Nyt on pakko päästä avautumaan ja jos vaikka löytyisi kohtalotovereita. Olen mieheni kanssa asunut yhdessä jo seitsemän vuotta, matkaan mahtuu niin ylä- kuin alamäkiäkin, mutta nyt alkaa olemaan voimat loppu.
Kaikki alkoi viisi vuotta sitten kun itse sairastuin vakavasti ja olen sairauteni takia menettänyt työkykyni, lisäksi minulla on asperger joka tuo ihan tavalliseen arkeen paljon rajoitteita. Olin jo aikaisemmin hermostunut miehen tapaan aloittaa hirvittävästi kaikkia uusia projekteja saamatta mitään valmiiksi, samoin miehen rahankäyttö on täysin hallitsematonta. Nyt homma kaatuu niskaan kun vuoden alusta mies on muuttunut entistä saamattomammaksi ja hajamielisemmäksi. Tällähetkeä ilmassa roikkuu miljoonia rikottuja lupauksia, unohdettuja asioita, maksamattomia laskuja jne. Epäilen miehellä olevan jokin sairaus, koska hän ei suoriudu enää asioista jotka ennen on onnistunut, hänen muistinsa on yhtä hyvä kuin dementikolla. Kaikista rasittavinta tässä on se, kun mies lupaa hoitaa asioita, tai kertoo maksaneensa laskut ym, mutta mitään ei kuitenkaan ole tehnyt, tai saa tehtyä. Sitten kun jää kiinni, esim lainan takaajalle menee kirje rästistä tai sähköyhtiö katkaisee sähköt niin mies on yllättynyt tapahtuneesta, ihan kuin ei tietäisi mistä johtuu.
Myös lemmikit on nyt tuonut päänvaivaa, minulla on neljä koiraa jotka hoidan ja koulutan itse. Joukossa on ongelmakoiria joiden kanssa itse rakastan työskennellä, mutta näiden kanssa on koko perheen osattava noudattaa tarkkaan suunniteltua kaavaa. Ennen mieheni on osannut kuin luonnostaan olla koirien kanssa, ei ole provosoinut tai kohdellut kaltoin, mutta nyt hänen toimintansa koirien kanssa on aivan hirvittävää ja menee jo väkivaltaiuuden puolelle. Minä olen nyt pulassa jopa niiden helppojen koirien kanssa kun niistä on tullut arkoja ja jopa agressiivisia mieheni käytöksen takia, yksi koirista on menossa piikille koska on niin stressaantunut ettei sen pää kestä edes arjessa (tosin nyt on näkynyt pieni valonpilkahdus kun olen saanut mieheni pysymään erossa tästä). Mies itse ei näe mitään vikaa toiminnassaan ja loukkaantuu kun yritän häntä ohjeistaa oikeaan toimintamalliin.
Miten kaksi sairasta ihmistä jaksaa keskenään kun molemmat tarvitsisivat vahvan tukihenkilön? Vai jaksaako lainkaan? Olen todella huolissani miehestäni, mutta myös itsestäni sillä masennukseen ei enää ole pitkä matka. Samoin olen todella huolissani koirista, sillä ne joutuvat nyt kärsimään kaikista eniten.
Kaikki alkoi viisi vuotta sitten kun itse sairastuin vakavasti ja olen sairauteni takia menettänyt työkykyni, lisäksi minulla on asperger joka tuo ihan tavalliseen arkeen paljon rajoitteita. Olin jo aikaisemmin hermostunut miehen tapaan aloittaa hirvittävästi kaikkia uusia projekteja saamatta mitään valmiiksi, samoin miehen rahankäyttö on täysin hallitsematonta. Nyt homma kaatuu niskaan kun vuoden alusta mies on muuttunut entistä saamattomammaksi ja hajamielisemmäksi. Tällähetkeä ilmassa roikkuu miljoonia rikottuja lupauksia, unohdettuja asioita, maksamattomia laskuja jne. Epäilen miehellä olevan jokin sairaus, koska hän ei suoriudu enää asioista jotka ennen on onnistunut, hänen muistinsa on yhtä hyvä kuin dementikolla. Kaikista rasittavinta tässä on se, kun mies lupaa hoitaa asioita, tai kertoo maksaneensa laskut ym, mutta mitään ei kuitenkaan ole tehnyt, tai saa tehtyä. Sitten kun jää kiinni, esim lainan takaajalle menee kirje rästistä tai sähköyhtiö katkaisee sähköt niin mies on yllättynyt tapahtuneesta, ihan kuin ei tietäisi mistä johtuu.
Myös lemmikit on nyt tuonut päänvaivaa, minulla on neljä koiraa jotka hoidan ja koulutan itse. Joukossa on ongelmakoiria joiden kanssa itse rakastan työskennellä, mutta näiden kanssa on koko perheen osattava noudattaa tarkkaan suunniteltua kaavaa. Ennen mieheni on osannut kuin luonnostaan olla koirien kanssa, ei ole provosoinut tai kohdellut kaltoin, mutta nyt hänen toimintansa koirien kanssa on aivan hirvittävää ja menee jo väkivaltaiuuden puolelle. Minä olen nyt pulassa jopa niiden helppojen koirien kanssa kun niistä on tullut arkoja ja jopa agressiivisia mieheni käytöksen takia, yksi koirista on menossa piikille koska on niin stressaantunut ettei sen pää kestä edes arjessa (tosin nyt on näkynyt pieni valonpilkahdus kun olen saanut mieheni pysymään erossa tästä). Mies itse ei näe mitään vikaa toiminnassaan ja loukkaantuu kun yritän häntä ohjeistaa oikeaan toimintamalliin.
Miten kaksi sairasta ihmistä jaksaa keskenään kun molemmat tarvitsisivat vahvan tukihenkilön? Vai jaksaako lainkaan? Olen todella huolissani miehestäni, mutta myös itsestäni sillä masennukseen ei enää ole pitkä matka. Samoin olen todella huolissani koirista, sillä ne joutuvat nyt kärsimään kaikista eniten.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Muutat omillesi koiriesi kanssa. Ehkä miehesi suostuu hakemaan apua, kun joutuu itsekin ottamaan vastuuta. Viattomia koiria ei kannata piikille viedä. Mulla on muutto pian omaan kotiin koirani kanssa miehen alkoholisoiduttua koko ajan pahemmin. Tässä on useampi vuosi jo odoteltu, milloin se lupailtu "vähentäminen" alkaa ja nyt se odottelu loppuu.. :)
Muutoinkin loputon uhrautuminen on turhaa, usein sitä ei edes arvosteta ja oma elämä valuu hukkaan. Näin on jos läheinen on päihderiippuvainen tai mielenterveysongelmainen.
No koiria on sinulla liikaa, tasan yksikin riittää. Ja miehesi menee lääkäriin joko yksin tai marssit hänen kanssaan, olipa sitten diagnoosi mikä tahansa, tarvetta on.
Voihan sinun sairautesi aiheuttaa miehelle ongelmat, mutta lääkäriltä siihenkin saa apua.
Tilanteessa pitää ottaa nyt rauhallisesti, ei mitään uusia projekteja ja selvittely koirien pitämisestä, jospa löytyisi kodit liioille ja sitten taloustilanteen käsittely jos asiat ei mieheltä hoidu, silloin hän ei koske rahoihin, vaan sen täytyy tapahtua vastuullisen henkilön kautta.
Elämä pitää rauhoittaa liian hössötykseltä ja kuluilta heti.
Koirista luopuminen ei ole vaihtoehto, kasvattajana ja ongelmakoirakouluttajana ne ovat minulle elämäntapa, harrastus ja ammatti. Koirat ei tuota minulle ongelmaa, vaan miehen käytös niitä kohtaan.
Lääkäriin olen miestä patistanut, mutta minusta ei ole vahtimaan aikuista ihmistä joka asiassa mitä hän tekee, etenkään kun emme päivässä näe kuin muutaman tunnin illasta miehen töiden jälkeen. Edunvalvojaa ei tästä kunnasta kovin helpolla saa. Olen asiaa jo kysellyt, mutta koska miehellä ei ole diagnoosia mihinkään ja minä olen siinä hilkulla, että pystyn itse suoriutumaan talousasioissa. En myöskään pysty selvittelemään miehen laskuja ym koska minulla ei ole käyttöoikeutta hänen tileilleen eikä laskutusyhtiöt saa luovuttaa tietoja ulkopuoliselle ellei siihen ole erikseen annettu valtuuksia. Säästäminenkin on mahdotonta kun se mitä minä yritän arjessa säästää niin isäntä tuhlaa turhuuksiin. Lisäksi meillä on asuntolaina puoliksi molempien nimissä, mutta viimeaikoina olen joutunut sitä maksamaan yksin kun isäntä on unohtanut maksaa, vaikka mies on se joka käy töissä.
Olen sitäkin miettinyt, että oireileeko mies minua ja minun sairauksiani. Tiedän olevani todella haastava parisuhteessa jo pelkän aspergerin takia eikä krooniset kivut ja liikuntarajoitteet ainakaan helpota asiaa.
Suuren ongelman asiassa tuo se, kun mies itse ei ymmärrä tilanteen vakavuutta eikä hän näe toiminnassaan mitään väärää. Kun yritän hänelle asiosta puhua olen vain nalkuttava akka ja mies lähtee ovet paukkuen tilanteesta pois. Lisäksi minun on todella vaikea ilmaista itseäni saatika tulkita mitä mies tarkoittaa ellei hän sano sitä riittävän selkeästi suoraan.
Loistava kouluttaja , oikea ammattilainen oletkin kun viet koiran piikille liian stressin takia... Eikö koiralle voisi löytyä jostain rauhallisempi, stressittömämpi paikka...
Tuossa on tasan kaksi vaihtoehtoa, joko hän hakee apua/haettevyhdessä, tai eroatte..
Pahoittelen jos asiaani ei ymmärretty, voisimmeko keskustella koirista koira palstalla? Sillä tämän yhden koiran ongelmat ei mielestäni tänne kuulu. Voin senverta tarkentaa, että koira on kiertänyt useita koteja jotka on siihen jälkensä jättänyt, lisäksi koira on todella arka ja epävarma ja oireilee sen ahdistumisella ja stressaamisella. Tällaisen koiran kanssa on toimittava todella varovaisesti ja tarkasti jotta sen stressitasot saadaan pidettyä siedettävissä lukemissa. Yksinäni saattaisin onnistua tuon koiran kuntouttamisessa, mutta miehen viimeaikainen 'päteminen' tämän koiran kanssa on pahentanut tilannetta jo niin vakavasti, ettei kokeneempienkaan kouluttajien mielestä ole järkevää pitää tuota koiraa elossa.
Voin koiran tietenkin antaa jollekulle, mutta mielestäni se vasta vastuutonta olisi.
Asiaan palatakseni, olen eroa vakavissani miettinyt, mutta jos miehen käytökseen onkin syynä sairaus niin mielestäni ei ole reilua jättää häntä täysin ilman tukea sairautensa kanssa sillä olihan hän minunkin tukenani kun sairauteni puhkesi.
Tässä toisin esiin sen, että olet nyt vaikka kuinka hyvä koirien kouluttaja, sinulla on sairaus joka täytyy ymmärtää ensimmäisenä ja on aika luopua koirista. sillä nuo koirat ja niiden hoitaminen ovat aivan liikaa.
Te varmasti kahdestaan pärjäisitte, mutta tiedän koirista paljonkin, sanoisin että enemmän kuin sinä tiedät. Ammattiani en täällä kerro, en myöskään tarkemmin koirien tuntemista ja niiden hoitoon liittyviä asioita, mutta tiedän, että on vaativaa ja myös kallista. Ja nämä asiat kumpikaan ei sovi sinun elämäntilanteeseen, ensin sinun on kaikista asioista huolimatta nähtävä sairautesi aiheuttamat muutokset ja vaateet edes omaan pärjäämiseen, saatikka että on useita koiria.
Uskon sinun kyllä pitävän työstäsi ja koirista, mutta ne eivät nyt yksinkertaisesti ole sinulle hyväksi millään tasolla.
Edelleenkään koirista luopuminen ei ole vaihtoehto. Jos siihen on pakko mennä, niin sitten lähtee mies. Minä olen sairauteni kanssa sinut ja se on ollut hallinnassa jo jonkin aikaa, jos olen tähän asti pärjännyt kuuden koiran ja kolmen hevosen kanssa sairaudestani huolimatta niin miksi en voisi pärjätä huomattavasti pienemmän koiralauman kanssa? Asiasta on sairauteni puhkeamisen aikoihin keskusteltu psykologin kanssa jonka mielestä minulle koirat on yksi tärkeimmistä asioista masennuksen hoidossa ja ehkäisemisessä, joten niistä luopumista vastaan on myös lääkärit.
Olen hyvin otettu jos tosiaan kykenet nimimerkin takaa tietämään koirakokemukseni ja olemaan aivan varma, että sinulla on sitä enemmän kuin minulla niin kerro toki ihmeessä minullekin mistä olet kristallipallosi hankkinut. Olemme todennäköisesti sitten tavannut jossain koulutustilaisuudessa tai luennolla.
Kun kerran laitat koirat miehesi edelle niin eiköhän homma ole selvä. Otat koirat ja lähdet. Itse en kyllä laittaisi mitään elukkaa puolisoni edelle varsinkin kun tämä on selkeästi sairas ja hänen hoitonsa ja huolenpitonsa vaatii 100% keskittymisen. Et halua seistä puolisosi rinnalla etkä uhrata mitään hänen eteensä niin eiköhän se ole sitten lähdön paikka.
Miks pitäis seistä, jos ei jaksa? Tai jos siinä tuhoutuu molemmat? Uhrautuminen ei kannata. Munkin äiti katteli isän pettämistä kaksissuntasen mielialahäiriön kanssa ja odotti 40v että asiat vaan korjaantuu.. No nyt on kynsissä dementoituva ukko ja koko elämä mennyt..
Ymmärrän auttamisen ja tuen niissä tapauksissa, jos jaksaa ja haluaa ja on ollut lämmin välittävä suhde, mutta siinäkin voi voimavarat loppua ja silloin on pelastettava edes itsensä. Varsinkin naiset uhrautuu liikaa toisten eteen. Ehkä se on semmonen ideaali kuva naisesta, että tekee kaikkensa perheen, miehen ja lasten eteen..
Itsehän se päätös pitää tehdä... Pohtia eri vaihtoehdot... Entä oma asunto ja osittainen huolenpito puolisosta ja lisäapua kunnalta tms.? Ei tarviis kokonaan erota, mutta koirilla ois parempi ja ap itsekin sairaana ei joutuis liian koville..
Kyllä edes yrittää pitää eikä heti luovuttaa ja varsinkaan pistää jotain 14 vuoden eliniän odotuksella olevaa elukkaa puolison edelle.
Sinun on ensi tilassa vietävä miehesi lääkäriin. Et patistele, vaan autat hänet vaikka käsikynkässä sinne. Jos sinulla on ymmärrys tallessa ja hänellä ei, niin etkö voisi häntä auttaa. Hänen käytöksensä voi olla tosiaan oire jostain neurologisesta sairaudesta.