Mistä motivaatio??

Minullakin masennuksen myötä tai oikeastaan lääkityksen myötä tullut reilusti painoa lyhyessä ajassa. Motivaatio minullakin hukassa. Nyt on alkamassa syysloma, siis vielä enemmän aikaa syömiselle:(

olet kuitenkin laihtunut 20kg!!huima suoritus...tsemppiä...(terhi.net:stä saattaisit saada kannutusta, jos kiinnostaa)

Älä nyt missään nimessä enää ajattele niitä takaisin tulleita kiloja vaan otat itseäsi niskasta kiinni ja aloitat ihan puhtaalata pöydältä. Minäkin olen lihonnut 20 kiloa, mutta se vaan masentaa kun niitä ajattelee. Kyllä me pystytään laihduttamaan! Nyt vaan ruvetaan miettimään, että on tässä elämässä muitakin asioita kun syöminen. Vaikeeta tää on mut ei anneta periksi! Olet tehnyt sen aiemminkin niin pystyt varmasti uudestaankin ja tällä kertaa pysyvästi!

Motivaatio on kuin onkin tosi kummallinen asia! Käskien ei itseään saa muutettua ( ei kukko käskien laula, sanotaan)
Itse olen 43v.
Ensimmäinen laihdutus oli joskus 20v. kun poikakaveri lähti "toisen mukaan", silloin ei liikakiloja ollutkaan kuin kymmenisen, allekin sen. Motivaatio tuli lähinnä raivosta;"Näytän tolle paskapäälle, että sen lisäksi, että olen fiksu, kohta olen kauniskin..." No, tällä iällä koko juttu jo naurattaa, mutta silloin oli hyvä motivaatio.
Toinen lauihdutus alkoikin työkaverin kanssa kimpassa joskus 30v. Tilattiin puoliksi Painonvartijoiden kirjekurssi, ja pienellä kilpailuhengellä kai paino putosi 14kg, ihan sinne normaalipainoon. Kummankin kuurin jäljiltä sain painon pysymään aisoissa nelisen vuotta, jonka jälkeen hiljalleen alkoi hivutus taas ylöspäin.
Nyt olen ollut vähähiilarisella ruokavaliolla 2 kuukautta, paino on pudonnut 9kg, ja vielä olisi samanverran haaveena saada pois. Tämänkertaiseen ruokavaliomuutokseen olenkin hakenut motivaatiota jo ainakin 2 vuotta! Tuntuu, että iän myötä on tavallaan "tyytyväisempi" omaan itseensä, ja helpommin antaa piutpaut ulkonäköasioille. (terveys seikkoja ei edes tule ajateltua, kun itsensä täysin terveeksi tuntee)
Motivaatiota on haettava kokoajan jopa niin rumasti, että katselee reilusti ylipainoisia arvostelevalla silmällä;"onko tuo todella minun tulevaisuuteni.Haluanko pian näyttää tuolta" jne. Kuulostaa rumalta, mutta itsekin ylipainoisena toivon samoin antavani pontta jonkun muun laihduttamiseen. Nämähän ovat vain ajatuksia omassa päässäni, enkä todellisuudessa välitä mitään siitä, kuinka muut elämäänsä elävät, tämä on vain ja ainoastaan sitä itseni motivoimista.
Myös ajoittain näiden palstojen lukeminen antaa lisäpontta itselleni, tosin täällähän jauhetaan kokoajan samoja asioita, niin nykyisin poikkeankin lähinnä silloin, kun alkaa olla tuskainen "lettujenpaistofiilis". Jonkunlaista lohtua antaa siis sekin, ettei ole ainoa läskiensä kanssa kamppaileva.
Toivottavasti löydät pian hyvän motivaation itsellesi mistä tahansa. Sillähän ei ole mitään merkitystä, mistä se motivaatio tulee; terveys seikoista, mukavammasta olosta,"näytän niille"-fiiliksistä, toisarvoisista ulkonäköasioista tai mistä ikinä se juuri sinulle löytyykään! Tsemppiä!! Olet jo selvästi osoittanut sisusikin laihduttamisessa!
Loppukevennyksenä kerrottakoon, että ostin hiljakkoin tarkoituksella liian pienet housut!!! Ihanat ja herkulliset, ja pari nro liian pienet!
Nyt alkaa olla tilanne se, että parikin kiloa riittänee housujen kiinni saamiseen... jonkunlainen motivaatio sekin! :))

Mulla oli 15 kiloa ylipainoa. Eihän se ole paljon, mutta useimmat tuttavat, joita näki harvoin, huomasivat muutoksen huonompaan. Aloin lopulta huomata itsekin saman.
Mä psyykkasin itseäni pari viikkoa, ennenkuin aloitin urakan kohti parempaa tulevaisuutta. Ensinnäkin: ole mahdollisimman ankara itsellesi!
Tule sinuiksi vaa´an kanssa. Vaaka ei valehtele. Ota mahdollisimman henkilökohtaisesti kaikki hyvääkin tarkoittavat vihjailut ylipainostasi. Peili on myös hyvä apuväline. Kokovartalopeili näyttää totuuden- ei sitä, mitä haluaisit nähdä.
Kaksi viikkoa kiukuttelin itsekseni, olin masentunut, mietin tulevaa h-hetkeä, jolloin alkaa tapahtua. Mä päätin tehdä useimmat asiat rankimman kauta: pakastimessa on edelleen aina jäätelöä, kaapissa suklaata ja muita herkkuja. Niiden olemassaolo kasvattaa luonnetta.
2 kuukautta sitten olin valmis aloittamaan- inhosin itseäni jo aivan riittävästi.
Päätin, että kahden kuukauden kuluttua BMI on alle 25, eli ihannepainon sisällä.
Jos en olisi ollut todella raaka itselleni, olisi koko projekti jäänyt vain yritykseksi, mutta itseinho on riittävän voimakas motivaation lähde, jolla saa ihmeitä aikaan.
Tutustuin Paikareitten ja monien muiden rahastajien systeemeihin, mutta totuushan on se, että vain sitä teet omasta vartalostasi sellaisen, joka miellyttää. Joka paikassa mainostettiin sitä, että älä syö vähempää kuin x määrä kaloreita, hiilareita sen ja sen verran, mutta vain sitä itse tiedät / tunnet oman ruumiisi.
Syön nykyään 4 ruisleipää, 4 näkkärisiivua, yhden jogurtin, hiukan hedelmiä ja vihanneksia ja jotain pientä lisukkeiksi vuorokaudessa, eli huomattavasti vähemmän kuin mitä esim. Painonvartijoitten suositus on. Ja muista syödä riittävästi vitamiineja korvataksesi kaiken puuttuvan, joita sait "normaalisti" tavallisen ruoan tai herkkujen muodossa.
Ei mikään yhdistys, maksullinen tai maksuton, pysty tekemään asioita sun puolestasi ts. päätä siitä, mitä sinä syöt! Eli, kokonaiskalorimäärä on oltava reippaasti alle kaikkien suositusten, jos haluat, että tuloksia alkaa näkyä nopeasti!
Nyt kahdessa kuukaudessa on lähtenyt 15 kiloa, jonka pistin tavoitteekseni. Ei enempää eikä vähempää.
Ja tein itselleni varsin selväksi, että tämä ei tule olemaan jojoilua eestaas, itsensä pettämistä, että kun olen omassa tavoitteessani, kaikki hyvät päätökset saa sortua. Aloitin oman projektini vuosi sitten, jolloin pudotin 10 kiloa, joista grammaakaan ei ole tullut takaisin. Pysyin siis tavoitteessani.
Asiasta toiseen, nykyään on mahtavaa, kun tuttavat, sukulaiset ja naapurit huomauttelevat uudesta Lookistani. Koitapa vaan arvata, kuinka hyvältä tuntuu?
Voipi olla, että taas vuoden kuluttua pistän vielä 5 kiloa historiaan- pysyvästi?
Eli, ole todella raaka itsellesi, täysin säälimätön ja potki iseäsi persuksille myös silloin, kun tuntuu, ettei millään ole mitään väliä. Selkääntaputtelijoita ja sellaisia, jotka eivät tästä asiasta mitään tiedä, on jokaisella pilvin pimein lähipiirissä. Aina, kun mulle sanottiin, ettei sun tarvitse laihduttaa yhtään, otin tuollaisen pienenä loukkauksena.
Enää en kuule sellaisia, vaan ainoastaan positiivista palautetta.
On kiva pukea sellaiset farkut jalkaa, jota ei ole mahtuneet kolmeen vuoteen :)
Tsemppiä!