Varoitukseksi muille

Naiset, on liikkeellä Viagramies jolle mikään ei riitä. Huijaa ja esittää rakastunutta ja valehtelee koko ajan. Pitää useita naisia otteessaan ja uskokaa tai älkää ettei millään meinaa päästä eroon. On miellyttävä puhdas ja lauetessaan kysyy "saako tulla" :) Kuulostaako tutulta :) Tuosta lauseesta hänet tunnistaa parhaiten :) En tiedä pääsenkö ikinä irti hänestä. Niin koukussa olen ja koko elämä romahtanut. Näin nimittäin hänet äsken toisen kanssa vaikka piti olla aivan muualla. Kuin veitsi rinnassa. Tuollaiset sais viedä saunan taa ja..... Toki olen katkera vaikka eihän minua kukaan hänen kanssaan ole pakottanut olemaan. Hän erittäin taitava ja saanut asetelman jossa muka auttaa ja tukee vaikka hänestä itsestäänhän ne ongelmani ovat lähtöisinkin. Erittäin juoni kelmi. Voi naiset jos saman joudutte kokemaan, en kadehdi. Mielestäni rikollista touhua. Hän haluaa vain itselleen hyvää koko ajan ja elämänsä kulkee nautinnosta toiseen. Hyväksikäyttäjä hän on pahemmasta päästä.
952375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 95

Vanhimmat

Minuun on ottanut yhteyttä jollain lailla kuvaukseen sopiva mies. (viagra yms)
Tosin en suostunut häntä tapaamaan.
Temmeltää myös deittipalstoilla. (ainakin yhdellä)

Tosin tuntuu, että näitä miehiä on satoja(?) enemmänkin...
Itsellä kun tuntuu olevan vastaavan tyyppisestä kokemusta (toisestakin), tuntuu kaikki muidenkin tarinat niin osuvilta.

Äänestä

Kerro lisää ! Yhden uhri minäkin...

Äänestä

Minä en ainakaan luokittele itseäni uhriksi, vaikka olenkin päätynyt tuonkaltaisen miehen kanssa suhteeseen. Toisen kanssa en edes päätynyt, kun merkit olivat jo niin selvät alusta asti mistä siinä on kyse.

Miehen kanssa, joka pyörittää samaan aikaan useaa naista.
Jopa niin röyhkeästi, että se aattaa olla syynä, että onnistuu siinä.
Sillä kukaan ei voi uskoa, että niin röyhkeästi kukaan voisi käyttäytyä.

Äänestä

Tää ei ole röyhkeä vaan charmantti ja puhdas, hyväkäytöksinen mut luonnevikainen omaa nautintoa hakeva huijari. Käy vaan panemassa joka puolella eri eukkoja ja lauetessaan kysyy "saako tulla" :O Täysin Viagran vietävissä koska 3 pv naitattaa ja johonkinhan se kalu on työnnettävä ja täysin ilman tunteita toimii. Ei ymmärrä rakkaudesta mitään koska haluaa vain pakonomaista tyydytystä. Sotkenut jo kauan ihmissuhteitaan ja jopa kuolemantuottamus ansiolistalla. Varokaa hyvät naiset tälläisiä miehiä! Eroon ei meinaa päästä koska on kuin kissa joka nappaa hiirensä aina uudelleen ja uudelleen ja.....

Äänestä
  • Onko Espoosta?

    Äänestä

  • fhkll kirjoitti:

    Onko Espoosta?

    Etkö ymmärrä että yleinen ilmiö ja panomiehet jopa kerskuvat toisilleen et olipa hyvä mussukka ja kaks samaan aikaan :) :) Miehet panee meitä ihan halvalla ja haukkuvat ja arvosteleevat viel takanapäin. Mut ehkä hieman saa arvostusta jos hyvä vi..u mut kun sekään ei kovin pitkään pelasta vaan hyllylle joutuu varmasti ja uutta kehiin koska tuon tapainen mies haluaa aina uutta maisteltavaa ja montaa eri... ja haisteltavaa ja naimaviikkotunnit pitää saada täyteen että pääsee kehumaan ja kaverit kateina kuuntelee puhelimen viestipärinää ja tietenkin hän tarvitsee jännitystä myös kiinnijäämisen pelosta koska se laukaisee adrenaliinituotannon ja sitä seuraa kiihoittava pojoing. Näin elää Viagramies, uskokaa pois. Nainen hänelle pelkkä hoito jolta vain otetaan. Viagramies ei kanna lahjoja eikä tuo muutoinkaan mitään muuta tullessaan kuin tautipelon. Hän syö elämästäsi parhaat vuodet ja vain itseäsi voit siitä syyttää. Jollet sinä anna niin kyllä aina halukkaita löytyy ja miehestähän oikein tapellaan. Siinäpä se ja mies kuvittelee tekevänsä hyvän työn kun käy hieman "lohduttamassa" yksinäistä naista. Sellaisen hän aina valitsee jolla lähes kuollut seuraelämä ja joka odottaa aina vain häntä ja jolla hänen tarpeilleen aikaa. Yksinäinen nainen pitää kaiken sisällään eikä kukaan voi häntä opastaa jättämään hyväksikäyttäjän. Kätevää. Samantapaisia naisiakin on ja yhdessä näiden hemmojen kanssa muodostavat "ystäväseurueen" jossa ovat toistensa kanssa vuorotellen ja kaikki tyytyväisiä. Mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle ja valheet ja huijauksethan ne satuttaa. Mikä on oikein, kuka tietää ja kai tälläinen edmainittu saa aikaan sen että yhä useampi elää yksin ja selibaatissa. On toki kunnon miehiäkin mutta nythän ei olekkaan puhe heistä.

    Äänestä

  • fhkll kirjoitti:

    Onko Espoosta?

    Onko Lapenrannasta?

    Äänestä

  • Kamala ukko ! No ei kyllä viagramiehet muutenkaan kiinnosta. Jos muna ei seiso luonnostaan on se merkki että ei pitäisi enää ährätä naisen kimpussa.

    Äänestä

  • Kun se ährä kaikkien kimpussa, kuka vaan vastaa puhelimen

    Äänestä

Joo tutulta kuulostaa. Osaa halata myös ja puhua kauniita.

Äänestä
  • Sama häiskä! Kerro että on ulkomaalainen. Onko?

    Äänestä

  • Vioola kirjoitti:

    Sama häiskä! Kerro että on ulkomaalainen. Onko?

    Kyllä on. Näitä riittää joka kaupunkiin.Asuinpaikkansa voi aina valehdella, myös kaiken muun.Ei kannata nähdä vaivaa näitä selvitellä.

    Äänestä

Kylmä ja laskelmoiva eikä osaa rakastaa varmaan edes itseään. Jättää jälkeensä onnettomia ihmisiä ja tuhoaa.. Osaa koukuttaa kunnolla koska on juoni.. Auervaarahan tämä mies on eikä muuksi muutu. Varokaa naiset miestä joka ei vastaa puheluihin ei viesteihin vaan itse aina ottaa yhteyttä kun tekee mielensä:( Toisille tälläinen systeemi sopii mutta jos haluat muuta niin juokse lujaa koska häneltä saat vain katteettomia lupauksia ja valheita ja elämäsi pyörii hänen hyväkseen ja oma elämäsi valuu hukkaan koska loppupelissä sinulla ei jää mitään kun hän löytää taas uuden jota käy kätyttämässä hyväkseen, huom, säännöllisesti ! Sellainen hän on mutta älä huoli koska ei hän sinuakaan hylkää koska hänellä potenssia pillereistä piisaa ja naisia saattaa olla kymmeniä, osa eri kaupungeissa ja joita hän säännöllisen epäsäännöllisesti käy "moikkaamassa" ja sinne hän menee aina ensiksi jossa eniten vaikeroidaan koska siellähän hän parhaat kiksit saa ja vain siitähän tässä kyse on, vain ja ainoastaan siitä että hän tyydyttyy. Muulla ei niin väliä eikä hän sitä jouda miettimään kuinka paljon pahaa puuhillaan aiheuttaa. Hän on kylmä ja kova pelimies, sairas ja sairastuttaa toimillaan toisetkin. Naiset niin helppoja saaliita. Kilttejä ja uskovat aina hyvää. Yksinäiset naiset parhaita saaliita koska ei kavereita eikätkä kerro muille! Koska toiset neuvoisivat jättämään. Mies todella kaiken ottaa huomioon. Rikollista toimintaa, huijausta, pettämistä ja aiheuttaa vaaraa koska ei milloinkaan käytä suojaa vaan paljaalla aina.....!

Äänestä
  • Asuuko pohjanmaalla? Sillä siellä on samallainen mies. Nimikirj alkaa J:llä..niin samantyylinen kuitenkin mitä täällä juteltu. Hyvä koukuttamaan naiset itseensä. Taitava valhetelija ja osaa myös tällä valheillaan pyydellä rahaa.

    Äänestä

  • we.lk kirjoitti:

    Asuuko pohjanmaalla? Sillä siellä on samallainen mies. Nimikirj alkaa J:llä..niin samantyylinen kuitenkin mitä täällä juteltu. Hyvä koukuttamaan naiset itseensä. Taitava valhetelija ja osaa myös tällä valheillaan pyydellä rahaa.

    Asuuko pohjois-pohjanmaalla Oulun eteläpuolella. Nimi alkaa Jllä. SAlaperäinen eli luultavasti montaa naista käy panemassa. Jos vakavia alkaa puhumaan, vaihtaa puheenaihetta. Ex-heilojen nimiä puhelin täynnä. VArastomies.

    Äänestä

Olisiko antaa minkäänlaisia fyysisiä tms. tunnusmerkkejä?
Pelkään tapailevani juuri kuvatunlaista miestä :/

Äänestä
  • Keskisuomi. Yrittäjä. Tanssiva. Valehtelija pahimmasta päästä. Pettänyt aina ja kaikkia. Kiinnostus ei kauan yhtäkohtaan riitä, mutta pitää kaikki exänsä haaremissaan. Ympäri maata on naisia kun työnsä puolestakin reissaa. Varokaa!

    Äänestä

  • Petetty ja pettynyt kirjoitti:

    Keskisuomi. Yrittäjä. Tanssiva. Valehtelija pahimmasta päästä. Pettänyt aina ja kaikkia. Kiinnostus ei kauan yhtäkohtaan riitä, mutta pitää kaikki exänsä haaremissaan. Ympäri maata on naisia kun työnsä puolestakin reissaa. Varokaa!

    Petetty ja pettynyt!
    Olisko etunimi F
    Ja ajaa asuntoautolla?

    Äänestä

Mitä nimeä käyttää, missä ilmoituksia, missä päin suomea sopii tapaamisia, minkä näköinen?

Äänestä

Naiset ihan vainoharhasia. No kerron teille SUUREN salaisuuden jos mies on komea, hyväkäytöksinen, kohtelias, mitälie ja te olette semmosia peruspirkkoja niin jossain SAATTAA olla koira haudattuna....

Äänestä

Siellä koira älähtää missä kalikka kalahtaa, ja makeat naurut päälle. Kyl just oikeessa ootkin mutta kun se mies valehtelee. Sanoo ettei ole muita niin sehän se just nappaakin. Eli huijari mikä huijari. Koska eikö olekkin aivan väärin pitää toista hyvässä uskossa tulevaisuuden suhteen ja miehellä taas ei minkään näköistä aikomustakaan sitoutua saati muuttaa yhteen. Hän vain nautiskelee ja ottaa kermat päältä kaikilta ja valehtelee kaikille tai sitten vielä pahempaa. Hänen eukkonsa tietää ja yhdessä saavat kipinää suhteeseensa näistä rakkautta tihkuvista kiihkeistä "kakkos, kolmos,nelos etc naisista". Voit taas sanoa vainoharhaiseksi mutta kaikkihan on mahdollista ja tälläisestäkin jutusta on jo vihiä mutten siitä sen enempää. Tälläisiä perus "huijarijusseja" joka kaupungissa useita!!!!

Äänestä

se olen minä !

tapaat minut laihdutus palstallta vhh -dieetit ja iltalehti !

Äänestä

Selvästi narsisti. Unohda. Älä jää yksin, nyt ystäviin yhteydet.

Äänestä

Ei kai tämä Viagramies vaan vaikuta pääkaupunkiseudulla ja töidensä takia ympäri Länsi-Suomea...? Pelottavan tutulta kuulostaa. Yrittäjä? Ei mikään nuori poikanen? Meni kylmät väreet, osuikohan nyt liian lähelle...? Hälytyskellot soivat, äkkiä eroon tästä takiaisesta!

Äänestä
  • Harmaantuneet viikset ja parta , pitkä ja kalju? Sininen auto?

    Äänestä

  • Se on ihan ... kirjoitti:

    Harmaantuneet viikset ja parta , pitkä ja kalju? Sininen auto?

    Onko kihloissa/varattu? Ja tämä nainen ei tiedä miehen touhuista?

    Äänestä

  • huijaaa kirjoitti:

    Onko kihloissa/varattu? Ja tämä nainen ei tiedä miehen touhuista?

    Ei tietoa. Pari mukulaa sillä ainakin on. Sanoo olevansa eronnut ,mutta tiedä häntä. Yrittäjä , kehuskelee mökeillään ja rahoillaan.

    Äänestä

  • Hei joku pelleilee ja antaa aivan tyhmiä tuntomerkkejä. Älä usko...

    Äänestä

  • Se on ihan ... kirjoitti:

    Harmaantuneet viikset ja parta , pitkä ja kalju? Sininen auto?

    Itä suomesta

    Äänestä

  • asentaja? kirjoitti:

    Itä suomesta

    Kerroppas tästä asentajasta, minkä näköinen, millaisella autolla ajaa

    Äänestä

  • Se on ihan ... kirjoitti:

    Harmaantuneet viikset ja parta , pitkä ja kalju? Sininen auto?

    Onko Suomalainen?

    Äänestä

  • iiiiiiiiiiiiii kirjoitti:

    Onko Suomalainen?

    Olisko Intiaani tyypinen mies?

    Äänestä

  • Puhahaa kirjoitti:

    Olisko Intiaani tyypinen mies?

    Intiaani hyvinkin, sanoisin Afrikan intiaani. Heimo merkinnät kasvoissa. On niin iäkäs
    että joutunut ajamaan hiuksensa ette kalju näy. Naisia riittää nuoresta vanhaan.

    Äänestä

Minulla ois valokuva :D

Äänestä
  • Ei pelleilyä, vaan ihan tosi. Tätä ukkoa kannattaa varoa. Ja sä valokuvallinen , onko se sellainen "hullunvirneellä" hymyilevä sinisilmäinen kaveri? :)

    Äänestä

  • Se on ihan... kirjoitti:

    Ei pelleilyä, vaan ihan tosi. Tätä ukkoa kannattaa varoa. Ja sä valokuvallinen , onko se sellainen "hullunvirneellä" hymyilevä sinisilmäinen kaveri? :)

    Onko pohjois vai eteläsuomesta tuo hullunvirneellä hymyilevä? Käynyt koko kylän naiset läpi? Ja kokoajan metsästää uutta?

    Äänestä

  • kysyvä. kirjoitti:

    Onko pohjois vai eteläsuomesta tuo hullunvirneellä hymyilevä? Käynyt koko kylän naiset läpi? Ja kokoajan metsästää uutta?

    Espoossa tämä häntäheikki vaikuttaa.

    Äänestä

  • kysyvä. kirjoitti:

    Onko pohjois vai eteläsuomesta tuo hullunvirneellä hymyilevä? Käynyt koko kylän naiset läpi? Ja kokoajan metsästää uutta?

    HALOO??? Minulla olisi tämmöinen tapaus: Vaalean siniset silmät,lyhyet hiukset,nosturinkuljettaja,eli reissutyö,ikää n.kolmekymmentä vuotta,minua petti koko raskausajan,mutta julkesi vit.n sika tulla oikein synnytykseenkin ja hyi helvetti käytyään paneskelemassa "ex"-eukkoaan/jotakuta muitakin oletettavasti(asuimme tuolloin myös yhdessä),väkivaltainen,juodessaan vetää itsensä aivan tolkuttomaan tilaan ja voi mahdollisuuden tullen juoda päiväkausia,ON KOTOISIN POHJOISESTA,muuttanut etelään aika nuorena-hän on asunut mm.vantaalla,pyörii siellä suunnilla päivittäin,ympäri suomea ilmeisesti suhteita,omien sanojensa mukaan tehnyt töitä mm.Venäjällä,erään version mukaan ollut muukalaislegioonassa jne... Kosto on suloinen,mulla on aikaa odottaa-se paska maksaa.. :) kuullostaako tutulta?

    Äänestä

  • ko570 kirjoitti:

    HALOO??? Minulla olisi tämmöinen tapaus: Vaalean siniset silmät,lyhyet hiukset,nosturinkuljettaja,eli reissutyö,ikää n.kolmekymmentä vuotta,minua petti koko raskausajan,mutta julkesi vit.n sika tulla oikein synnytykseenkin ja hyi helvetti käytyään paneskelemassa "ex"-eukkoaan/jotakuta muitakin oletettavasti(asuimme tuolloin myös yhdessä),väkivaltainen,juodessaan vetää itsensä aivan tolkuttomaan tilaan ja voi mahdollisuuden tullen juoda päiväkausia,ON KOTOISIN POHJOISESTA,muuttanut etelään aika nuorena-hän on asunut mm.vantaalla,pyörii siellä suunnilla päivittäin,ympäri suomea ilmeisesti suhteita,omien sanojensa mukaan tehnyt töitä mm.Venäjällä,erään version mukaan ollut muukalaislegioonassa jne... Kosto on suloinen,mulla on aikaa odottaa-se paska maksaa.. :) kuullostaako tutulta?

    Ai niin ja joo..lauetessaan tosiaan kysyy: saako tulla!!! No et perkele saa! Kännykässä toisten naisten nimiä oli yli kolmekymmentä,kunnes käskin häntä ne poistamaan..TODELLA vastahakoisesti sen tekikin,kunnes löytyi,YLLÄTYSYLLÄTYS kännykkä nro 2,joka pursusi seksiviestejä muiden lisäksi, mm."jaskalle",hänen "työkaverilleen"...ETTÄ NÄIN! Aikaa tästä on jo kulunut tovi,varmasti on edelleen toisia akkoja kuvioissa,mutta minä odotan..KUSETIT VÄÄRÄÄ NAISTA,vaikka et vielä sitä ymmärräkään ja hyväniin-kaikella ON hintansa-erityisesti minulla-leikit lopetetaan joskus :)

    Äänestä

  • ko570 kirjoitti:

    Ai niin ja joo..lauetessaan tosiaan kysyy: saako tulla!!! No et perkele saa! Kännykässä toisten naisten nimiä oli yli kolmekymmentä,kunnes käskin häntä ne poistamaan..TODELLA vastahakoisesti sen tekikin,kunnes löytyi,YLLÄTYSYLLÄTYS kännykkä nro 2,joka pursusi seksiviestejä muiden lisäksi, mm."jaskalle",hänen "työkaverilleen"...ETTÄ NÄIN! Aikaa tästä on jo kulunut tovi,varmasti on edelleen toisia akkoja kuvioissa,mutta minä odotan..KUSETIT VÄÄRÄÄ NAISTA,vaikka et vielä sitä ymmärräkään ja hyväniin-kaikella ON hintansa-erityisesti minulla-leikit lopetetaan joskus :)

    just niin - kusetit väärää naista - heh-heh. ei olisi mullekaan kannattanut valehdella, valitsi väärän kohteen. perästä päin kuuluu!!!

    Äänestä

  • ukko lähe karkuun kirjoitti:

    just niin - kusetit väärää naista - heh-heh. ei olisi mullekaan kannattanut valehdella, valitsi väärän kohteen. perästä päin kuuluu!!!

    Oletko provoilija vai tunnetko "charmantin" lappilaisen duunarin henk.koht? Ei todellakaan pidä uskoa sanaakaan,on ammattivalehtelija ja läpimätä pukki..vai löytyykö samanlaisia useampiakin..? hyi hel..ti miten oksettaa :( miehillä ei ole mitään vastuuntunnetta eikä moraalia enää..no,pysyypähän silmät auki tästedes-lyhyt mutta kova oli koulu :/

    Äänestä

  • ko570 kirjoitti:

    Oletko provoilija vai tunnetko "charmantin" lappilaisen duunarin henk.koht? Ei todellakaan pidä uskoa sanaakaan,on ammattivalehtelija ja läpimätä pukki..vai löytyykö samanlaisia useampiakin..? hyi hel..ti miten oksettaa :( miehillä ei ole mitään vastuuntunnetta eikä moraalia enää..no,pysyypähän silmät auki tästedes-lyhyt mutta kova oli koulu :/

    ei kun toi kommentti kohdistuu toiseen läpimätään Uudellamaalla

    Äänestä

  • ukko lähe karkuun kirjoitti:

    ei kun toi kommentti kohdistuu toiseen läpimätään Uudellamaalla

    ..ja tämä ku..pää omaa myös tuon "hullun virneen" sekä siniset silmät,vaikutus alueet Vantaa,Helsinki,Tikkurila.Lohja..

    Äänestä

  • ko570 kirjoitti:

    ..ja tämä ku..pää omaa myös tuon "hullun virneen" sekä siniset silmät,vaikutus alueet Vantaa,Helsinki,Tikkurila.Lohja..

    Etunimi alkaa P:llä,sukunimi L:llä. 35vuotias,n.175 cm,yksi veli. Tykkää liikkua iäkkäämpien miesten/naisten seurassa,baareista aina uutta seuraa ja sitten kotiin pienen vauvan äitiä hakkaamaan. (Tämä henkilö on entinen ammattitappaja,nykyinen nosturikuski.) Jos kukaan tunnisti "omakseen",vastauksia,kiitos! Lisää tuntomerkkejä yms on niitä haluaville kyllä.

    Äänestä

  • ko570 kirjoitti:

    Etunimi alkaa P:llä,sukunimi L:llä. 35vuotias,n.175 cm,yksi veli. Tykkää liikkua iäkkäämpien miesten/naisten seurassa,baareista aina uutta seuraa ja sitten kotiin pienen vauvan äitiä hakkaamaan. (Tämä henkilö on entinen ammattitappaja,nykyinen nosturikuski.) Jos kukaan tunnisti "omakseen",vastauksia,kiitos! Lisää tuntomerkkejä yms on niitä haluaville kyllä.

    Oli palattava katsomaan tämä.. Eräs vakiojutuistaan on laittaa aamulla puhelimella viesti "joko....heränny?" On muuten myös ympärileikattu tämä iljettävä nilkki,vaikka kuohia pitäis.. KARTTAKAA tätä henkilöä( ja jos ette ymmärrä omaa parastanne,niin muistakaa nyt edes se ehkäisy)!!!

    Äänestä

Voi tytöt ku ette ymmärrä että noita tuon tyyppisiä on paljon ja joka kaupungista löytyy. Juoskaa lujaa jos edes hieman viitettä siihen suuntaan. Mukavia kunnon miehiäkin on varmasti jos vain pitää silmät auki. Usein naisetkin ihannoivat vääränlaisia miehiä ja hakevat jännitystä elämäänsä. Itkut siinä kuitenkin pääsee kun huomaa ettei mitään ole saanut aikaan vaikka vuosia kaveri käynyt sulostuttamassa itseään ja kun vielä hieman rupsahdat niin vaihtaa nuorempaan:) Aito ihana Suomalainen tavis on rehellinen ja uskollinen ja voitte vanheta yhdessä ja rinnakkain katsella ilta-auringon laskua kun taas panomies katselee oluttuoppinsa suurentavan pohjan läpi naisia ja miettii että kenetköhän seuraavaksi kellistäisi koska muutahan hänen päässään ei liiku koska levoton liikehdintä alavartalossa saa sen aikaan. Ja kun oikein rypee niin jo sinunkin luoksesi alkaa kaivata :) Mutta etkö kuitenkin omastakin mielestäsi olisi ansainnut parempaa ja enemmän yhteistä kuin vain lakanoiden väli antaa? Sinun elämästäsi kyse ja vain sinä yksin voit siihen vaikuttaa!

Äänestä

ikä, pituus jne tuntomerkkejä....muita kuin 'saanko tulla'.....hihiihihii

Äänestä

Mistä päin tää mies..onko vaalea, pitkä? Kuulostaa jotenkin hirveän tutulta.

Äänestä
  • Sopii moneen mieheen nuo kuvaukset.... Kyllä varmasti hänen juonensa opit tunnistamaan ja jollet tänä vuonna niin vuosi vuodeltahan se varmistuu että pelimies ei tavoistaan luovu kuin ehkä hetkeksi ja sitten taas sortuu perisynteihinsä...

    Äänestä

  • Tuollainen mies charmantti ja sitä ajattelee olevansa onnentyttö kun hänen kiihkeän huomionsa palava kohde mutta sitten kun hänen perisyntinsä paljastuu niin järkihän siinä meinaa seota.... Mussukoita joka puolella kosteina odottavat urhoaan ja kuvittelevat merkitsevänsä jotain tällä kylmälle, tunteettomalle hyväksikäyttäjälle jolla vain yksi ajatus kaiken aikaa ja koko ikänsä samaa peliä, kunnon panomies ja jättää vain pahaa jälkeensä ....

    Äänestä

  • On.

    Äänestä

  • Kerroppa tarkemmin, saatetaan puhua samasta miehestä, anna jotain tuntomerkkejä, joilla voi tunnistaa

    Äänestä

Mutta, mutta Viagra-mieskin tulee jonain päivänä vanhaksi!! Pettänyt, särkenyt ja mitä kaikkea on tehnyt. yksinäisenä ja sairaaana, eikä kukaan pidä huolta, koska särki niin monia sydämiä eikä kukaan jäänyt. Lapsetkin vihaavat, jos niitä onkaan eivätkä käy katsomassa.

Äänestä

Mietin vastaanko tähän vain en ..
Joka lähtöön miehiä on sen voi myöntää heti mutta myöskin naisia on ..

Seksuaalisesti hyvin aktiivisia myöskin jotka ei tarvitse piristeitä että voi naida naisensa siihen asti että nainen on saanut varmasti hyvän olon .. useita orgasmeja .
Rakastaa vain yhtä eikä etsi toista vaan nainen on käyttäytynyt todella kylmästi epäillyt vain kokoajan miestä joka asiassa .
Mies lopulta on vain päättänyt lopettaa suhteen eikä etsi vuosiin toista suhdetta enää .

Äänestä
  • Toivoisin että tämä olisi Juhan kirjoittama, Oulun läheltä.Itse olen se epäilevä nainen. Joko minä olen oikeassa tai sitten jos olenkin väärässä. Mutta suhde on ollut poikki 4 kk, näin häntä toissapäivänä ja istuttiin ja juteltiin. Kiva kun tulit meidän pöytään. ikävä on välillä. Yritän pärjätä jotenkin, en tiedä mitä tekisin tällä elämälläni nyt.

    Äänestä

Mitä tänne tulet valittamaan :( Avaa oma keskustelu. En ole puhunut sinusta halaistua sanaa vaan todellakin seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja juttu koskee vain sitä asiaa kuinka naista on hyväksikäytetty vuosia. Miksi et kerro itse tarinaasi. Se että sinulle käynyt noin ei poista yhtään sitä ikävää olotilaa jonka hormooneilla tai nillä lie ratsastanut mies on naistaan huijannut ja pettänyt. Haluatko muka jutullasi jotenkin puolustella miestä joka käyttää naista hyväkseen? Ei me naiset naisten huijaamisisita tiedetä eikä tällä jutulla ole sille tilaa. Surkuttele sinä vaan itseäsi muualla. Minä ainakin jatkan rakastamista ja olenkin jo löytänyt aivan ihanan hemmon jolle riitän ja joka ei petä:)

Äänestä

41v.
44v.
54v.

Äänestä
  • 57 ei suomalainen,

    Äänestä

  • Tää 54v on hetken aikaa pois pelistä ku sil on nyt venakko pelissä ja luuli iskevänsä jackpotin. Kohta taas mukana. Ajelee mersulla.

    Äänestä

  • feikki836 kirjoitti:

    57 ei suomalainen,

    51-52v ja ulkomaalainen

    Äänestä

  • Hannalinn kirjoitti:

    51-52v ja ulkomaalainen

    Ulkomaalainen kalju silmälaseilla tai ilman.

    Äänestä

  • Hannalinn kirjoitti:

    51-52v ja ulkomaalainen

    Tarkoitatko ulkomaalaista intiaani?
    Itsee tunnen sellaisen tapaukseen
    Kannattaa kaukaa ohi kävellä ettei tulee katumaan
    Vaikka ulkonäkö on miehellä hyvää
    Ei kannatta tutustua siihen mieheen kuin vastaan tulee
    Naiset varoitus

    Äänestä

  • Jesmiin28 kirjoitti:

    Tarkoitatko ulkomaalaista intiaani?
    Itsee tunnen sellaisen tapaukseen
    Kannattaa kaukaa ohi kävellä ettei tulee katumaan
    Vaikka ulkonäkö on miehellä hyvää
    Ei kannatta tutustua siihen mieheen kuin vastaan tulee
    Naiset varoitus

    Missä tällainen intiaani asustaa.Viekö rahat ja itsetunnon?
    Pelkällä ulkonäöllä ei pitkälle pääse.

    Äänestä

  • maarit31 kirjoitti:

    Missä tällainen intiaani asustaa.Viekö rahat ja itsetunnon?
    Pelkällä ulkonäöllä ei pitkälle pääse.

    Ainakin puhuu omasta köyhyydestä
    Uskon itsee että rahaa hänellä on vaan tarvii sitä lisää
    Kerrotaan että kaupunki alkaa nimimerkillä L.........a
    Hae fs kaveriksi vanhempia naisia (ehkä neillä ennemmään säästöjä)
    Täysiin mielenvikainen mies

    Äänestä

  • maarit31 kirjoitti:

    Missä tällainen intiaani asustaa.Viekö rahat ja itsetunnon?
    Pelkällä ulkonäöllä ei pitkälle pääse.

    Asustaa kaupunkissa.Itsetunnon kyllä vie naisilta
    Ja ulkonäölla pärjää see mies
    Naisia vaan riittää hänelleen
    Häneen iskulause on
    Nami nami
    Suukkoja
    Huomenta
    Tästä tunnista hänet

    Äänestä

  • Meriliin kirjoitti:

    Asustaa kaupunkissa.Itsetunnon kyllä vie naisilta
    Ja ulkonäölla pärjää see mies
    Naisia vaan riittää hänelleen
    Häneen iskulause on
    Nami nami
    Suukkoja
    Huomenta
    Tästä tunnista hänet

    Meriliin!
    Hetkinen kerro lisää.Pakko olla sama mies ja varma ulkomaalainen.Sopii nami nami, suukkoja ja joskus aamuviestit.Olisko sama mies? Hänellä vähään olkapään asti tukka ja vähään kihartunut.Ikää noin 50v. Ehkä vähään hermostunut oloinen mies noin kolmanella kerralla.Ei mun juttu ollut.Huomasin että "sairas" mies päästä kuin muutenkin kirosi vaan että kaikki rasismi mitä liikku.Kova kiromaan tätää maata (suomea)

    Äänestä

  • Huijari 51-52v

    Äänestä

Tunteiltaan köyhät miehet toimivat niin.Sairasta touhua!Luulisi jokaisella naisella raksuttavan ainakin siinä vaiheessa,kun aletaan rahaa kerjäämään.Pukkejahan on maailma täynnä.Jos soittoihin ei pääasiassa vastata niin se on kans yksi singnaali epärehellisyydestä.Jos on vähäänkään kokemusta miehestä niin kyllä naisen vaisto sanoo jotain.Täytyy luottaa vain itseensä.Jos alkaa seurustelemaan ja vaistoaa jotain"hämärää"niin kannattaa heti alussa ottaa asiasta selvää tavalla tai toisella.Älä ole liian sinisilmäinen.Ei elämä voi olla yhdestä miehestä kiinni.

Äänestä

Voi, nyt sillä pukilla taas uus hemaseva naikkonen jonka sydämmen hurmannut. Hetken jaksaa näytellä ja kohta taas tavat kutsuvat eli uutta kehiin tai jonkun exän luo. Eikä ne mitään exiä edes ole vaan säännöllisesn epäsäännöllisesti käy kaikkia panemassa :) Panomies on tavoilleen uskollinen AINA, eikä kukaan jää pulaa koska Viagra antaa volyymia:) Entä mitä jää jos jostain syystä heppi ei enää toimikkaan :) Ei mitää jää ja kai jotain vielä sairaampaa alkaa touhuta.

Äänestä

Olisiko tällä sinun viagra miehellä tapana myös korostaa että menee läpi harmaan kiven.

saako tulla toteamus on niin sopiva tähän tavallista vaaleaa 180 cm taunoa

kuvaava. Sellaisen minäkin tunnen ja säälin kuka siihen hyvään elämään itsensä sotkee.Jos ei soittele eikä vastaa viesteihin kuin viiveellä on syytä erota tuommoisesta

Äänestä
  • Varoitus minunkin puolelta
    On liikellä mies ( ulkomaalainen) asuntoautolla
    Komea mies
    Ottaa yleensä naisia kaveriksi fs
    Ja heti saa nainen viestejä häneltä
    Osaa laitta naisen rakastumaan
    ja sen jälkeen käy mies fs naisia naimassa
    niin siinnä kuin siellä
    Kuin opit ennemmään tuntemaan häntä huomat senkin
    Kiroa kaikki ex naisia
    Käy vaan naisten luona syömässä
    Tule vaan naisen luokseen milloin itse huvittaa
    Tunnistako joku sen mieheen?

    Äänestä

  • Vioola kirjoitti:

    Varoitus minunkin puolelta
    On liikellä mies ( ulkomaalainen) asuntoautolla
    Komea mies
    Ottaa yleensä naisia kaveriksi fs
    Ja heti saa nainen viestejä häneltä
    Osaa laitta naisen rakastumaan
    ja sen jälkeen käy mies fs naisia naimassa
    niin siinnä kuin siellä
    Kuin opit ennemmään tuntemaan häntä huomat senkin
    Kiroa kaikki ex naisia
    Käy vaan naisten luona syömässä
    Tule vaan naisen luokseen milloin itse huvittaa
    Tunnistako joku sen mieheen?

    Vioola! Onko sama mies kuka kertoo aina
    Nami nami

    Äänestä

  • Vioola kirjoitti:

    Varoitus minunkin puolelta
    On liikellä mies ( ulkomaalainen) asuntoautolla
    Komea mies
    Ottaa yleensä naisia kaveriksi fs
    Ja heti saa nainen viestejä häneltä
    Osaa laitta naisen rakastumaan
    ja sen jälkeen käy mies fs naisia naimassa
    niin siinnä kuin siellä
    Kuin opit ennemmään tuntemaan häntä huomat senkin
    Kiroa kaikki ex naisia
    Käy vaan naisten luona syömässä
    Tule vaan naisen luokseen milloin itse huvittaa
    Tunnistako joku sen mieheen?

    Aivan varmasti tunnistaa.

    Äänestä

  • Vioola kirjoitti:

    Varoitus minunkin puolelta
    On liikellä mies ( ulkomaalainen) asuntoautolla
    Komea mies
    Ottaa yleensä naisia kaveriksi fs
    Ja heti saa nainen viestejä häneltä
    Osaa laitta naisen rakastumaan
    ja sen jälkeen käy mies fs naisia naimassa
    niin siinnä kuin siellä
    Kuin opit ennemmään tuntemaan häntä huomat senkin
    Kiroa kaikki ex naisia
    Käy vaan naisten luona syömässä
    Tule vaan naisen luokseen milloin itse huvittaa
    Tunnistako joku sen mieheen?

    Kyllä vain.

    Äänestä

  • Marina50 kirjoitti:

    Aivan varmasti tunnistaa.

    Marina! Oletko fs hänen kaverilistalla?
    Hänellä on pitempi tukka ei ole suomalainen on c-nen
    Noin 170-172 pitkää
    Omista asuntoautoa
    Hermostunut oloinen mies ( ei ensi tapamisella)
    Nai naista noin tunni-kaksi ja hitaasti
    Asuu La-ssa
    Työkseen tekee myynti....

    Äänestä

Hyväksikäytön uhri.
Jotenkin tuntuu että puhumme samasta miehestä.Ma kyllä tiedään sellaista ulkomaalaista miestä ei suomalaista.sama minulla kuin sinullakin että vaikea eroo päästä.Tarkoitan sitä että itsee häneen jumiin jäänyt.Vaan on mies kuka osaa naista siihen viedää. Ei suositelle sitä miestä viha ihmisellekin
Tuli vaan mieleen että näit hänet toisen naisen kanssa.
Voisin hyvin minäkin see olla Kuin häneen kanssa olen aina joku nainen tule häneen kanssa puhumaan.Viimeksi olimme Imatralla ja ennen sitä Asikalassa.
Hän tekee myyntihomma.
Usein valitta ettei ole raha ja bisness menee huonosti.Ehkä halua vaan naisilta raha.
Minä siihe luokka ei kuullu ei elättää miehia.Olen häneen tutustunut (Tai oikestaan tapanut noin puolitoista kuukautta)
Ja on ollut paljon riitoja ja erimielisuuta.Voin kertoo senkin että puhuu suhdkoon huono suomea.

Äänestä

Voi jukra naiset :) Aatelkaa et orinne ruokapalkalla käy teitä sulostuttamassa ja tyydyttää villimmätkin "tarpeenne". Antakaa poikaparan namitella rauhassa kunhan ei vaan aidsia tois tuliaisiksi ku eikö juuri niin ole et tää namimies ei kondomista ole kuullutkaan eikä kumisukkaa tahdo kiilaksi väliinne? Eli täys vastuuntunnoton panekselija jolle mikään ei riitä ja jonka päässä ei muuta kuvaa pyöri kuin filmi eri pimpeistä joita haluaa namitella. Sairas on ja vaarallinen koska aids on nousussa. Se harmi koska muutoinhan naiset senkun vain keittelisivät pottujaan ja paistelisivat lohta tälle panomiehelleen ja palkaksi hän nuolisi lautasen lisäksi keittäjättärenkin... Niinpä niin mutta palkkapa saattaakin olla hengenvaarallinen mutta kuinka moni sitä siinä tuoksinnassa muistaa. En halua pelotella mutta vaan muistuttaa että kaikki mahdolliset taudit yhä jyllää eikä noissa vapaissa suhteissa milloinkaan tiedä missä se oma kumppanikin eilen on ollut suheeraamassa. Addiktio ei kysy aikaa eikä paikkaa vaan vie mennessään ja sumentaa järjen.

Äänestä
  • Just tällainen addikti kävi kylässä vielä alkukesästä. EI KÄY ENÄÄ! Ihmisessä ei ollut edes mitään erityistä, kännissäkin oli erittäin epämiellyttävä, haukkui työkaverinsa ja exänsä ja kehuskeli sillä, keitä julkkisnaisia oli käynyt hässimässä (ministeriä, näyttelijätärtä, sen sellaista). Tyhmä minä :-)

    Äänestä

  • Tosi on.
    Jotekin tuntuu kui luin sen ettei me puhuu samasta miehesta
    Mistä kaupunkista see namimies on kuin kondoomi ei tunnista?
    Kertoisitko kaupunki? Ainankin kaupunkin ensimäisen aakoksen.
    Itselleen tulisi mieleen kaupunki L.....a

    Äänestä

Aika hyvin joku koetti kääntää kaiken jonkun asuntoautomiehen kontolle vaik joka kujal ja kyläl samanlaisia pyörii etsimäs sulostuttajaa ja sitten baareissa käyvät kehuskelemassa kuinka mussukoita oli oikein kaksin kappalein :) Maiskuttelee ja oikoo viiksiään mokomakin pukki jolle mikään muu ei merkitse mitään kunhan pääsee nylkyttämään.... ja kehumaan. Sairaus se on selkeästi.

Äänestä
  • Tiedään kyllä mieheen kuka ajellee asuntoautollaan
    Ja on ulkomaalainen
    Ja myy omassa kojassa tavaraa
    Petturi ja huijari sekin
    Ei tulee ihmisten kanssa toimeen
    Eikkä itseään kanssa
    Ei kannattaa tutustua

    Äänestä

Niin eihän se soita eikä vastaa ku viiveellä ku ei ehdi ku on aina panemassa jotakin eukoistaan. Panomies on aina panomies eikä muuksi muutu. Sen tiulee jokainen hänen kassaan oleva huomaamaan. Ei se siitä ole kiinni ettei muka yksi nainen riitä vaan siitä että hän haluaa haistella ja maistella koko ajan uusia pimppejä ja se kiihoittaa. Hän on ns. pilluhaukka :)

Äänestä

Totta haastat. Tuollaiset tyypit ovat himojensa orjia joilla järki sekoaa kun alapää jäykistyy. Täysin sairaita ja orjuuttavat toisetkin ja sairastuttavat. Todella paha juttu ja kannattaa ottaa ennemmin se tavallinen turvallinen nallekarhu kuin tuo pelimies joka ei sääliä eikä empatiaa ketään kohtaan tunne vaan hyväksikäyttää ja aina oma itse ja omat nautinnot hänellä etusijalla.

Äänestä
  • onkohan tämä mies ollut tekemisis joskus aikuisviihdealalla..?

    Äänestä

  • mietityttää.. kirjoitti:

    onkohan tämä mies ollut tekemisis joskus aikuisviihdealalla..?

    Turhaa sitä on miettiä :) Näitä tälläisiä pillupukkeja pilvin pimein joilla useita "hoitoja" ympäri kyliä ja aina vaan lisää tunkemassa ja jopa lehtien palstoilla kuumat eukot häntä peräänkuuluttavat. Kyllä varmaan hivelee äijän itsetuntoa. Hän ei muutu vaikka voissa paistaisi koska ei mahda suosiolleen mitään. Hänellä kyllä myös vielä hieman tunteitakin ja kuulemma "sattuu" häntäkin jos joku hänen lampaistaan siirtyy toisen paimenen hoteisiin. Hyvä paimen panee henkensä lampaidensa eteen mutta paha panee lampaitaan henkensä edestä. Eikä varmasti muutu, se varmaa .)

    Äänestä

Siksi onkin kutkuttavaa, kun on kättä pidempää tällaista p.llupukkia vastaan. Tulee maksun aika ensi talvena, kun valtio perii saamisensa. Pukki menettää viimeiset senttinsä :)

Äänestä

Tunnen juuri tuon kuvauksen miehen ja olen rakastanut häntä jo vuosia ja katsonut läpi sormien hänen pelittelynsä ja joutunut milloin mitäkin sillinhajua haistelemaan :( Tunnen oksettavaa, etovaa tunnetta häntä kohtaan ja kun ajattelen missä kaikessa hän taas on ollut mukana ja ei varmaan kondomia käyttänyt vaan vaarantaa terveyteni joka kerran :( Nyt se on loppu, en anna enää mitään mahdollisuutta jatkaa meidän ns: suhdetta :( Ennemmin hoidan homman itse :) Ja voi kuinka paljon ihania miehiä Suomi täynnä .) Taidankin alkaa katselemaan hieman ympärilleni ja aina ennenkin olen itselleni Hemmon imuroinut joskin aina hieman bimbon mutta pettäjää, huorapukkia en enää siedä. Nyt saa eukot pitää lemmikkinsä. Koska sitähän sen tämän miehen osa on olla, YHTEISHYVÄ. Jos olisi nainen niin kaikki huoraksi kutsuisivat mutta kun on mies niin eikun pisteet vaan nousee ja naiset entistä enemmän kiimaisina vonkaavat :) Pitäköön hyvänään ja tähän saa tää stoori loppua, PISTE

Äänestä

Oli oikein huvittavaa lukea tämä koko keskustelu miehenä kun te Suomalais "naiset" olette täysin vedettävissä ja täysiä pellejä.
Ollaan haarat levällään ja paljaalla vedellään ja täällä sitten itketään romeo on hyväksikäyttänyt ja häipynyt.
Missä on se Suomalaisnaisen moraali?

Äänestä

Taijat olla homppeliin päin ja alkava naisvihaaja :) Mitä tuut tänne moittimaan. Kyllä me naiset toisiamme ymmärrämme ja miehiäkin. Taijat ollakkii itse just noiden kuvausten mies:) Naiset saattavat olla hölmöjä mut miehet on kieroja valehtelijoita, ainakin nää kuvausten panomiehet. Poistu sinä vaan kiltisti takaviistoon "miesystäviesi" kanssa. Me naiset saadaan puhua täällä mitä haluamme ja totta on joka sana :)

Äänestä
  • Moraalimiehelle pisteet tuosta, kyllä kai saa mielipiteensä sanoa - varsinkin kun osuu asian ytimeen :D

    Äänestä

Onkos itä-suomessa ketään vastavaa?

Äänestä

ON miehinenmies99,pohjois-karjala

Äänestä

mites porvoosta kans on.. nettideiteistä etsii uhreja nimi alkaa K..... ja Sukunimi A

Äänestä

Naiset, näistä tunnistaa Viagramiehen! Haluaa aina vähintään puoli tuntia aikaa käydä "suihkussa"(pilleri tarvitsee vähintään sen vaikutusajan...) Ei vastaa viesteihin eikä varsinkaan soittoihin. Ei avaa viestejä eikä itse ota yhteyttä kuin silloin kun panettaa:) Ei kerro itsestään halaistua sanaa. Kehuu sinua ja ihmettelee välillä ääneen kaikenlaista kuten:" Ai, sinulla onkin näin hoikat nilkat:) eli vertailee naisia ääneen. Sanoo välillä olevansa hullu. Herkkinä hetkinä päästää suustaan sammakoita. Voi luoja kuinka joku voi ollakkin tuollainen hyväksikäyttäjä. Sanoo aina että olisi jo narahtanut jos jotain olisi, Pyh pah, aina viikonloput jossain. Mistä hänet muka kiinni saisi.) :) Siitä saa että haisee parfyyille. Vasen kaula:) Koska siinä pitää naistaan, vasemmalla puolen "suukottelee" leoparditangoissaan. Pitäkää hyvänänne!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Katkeraolenmyönnän
mistä sun viagramies asuskele? Mulla oli etelä-karjala, nyt mies hae diiseli venäjältä ja panonaisia siellä, joskus jopa laitoi viestejä siitä ja kehui kuinka nuoret ja kauniit naiset sillä siellä. Uskon että yksi se kuintenkin on ja tule olemaan.
Annoin aikoja sitten se pois, ei tarvi huijari eikkä kusettaja miestä itte.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyväksikäytön uhri kirjoitti:

Naiset, on liikkeellä Viagramies jolle mikään ei riitä. Huijaa ja esittää rakastunutta ja valehtelee koko ajan. Pitää useita naisia otteessaan ja uskokaa tai älkää ettei millään meinaa päästä eroon. On miellyttävä puhdas ja lauetessaan kysyy "saako tulla" :) Kuulostaako tutulta :) Tuosta lauseesta hänet tunnistaa parhaiten :) En tiedä pääsenkö ikinä irti hänestä. Niin koukussa olen ja koko elämä romahtanut. Näin nimittäin hänet äsken toisen kanssa vaikka piti olla aivan muualla. Kuin veitsi rinnassa. Tuollaiset sais viedä saunan taa ja..... Toki olen katkera vaikka eihän minua kukaan hänen kanssaan ole pakottanut olemaan. Hän erittäin taitava ja saanut asetelman jossa muka auttaa ja tukee vaikka hänestä itsestäänhän ne ongelmani ovat lähtöisinkin. Erittäin juoni kelmi. Voi naiset jos saman joudutte kokemaan, en kadehdi. Mielestäni rikollista touhua. Hän haluaa vain itselleen hyvää koko ajan ja elämänsä kulkee nautinnosta toiseen. Hyväksikäyttäjä hän on pahemmasta päästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu