi tärkeä asia - kuten vaikuttaa olevan.
Olisiko niin että kun tässä "kaikkien mielestä" on avioliiton ja hautaan asti kestävän suhteen ainekset kasassa, sisäinen pikkupoikasi huutaa "Seis, tahdon elää vapaana ja ihastua kehen lystään". Eli oma sisäinen sitoutumisen ja ehkä jonkinlaisen paljastumisen pelkosi ajaa tällä kertaa nyppimään syitä miksi juuri tämä nainen ei sitten ollutkaan sopiva. Ihmismieli on niin monimutkainen, jollekulle ehkä hylkäämisen syy on "liian sopiva". Jotkut haluavat ihastua mahdottomiin kohteisiin, esim. liian nuori, liian huonomaineinen, varattu, muuten puolisona mahdoton ajatus, tällöin ihastelu on turvallista kun toisesta pääsee pian eroon. Juttele psylologille/pariterapeutille, jooko?
Pariterapeutit ovat kyllä käyneet mielessä, mutta hyviä ideoita olen kyllä mielestäni saanut täältä Suomi24:stäkin.
Haen ilmeisesti jotain kultaista keskitietä jossa järjenvastainen ihastuminen ja järki kulkisivat käsi kädessä. Tavoitteeni on kuitenkin pitkäkestoinen avioliitto jossa molemmat ovat mahdollisimman onnellisia. En enää jaksaisi seikkailla mahdottomuuksien viidakossa.
Ratkottavaksi jää tosiaan että onko kyseessä vain se sisäisen pikkupojan ääni, vai onko nyt kyseessä joku muu. Olen kuin pimeässä: Tunnen kyllä esteitä mutta en näe mitä ne ovat enkä tiedä ovatko ne kiinteitä. Kun päivänvalo koittaa, ne esteet saattavat paljastua oviksi joiden kautta päästään eteenpäin. Toinen vaihtoehto on umpikujan seinä.
Mutta joo. En aliarvioi terapeutteja. Harkitaan asiaa :)
Jospa sinulla onkin jokin ihminen, jota salaa vieläkin haikailet, vaikka näyttäisikin olevan mahdottoman tuntuinen emäntä, ei totaalisen mahdoton silti ja vielä mielenkiintoinenkin jollain tapaa, ja siksi juuri jumittanut aivosi ajattelemaan vain häntä sinulle sinä oikeana naisena, jonka kanssa tekisitte toinen toisenne onnellisiksi, elämänne loppuun asti huolehtien toisistanne pysyen uskollisena ilman syrjähyppyjen todennäköisyyksiä ainakaan ensimmäiseen 10 vuoteen.
Jäiköhän se teini-iän tunne teini-ikään???? ;O
Oot säkin! Se toisen haluaminen, intohimo, huumori ja kaipuu ja vatsanpohjan kääntyminen, kun sitä ajattelee on paras tunne ikinä! Tunteet säilyy läpi elämän, toivottavasti!
Jeps. Kokemusta on tuosta kaikesta. Tulee verrattua nykyistä suhteen aloitusta edellisiin aloituksiin ja toteaa että jotain puuttuu tällä kertaa. Joskus on mielummin vaikka yksin, kuin jossain epävarmassa suhteessa.
Joo. Tää tais olla vissiin sitten siinä. Katsotaan mitä viikko tuo tullessaan.
Oli nuorena just tuollainensuhde, jossa syvä ihastuminen, sukat pyöri jalassa, seksi taivaallista ja sylissä olo maailman ihanimpaa. Arki hiipi kuitenkin siihenkin suhteeseen. Ei se onnen huuma kestä ikuisesti. Meillä huumaa riitti ekat 8v ja sitten alkoi pikkuhiljaa hiipuminen. Hiipumista nopeutti kumppanin salasuhteet. Ei panostanut meihin vaan haki uutta ihastuksen ja alkuhuuman kokemusta. En lähtisi jatkamaan suhdetta jossa jo alussa pohtii miksi ollaan yhdessä...En lähtisi pelkkään järkisuhteeseen vaikka ikääkin jo on.
Kun ihastuu ihmiseen eikä hillittömästi mielikuvaan, on ihastumiselle aidot perusteet. Niitä ei voi edes hetkessä saada tietoon. Ihmiseen tutustuminen ja oersoonsllisuuteen ihastuminen on syvempää kuin hillitön ihastus mielikuvaan, joka ei välttämättä vastaa toista aidosti.
Aivan. Siinä tapauksessa ehkä stressaan tällä hetkellä liikaa - ehkä peläten sitä että toinen kyllästyy. En haluaisi viljellä epäuskoa siinä mielessä että jos hän sittenkin on oikea minulle ja minä hänelle. Toisaalta olisi helppoa lopettaa tämä tähän jotta ei tarvitsisi näiden ajatusten kanssa enää kamppailla. Ei menisi enää kallista työaikaakaan näiden asioiden pohtimiseen.
Tällä hetkellä kuulen kahdenlaista kannustusta:
- Jos kerran kaikki täsmää, jatkakaa seurustelua! Rakkaus kehittyy ja hoitaa loput.
- Älkää jatkako jos kerran täytyy noin paljon miettiä! Kuuntele sisäistä ääntäsi.
Aikuinen mies lopettaisi kommenttien kuuntelun ja tekisi mitä haluaa, kävi miten kävi.
Sori mut Aloittaja on harvinainen mies, uskaltaa tuoda julki ajatuksiaan selkeästi vaikkakin anonyymina. Monikohan mies edes osaa ajatella noin selkeästi tuntemuksistaan. Kyllä täällä ykensä puhutaan ihan muista suhde ongelmista.
No AP:lle sen verran halusin sanoa, jos sinua itseäsi tuo "kipinän" puuttuminen ahdistaa, oletko ajatellut puhua myös siitä tuon ehdokkaan kanssa,
Koska jaatte paljon ajatuksia muutenkin, olisiko mahdollista että se tunne olisi vasta tulossa? Näin antaisit myös hänelle mahdollisuuden punnita omia ajatuksiaan. Ja toisekseen eikö aina avoin, vannomaton suhde olisi aito, takuitahan kukaan ei voi antaa.
Niin ja ikähän ei ratkaise, itse 50 olen kipinöinyt.
Onnea matkaan teille molemmille.
onk tyytymättömyyrel ennää rajoi? joku valittaa et muija pihtaa ja tulee tänne avautuun ko pallit turpoo ja sit on nee ketä sais erest takka tavan takkaa tiärävvaik hurumykke loppuelämäns ajan mut kuiteski sanno et ee...em mää tiärä