Olen ollut pitkässä parisuhteessa ja puolet siitä olemme olleet naimisissa. Kaksi viimeisintä vuotta ovat olleet todella vaiketa, vaikka olen yrittänyt tehdä kaikkeni että mieheni näkisi että miten paha minulla on olla hän ei vain välitä. Arki oli jo pitkään ollut vain toistemme välttelyä ja jos satuimme keskustelemaan jostain se meni aina tappeluksi. Yritin monta kertaa puhua erosta, mutta se ei ollut kuulemman vaihtoehto pitkän historiamme takia. Ajattelin ensin että näillä siis mennään loppuelämä kun kerran olin naimisiin mennyt.
Kaiken sen epätoivon ja yksinäisyyden keskellä kuitenkin elämääni ilmestyi kuin taikaiskusta joku. Tämä mies oli juuri sitä mitä tarvitsin siihen tilanteeseen. Hänellä oli kans pitkä ja myrkyinen parisuhde takana ja ero harkinnassa ollut jo kauan. Suhteemme kehittyi syväksi, ei fyysisesti vain henkisesti. Pystyimme puhumaan toisillemme ongelmistamme parisuhteissamme ja ymmärsimme toisiamme täysin.
Samalla yritin herätellä horroksessa olevaa miestäni ja kerroin hänelle jopa sen että olin tutustunut johonkin joka ymmärsi ja kuunteli minua toisin kun hän. Mieheni ei reakoinut asiaan mitenkään.
Tässä vaiheessa olin jo niin luovuttanut liittoni suhteen.
Tältä kolmannelta osapuolelta sain voimaa ja rohkeutta ja minä lopulta sain sen tehtyä. Aloin tekemään asioita eron eteen ja muutin omilleni. Vaikka liitto oli pitkään ollut jo onneton ei ero helppoa ollut.
Nyt kun olen ollut omillani ja pitänyt jonkun verran yhteyttä tähän toiseen mieheen huomasin että ei hänen suhteensa ole niin lopussa mitä hän oli antanut ymmärtää. Olin hänelle enemmänkin ajan vietettä. Lopetin tämänkin suhteen, eikä sekään helppoa ollut kun hän oli kuitenkin ollut tukenani eroni aikana.
Joten olen nyt yksin... vuosien jälkeen ihan yksin... enkä ole pitkään, pitkään aikaan tuntenut oloani näin hyväksi! Olen täysin omillani ja vastaan teoistani vain itselleni. Yksin jäämistä ei siis kannata pelätä, mahtavaa olla oman itsensä herra!
Kaiken sen epätoivon ja yksinäisyyden keskellä kuitenkin elämääni ilmestyi kuin taikaiskusta joku. Tämä mies oli juuri sitä mitä tarvitsin siihen tilanteeseen. Hänellä oli kans pitkä ja myrkyinen parisuhde takana ja ero harkinnassa ollut jo kauan. Suhteemme kehittyi syväksi, ei fyysisesti vain henkisesti. Pystyimme puhumaan toisillemme ongelmistamme parisuhteissamme ja ymmärsimme toisiamme täysin.
Samalla yritin herätellä horroksessa olevaa miestäni ja kerroin hänelle jopa sen että olin tutustunut johonkin joka ymmärsi ja kuunteli minua toisin kun hän. Mieheni ei reakoinut asiaan mitenkään.
Tässä vaiheessa olin jo niin luovuttanut liittoni suhteen.
Tältä kolmannelta osapuolelta sain voimaa ja rohkeutta ja minä lopulta sain sen tehtyä. Aloin tekemään asioita eron eteen ja muutin omilleni. Vaikka liitto oli pitkään ollut jo onneton ei ero helppoa ollut.
Nyt kun olen ollut omillani ja pitänyt jonkun verran yhteyttä tähän toiseen mieheen huomasin että ei hänen suhteensa ole niin lopussa mitä hän oli antanut ymmärtää. Olin hänelle enemmänkin ajan vietettä. Lopetin tämänkin suhteen, eikä sekään helppoa ollut kun hän oli kuitenkin ollut tukenani eroni aikana.
Joten olen nyt yksin... vuosien jälkeen ihan yksin... enkä ole pitkään, pitkään aikaan tuntenut oloani näin hyväksi! Olen täysin omillani ja vastaan teoistani vain itselleni. Yksin jäämistä ei siis kannata pelätä, mahtavaa olla oman itsensä herra!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.