Tavattiin 3luokalla. Meistä tuli heti parhaat kaverit,leikittiin ja seikkailtiin, kasvettiin,naurettiin,itkettiin yhdessä. Hämmästeltiin maailmaa ja maailman menoja,kokeiltiin rajoja,elettiin suorastaan täysillä. Meitä luultiin usein siskoiksi oltiin samanlaisia,tykättiin samoista asioista. Mukaan mahtu myös paljon riitelyä ja jopa välien poikki menemistä,silti siitä selvittiin,ja aina halattiin,luvattiin ettei meidän kaveruus lopu kävi mitä kävi,istuttaisiin yhdessä vielä samassa vanhainkodissa muistelemassa menneitä aikoja. Aina silti kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Jotkut asiat jää vain enään muistoihin. Nauroit silti edelleen,sanoit kaikki on hyvin. Mä tyhmä uskoin.. :'( olis pitänyt pitää kiinni tiukemmin.. Miten niin elämäniloisesta ihmisestä,katkeaa yllätäen itekseen se elämisen ilo? Oisinpa tai oispa joku muu huomannut että oot väsynyt.. Mut kukaan ei ois voinu pakottaa sua jäämään,sua silti jäätiin ikävöimään... Lepää rauhassa rakas ystävä siitä on pian tasan vuosi aikaa kun nähtiin viimeisen kerran,oot mun sydämessä aina
Sä olit ja oot se kaikkein tärkein
haluis sen takaisin
1173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihanan koskettavasti kirjoitettu :') uskallanko udella syytä tai tekotapaa? Ei oo pakko tietenkään sanoa. Minul poikaystävä teki itsemurhan monta vuotta sitten se otti lääkkeitä ja meni junaraiteille. Se jätti kirjeen jossa hyvästeli kaikki ja kertoi syyn. Vieläkään en pysty enkä oikeastaan halua kertoa kasvotusten vaikka uudelle miehelleni. Helpompi on puhua henkilön kanssa jolla on tapahtunut tuttava piirissä jotain vastaavaa,silloin jotenkin tajuaa paremmin toista ja voi miettiä vain sitä kysymystä,miksi? :/ tä oii siis mun mielipide.