Kiinnostas tietää onko ihmiset pohtinut varsinkin yli 22v., et miksi on vielä yksin? Mitä syitä luulee olevan siihen, että sitä omaa kultaa ei ole löytynyt?
Osahan haluaa elää sinkkuna, mutta luulen, että joukosta löytyy kuitenkin meitä jotka haluaisi jo jotain pidempi aikaista suhdetta. Onkohan enään yli 22-vuotiaita normaaleja miehiä jälelläkään. Tuntuu, että kaikki hyvät miehet jo pariutuneet. En tarkoita hyvällä ulkonäöllisiä juttuja, vaan luonteenpiirteitä jne.
Osahan haluaa elää sinkkuna, mutta luulen, että joukosta löytyy kuitenkin meitä jotka haluaisi jo jotain pidempi aikaista suhdetta. Onkohan enään yli 22-vuotiaita normaaleja miehiä jälelläkään. Tuntuu, että kaikki hyvät miehet jo pariutuneet. En tarkoita hyvällä ulkonäöllisiä juttuja, vaan luonteenpiirteitä jne.
Vastaukset 105
Vanhimmat
Syitä?
Kas tässä:
1) asennevamma (sekä suomalaisilla naisilla että minulla)
2) planeettojen keskinäinen asema (ja tähtien asema, se on kato kans tosi tärkee, ainakin cosmon mukaan)
3) kollektiivisen vitutuksen/kyrpimisen määrä: se ei pysyisi vakiona, mikäli kaikki päätyisivät suhteeseen (vrt. ajatus, jonka mukaan todellisuus pohjautuu ensisijaisesti ns. jatkuvan vituttelun periaatteelle)
5) kategorian x sisältämät syyt, joista en ole vielä saanut selvää
- Adolf -
Heh! Et ole tainnut seurustella naisen kanssa jos luulet että vitutusta on suhteessa vähemmän kuin yksin ollessa..
Pöh.
Vain siivu leikkimielisistä ajatuksistani avautui sinulle - mutta hyvä tietysti sekin. Suhteessa tai ilman, vitutuksen määrä yksilötasolla vaihtelee, vaikka se kollektiivisella tasolla pysyykin vakiona. Kun suhteen alkuun harvemmin sisältyy ylenmääräistä vitutusta, voi olettaa seuraavaa: jos kaikki päätyisivät suhteeseen samalla hetkellä, vitutuksen määrä ei pysyisi vakiona.
Mutta olet osittain oikeassa: seurusteluun naisen kanssa sisältyy vitutusta. Myös minun naissuhteissani on ollut sitä runsaasti - se on vain pääsääntöisesti kasautunut suhteiden loppumetreille, ei alkuun.
Poista hapankaali pöksyistäsi, niin nahka-asusteesi istuu paremmin. Hintti.
- Adolf -
Onhan meitä hyviä miehiä jäljellä paljonkin mutta me emme pidä itsestämme niin suurta meteliä (esim. baarissa tms.) kuin jotkut muut. Itsekin ajattelisin olevani hyvä mies (ja tuleva isä) jos vaan löydän jonkun joka arvostaa minua sellaisena kuin olen. Monesti olen kuullut että olen liian kiltti mies... kerro sinä miksi naiset ei arvosta rehellisyyttä ja luotettavuutta ja uskollisuutta? T: vapaa yhden naisen mies
ehkä kohdallesi osuneet, eivät vielä ole halunneet sitoutua tai hakevat elämään vain jotain jännitystä. En oikeestaan tiedä. Voin vain sanoa omalta kohdalta, jos joskus naimisiin menen otan vain miehen joka on luotettava ja uskollinen. Mielummin jätän muuten menemättä, koska en näe mitään järkeä koko avioliitossa tai avoliitossa, jos erotaan vuoden päästä, kun on ihastuttu toiseen. Niin tuo avioliitto ei liittynyt tavallaan kysymykseen, mutta yleensäkkin vakiintuessa arvostan samoja piirteitä.
kyllä naiset arvostaa rehellisyyttä, luotettavuutta ja uskollisuutta mutta, se voi olla joillakin naisil kiinni pienest.. =/
ku joillekin voi olla shokki jos mies on liian rehellinen et ethän oo vaan sellanen joka kertoo pienimmänkin asian elämästään.. sillä jotkut eivät pidä siitä.. =/
Hyvä Miespuolinen lukija - uhraa tähän kirjoitelman tutkimiseen vähän aikaa - se voi olla yksi tärkein lukemasi esitelmä elämänmatkalla...
http://www2.webotek.com/cgi-bin/iisi3.pl?cid=miessakit&mid=152&sid=20081&sessionid=easyf3eebb5d85769676a336e8069c01f880
Voimia - elämme vaikeita aikoja !
no eihän se oo mies jos se ei petä.. :)
Ehkä se, miten ihmiset toisensa tapaa, on vaan niin sattumankauppaa, että toinen on kerennyt ajaatlla asioita pitemmällä ja kokea jo ihan liiaksi sitä "jännitystä" ja toiset taas elävät vielä oudoissa harhaluuloissaan. Joskus nämä kaksi eri tyyppiä kohtaavat ja joskus käy niinkin hyvin että "kypsät" ihmiset kohtaavat. Onneksi meitä on monenlaisia. Tuskin kenenkään tarvitsee epätoivoon vaipua :)
Olenhan tuota pohtinut ja hieman alempana ketjunkin aloitin siitä...
Olen yli 22, mutta en ole normaali =) siitä huolimatta haluan pidempi aikaista suhdetta. Siihen mulla ei kuitenkaan ole kiire. Olen "kätellyt" tarpeeksi monta ja vain jonkin aikaa sitten jakanut lusikat, joten pakko ottaa hieman etäisyyttä. Nyt täytyy tehdä:
a) pitää mieli virkeän eli pientä peliä päällä
b) juhlia "jonkun verran" rietastella hieman
c) keskittyä vähän duunijuttuihinkin
Eli kyllä mä uskon, että siellä on kunnon tyyppejäkin joukossa. Monet vähän vanhemmat on tietty jo toisella rundilla, mutta ei se musta ainakaan tee ketään vähemmän kiinnostavaksi tai huononna??? Tai mitä kierroksella kukin haluaa käsittää. Mä käsitän avioliiton.
Ei kyse ole siitä, etteikö omaa kultaa ole löytynyt. On muutama sellainen löytynyt, useampikin, mutta suhteet on päättyneet ja on luonnollista, että sitä haluaa silloin olla hieman varovaisempi aluksi, kunnes menneet on muisteltu hyvällä.
Ku ei se oikea ole vielä kohdalle sattunut =/.
Okei, itsessähän se vika on, mutta minkäs teet kun ei yöelämä kiinosta ei sitten yhtään! Ja muutenkin hieman tuota ujouttakin on, nii aloitteen tekeminen o vaikeeta...=/.
Nyt siel joku sit sanoo et "luuseri", mut minkäs sille voi? Itse en itseäni luuserina koe!
Itte oon koht 23 ja omasta mielestä täysin kunnollinen suomalainen. Uskoisin, että pystyisin pitämään parempaa huolta tyttöystävästäni kuin moni näistä bilehile miehistä! Tolla tarkotan sitä, että osaisin ottaa myös HÄNET huomioon jossain määrin paremmin, mutta tuosta voidaan olla montaa eri mieltä, ja yhtä ja ainoaa oikeaa vastausta tuohon tuskin on! Enkä nyt syytä ketään!!! Eikä taida olla varaakaan? =/, sinkkuhan mieki yhä olen =(.
Mutta, jos viina ei maistu ja muutenkin on rauhallisempaa sorttia nii eipä tule itseään mainostettua tuolla kylillä, siitä kai toi sinkkuus johtuu? =/.
Eli, ainakin jkl:ssä on yksi kuvailemasi yli 22v mies yhä vapaalla ja haluaa pariutua =D.
leffaan? :)
...niin vapaat kuin varatut!
aika usein huomaa lausuttavan tuon kliseen että kaikki hyvät ovat jo varattu!
kyllä se nyt vaan ympärilleen katsomalla näyttää pikemminkin siltä että tosihullut ne vasta seurusteleekin, kaikenlaisia alistajia, hyväksikäyttäjiä, väkivaltaisia psykopaatteja jotka vahtivat toisiaan vaikka hautaan saakka että kumpikaan ei löytäisi elämäänsä onnea.
noh toivottavasti nyt hiukan liioittelin :D
öh ai niin, ja yksin koska olen:
-kyyninen
-sarkastinen
-sulkeutunut
-saamaton
-liian tavallinen
-duunari
-3n lapsen isä
-älykäs(mensa)
-tyhmä(en vielä tiedä paikkaani tässä maailmassa)
-kauneudentajuinen (ronklaan vaikka olisin kuinka puutteessa)
..miksi mäkin oon yksin. On mulla kumppaniehdokkaita ollut mutta jotenkin ei vaan ole kohdalle sattunut sellaista jonka kanssa on asiat naksahtanut kohdalleen. Nyt kun olen muuttanut toiselle paikkakunnalle niin täällä on vähempi kavereita ja tuttuja rupeaa tuntumaan et nyt olis aika jo pitempi aikaiselle suhteelle ennen kun ei tarvinnut olla niin paljon yksin meni ihan hyvin sinkkuna. Ikää mulla on 22 ja tosiaan rupeaa välillä tuntumaa et kaikki "hyvät" naiset ovat jo varattuja, mutta kun mietin samanikäisiä mies- ja naispuolisia tuttavia huomaa ettei kuitenkaan kaikki hyvät tyypit ole vielä varattuja, ei tässä kuitenkaan ole vielä mihinkään paniikkiin aihetta, mutta parisuhteessa eläminen on ihan toisenlainen maailmansa mitä sinkkuilu on, pelkona on se ettei pystykään elämään parisuhteessa kun on tarpeeksi kauan sinkkuillu.
Sinkkuna on helppoa suunnitella kaikki menot, mutta monet ystäväni seurustelevat&ovat naimisissa, tulee monesti ulkopuolinen olo esim. illanistujaisissa kun parit keskittyvät vain toisiinsa. Se on myös ikävää kun monet vanhemmat ihmiset kyselevät jatkuvasti missä se sun tyttökaveri on?? on jopa joskus kysynyt ootko homo kun naisia ei oo näkyny??:) Baareista löytämäni naiset ovat olleet kaikki pintaliitäjiä ja onneksi niistä suhteista ei sitte ole tullut mitään. Ulkonäkö ei minulle merkkaa niin paljon, mutta tottakai kiinnostun ensimmäisekai ulkonäön perusteella, kuten varmaan moni muukin.
Sitä nyt ei vaan pysty selittään miksi on yksin vaikka haluaisikin, mutta totta on se ettei kukaan tule mua kotoa hakemaan! Ei se auta kun olla vaan yksin ja kyllä se sieltä vielä kohdalle sattuu sitten kun sattuu!:)
Olen tullut siihen tulokseen, että olen vain sen verran perseestä ettei mammat lämpene.
Tuolla ajatuksellahan me kaikki sinkut ollaan PERSEESTÄ, heh... =D.
Niin, tuli itseasiassa alkuperäisestä aiheesta mieleen ala-aste ja erinäiset pelit mitä siellä nyt sitten vedettiinkään.
Aina viimeisenä valittiin rivistä, oli kyse sitten sählystä tai rosvosta/poliisista. Silloin se vissiin vitutti, vaan tilanne kun ei tuosta sittemmin merkittävästi muuttunut niin enää ei vaan jaksa välittää.
Myös mulla kävi ala/ylä-asteella niin, että valittiin viimeisenä rivistä. Ajattelin, että kun pärjään hyvin kuitenkin lukuaineissa niin myöhemmässä elämässä minusta tulee voittaja joka vie kaikki naiset.
Toisin kävi.
Eli samassa jamassa ollaan edelleen.. paitsi, että sitä viimeistä ei koskaan valita sieltä rivistä, naiset jättävät tylysti väliin.
mutkin valittiin aina viimeisenä, koska olin porukan lihavin ja hiljaisin ja sama meno on jatkunut aikuisenakin. joko valitaan viimeisenä tai ei sitten ollenkaan.
Muutamia syitä ainakin tulee mieleen: kyynisyys, ihmisten kaksinaamaisuus, kyllästyminen, katkeruus, turhautuminen, pettymykset, pessimismi ja yleinen välinpitämättömyys asian suhteen. Yksinkertaisesti en usko saavani mitään sellaista mitä kannattaisi tavoitella. Kaipa sitä myös omalla tavallaan on rakastunut yksinolon helppouteen, siihen ettei tarvitse selittää kenellekään mitään, eikä olla vastuussa kenellekään muulle kuin itselleen. Elämä on tarpeeksi vaikeaa jo muutenkin, en kaipaa siihen yhtään ylimääräistä hankaloittavaa tekijää.
SYY.. MINKÄN TAKIA SUOMALAISET NAISET OVAT 20VUOTIAINA, MITÄÄN SANOMATTOMAN NÄKÖISIÄ. JOS SIINÄ VAIHEESSA MIEHEN PITÄÄ OTTAA VIEGRAA.
SYITÄ: YLIPAINO, EI HARRASTUKSIA, VERKKARIT JA TYTTÖPOIKA HIUKSET(MIEHILLE) JNE.
KYLLÄ ITSE AINAKIN HAEN VAIMONI JOSTAIN ISRAELISTA/RANSKA.
Heh, mulla tilanne toisinpäin. Ranskalainen mies halusi minut, koska olen kaunis, sporttinen ja naisellinen - toisin kuin hänen tuntemansa ranskattaret... Mutta tämä vain näin asian vierestä. :)
Todennäköisesti tilanne on ulkomaalaisen kanssa vielä hankalampi, mutta eipähän ole minun päänsärkyni.
Olen yksin, koska olen erikoisella tavalla surullinen ja tyhjä ihminen.
Miksi luopua vapaudesta? Olen niin tottunut tähän hurmaavaan vapauteen, etten halua alkaa 22 vuotiaana kenenkään äidiksi.
Pesen omat vaatteeni, tiskaan omat tiskini, maksan laskuni, teen työni ja käyn kouluni. Ei tee mieli tehdä niitä asioita jonkun muun puolesta. Harmittavan usein olen nimittäin törmännyt ihaniin poikiin/miehiin, jotka eivät tee mitään näistä asioista ilman äidin käskyä, ja kun äiti väistyy niin usein tyttöystävä ottaa paikan... Eli onko tämä nyt sitten joku äitivamma?
Niin ja olen itsekäs, pessimisti, vaativa ja kaikkea muuta, mutta silti ah niin tyytyväinen.
Mä voin ottaa sut ja teen nuo kaikki työt puolestasi tai sitten sen osan minkä sinä määräät, jos haluat näet tehdä joitakin asioita itse. Eli minua ei tarvitse passata.
Niin, että kiva olis. Mutta toisaalta oon tyytyväinen, jos teet omat hommas. :) Mistäs kaukaa sut pitää hakee? =)
olisko se syynä kun olen läski ja ruma,pitäs olla laiha tumma ja tulinen rikaskin viel
.. ja pitkäkin pitäis olla :)
Mie en ole läski enkä itseäni rumanakaan pidä, mutta sinkku silti.
Mutta jos tollaset asiat häiritsee, niin asialle voi tehdä edes jotain =), luonteelle on paljon vaikeampaa tehdä mitään kovin radikaalia...
itse olen 28, mieshenkilö, ja miettinyt ajoittain sitä, miten terveellä järjellä varustettuja naisia on niin vaikea löytää. kaikkihan on tietenkin laskennallisesti mahdollista järkeistää sanonnan "one in a million" mukaan, eli jos ajatellaan, että esim. minä teen aloitteen tuntemattomaan naispuoliseen henkilöön n. yhden/viikko. 52 siis vuodessa, joten siis pahimmillaan löydän oikean kumppanini 19230 vuoden kuluttua. jos hyvä tuuri käy, niin ehkä aiemmin.
miks olen vielä yksin? nyt kun tuollaista ed. tekstiä kirjoitin tuohon, niin tuntuu siltä, että en ihmettele yhtään miks oon yksin.. eihän kukaan jaksa tuollaista laskennallista nörttiä!! kuitenkin ehkä syy on ennemminkin se, että sitä niin helposti sortuu ajattelemaan "parempaa".. siis, että varmasti jostain vois löytyä parempaa.. eikä sitten varmasti löydy. tämä siis on ollut molemminpuolista, minä olen sortunut siihen ajattelutapaan, ja mulle on tehty samalla tavalla.
nykyään ihmiset on niin helpolla luovuttavia! ei minun vanhemmat oo eronnu vaikka suhteessa oliskin tullut joku vaikea juttu eteen! isä oli 19 vee ja äiti 17 vee kun aloittivat yhteisen taivalluksen.. en ole osannut ottaa silti sitä oppia sieltä.
nyt elämääni tarkastellessa jälkeenpäin, tuntuu kuvainnollistettuna suunnilleen tältä:
mulla oli jossain vaiheessa varma ja vahva vaijeri, kuten lossilla on, se tietää määränpäänsä. se vaijeri vain ruostui poikki, ja nyt seilaan ulapalla ilman minkäänlaista määränpäätä, hakien apua pieniltä soutuveneiltä, jotka ei todellakaan jaksa vetää minua satamaan.
että semmosta.
Seurustelin viime pääsiäiseen asti, ja nyt en ole sitten löytänyt ketään yhtä hyvää kuin ex. Vaikka hänessä oli omat, TODELLA ikävät piirteensä, kuten valehtelu, niin rakastin häntä kuitenkin aidosti. Nyt tuntuu siltä, että turha tyytyä tunnepuolella tai muutenkaan vähempään.
Tuntuu kyllä, että normaaleja aikuisia miehiä ei paljoa vapailla markkinoilla ole, kaikilla on omat omituisuutensa.
Minkä ominaisuuden luet omituisuudeksi ja mitkä ominaisuudet pysyvät normaaliuden rajoissa? Itselläni nuo normaalin ihmisen normit on todella laaja käsite ja tämä johtuu varmaankin siitä että olen tavannu niin älyttömästi erilaisia ihmisiä. Kaikki ihmiset on tavallaan omalaatuisia ja hyvä niin, sillä olis aika ikävystyttävää tavata pelkästään aivopestyjä ja muottiin ängettyjä persoonia.
Olen 24-vuotias mies. En ole elämäni aikana kertaakaan seurustellut, joten minussa täytyy olla yksi tai useampi suurempi vika. Keksis vaan mikä/mitkä ne ovat.
sama tilanne, ikää vain vuoden verran enemmän.
en ole myöskään koskaan ollut treffeillä.
eli jostain todella massiivisista vioista on mitä ilmeisimmin kyse.
Sama juttu, ikää 25. Syitä on omalla kohdallani kuitenkin helppo löytää: olen ruma, lyhyt ja köyhä. Varmasti muitakin vikoja löytyy, mutta nuo ovat kuitenkin ne ratkaisevat naisten silmissä.
Mutta vaikka olisinkin muuten täydellinen uros, kaatuisi homma siihen että inhoan baarien känniääliöitä ja röökinsavua. Harvemmin siis lihatiskeille eksyn, ja niiden ulkopuolella pariudutaan vain iltasaduissa. Säännön vahvistavia poikkeuksia lukuunottamatta, tottakai.
Ikää on 22v enkä ole koskaan seurustellut, koska en täytä kriteerejä. en ole pitkä, tumma, komea enkä varsinkaan " pelimies " joka tuntuu olevan äijistä kovin ja paras.
heh. mukavan sarkastinen viesti :)
eteenkin ihmetyttää tuo pituus jota tässä ketjussa alempana oli. Siis on kuitenkin kauheesti lyhyitä naisia ei kai ne kaikki voi vaatia, että mies on pitkä. Luulis olevan kaikki helpompaa, jos on suunnilleen saman pituinen.
Jos joku mies kokee, että hänessä on vikoja luulisi, että niitä löytyy paljon naisistakin ja ei kaikki naisetkaan ole missejä. Niin ja voihan "vikoja" korjata, vaikka ei toisentakia kannata alkaa muuttumaan hirveesti, mutta kyllä mää ainakin voisin joitain tapojani muuttaa toisen takia.
Siis meitä on sittenkin useampia!
Etten ole koskaan käynyt baareissa, monista eri syistä... joskus naiset ovat tehneet merkitseviä katseita minuun mutta yleensä joku pikku juttu on ollut tiellä minkä takia etten ole mennyt jutteleen vaikka en ole mitenkään pinnallinen ihminen eikä myöskään ole isoja vaatimuksia naisille... Lisäksi minussa on aika lista huonoja pikkujuttaja mikä varmaan olisi vienyt noiden naisten kiinnostuksen, vaikka parisuhteeseen taitaisin olla lähes täydellinen... Monille varmaan kelpaisin ulkonäöllisesti, koska olen pitkä, tumma ja enkä laihaluiku vartaloltaan...
...
Minä taas OLEN tumma, pitkä ja komea. En ryyppää/narkkaa/hakkaa, lapsi- ja eläinrakas, suhtjärkevä ja osaan keskustella, huumorintajua löyty, tosin omituista ja yllätys yllätys: en ole koskaan seurustellut:)
Ei se pelkästä ulkonäöstä ole kiinni, koska ei ne naiset uskalla tehdä aloitteita (ainakaan tosimielellä), eli jos olet ujo: olet yksin.
As simple as that.
Olen yksin koska kukaan ei osaa tehdä vaikutusta muhun.en rakastu tai ihastu millään.
olen yksin siksi,etten ole yksinkertaisesti löytänyt sitä jonka kanssa ajatukset kohtaa.Toisen ei tarvitse olla täydellinen,mutta sen ajatusmaailma elämästä täytyy olla jollakin muotoa samalla tasolla kun minun.Minulle usein sanotaan että olen liian kiltti ja että naiset ei tykkää sellaisesta,myönnän olevani kiltti ja ajattelevani paljon muita ihmisiä,mutta minullakin on tietyt rajani tiettyyn pisteeseen asti ja joka ne ylittää,huomaa sen kyllä sitten.Lisäksi tykkään olla kiltti ja huomaavainen muita ihmisiä kohtaan,jos muutkin olisi/uskaltaisi olla yhtä kilttejä kuin minä niin ois paljon vähemmän negatiivisia asioita.
Kun minä ihastun, poika ei. Kun poika ihastuu, minä en. Sinä päivänä, kun kumpikin ihastuu, tuun olemaan onnellinen! Kemiat kaikki kaikessa.
siis miksi sen pitää mennä juuri noin. Kun olen itse ollut tosi ihastunut toinen ei ole tuntenut "mitään" tai halunnut vain jotain yhden illan juttua. Sittten on käynyt toisinkin päin (kylläkin harvemmin:) ), että mies on ihastunut minuun ja en ole vaan tuntenut mitään ja turha pakollakaan yrittää rakastua toiseen. Hitsi tää elämä on vaikeeta.
mullakin, en ole vielä törmänny siihen oikeaan, jos joku minuun on ihastunut niin en ole vaan tuntenut mitään syvällisempää ja sama juttu toisin päin. Ehkä olen myös jossain asioissa hiukan vanhanaikainen ja monet naiset tuntuu olevan "pintaliitäjiä" , joiden pakko olla koko ajan esillä
Itse olen kolmekymppinen mieshenkilö ja enkä ole vieläkään löytänyt itselleni fiksua naista itselleni. Olen tullut siihen tulokseen, että naiset pitävät minua sosiaalitaidottomana ihmisenä. Kenties asia voi olla näin mutta kenties heillä on itsellään on vaikeuksia ymmärtää huonon kuulon merkityksen elämään. Mukamas en kykene ihmisten kanssa kanssakäymiseen kun kyselen toisinaan uudestaan... Jos naiset vaivautuisivat enemmän tutustumaan minuun, voisin jopa yllättää positiivisesti ;). Onpa multa joskus kysytty, että onko tuo perinnöllistä. Eiköhän kyse ole vaan naisten häikäilemättömyydestä ja omasta kapeasta katsannosta ympäröivään maailmaan. Ainiin, vielä se piti sanoa, että kyllä sitten ollaan niin huomioonottavia kun ollaan jo pariutuneita ja perhe perustettu.
turha etsiä fiksua naista. fiksua naista ei ole koskaan ollut olemassakaan. Naisesta pitää löytää jotain muita ominaisuuksia. Pariutumisessa lienee sellainen sosiaalisuus tärkeää.
sinkku, koska toistaiseksi en ole tavannut yhtäkään naista, joka aidosti minusta välittäisi.
Olen yksin koska en ole pahemmin edes yrittänyt naisen hankkimista piitkäään aikaan. Ujous on tietysti se perimmäinen syy, mutta tietysti olen aikojen saatossa keksinyt lisää syitä, jottei tarvis syyttää ainoastaan itseään. :)
1) Naiset, suurimmaksi osaksi, ovat varsin pinnallista sakkia, eikä sitä vaatteiden ja ulkonäön kanssa säätämistäkään jaksa seurata.
2) Kaikilla ihmisillä on omat luurankonsa kaapeissaan, ja niihin sitten törmää väkistenkin jos vähänkään syvällisemmin tutustuu.
3) Aika, sitä pitäs treffailla ja viettää ns. laatuaikoja.. pöh, mulla on viitenä päivänä viikossa treenit, enkä mää niitä aio lähiaikoina lopettaakaan.
4) Raha, opintotuki loppuu puolen vuoden päästä, valmistuminen on vielä matkan päässä ja työpaikasta ei ole tietoa. Lainaakaan ei ilmeisesti saa.
5) Oma rauha ja hiljaisuus, sitä pitää olla, vähemmästäkin pää leviää, kuin siitä että joku on koko ajan hääräämässä samassa tilassa.
6) Kakarat, niistä en pidä ja vähän näyttäisi siltä että suurin osa naisista jopa harkitsee joskus sellaisen hankkivansa, jostain syystä. Sen lisäksi etten lapsista pidä, vaikuttavat nämä suuresti kolmeen edelliseen kohtaan. Jotenkin tuntuisi pöljältä väkisten ruveta asennetta muuttamaan, ei kai se sen arvoista ole.
Eläimet ovat sen sijaan ihan ok, mutta olen huomannut että vastuullisuuteni ja hoivaviettini eivät kunnolla riitä niidenkään pitämiseen; oli kaksi papukaijaa, toinen sitten kuoli yllättäen tuntemattomista syistä. snif.
Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä että luonnolliset vietit kuitenkin aiheuttavat sen verta ahdistusta että minulla on harkinnassa jonkin sortin nettideittisysteemit. Tai voisi kokeilla kastrointia, jos sillä lakkaisi tuo häiritsevän ahdistava hormonitoiminta ja voisi keskittyä elämään vähän paremmin. (vitsivitsi)
Fyysinen ahdinko sentään talttuu oman käden oikeudella, henkinen puoli vaan on vähän hankala. Sellaisen seikan olen havainnut että en varsinaisesti ns. piparia himoitse, mutta sellainen henkilökohtainen fyysinen läheisyys olisi eri pop.
Noh, toisaalta, elämästä on sentään jo suunnilleen kolmasosa takana, eli ei enää kauan tarvikkaan taivaltaa, 'ennenkuin päivät täällä täyttyy'. Ja senkin ajan näyttäisi saavan olla ihan rauhassa.
Tässä syy siihen, miksi minä olen aina löytänyt miesseuraa: kaikki kelpaa. Mitään kriteerejä ei ole. Olen vain pitänyt silmät auki ja ollut ennakkoluuloton. Miinus: Vain yksi tuhannesta miehestä on helmi. Loput ovat sikoja.
Olen yksin koska minulta puuttuu yksi ominaisuus ja sen myötä kaikki: en osaa rakastaa itseäni. Olen kyllä vakuuttunut siitä, että jokaiselle löytyy tarpeeksi sopiva kumppani. Kukapa kuitenkaan viitsisi edes tutustua henkilöön joka on aina masentunut ja arka.
Niin, 'hyvän' miehen (tai siis ihmisen) ominaisuuksia kyllä löytyy, mutta ei niitä kukaan huomaa jos ei osaa tuoda sisintänsä esille. Eikä tosiaan paljon huvita missään baareissa juosta tyhjänpäiväisten muijien perässä.
Ne (me) hyvät miehet ovat kotona yksin odottamassa että tulet heitä hakemaan ... :D
Osaat hyvin analysoida vikojasi, pystyisitkö tekemään niille jotain? Opetella rakastamaan itseäsi? Ole armelias itsellesi, kaikissa on vikoja. Naiset haluaisivat olla missityppejä, miehet komeita,lihaksikkaita jne. Silti tosi harva on sellainen, ulkomuotoonsa tyytymättömiä on suurin osa meistä.
Jos et jo harrasta esim. liikuntaa, punttisalia tms, aloita. Saat hyvän mielen, ja vähitellen kuntokin kohenee. Jos sulla on paino-ongelmia, yritä pikkuhiljaa korjata sitä, se jos mikä vaikuttaa itsensä hyväksymiseen.
Tietysti kivoja uusia vaatteita hankkimalla piristää mieltään ja tuntee näyttävänsä hyvältä, pyydä kaupassa tarvittaessa myyjää makutuomariksi.
Käy parturissa, leikkuutat tukan nätisti, jos pidät partaa, sen myös siistiksi.
Ja yleinen henk.koht. hygienia ja puhtaus saa tuntemaan itsensä ok. oloiseksi.
Mitä voisit arkuudelle ja masentuneisuudelle?
Jossain sun pitäis mennä juttelemaan ihmisille, rohkaistua vähitellen. Käy esim. erilaisissa kaupoissa, pyri kyselemään myyjiltä mahdollisimman paljon. Näin saat harjoitusta jutusteluun, ei toki ostaa tarvi niitä, voipi sanoa vaikka, että mä mietin vielä asiaa.
Mieluista harrastusta jos löytäisit, pyri juttelemaan siellä kyseiseen asiaan liittyvää.
Yleensä kannattaisi olla selvillä muutamasta ajankohtaisista asioista, mistä viime päivinä/ viikkoina on esim. lehdissä/ tv:ssä ollut ja niistä on yleensä helppo aloittaa vaikka kahvilan pöydässä vieraankin kanssa.
No, nää on nyt tällaista yleistä, tiedät tietty ne itsekin, mutta halusin rohkaista sinua. Meitä on kuule tosi paljon arkoja ja ujoja, mutta vähitellen, sitkeästi itse yrittämällä, tilanne korjaantuu, ainakin hiukan. Pääasia ettet jää neljän seinän sisälle.
Tsemppiä yritykseen!
"Onkohan enään yli 22-vuotiaita normaaleja miehiä jälelläkään."
On. He pitävät naisista, jotka tietävät mm. että "enään" kirjoitetaan "enää".
Kuvittelen silti, et löydän vielä jonkun normaalin tyypin, sellaisen joka ei nipota. Edellinen lyhyt seukkaaminen loppui, kun en jaksanut miehen nipotusta. Yleensä väitetään, et naiset nipottaa, mutta kyllä miehetkin hallitsee nipottamisen taidon. Pääsin muuten äidinkielen läpi (ei tullu edes A) kirjoituksissa, vaikka en osaa kirjoittaa. Kirjoituksissa menestyminen ei nykyään todista kyllä mitään...
Olisi ollut jo monesti mahdollisuus ruveta seurustelemaan, pelkästään tänävuonna. Mutta kun olen pelkuri ja juoksen karkuun tosipaikan tullen. Pelkään sitä, että mitä ne naiset ajattelee kun ne oppii tuntee mut paremmin? Olenkohan kelpo mies?
Voi juku kun tulis se naisten nainen joka lassois meikeläisen kurkun ympäri köyden ja vetäis mukanaan. Olis mukava olla tossun alla vaihteeksi. Ajattele oikee gleopatra ja orja =)
heheheh!
kuinka su kukaan vois "lassota" jos aina juokset karkuun? ;)
Olen ihan tietoisesti vältellyt, ihan henkilökohtaisista syistä. En ole vieläkään valmis. Mutta jos luonteeltaan sopiva nainen löytyy kohdalle (se lasso) voisin harkita.
Mutta periaatteeni on ollut tässä maailmassa se, että mikään muu ei ole pakko kuin kuolema. Opin tuon sanonnan opettajaltani, kun jätkäporukassa jäätiin kiinni siitä ettei oltu tehty läksyjä pentuna =)
mut sit ku oot valmis ni älä ainakaan sitä pelkää, mitä nainen susta ajattelee... Otat vaan sen asenteen et mä oon semmonen ku oon ottakoon tai jättäköön. Ja rohkeutta sit vaan kyllä sulle se Gleopatra viel löytyy ku sen aika tulee. = )
Mun periaate on se, että miehen tehtävä on elättää perhe. Toki nainenkin siihen voi osallistua (aina parempi), mutta mutta..
Olen tällähetkellä työtön (kovasta yrittämisestä huolimatta) IT-ammattilainen ja se syö mun mieltä niin penteleesti, ihan hävettää myöntää. Joskus ihan hirvittää kun esim. baarissa joku naikkonen muuten kiinnostuneena rupee kyselee, että mitä sää touhuilet :/ tekee mieli valehdella!
Mutta mulla on yksi softayritysprojekti mielessä menossa, kun ammattini kummiskin osaan kiitettävästi. Jos tää juttu lähtee poikimaan, uskoisin että itsevarmuuteni nousee raketinlailla ja se Gleopatra löytyy nopeasti =) Toki näissä jutuissa on aina riskinsä, eli voi käydä päinvastoin, mutta se ei pelaa joka pelkää!
tunteen,itekkin oontällä hetkel työtön ja viel 2 pienen pojan yh. Asumuserossa asustelen ja töitä yritän katella. Vaan vaikeeta on näin melkein 6 kotona kotiäitinä vietetyn vuoden jälkeen mut eiköhän se tästä ku ei periks anneta.:)
Joo periksi ei kannate antaa, vaikka välillä semmonen masennus käynyt mielessä.
Keksin yhden markkinaraon, jota tietääkseni ei kukaan ole älynnyt hyödyntää. Työharjoittelussa viime keväänä tuli ilmi, kun tein yhdelle firmalle softan ja meni yritykselle kuin kuumalle kivelle, Näitä yrityksiä löytyy =) hehehe!....
Elän jänniä aikoja...
Toivotaan et sua onnistaa ton sun projektis kanssa. = ) Ite oon hoito-alalla ja ehtiny oleen työttömänä kohta puolisen vuotta. Töitähän ois tarjolla jos mikä vaan homma kelpais, mut palkat esim. nois henk.koht.avustajan hommissa tosi surkeet. Ja onhan tätä mun työnhakua häirinnyt pahasti tää erohomma joka tuore tapaus. : ( Mut eiköhän se tästä elämä ala pikkuhiljaa aueta. Ei taia enää muuten nää meiän jutut kauheen läheltä liippasta tota alkuperästä...
Ikää melkein vartti sadasta ja en ole koskaan seurustellu ainakaan pitkiä aikoja. Aina sitä lähtee toivorikkaana uuteen suhteeseen, mutta aina sama juttu, eli aika piakkoin kiinnostus lopahtaa ja tulee löydettyä uusi tilalle. Hetki sitten kuulin että olen tulossa isäksi yhdestä parin kuukauden takaisesta suhteesta ja nyt on jo uusi nainen kierrossa.Kaikki tuntuu kertakäyttöiseltä. Sitä tuntee itsensä vastuuta pakoilevaksi siaksi, mut minkäs teet ku tällainen kusipää oon.Kuulun just niihin epänormaaleihin miehiin.Jos olis lääke niin parantaisin itseni.
Jätä jo toi teinimeininki please ja kasva vastuuntuntoseks aikuiseks! Ei siihen mitään lääkettä tarvita, kyl se lähtee sun korvien välistä.
En vielä voi tai edes halua. Aloitin vasta pari vuotta sitten elämään kadotettua nuoruuttani(seksielämä mukaanlukien). Kypsyin henkisesti paljon ikäisiäni hitaammin ja silloin oikeassa teini-iässäni olin pelkkä ujo lapsi vielä. En koskaan saanu mitään aikaan tyttöjen kanssa, sillä olin hyvin estynyt ihmisenä. Liian paljon jäi silloin vielä kokematta ja nyt sitten pitää ottaa kaikki korkoineen takaisin. Tarviin vielä paljon lisää kokemuksia ennen kuin osaan asettua aloilleni. Mut kyllä sekin aika vielä tulee.
Joo ei siin mitään jokainen elää tyylillään. Enkä halua sen kummemmin moralisoida tota sun omaas...Mut kyllä aina sydäntä riipasee noi tapaukset joissa pieni ihmisolento joutuu kärsiin aikuisten "hölmöilyistä". Käytä nyt hyvä mies ees ehkäsyä kun noita seksikokemuksia keräilet.
Kerron nyt vielä taas sen saman tarinan, miksi tällainen 34-vuotias mies on poikamies.
Juuri silloin, kun olin vain vähän yli 22-vuotias, eivät tytöt suostuneet tulemaan kolmea metriä lähemmäs, ja jos heidän oli pakko minulle jotain sanoa, he katsoivat muualle. Ehkä siellä muualla oli houkuttelevamman näköisiä poikia. Tuonne 27-29-vuotiaaksi saakka turvaväli oli kaventunut ehkä metriin. Sitten kun tuli kolmekymppiä täyteen, päätin, että nyt on mitta tullut täyteen, ryhdyn ajattelemaan aivan muita asioita, kun naisen saamista kumppaniksi. Kun ei kelpaa, niin ei kelpaa. Pitkän työstämisen jälkeen kykenin olemaan onnellinen poikamiehenäkin.
No, nyt on työnteon myötä tullut kohtuullisesti toimeentuloa, oma asunto ja oma auto jne... Ja jopas on alkanut naisia kiinnostaa. Silloin nuorempana vähän (paljon) liian laiha poika, joka oli köyhä opiskelija, oli inhotus. Nyt hoikkavartinen kolmikymppinen omillaan toimeentuleva mies olisi hyvää riistaa. Mutta ei! Naiset, se on liian myöhäistä. Olisivat ottaneet silloin, kun olisi ollut otollinen aika.
Mun mielestä se naisten kiinnostus johtuu lähinnäkin siitä, että et enää yritä / katsele kokoajan naisia. Olet itsenäinen. Ei mua ainakaan kiinnosta mies joka väkisillä haluaa naisen jne
No, en minä väkisellä naista etsinyt, koska oli lähellä esimerkki siitä, kuinka huonosti se sillä taktiikalla onnistuu. Mutta kun olisivat edes sen kolmea metriä lähemmäs tulleet, ja olisivat vähän vähemmän katsoneet nenänvartta pitkin.
koska olen liian kranttu.
haluan sellaisia jotka eivät ehkä ole minusta kiinnostuneet, vaatimustasoni on omituinen jos tarpeeks syvällisesti analysoi. olen itsekkin vähän omituinen, useimmat sitä mieltä :)
eipä tässä vieläkään mitään kiirettä, keväisin yleensä kauheinta aikaa kun hormoonit hyrrää liikaa.
joskus seurustelin unelmieni naisen kanssa melkein 3vuotta ja sitten erottiin hänen tahdostaan...nyt sitten ei kukaan oikee sytytä ja tästä erosta joku vuosi aikaa..kuningas alkoholikin jo tainnut ottaa voiton et ei taida naisii kiinnostaa tuleva alkoholisti.kyllä tämäkin elämismuoto aika laiffii on, joten mihis sitä vaihtaa..
Olen niin erakkoluonne, että kaipaan vain ja ainoastaan omaa seuraa n.5 päivää viikossa. Tällöin en siis halua tavata ketään, en edes puhua puhelimessa. Käyn vain töissä ja muuten oleskelen vain kotona, käyn kävelyllä jne.
Saisin hermoromahduksen, jos pitäisi joka päivä olla jonkun ihmisen seurassa, oli se sitten seurustelukumppani, perheenjäsen tai hyvä ystävä. Se vaan jotenkin syö mun voimavaroja. Johtuen varmaan siitä, että osaan olla täysin oma itseni vain todella harvan seurassa.
Ja silloin, jos tapaan ystäviäni jne, en halua vain olla paikoillani tekemättä yhtään mitään, vaan silloin yleensä lähdetäänkin kaupungille "bilettämään"
Eipä osaisi tämä erakko itse paremmin asiaa ilmaista.
Päätin jälleen kerran tyytyä sinkkuuteen. Enpä viitisi enään pistää itseäni likoon. Nyt pelkkä seksi saa riittää ja miksi oikeestaan pitäisikään löytää miestä, kun en aio sitä perhettä perustaa.
millon vois tulla panemaan?
jopas sattui: olen yksin, koska esitit juuri tuon kysymyksen!
Siksi että en ole vielä kohdannut sinua :-(
Sitäpä tässä olen joskus ääneenkin miettinyt!
Kohta 23v. ja yksin. Syitähän voi etsiä ja keksiä... Minulla on paljon kavereita ja yritän olla sosiaalisesti hyvin aktiivinen. Baareissa viihdyn harvoin enkä muutenkaan usko kenenkään minua siellä odottavan. Harrastukseni on pienissä piireissä ja viihdyn kotonakin hyvin.
Yleensä homma menee niin että "Hyökkäys ON paras puolustus"! Pötkin siis pakoon. Jos joku äijä osoittaa edes pikkuisen kiinnostumisen merkkejä, teilaan tyypin. Keksin heti jotakin tosi typerää pinnallista miksi en voi sitten itse edetä asiassa. Jos taas minä huomaan miehen sillä silmällä, alan heti omia häntä. Muutun ärsyttäväksi piikittelijäksi! Hyvin usein käy niinkin että ihastun täysin vääriin henkilöihin, sellaisiin joita nyt vaan ei ole sallittua saada... Niinkun veljen kaveriin, varattuun poikaan tai "väärän" ikäiseen. Nytkin itse asiassa poikkesin tänne koska halusin purkaa ahdistustani kun olen tykästynyt itseäni nuorempaan ja tiedämme sen olevan väärin. On käynyt mielessäni että kenties pitäisi hiukan päästää turvaköysiä löysemmälle, muttei sekään taida onnistua.
En osaa tapojani muuttaa ja uskon ja toivon että kyllä minä sitten osaan nätisti olla kun oikeanlaisen miehen tapaan. Tiedä sitten osaanko tunnistaa tilannetta? Sitäkin on tapahtunut että homman huomaa liian myöhään...
Syyt yksinäisyyteen lienee ujous yhdistettynä lievään vammaisuuteen...
Sitten kun satun olemaan vielä kaiken lisäksi hirveän vaativa naisten suhteen...
Siitäpä taitaa syntyä sellainen yhdistelmä, että yksin saan vaeltaa jatkossakin näitä pohjolan pimeitä perukoita.
Mutta toivossa on hyvä elää :)
Vieläkin luotan siihen, että jonain päivänä se minun oma kulta astuu elämääni!
Liikutaan vain KAIKKI aistit valppaina siellä missä ikinä kuljetankin, niin eiköhän se oikea vielä osu kohdalle!
Hyvää syksyn jatkoa kaikille :)
en oikein tiedä vastausta.
Aluksi ajattelin, että syynä olisi ulkonäkö. En ole mikään prinsessa, mutta kuitenkin esim. viime kesänä olis seuraa löytynyt, kun liikuin enemmän eri tapahtumissa(baarissa ja festareilla). Siis syynä ei voi olla pelkästään ulkonäkökään.
Sinäänsä ei haittaa, vaikka on yksin, mutta aika pelottavaa, jos vielä 30v. itsestään tallustaa. Pidän lapsista ja haluaisin joskus perheen. On kivempi jakaa surut ja ilot toisen kanssa. Yksinäisyys korostuu aina opiskellessa, kun kaverit on toisella paikkakunnalla. On kai niitä hyviäkin miehiä vielä vapaina. On minunkin ystäväpiirissä paljon sinkkunaisia joissa ei ole mitään "vikaa" näin kärjistettynä. Osa kyllä on todella kranttuja miesten suhteen.
Ehkä pitäs olla vaan välillä aktiivisempi ja liikkua enemmän. Tuskin kukaan tulee kotoakaan hakemaan. Mutta sehän sitten onkin vaikeeta, että missä alkaisin "liikkumaa". Baarit yksi vaihtoehto, mutta en oikeesti niissä viihdy ainakaan usein. Harrastukset yksi vaihtoehto, mut tykkään vaan joukkuelajeista (=vain naisia paikalla).No kai sitä pitäs käydä aktiivisemmin yliopiston bileissä, mut ei ne jaksa aina kiinnostaa. Kaikki aina kännissä ja minä myös. Enkä viitsi kiihkouskovaiseksi "alkaa" vain siksi, että löytäisin "kunnollisen" miehen. No kesällä taas nautin sinkkuudesta, kun kaikki kaverit ympärillä, silloin ei edes huomaa, että ei ole miestä.
Tuosta vielä, et ei viitsi kenellekkään äidiksi alkaa. Yhtä lukuunottamatta kaikki miehet joita olen tavannu ovat tulleet kyllä kiitettävästi toimeen omillaan. Eräskin oli paljon minua siistimpi ja minäkin pidän kämpän suunnilleen kunnossa.
Mut tsemppiä kaikille. Meitä sinkkuja on niin paljon, että kai meistä ainakin osa kohtaa toisensa. Ja ne jotka haluavat elää yksinään, niin kunnioitan teidänkin valintaa. Mikään ei ole rasittavampaa kuin sukulaiset jotka tivaa: onko jo poikakaveri?. Mihinkään kulissi suhteeseen en ala, jos ei miestä löydy jonka kanssa kemiat pelaa, elän mielummin sinkkuna. Elämää ei kuitenkaan eletä vanhemmille, sukulaisille jne. vaan ihan itselle, vaikka toiset huomioon otetaankin.
Piti vaan sanoa, että kiitos vastauksista. En vaivu epätoivoon. Uskon, että hyviä miehiä vielä vapaana.
ihan kuin minä paitsi, että olen mies.
...............
Mulla tällainen syy: Seurustelin nuorempana jo vakavasti ja pitkään ja huomasin elämän kokemusta karttuneen pelkästään seurustelusta? Stoppihan siihen seurusteluun tuli sillä kerkeehän perheen perustaan sitten loppuelämäksi,mutta jos 4 kymppisenä lähtee sinkuksi viipottaan niin se ei kannata, eli nuorena se alta pois ja loppuelämä omistetaan perheelle!=) Ikää on nyt 27v ja minusta taas tuntuu siltä, että kaikki järkevät NAISET on varattuja tai esikoisensa saaneita nyt yh-äitejä. Mulla ehdoton edellytys on, että se lapsi on molempien ensimmäinen...
Ja vastaukseksi otsikkoon ei kelpaa Normaali.
Itse olen luultavasti ikisinkku- koska olen niin "epänormaali".
-tupakoimaton
-absolutisti
Ja "bonuksena" sairastan lievää epilepsiaa, jonka takia asune yhä ylihuolehtivan äitini kanssa saman katon alla.
Tuntuu että kilttejä ihmisiä nykyään kartellaan.
Olen kiltti ja hyvätapainen, eli siis yhtäkuin tylsä.
Edellinen poikaystäväni ylisti luonnettani, mutta sanoi että olisin voinut joskus sanoa muutakuin kuin että "en tiedä".
Eli annan kai toisen liiaksi päättää kaikesta.
En vain ole ollenkaan sellainen luonne että lähtisin väittelemään, ennemmin annan vaikka miehen päättää kaikesta ja suostun kaikkeen.
Kai se pitemmän päälle voi tylsääkin tietysti olla.. Kai se on yksin oltava lopun ikä..:(
Tommosen kun saisi niin voisi kilpaa toisia "palvoa" ja vielä "suojella maailman pahuudelta" =)
Jotenkin tuntuu että ainostaan kiltti nainen voisi minua ymmärtää...
Älä luovuta, minä ainakin pidän kilteistä tytöistä.
kiitoksia teille molemmille.
Tuntui että ehken sittenkään vielä menetä kaikkea toivoani, jos kerran joku oikeasti arvostaa kiltteyttä.
Kuule ratkaisu on kriteeriessä.
Kun olet nuori, omien sanojesi tavallinen, ei helmi eikä mikään, OTA vanhempi mies. Se on juoksunsa juossut ja tahtoo rauhottuu sillä on rahaa ja omaisuutta.
Yleisesti ottaen voitaisiin hyvin siirtyä siihen kultuuriin että naiset ottaa ain kymmenen vuotta vanhemman. Siten toi henkinen ikä olisi molemmila ehkä vähän siellä päin ja miehillä tärkein elikkä lompakko ja itsenäisyys alkaisi jo hiukan orastaa.
Kuulostaa vittuilulta mutta tarkemmin ajateltuna tässä on vinha perä.
Etten ole koskaan käynyt baareissa, monista eri syistä... joskus naiset ovat tehneet merkitseviä katseita minuun mutta yleensä joku pikkujuttu on ollut tiellä minkä takia etten ole mennyt jutteleen vaikka en ole mitenkään pinnallinen ihminen, eikä myöskään ole isoja vaatimuksia naisille... Lisäksi minussa on aika lista huonoja pikkujuttuja mikä varmaan olisi vienyt noiden naisten kiinnostuksen, vaikka parisuhteeseen taitaisin olla lähes täydellinen... Monille varmaan kelpaisin ulkonäöllisesti, koska olen pitkä, tumma ja enkä laihaluiku vartaloltaan...
Olen yksin, koska minä olen hiljainen ja ujo varsinkin tuntemattomassa nais-seurassa. Eikä asiaa paranna sekään,että olen entinen kiusattu. "maineeni" tuntuu seuraavan minua kaikkialle kun kaikki kuitenkin saavat tietää,että
olen "sellainen" eli kiusattu.Ulkonäkökin sattuu olemaan huono.Itse olen kuullut joskus ohi mennen kommentin itsestäni ja se meni suurin piirtein näin:"se on ihan hirveän näkönen".
En juo kuin harvoin ja en polta ollenkaan.Baareissakin tulee käytyä niin harvoin.
Ainoastaan opiskeluun ja työhön liittyviä reissuja tulee tehtyä.
Tämmöisiä pelkästään "negatiivisiä" syitä minulla.
Ei ehkä kaikki mutta osa kuitenkin.
Mortonki, näin tamperelaisittain. Voinen sanoa että et ole onneksi ainoa. Niin, laiha lohtu tuokin. Itselläni ikää on jo 31 ja historia on kutakuinkin sama. Entinen koulukiusattu ja ujo, josta johtuu se lähestymisen vaikeus (molemin puolin). Koskaan en ole seurustellut, no paria kirjeenvaihtosessiota pidempään. Löysivät kait paremman. Jotta "helvetti" olisi täydellinen, vanhempani ovat kuolleet ja muut vanhemmat sisarukset ovat keskittyneet elämään omaan perhe-elämäänsä: on omat lapset ja jne. Ymmärrän hyvin, ettei siinä kaivata "ulkopuolisia". Edellisestä johtuen kaikki ns. sosiaaliset kontaktit ovat nollassa. En ole viitsinyt vaivata läsnäolollani kymmeneen vuoteen.
Baareissa tulee käytyä harvoin ja päreitä poltetaan lähinnä silloin, kun on pimeää :) Harrastukset taas on sellaisia, joissa naisia ei näy muuta kuin rengastettuian yl:nä (young lady). Että näin.
Kun on ujo, varautunut, omalaatuinen, asuu syrjässä ja sitten vielä viritetty niin, että *hyvin hyvin* harva vastaantuleva nainen niinsanotusti kolahtaa, niin on resepti lähes täydellinen. Mielisairautta tai spitaalia ei tosin ole...
Mittarissa 26 ja kovin huonosti on lykästänyt tähän mennessä.
Itse olen 23v hoikka ja treenattu kundi. Aika herkkä, ja runojakin rustaan.
Ihmettelen naisten pinnallisuutta, kaikki kyllä sanoo että sisin tärkein mutta olen huomannut että näin ei ole.
esim baareissa saan katseita mutta kun menen juttelemaan, on kotaloni ollut jäädä ns siloposkisten kaverieni jalkoihin. Miksi muutama näppy naamassa saa naiset paniikkiin?
Olen seurustellut ainoastaan ns kookaiden naisten kanssa, mutta nyt olen tehnyt päätöksen:
Nyt haluan hoikan neidon kainalooni, kesti vaikka 5vuotta.
Tietysti tämä päätökseni sotii hiukan periaatteitani vastaan, mutta enhän halua että "tuleva puolisoni" kuolee 40vuotiaana sydäntauutiin.
T: Pinnallinenko?
Mun mielestä ei ole pinnallisuutta, jos haluaa samantyyppisen ihmisen kuin itse on. Vaikka en itsekkään mikään hoikka ole, mutta suuri ylipaino kertoo kyllä epäterveellisitä elintavoista, vaikka syynä voi olla masennuskin jne.
Minä en ottaisi yli 100kg painavaa miestä (riippuu tietty pituudesta), joka ei ikinä liikkuisi jne. En tiedä haittaisiko niin paljoa ulkonäöllisesti, mutta tuskin tuollainen mies lähtisi kanssani lenkille ja sydän-ja verisuonitaudit uhkana jonkin ajan päästä. Mutta toisaalta todella lihavan olisi varmaan hankala ymmärtää, että tuun hulluksi, jos en pääse liikkumaan.
Toisaalta en haluaisi kovin laihaakaan miestä tai jotain jolle keho on ykkösasia elämässä. Taidan kuitenkin olla nirso ja sen takia yksin. No kyllä tähän yksin oloon tottuu.
Varmaan siksi, ettei kiinnosta tavata ihmisiä sokkona ja vain sen takia, että "pitäisi etsiä kumppania". Sitten sitä vain odottaa, jos sattuu mielenkiintoinen ihminen tulemaan vastaan, mutta ei ole vielä sattunut. Lisäksi sitä pelkää, että tulee vain lyhyt muutaman vuoden suhde, vaikka itse toivoisi pitempää parisuhdetta.
Juuh tuttua tekstiä näin 23-vuotiaalle.. Eipä niitä tyttöjä ole nähnyt, niillä on liian tiukat vaatimukset deiteissä ja jos sellaisen joskus tapaisi ja alkaisi seurustella niin äkkiä olisi kämppä tyhjä omista tavaroista, naiset kun haluavat omia kaiken.
Minä en ole ollut koskaan hyvä ihmissuhteiden luoja tai ylläpitäjä. Tykkään olla omissa oloissani enkä halua muita häiritä niin ei sitä ole tullut ängettyä kenenkään seuraan. Masennusta on ollut ja itsensä tappaminen mielessä. Siihenkö paskaan vetäisin vielä jonkun mukaan? No, nyt olen tervehtynyt ainakin toistaiseksi. Tein kuitenkin aikanaan sen päätöksen, että elän yksin, mikä oli tavallaan helpotus koska ei tarvinnu enää haikailla. Nykyään sitä on niin erakoitunu ettei toista ihmistä enää kaipaakaan. Vaan eihän sitä tiiä miten tässä vielä käy. Onhan se mahdollista, että joillakin se ottaa pitemmän aikaa ennenku on valmis seurustelemaan tai ei enää kestä yksinään.
Olisi pitänyt miettiä yön yli tätäkin viestiä, nyt siitä taisi tulla melko sekava. No, menköön.
Jos oikein vaipuu itsesääliin niin voi sanoa et : "miksi nainen valitsisi minut" kun tarjolla on paljon parempia vaihtoehtoja.
Ei lihaksia, raha-asiat on niin ja näin, ei pepsodenthymyä, naama ei kummonen, liian laihako, ujo,"sekopää" jne...:D
Ei mut näinhän se on...varsinkin tietyissä menomestoissa huomaa...
Olen yksin, sen vuoksi, että olen tylsä. Tylsä ja rauhallinen, sellanen turvallinen nallekarhu. No siihen olen jo tottunut osaani, enkä edes enää haaveile, että jaksaisin aloittaa suhdetta. Muuten ajattelisin olevani ihan hyvä mies. Ja se, että sitä saa aina pelätä, että rakastuu ja sit toinen häipyy, ja jää vain liian pitkä ikävä, joka musertaa itseni. Olen tullut vanhaksi, ja odotan innolla kolmenkympin ikäkriisiä :).
Toivottavasti muilla menee paremmin :)!
En ole lukenut muiden kommentteja mutta toi sun kysymyksesi on ihan mielipuolinen.
Olen 24 vuotias enkä todellakaan koe olevani yksin vaikka en ole tällä hetkellä seurustelusuhteessa. Mua vähän hirvittää tommonen mitä joskus sinkkupalstaa vilkuillessa huomaa jengin kirjoittavan. Se, että vaikuttaa ettei moni ihminen arvosta elämäänsä semmoisena kun se on, vaan onnellisuutta haetaan toisesta ihmisestä. Se on oikeasti hirvittävää.
Mä tykkään itsestäni ja elämästäni, ystävistäni, perheestäni ja harrastuksistani jne. ja koen ettei ole välillä edes tarpeeksi aikaa tehdä kaikkea mitä tykkäisi tehdä. En mä kerkeä ajatella että "hei..mä en seurustele, mähän oon yksin" Öynöy!
Semmoisia ajatteleville (vielä nuoressa iässä) ehdottaisin että "hankkikaa se elämä". Niin, ettei sitten tarvitse aiheuttaa ahdistusta absurdeilla odotuksillaan toista ihmistä kohtaan kun hänet tapaatte ja mahdollisesti kehittelette suhdetta.
Mä en seurustele koska asiat ovat menneet sitä rataa että en tällä hetkellä seurustele. Ehkä ens kuussa tai ens vuonna tapaan ihmisen jonka kanssa voisin seurustella. Mutta sitten taas, ehkä en.
Mutta miksi semmoista pitää miettiä? Tässä olis niinku elämä elettävänä :)
Niin on mulla ihan ok elämä, mut nyt on vaan on sellainen ajan jakso, että kaipaan toista ihmistä tätä elämää jakamaan. Vaikka ei mitään kunnollista suhdetta ole ollut, sitä ehti jo tottua, että on joku lähellä aina välillä. Ennen en miettinyt näitä juttuja ollenkaan, mut kai sitä miettii enemmän, kun on aikaa. Nyt koulu on kyllä vienyt aikaa ja harrastukset, et ei ole tullut haikailtua niin paljoa. Ei ystävät ja perhe voi kuitenkaan miestä korvata.