Olen pannut merkille, että lähes joka kerta se on se vanhempi siellä lapsen takana joka aiheuttaa vaaratilanteen kiinnittämällä lapsen huomion itseensä. Siihen asti lapsi on nätisti pyöräillyt laidassa mutta heti kun takaa huudetaan varoitusta, lapsi kääntyy katsomaan taakseen ja samalla kurvaa pyörätien toiseen laitaan suoraan eteeni.
Eteen pyöräilevät lapset
vanhempien syy
11173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minä kun olen taas todennut ettei ne sano mitään, jos itse havaitsevat jonkun tulevan takaa tai rimpautan kelloa ohituksen varoituksena ja kaikki tulee edelleen yllärinä.
Eilen edellämenevä isukki ohjeisti kapeassa paikassa poikaa pysymään oikeassa reunassa vastaantulijoiden vuoksi, mutta junnu meni sikssakkia edelleen...
Hieman aiheen vierestä, mutta kuitenkin asiaan liittyen:
Tänään näin tapauksen, jossa nuori äiti oli ulkoilemassa kahden pienen lapsensa kanssa. Lapsista toinen oli liikkeellä kolmipyöräisellä, toinen lapsi jalan ja äiti myös jalankulkijana.
Tuo kävelevä pikkulapsi lähti sitten vaeltelemaan minne sattuu ja joutui melkein ajoradalle auton alle! Äiti ei ollut kiinnittänyt huomiota lapseensa arviolta 15-30 sekuntiin lainkaan. Ja miksikö? KOSKA RÄPLÄSI ÄLYPUHELINTAAN!!!
Varmasti oli jotain tosi kiinnostavaa ja tärkeää siellä. Ainakin tärkeämpää kuin oman lapsen henki!
Jos et kuullut kummankaan lapsen kutsuvan tätä naista "äidiksi", ei hän välttämättä ollut heidän äiti. Joo turhaa lässynlässyn, mutta sen takia tää nainen saatto olla niin EVVK niitä kohtaan.
Ite olin kerran lapsenvahtina ja koska vihaan lapsia niin todellakin olin mahd välinpitämätön lasta kohtaan jotta se skidi ei varmasti ois enää koskaan pyytäny mua sen vahdiksi. MUTT EN edellä mainitulla tavalla tehny, en ketää kuolleeks halua vaikka kuinka vihaisin
Muut huomioon ottava pyöräilijä hiljentää lapsia kohdatessaan. Lapsethan ovat eläviä varoitusmerkkejä samoin kuin koirat. Koskaan et noissa tilanteissa tiedä mitä tulee tapahtumaan.
Varovaisuutta ja ota muut huomioon.
Joo, mutta kun näitä vaaratilanteita tulee eteen jatkuvasti lapsista, koirista, porukoista, pysäköidyistä autoista, puolta vaihtelevista pyöräilijöistä yms. niin kyllä se jossain vaiheessa pistää vituttamaan. Usein kl-väylillä polkeminen on yhtä jarruttamista ja kiihdyttämistä.
Sellaista se nyt vain on kun elää kaupungissa. Siellä on, yllätys yllätys, muita ihmisiä. Ja nekin pitää ottaa huonmioon. Jos haluaa pyöräillä ihan yksikseen kannattaa ajella aamuyöllä tai maalla.
Sama vika tuppukylissä, kuten vaikka turengissa...
Vaaratilanteita aiheuttaa myös huomattavasti muita suurempien nopeuksien käyttö vilkkailla kevyen liikenteen väylillä, ei lapsi kykenen siihen mitenkään varautumaan kyllä se on aikuisen siihen varauduttava että lapsi voi olla arvaamaton.
Ajorata on usein paras paikka jos "kilpapyöräilylle", ei se ainakaan minua haittaa auton ratissa vaikka pyörätie kulkisi vieressä, nopeudet kun ovat sopivammat sinne ajoradalle.
Mutta kun ei ole kyse muista ihmisistä, vaan siitä miten he liikkuvat. Autot menevät sääntöjen mukaan, mutta jalankulkijoille ei vastaavia sääntöjä ole ja niitä ei oteta vakavasti. Koska olet nähnyt jalankulkijaa sakotettavan kun tämä kävelee laittomasti keskellä kl-väylää?
Jos jalankulkijat kulkisivat sääntöjen mukaan niin pyöräilykin olisi aika sujuvaa. Vielä kun saisi katukivetyksen loivennukset kuntoon.
Ehkä yksinkertaisin ratkaisu olisi erottaa pyöräilijät ja jalankulkijat aidalla, jolloin pyörille olisi aivan oma reittinsä. Tässä on ongelmana reitin kapeus, joka on itsessään vaarallinen.
Lapsi on lapsi. Sama asenne kuin pitäisi olla autolla ajaessa, lapsi on varoitusmerkki.
Juu, kevyen liikenteenväylät on tarkoitettu kaikkien väyliksi, ei harrastepyöräilijöiden harjoitusradoiksi.