No niin..nyt se sitten kolahti vuosien moralisoinnin jälkeen omaan nilkkaan. Olen toinen nainen.
Mies oli eroamassa vaimoastaan jo tavatessamme, mutta nyt ero on virallisesti käynnistymässä. Mikä hitto minua oikein vaivaa?! Miksi rakastua varattuun mieheen..Näen koko ajan lasten ja vaimon kuvat silmissäni. Tunnen olevani perheen hajottaja. Kukaan ulkopuolinen ei ymmärrä tilannetta. Saan sietää äärimmäistä arvostelua. Ne ihmiset, joihin kuvittelin voivani luottaa ovat kadonneet...omaa vikaani kai kaikki..Miten pystyisin sulkemaan omat tunteeni pois?! Mistä löytää järki nyt, kun sitä eniten tarvittaisiin...
Mies oli eroamassa vaimoastaan jo tavatessamme, mutta nyt ero on virallisesti käynnistymässä. Mikä hitto minua oikein vaivaa?! Miksi rakastua varattuun mieheen..Näen koko ajan lasten ja vaimon kuvat silmissäni. Tunnen olevani perheen hajottaja. Kukaan ulkopuolinen ei ymmärrä tilannetta. Saan sietää äärimmäistä arvostelua. Ne ihmiset, joihin kuvittelin voivani luottaa ovat kadonneet...omaa vikaani kai kaikki..Miten pystyisin sulkemaan omat tunteeni pois?! Mistä löytää järki nyt, kun sitä eniten tarvittaisiin...
Vastaukset 64
Vanhimmat
Jos oli jo eroamassa niin suotta itseäsi syyllistät. Se perhe oli jo hajonnut ja mies siis vapaa käytännössä. Juridisestihan liitto päättyy harkinta-ajan jälkeen. Käytännössä suhde varmaan oli jo selvä sinun astuessa kuvioihin.
Sekä sinulla että hänellä on oikeus onneen ilman syyllisyydentuntoja.
Eka lauseeseen;
Mikähän sinä tai kukaan muukaan on oikeutettu moralisoimaan yhtään mitään tai ketään. Ilmeisesti sul ei sitä järkeä ole ollutkaan, niin turha sitä nyt on etsiä.
Vähä nauratti toi sun kirjoitus nimittäin tiedän just mitä tarkoitat.
mulle kävi samalla tavalla. kerron sulle tässä miten kamalaa mulla oli ja näin jälkeenpäin voin sanoa miten olisi pitänyt ajatella ja toimia.
eli mä tapasin tämän miehen. hän halusi lähteä kotoa ja niin tekikin, mutta ei laittanut eroa vireille. mä odotin ja odotin ja arvaa ahdistiko. kyllä se vähän moraalittomalta tuntu, kun itse laitoin samaan aikaan heti eron vireille. no asia meni niin pitkälle, että mä jouduin pyytää et eroo. no aikaa kulu mut saihan se sen aikaan. ex oli sille aivan paska. mun oma äiti haukku tänä aikana mut huoraks, tuntu tosi kivalta. kamalat psykosomaattiset oireet oli kokoajan päällä, maha kipee, unettomuutta etc.ihmettelin kaikkein eniten sitä että miks helvetti tämä ero tuntuu olevan vaan mun syy. ex soitti mulle ja syytti mua koko jutusta. sanoin että älä kuule viitti, kato peilii ja sano onko tosiaan näin et mä oon syyllinen sun virheisiin? myönti lopuks et itse on syyllinen. mut kyllä se vaikutti. en pystyny kaupas käymään ilman et oli vainottu olo.
loppu tulos mulla oli se että menin naimisiin ja elämä rauhottui siltä osin ja pääsin siitä syyllisyydestä. mut sitte alkoi ex-vaimo helvetti, ja jotenki tuntu siltä että ei se mun mies ollu päässy siitä irti. elämä meni aivan tappeluks. HUOM meillä molemilla on lapsia, että kysymys ei ollu siitä. jotenki sen yhteydenpito oli elämää suurempaa. aivan kauheeta. kyllä se nyt näkee minkä virheen se teki ja sen olis pitänyt olla paremmin sinut elämänsä kanssa. ja pystyä rauhottamaan meidän elämä ja tekemään siihen selvät rajat. mulla oli. sen hänkin on myöntäny.
loppu tulos: muutin pois muutama kuukausi sitten. en saanut enää nukuttua. musta tuntu että mun kotona asuu toinen nainen. en enää jaksanu. olin mielestäni panostanu suhteeseen niin paljon että ajattelin et toinenki panostaa ja tekee elämänsä selväks. mut ei.nyt yritän saada itseni kasaan. syön lääkkeitä ja käyn terapiassa. otti kuule helvetin kipeetä.
mikä oli opetus? jos olisin ollu itselleni tarpeeksi rehellinen ja uskaltanu mennä sinne terapiaan jo alkuvaiheessa olisin ehkä pystyny kattoon silmiin sitä minkä kyllä selvästi näin: mies ei ole vielä päässyt irti vanhasta kuviosta.
olis pitänyt lähteä suhteesta heti sillon aluks ja sanoa et palataan asiaan sitten kun sä olet selvillä vesillä.
nyt en enää sit halua enää mitään. haluan elää vaan yksin ja hoitaa itseni kuntoon, tää koko jupakka nimittäin kesti melkein 4 vuotta niin ei siitä niin vaan selviä.
moni joka ei ole elänyt tätä, niinku esim tää mun vielä nykyinen mies, elää uusperhettä aivan hyvillä mielin. toisen ex puoliso on niinku ei kukaan. niin mäkin olisin halunnu.
mies haluaa mut takaisin, mut en halua mennä.
elän nyt päivä kerrallaan ja yritän vaan selvitä. mulla tää kokemus meni niin syvälle psyykkeeseen että toivon ettei kenenkään tarvitsisi tätä kokea.
ole rohkea omissa ratkaisuissa. jos joku sua syyttää, sano suoraan. tyhmä sanoa, mut harkitse ennenkuin lähdet asumaan tuon miehen kaa. katso ensin, et se on varmasti sinut suhteessa sinuun, lapsiin ja koko elämään.
entinen elämän historia on jollain lailla lyötävä poikki. muuten uudesta elämästä ei tule mitään.
kaiken huippu mun mielestä tässä mun keississä oli se että se et tää ex oli mitä oli, lapsien elämää se ei edistäny millään lailla. et se siitä "tekosyystä".
Ne ex-vaimot on siitä jänniä, että vaikka olis erottu jo pitempi aika sitten, kun uusi nainen astuu kuvioon, niin ne alkaa siinä vaiheessa häiriköinnin ja varjele sentäs, jos heillä on yhteisiä lapsia, niin lasten varjolla pidetään "rallia yllä".
Minun mieheni exä soitteli melkeimpä joka ilta. Parhaimpina iltoina jopa 5 kertaa ja aina hän tarvitsi jotain, jos ei muuta, niin teatteri seuraa?!!?
Lasta ei saanut tavata meidän yhteisessä kodissamme, koska exä ei kuulemma tiennyt, että minkälainen nainen hänen lastaan hoitaa tapaamisviikonloppuna. Varmasti kaikki exät eivät ole tälläisiä, mutta hänen kaltaisiaan varmasti löytyy paljon.
Kerrassaan naurettavia verukkeita ja mikä pahinta lasta käytettiin kapulana tässä vanhan suhteen selvittelyssä. Ja ikänsä puolesta kuitenkin kysymys oli jo päälle 40 -vuotiaasta naisesta.
Mutta vielä jännempiä on nää nykyiset naikkoset, jotka saaliin saaneena,alkavat heti haukkuun ex vaimoa ja lapsia. Kun ensin onnistuu viemää miehen, niin vaimo kun taistelee lastensa isistä, niin varjele, exät on muuttunu nykyisten järjenjuoksulla hirviöiksi!
Ja sehän on selvä, että lapsia ei kuuluisi koskaan antaa näille viettelijöille, se ei ole lapselle hyvää seuraa ja esimerkkiä. Sitä paitsi eihän näillä nykseillä edes ole kokemusta lapsista, niin on arveluttavaakin että voisi heitä sinne laskea. Mä en ainakaan uskaltaisi.
Kauheita verukkeita ne nyksät aina keksii jos isi halui lapsia tapaamaan, niin jo kiireesti pitää keksiä menoa tai muuta ohjelmaa ettei isä ehtisi lapsia tapaan. On ne mustasukkaisia lapsille.
No ei ihme jos tollaiset 20- naikkoset on onnistunu viemään lapsilta isin, niin täytyyhän sitä pelätä, että isi viisastuisi liikaa ja palaisi perheensä pariin. Mut tuollaiset tyttöhupakot, hauskaahan niiden kanssa isit vaan on lähteny pitää.
Säälittää mieheni exä hän on alkoholisoitunut..soittelee terrori puheluita meille. Kerran on jouduttu kutsumaan kytät paikalle, koska tilanne kävi uhkaavaksi. Silloinkin hän ihmetteli että mitä hän on tehnyt väärin.
Hänellä on muksu uuden miehen kanssa, joka on aina hoidossa kun äiti ryyppää. Äiti on myös "hiukan" väkivaltainen kännissä. Hoitoa hän ei omasta mielestä tarvi....
Mieheni oli asunut ex -avokistaan erossa jo (pitemmän aikaa) noin 1,5 vuotta, minun astuessa mukaan kuvioon. Joten en varmasti ollut "perherauhan rikkoja". Vaan suhde oli hajonnut jo paljon ennen minun aikaani.
Ja mitä tuohon mieheni lapseen tulee, joka oli mieheni edellisestä liitosta syntynyt. Katson, että isä on kuitenkin pääasiallinen lapsensa huoltaja tapaamisviikonloppuina. Se on hänen velvollisuutensa, ei minun. Koska "viettelijätärenä" olin jo omat lapseni kasvattanut nuoriksi aikuisiksi.
kiitos osanotosta ja ymmärtämisestä. tätä mun juttua ei nimittäin moni ymmärrä.
kaikkea olen kuullut myös jälkikäteen esim eronneilt ihmisiltä, joilla luulis olevan kokemusta. esim sellaista että ex vaimo tarvii aina apua ja sen pitää sitä saada.
olen kyllä totta vie ylpeä omasta suhtautumisesta oman ex-mieheni elämään. en häiritse millään lailla ja otan yhteyttä vain ja ainoastaan silloin kun on AIVAN pakko. kerran esim toinen lapsi meinas kuolla niin katsoin että tämä on syy. siitä on noin vuosi.
hänellä on uusi nainen ja meidän lapset tykkää siitä kovasti. olen tästä enemmän kuin iloinen ja toivon heille kaikille yhdessä vaan kaikkea hyvää. minä en totta vie kuulu siihen kuvioon millään lailla.
Mistähän muuten johtuu, että kaikki nämä uudet naikkoset järestään pistävät ex vaimon ihan maantasalle, heti kun vaan ilmaantuvat kuvioihin, vaikkei mitään aihetta olisikaan. Se oli semmonen, se teki sitä ja tätä, se on ihan kauhee... sen lapsetkin on hirveitä..ym.
Sitten aletaan puolustaa itseään, kun minä tulin kuvioihin, minä ihmettelin sen touhuja..
Se minä itse on niin vahvasti se paras ihana ja virheetön, siinä ei ole mitään vikaa, kaikki mitä itse tekee on oikein!
Mistähän siinä oikein on kysymys? Se minä itse on kuin maailman ja miehen pelastaja, ja vain se mies rakastaa minua, että ihmettelen miksi se liitto kesti niin kauan?
Hyvä asia, että vielä löytyy aikuisia, jotka ymmärtävät uusioperheessä lapsen aseman ja tarpeet.
Koskaan ei ole lapselle pahasta kodin ulkopuoleiset aikuiset ihmissuhteet. Ei "uusio äidin" ole tarkoitus korvatakkaan biologista vanhempaa, vaan vastata lähinnä lapsen hyvinvoinnista tapaamisviikonloppuina.
Marisa!!
Taisi kolahtaa omaan nilkkaasi, kun nuin puolustelet exien kummalista käyttäytymistä.
En ole eronnut, olen edelleen 15 v saman miehen kanssa joilla on yhteiset lapset. Mutta seuraan kiinnostuneena näitä palstoja ja välillä ihmettelen ja sanon oman mielipiteeni.
Tulkintasi ihmetyttää minuakin. Näet vain tietyt asiat, mutta et faktoja. Eihän keskustelussamme ollut kysymys todellakaan nuorista ja kokemattomista ihmisistä. Vaan jo ihan vakiintuneessa parisuhteessa eläneistä aikuisista ihmisistä, jotka olivat eronneet, kuka mistäkin syystä.
Syytökset joita laitoit "puolustuskirjelmääsi" olivat todella lapsellisia, koska kysymyksessä kuitenkin oli jo keski-ikää lähestyvä uusioperhe.
Uskoisin, että yksi syy, miksi uudet puolisot ex-vaimoja niin haukkuvat, on se mies. Tarkoitan tällä sitä, että miehellähän varmasti on hieman negatiivinen kuva entisestä vaimostaan, jos kerran on siitä eronnut. Ja uusi vaimo kuulee mieheltään luonnollisesti hyvinkin värittyneen ja puolueellisen mielipiteen. Uusi vaimo ei siis voi olla täysin puolueeton ja neutraali. Vaikka tietääkin saavansa mieheltään hyvin yksipuolisen kuvan exästä. Ja tottakai suurin osa ihmisistä uskoo puolisonsa puheita, tai ainakin "on miehen puolella" sellaisissa asioissa.
Kyllähän se noinkin saattaa olla, mutta itse kyllä tein nuo päätelmät ihan omien havaintojen perusteella. Kun "häiriöpuhelut" tulivat kuitenkin minun kotiini. Mieheni ei koskaan moittunut exäänsä, ihmetteli vain hänen herännyttä kiinnostustaan parisuhteemme alettua. Ehkä se oli "vanha suola" tai omistuksenhalu enneminkin, joka nosteli päätään toisen onnen edessä.
Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää!
Naurettavan mustasukkaisia existä ovat nämä perheenrikkojat ainakin siinä vaiheessa kun arki koittaa.
Rakastuimme...molemmat avoliitossa, miehellä kaksi lasta. Olimme päättäneet mennä yhteen. Avovaimo käytti lapsia kapulana...isä lähtee ja jättää..jne..
Pelkäsin tilannetta tulevaisuuden suhteen ja aloin epäröimään..suhde loppui..valitettavasti.
Ihan oikein! Hyvä juttu jos vaan exän pokka pitää.
Toi on tosi hyvä kun on saanut oikein kunnon hässäkän aikaiseksi.
On näköjään päässyt tavoitteeseensa!
:-))))
Hei Naikkonen!
Kerroit, että mies oli eroamassa vaimostaan - mistä sen tiedät? Tämähän on se yleisin selitys, minkä toinen nainen tai mies antaa aloittaessaan suhteen varattuun ihmiseen.
Meillä oli hyvä ja onnellinen avioliitto - kaikki osa-alueet toimivat. Mieheni rakastui toiseen, hän kertoi asiasta minulle ja nyt kuukausien kipuilun jälkeen olemme eroamassa. Kumpikin olemme surusta sairaita, lapsemme ja ystävämme surevat. Onnellinen elämämme on raunioina. Tämä toinen nainen, joka on aiheuttanut avioliittomme murenemisen odottaa, että mieheni vapautuisi ja he pääsisivät aloittamaan yhteisen elämän. Sellaiselle perustalle on vaikea rakentaa.
Sanoisin sinulle - sitä niittää, mitä kylvää.
Minutkin on petetty aikoinaan,mutta en minä siitä sitä naikkosta syyttänyt vaan ex- miestäni. Totta kai tuli sellaisia ajatuksia,että "nyt se yyhoo kostaa omat menetyksensä ja pettymyksensä muille".Eniten syytin kyllä exääni.
Pettäjillähän on todellakin tapana keksiä selityksiä tälle uudelle..en usko että kukaan normaalijärkinen nainen sekaantuu aviossa olevaan mieheen,jos olisi saanut mieheltä kuulla että avioliitossa menee hyvin,vai voiko?
Se on kai sitten sitä kostoa jos näin käy..kostoa naisen omista menetyksistä.
Monesti ihmiset kuvittelevat yksipuolisesti,että "kun meidän avioliitto oli niin hyvä..." Musta se on harhaa...ihmiset luulee,että raha ja lapset tuo sen onnen ja autuuden ja siinä sitä ollaan ja pysytään,kun menee "niin hyvin".
Avioliitossa olis hyvä pitää "palavereja" näistä asioista:ilmaista tyytymättömyytensä ja antaa myös toiselle mahdollisuus ilmaista sitä.Yhdessä ponnistella korjausten tekemiseksi ja hoitaa suhdetta.
Siinäpä haastetta kun on työ,lapsia ym.jotka hajottaa parisuhdetta moneen eri suuntaan.
Sitten tulee naikkonen/miekkonen joka hajottaa nämä kulissit. Ihmisten arvot on aivan päälaellaan.Kuvitellaan että liuta harrastuksia ja omien halujen tyydyttäminen tuottavat onnelisuutta.Kaikille se ei riitä.
Kulutushysterian täyttämä yhteiskunta tuottaa sellaisia arvoja,joilla ei pitkälle pötkitä:pinnallisuus ja materialismi aiheuttavat yleensä miehille eniten päänvaivaa - kun naisen mielestä on aivan pakko osallistua kaikkiin mahdollisiin kissanristiäisiin niin mieshän se yleensä on,joka kustantaa ne viulut (jos nainen hoitaa lapsia kotona)...ja niin sitä taas ollaan perheestä erossa kun töissä pitää raataa,että nainen ja lapset saa taas uutta ja muodinmukaista krääsää joulusta juhannukseen jne.
Sitä ei kaikkien miesten pää kestä.
Uskonpa että moni mies ajattelee paljon syvällisemmin kuin nainen - eivät ole turhia pintaliidon perässä kulkijoita.
Toivottavasti pani ajattelemaan - jokaisen meistä.
Tosi rakkautta on kilpailla rakkaudesta hei herää..ja jos miehesi surisi oikeasti eihän sinusta eroaisi.
Ja mistä tiedät et teillä oli onnellinen avioliitto? näköjään miehesi ei kertonut sinulle että on onneton?
Luitko itse ollenkaan kirjoitustasi?
"Mieheni rakastui toiseen...tämä toinen nainen, joka on aiheuttanut avioliittomme murenemisen..."
Eihän toi nyt käy kovin hyvin yksiin.
Mies rakastuu ja nainen hajoittaa hyvintoimivan onnellisen avioliiton.
Syytä itseäsi ja ex-miestäsi, älä muita avioliittosi hajoamisesta.
Joskus on pakko kääntää katse omiin tekosiinsa.
Mullakin on samanlaisia kokemuksia. Mieheni rakastui toiseen naiseen. Heillä oli suhde yli puoli vuotta ennen kuin minä sain tietää asiasta. En minä ole koskaan sitä uutta naista syyttänyt siitä. Hänkin oikeasti rakastui mieheeni, reppana. Mutta se mies oli RONTTI! Hän rakastui toiseen, mutta ei kertonut siitä minulle (kuinkahan rakastunut sitten loppujen lopuksi olikaan?). Hän siis ei halunnut minusta erota, kun ei halunnut minun edes tietävän asiasta. Tälle uudelle naiselle hän oli luvannut maat ja taivaat. Tämä uusi oli kieltäytynyt uudesta työpaikastaankin toisella paikkakunnalla mieheni vuoksi. Mutta häntäkin petettiin. Hänelle tuli yllätyksenä, että minä en tiedä asiasta eikä mies ole hakenut eroa.
No, minä halusin erota, kun sain tietää. Mutta kyllästynyt oli tuo toinenkin nainen, ei ottanut hänkään enään miestäni. Mutta vaikka olisi ottanutkin, en ole tuota naista juuri syytellyt. Käytiin kerran kahvillakin yhdessä. Tervehdin aina, kun näen häntä. Suhtautumiseni häneen on hyvin neutraali, en inhoa enkä pidä. En tunne häntä kohtaan mitään.
Kyllähän totuus on se, että toimivan parisuhteen väliin ei kolmaspyörä pääse, ei millään ilveellä. Usein vaan on niin, ettei toinen osapuoli tiedosta liiton ongelmia. Sitten on helppo kaataa likasanko sen kolmannen niskaan.
Ja kun kaikki me muistettais ylikuumentuneista tunteista huolimatta, että jokainen ihminen ja jokainen ero ovat aivan omanlaisensa. Tietenkin samankaltaisuuksia löytyy, mutta kahta tismalleen samanlaista ei ole!! Toinen kokee suhteensa huonona, toinen hyvänä, yksi kestää ahdistusta pikään, yksi ei ollenkaan, yhdelle rakkaus tärkeintä, toiselle toisarvoista, sama koskee seksiä tai seksitöntä elämää, yksi vain hairahtuu ja pettää, yksi tulisesti rakastuu, yksi uskoo, toinen toivoo, kolmas toimii jne.... Eli yrittäkäämme olla tuomitsematta toisiamme, vaikka erossa olisikin paljon samankaltasuutta kuin omassamme! Yritetään keskustella ja ehkäpä neuvoa toisiamme hyökkäämättä toistemme kimppuun! Omasta kokemuksesta voi kertoa ja väitellä, mutta yleistykset pahasta, suppea näkökanta pahasta.
Etpä taida rakastaa miestäsi ja tyhmää aina kusetetaan. Joten todennäköisesti heillä on vielä suhde päällä...
VOIMIA sinulle ja lapsillesi! Ero on kuin kuolema. Siinä joutuu luopumaan paljosta. Sure surusi rauhassa loppuu, vielä se aurinko sinunkin elämääsi paistaa =)
Juuri noin se on, tismalleen. Elämä on monimutkaista ja välillä tosi vaikeaa. Ei näitä ongelmia olisi, jos kaikki käyttäytyisivät saman ennustettavan kaavan mukaan. Jos onkin itse tehnyt jonkin hyvän ja onnistuneen ratkaisun, voi sama ratkaisu jollekin toiselle olla huono. On järjetöntä yleistää ja antaa kaavamaisia kaikentietäviä neuvoja. Näillä viisailla neuvojilla olisi varmaan loistava tulevaisuus perhetyössä, kun osaavat ratkoa parilla lauseella kaikki ongelmat.
Jokainen, jolla on useampia lapsia, tietää, miten ne mukelot käyttäytyvät erilailla, vaikka ovat saaneet saman kasvatuksen. Ihan vastaavasti tekevät aikuisetkin.
Tuosta pettämisjutusta on jo aikaa. En enään rakastakaan häntä. Me erottiin silloin. Eikä ex-miehelläni ole suhdetta enään silloisen uuden naisen kanssakaan. Sillä naisella on uusi mies. Ja samoin on ex-miehellänikin aivan uusi nainen. Mutta, vaikka ex-mieheni olisikin vielä silloisen toisen naisen kanssa, tuskin sitä naista syyttäisin erostamme, kun en syyttänyt silloinkaan.
Aika rankan vertauksen heitit, kun sanoit, että "ero on kuin kuolema". Näinhän ei kuitenkaan ole, vaan avioerossa se näyttämöltä poistunut puoliso on kuitenkin hengissä vielä eron jälkeen. Kuoleman jälkeen ei puoliso kävele exänä eikä nyksänä kadulla vastaan.
Niin, tarkennukseksi vielä..meillä ei ole suhdetta...tapaamme toisiamme työn merkeissä...En odota, että mies vapautuisi. Jossakin mielessä toivoin, että he olisivat saaneet asiansa kuntoon. Olen pohtinut omaa osuuttani eroon. Tiedän, että pelkästään läsnäolemalla saatoin vaudittaa sitä, mitä oli tulossakin.
Minä haluan itsekin olla jonkin aikaa yksin..tiedän, että jokaisen on käytävä eroprosessinsa läpi...
Kauhea tilanne, tiedän kokemuksesta. Älä turhaan vaivaa päätäsi sillä, että olet aiemmin moralisoinut - tossa tilanteessa on ihan riittämiin murehdittavaa muutenkin.
Olin itse samassa tilanteessa toista vuotta sitten, tosin mies ei ollut mitenkään aktiivisessa erovaiheessa tavatessamme, itse olin jo eronnut aiemmin.
Yksi hyvä vinkki mulla olis: älä missään nimessä muuta heti yhteen tämän juuri eronneen miehen kanssa!
Anna hänen etsiä itselleen oma asunto ja aikaa käydä läpi oma eronsa ennen kuin heittäytyy uuteen suhteeseen. Samalla lapset (ja sinä!)saavat aikaa totutella uuteen elämäntilanteeseen. Ei varmaan ole kiva käydä tapaamassa isää heti eron jälkeen, kun joutuu samalla tapaamaan uuden isän tyttöystävän/avovaimon...
Me asumme edelleen eri asunnoissa, miehen erosta on lähes vuosi ja nyt vasta suunnittelemme yhteenmuuttoa. Suosittelen. Paljon on pöly laskeutunut avioliiton raunioilta kun aikaa on kulunut ilman yhteenmuuttoa.
Ja keskinäinen suhteemme paranee koko ajan!
Hei kuule!
Eikös se ole niin että miehet aina sanoo, että avioliitto on ihan kuollut ja eroa mietitty pitkään. Minulle pommi putosi tasan viikko sitten. Takana 14 vuoden suhde josta puolet naimisissa, lapsia kolme jne. Sitten kävi ilmi miehen suhde itseään hurjasti nuorempaan opiskelijaan. Minun, vaimon elämä romahti - ihan silmänräpäyksessä. Arki on pyöritettävä, lasten synttärit järjestettävä... työt hoidettava ja elämän jatkuttava, ja koko ajan miettii miksi, mitä olen tehnyt väärin, miten mitataan hyvä vaimo ja kunnon perheenäiti. Ei näy kun pelkkää mustaa... koti menee myyntiin, jos erotaan. Enkä halua erota, mutta luottamaan ei pysty.
Tässä vähän vaimon ajauksia...
Usein uskottomuus tulee vaimolle yllätyksenä. Minulle mieheni rakkaus työtoveriinsa oli täydellinen yllätys. Olemme eläneet pitkässä liitossa, jossa on vallinnut keskinäinen kunnioitus, luottamus ja rakkaus. Tietysti suhteessamme oli jotain vikaa, kun näin kävi - vai oliko?
Olen tämän prosessin aikana oppinut, että hyväänkin suhteeseen voi tulla se kolmas osapuoli. Hän ei tule yksin, vaan yhdessä toisen aviopuolison kanssa. Ihmisen tunteet ovat sellaisia, ettei niitä aina voi hallita. Rakastuminen on mahdollista, vaikka eläisitkin onnellisesti avioliitossa. Ihminen voi rakastaa kahtakin naista tai miestä yhtä aikaa.
Tällaisessa tilanteessa ero on raastava. Pettäjän on erottava joko uudesta rakastetusta tai aviopuolisosta - joita kumpaakin rakastaa todella. Valinnan tekeminen on vaikea, pitkä prosessi ja raastaa rikki kaikki kolme: pettäjän, petetyn ja uuden rakkauden. Kävipä miten kävi, sirpaleita pitää koota vuosia. Jatkettaessa yhdessä aviopuolison kanssa, entinen avioliitto on rakennettava kokonaan uudelleen. Mikäli erotaan, uusi liitto rakentuu "juoksuhiekalle", entisen elämän ollessa siinä mukana.
En toivo sinun koskaan joutuvan tällaiseen tilanteeseen!
Mielestäni on outoa mikäli voi olla todella sitä mieltä että,
RAKASTAA puolisoaan ja silti pettää tätä toisen kanssa.
Ei se mitään rakkautta ole!
Se on kykenemättömyyttä/pelkuruutta päästää vanhasta irti ennen kuin uusi on jo aloitettu.
Ikäänkuin elämässä voisi varmistella, että toinen on "koukussa" valmiiksi ennen kuin päästää exästä irti...
Olen täysin samaa mieltä, ei sen avioliiton täydy mikään tosi huono ja epäonnistunut olla, joskus sitä ihminen vain rakastuu vaikka jo rakastaisi yhtä. Tunteet on tunteita eikä nitä ole aina niin helppo hallita. Ikävää vain että kun näin tapahtuu se rikkoo jollain tasolla niin monta elämää pettäjän, petetyn, uuden ihastuksen ja mahdollisesti myös lasten.
Osasit kuvata tilannetta hyvin, olet sen kokenut ja tiedät, että tunneasiat eivät ole niin suoraviivaisa kuin jotkut kuvittelevat. Tosin minusta tuntuu hieman oudolta, että rakastaisi kahta yhtä aikaa, vaan ehkä sekin on mahdollista. Kirjoitin itse tälle palstalle alkuviikosta oman tarinani. Pyöritän itse tuollaista kolmiodraamahelvettiä, en tarkoituksella, mutta siihen olen ajautunut, enkä tahdo päästä irti. En rakasta vaimoani, mutta meillä on yhteinen historia, on paljon yhteistä (koti, lapset, ystävät), vaimo haluaisi jatkaa. Edessäni suuri epävarmuus, valitsen sitten mitä tahansa. Paitsi, että päätän itseni puolesta, päätän myös monen muun ihmisen puolesta (vaimo, toinen nainen, lapset).
Kuvasit hyvin miten avioliitto pitäisi rakentaa uudestaan tai uusi suhde rakentaa "juoksuhiekalle", sen iski toinen naiseni viime viikonloppuna vielä löysemmäksi niin, että olen aivan sekaisin.
N36_1 kirjoitti:
Noinhan sen pitäisi olla, mutta ei elämä mene aina järkevästi ja loogisesti, joskus on helppo tehdä päätöksiä, joskus ei. Tunteitaan ei voi kauheasti ohjailla, jos ne ovat vahvat. On helppo sanoa toisille, "ota järki käteesi", "jätä sellainen luuseri" ....
Sinulla on takanasi ja myös edessäsi kamalat ajat. Et osaa heittää miestäsi ulos, kun kuitenkin rakastat häntä, toivot hänen mielensä muuttuvan. On paljon pyydetty, mutta yritä kuitenkin ymmärtää häntä. Häntä vievät tunteet, hänelläkin on vaikeaa. Hänkin ymmärtänee sinua, koska ei ole tehnyt pikapäätöstä lähteä.
On se aika erikoista rakkautta ja sitoutumista avioliittoon, jos aloittaa sivusuhteen ja niin pettää puolisoaan. Ja mielestäni "hulluutta", jos niin tekee suhteessa missä "kaikki on hyvin ja ollaan onnellisia"
Olen miettinyt, onko petetyksi tulleella jokin puolustusmekanismi shokista selviämiseksi, missä esim. "toinen nainen" nähdään hirviönä joka tuli ja vei ihanan mieheni vastoin hänen tahtoaan. Tämä pohdinta ei liittynyt varsinaisesti sinun kirjoitukseesi.
Tai, ajatellaan ettei ihminen mahda tunteilleen ja vieteilleen mitään ... Kyllä mahtaa! Sen myönnän, että jokaisessa suhteessa tulee hetkiä jolloin "ihastutaan" toiseen, mutta oma valinta on mihin tuo tunne seuraa ja kehittyy.
Olen samaa mieltä siitä, että aikuinen ihminen voi hallita tunteensa. Eihän normaali ihminen mene ja tapa toista, vaikka välillä voisi hillittömästi halutakin. Jos kerta vihan tunteet voi pitää kurissa, miksei siis rakkauden tunteitakin?
Ehkäpä se on sitä, että viha ja rakkaus ovat tunteina hyvin erilaisia. Viha kestää yleensä vain hetken, se on tunnekuohu (mikäli ihminen on "normaali"), mutta rakkaus on voimakkaampi, tai ainakin pitkäkestoisempi. Sitä ilman on vaikea elää, mutta vihaa ilman on jopa helppoa elää. Rakkaus määrittää lähes kaikkea elämässä, viha ei juuri mitään. Vihaa ollaan opittu hallitsemaan jo lapsuudesta lähtien, ainakin sitä opetetaan jo lapsille. Mutta rakkautta ei ole opittu hallitsemaan, ei kukaan opeta. Päinvastoin, rakkautta on opetettu jakamaan ja avoimesti osoittamaan jo lapsesta lähtien. Ja vielä sekin, että joillekin ihmisille rakkaus on tärkeämpää kuin mikään muu, toisille rakkaus on vain yksi elämän osa-alue. Me ihmiset olemme niin rakkauden kuin vihankin edessä hyvinkin erilaisia. Suurelle osalle ihmisistä rakkaus on yhteydessä onneen.
Lähimmäistäänhän kehotetaan rakastamaan, jopa vihamiestäänkin, mutta ei se sitä tarkoita, että kaikkien niiden kanssa, ketä rakastaa, mennään sänkyyn, sellaiset tunteet(himot)on kyllä pystyttävä hallitsemaan.
Tämä on vain petetyn käsitys suhteesta, että kaikki on ollut hyvin.
Puolisoiden tulisi kuunnella ja "tarkkailla" toisiaan kuten autoa konsanaan, että onkohan molemmat suhteen hyvyydestä samaa mieltä.
Kerankin joku kirjoitti täyttä asiaa.
on sanonut ettei viha ole rakkauden vastakohta vaan välinpitämättömyys.
Hei!
Olen valvonut yöt miettien sinua ja lapsianne. Olen ajatellut, mitä itse toivoisin toisen naisen vastaavassa tilanteessa tekevän.
Olen saanut töissä, kotona jne. arvostelua osakseni. Ensin minua on haukuttu erostani ja nyt siitä, että minä olen se, joka on hajottamassa perhettänne.
Minulta on kielletty jutteleminen miehesi kanssa. Minua on neuvottu ottamaan vastuu perheestä. Olen miettinyt, voinko todellakin olla niin itsekäs, onko tämä vain mielihyvän tavoittelua...Luoja tietää, että olen tehnyt kaikkeni sulkeakseni omat tunteeni kaiken ulkopuolelle. Olen miettinyt, olisiko jotain, mitä voisin tehdä palauttaaksesi miehesi järkiinsä. Voisin vältellä häntä, valehdella, että rakastan toista...mistä ihmeestä saisin voimia sulkea omat tunteeni pois ja ajatella teidän hyvinvointianne...
Minä en koskaan kykenisi samaan mihin sinä. Sinä olet erinomainen äiti. Anteeksi, että olen loukannut sinua.
-se toinen nainen-
kun sanoit että "mitä olen tehnyt väärin, miten mitataan hyvä vaimo ja kunnon perheenäiti". Sinä olet varmaa ollut hyvä äiti ja vaimo. Siis, sinä et ole syyllinen siitä että miehesi ihastui tai rakastui. Ei kaikkia voi hallita, erityisesti tunteita. Luottamuus kärsi tietysti, mutta voi yrittää rakentaa uudelleen ( jos mies oli sitten vain ihastunut). Jos päätät eroa tai hän eroa puhu asiasta ystävien ja perheen kanssa.
Minullakin on kaksi pientä lasta ja luultavasti menetän meidän yhteistä taloa :(
Voimat sulle! :)
Mieheni teki äskettäin päätöksen jäädä, ei lähtenyt "luuserin" matkaan (minun mielipiteeni). Päättämätöntä kidustusta kesti kuitenkin liian kauan, ei raukka meinannut osata päättää. Minä rakastan häntä kuitenkin kaikesta huolimatta, vaikkei hän mikään täydellinen ihannemies olekkaan. Enkä minä täydellinen ihannenainen. Kun mieheni ei osannut päättää, tein katkeran pakkopäätökseni joka perustui mielestäni järkeen eikä tunteeseen. Potkaisin hänet pellolle ja hommasin vielä asunnonkin ja kas hän teki heti päätöksen jäädä, sanoi että toinen nainen ei sittenkään ollut hänen "juttunsa". Siis se olikin vain pikkujuttu. Herra siellä TEE PÄÄTÖS!! Ettei vaimon sitä tarvitse tehdä. Meillä on näet tässä paljon muutakin tekemistä.
Bensakäyttöinen auto vaihtoon, kun mittarissa 100tuhatta km. Sama taitaa olla kumppaneiden ja parisuhteiden kohdalla: vaihdetaan, ennen kuin suurempia "remonttitarpeita" ilmenee.. Se on niin vaivattoman helppoa aloittaa aina uudestaan uuden kanssa; hetken voi elää illuusiossa, että tämä onnistuu..
Se on kuule trendikästä, että puolisoa vaihdetaan kuin autoa konsanaan. Kai se on niin tyypillistä tälle ajalle, ettei mikään ole enää pysyvää. Eikä ehkä halutakkaan sen olevan sitä.
Kun ei TUNNU enää miltään toista kohtaa, niin voi toisen laittaa kiertoon ja aloittaa alusta uuden kanssa. Helppoa. Halutaan aina vain lisää ja lisää...."MINÄ ja MUN tunteet on kaiken keskipiste". Annetaan tunteiden viedä ja kun ongelmia tulee lakaistaan ne vain maton alle ja otetaan kaikki alusta uuden kanssa. Rima laskeutuu aina vain alemmaksi ja kierre on valmis.
Miksi ei enää haluta tehdä töitä parisuhteen eteen? Tai jos halutaankin, halutaan se tehdä aina narsistisesti vain omaa etua tavoitellen.
Kysyn vaan että MIHIN TÄMÄ MAAILMA ON MENOSSA?
Ellei autoa huolleta, vaihdeta öljyjä, eikä siitä muutenkaan "välitä" ... koska kuvittelee sen toimivan kuin Singeri "kun on kerran autoksi ruvennut".
Jos sitten alkaa moottori kilkattamaan, ajatellaan ettei se varmaan kummempaa ole, "onhan joka autossa pikkuvikoja". Niin sitten ihmetellään kun moottori leikkaa kiinni, pohja ruosteessa, ja jarrut paskana -- korjaaminen ei enää onnistu niin, että saisi luotettavan ja turvallisen auton.
Kalustosta pidettävä huolta, jo silloin kun ovat uudehkoja.
"Miksi ei enää haluta tehdä töitä parisuhteen eteen? Tai jos halutaankin, halutaan se tehdä aina narsistisesti vain omaa etua tavoitellen. "
Niimpä, miksi se aviomies ei ollut valmis tekemään mitään suhteen eteen, narsistisesti vain tavoitteli omaa etua, joten erohan siitä seuraa...
En tiedä miksi koet särkeväsi jonkun liiton?? Uskon sen menevän rikki ilman sinuakin jos on mennäkseen.Itse olin 5 vuotta sitten ns.toinen nainen,en kuitenkaan vaikuttanut heidän eroonsa mitenkään,ainakin luullakseni.Me vain tapasimme ja rakastuimme avioeroprosessista huolimatta.Mutta sen voin sanoa, ettei teidän elämä tulee olemaan helppoa seuraavaan 3 vuoteen.Anna miehesi surra rauhassa ja käydä eroa lävitse muuten teidän parisuhteenne kärsii!!
Hän eroaa, en voi sille mitään. Olen yrittänyt. Hänen mielestään en voi siihen vaikuttaa millään tavoin..vaikka löytäisikin toisenkin, hän eroaa kuitenkin..
Mutta miten sitten eteenpäin..miten antaa hänen käydä eronsa rauhassa läpi, kun hän koko ajan pommittaa minua viesteillään ja soitoillaan...
No erothan on aina vaikeita ja vaikea unohtaa rakastamaansa ihmistä. Mutta jos on joku jolle soitella ja saada lohdutusta niin kyllä se miestä helpottaa hieman.
Yksin sureminen on varmasti kauheata. Tässäkin tapauksessa on hyvä että sillä miehellä on edes joku sen ajan, kun saavat asiansa vaimon kanssa sovittua. Tietysti vaimosta on kurjaa, jos joku naikkonen siinä pyörii, mutta tuollaisia varanaisia tarvii jotkut miehet herkkänä hetkenä.
Mutta älä sure, olet vain hetken lelu ennenkuin hän pääsee taas jaloilleen, ja unohtaa sinut kuin sua ei olisi ollutkaan.
Jeps,
ensiksi olin todellakin katkera sille kakkoselle, joka pyöritti miestäni pari vuotta ennen eroa ja rikkoi ydinperheemme.
Mutta, nyt kun eksä on prosessimme kuluessa näyttänyt ihan sen todellisen karvansa, en voisi olla kiitollisempi kakkoselle, joka vapautti minut hänestä.
Odotan innokkaasti aikaa, jolloin he muuttavat yhteen ja mies alkaa näyttää ne arkitapansa, joita siedin, koska hän oli lasteni isä.
Olen kiitollinen kakkoselle siitä, että olen viimeinkin päässyt nauttimaan kunnon seksistä. Luulin avioseksimme olevan tyydyttävää, kun ei vertailukohteita ollut, koska olin uskollinen kymmenvuotisen taipaleemme aikana. Nyt, kun olen päässyt eroon hänestä, huomaan, että hänen suorituksensa ja mielikuvituksensa vuoteessa eivät yllä edes keskinkertaisen tasolle.
Joten, ota iisisti. Olen varma, että sinä kuulut hänet luokseen aivan samoin kuin eksäni uo ansaitsee juuri hänet, eikä mitään parempaa...
Etkä ole yhtään katkera... vai?
Kirjoituksestasi kuulsi läpi sanomaton katkeruus sitä pahaa toista naista kohtaan, vaikka yritit naamioida sen vain katkeruudeksi miestäsi kohtaan. Ottaisit itse iisisti.
Minkä takia vaimojen on niin vaikea tajuta sitä asiaa, että he eivät ole ainoita oikeita puolisoja miehelleen, hyviä, hienoja ja moraalisesti korkeampia naisia "toisiin naisiin" verrattuna, että kärsimys ei heitä jalosta entistä paremmiksi vaikka he niin luulevat.
Elämä on mutkikas polku ja paiskaa eteemme monenlaisia tilanteita, joissa sitten yritämme vajavaisine taitoinemme räpiköitä edteenpäin. Ei tässä kukaan ole toistaan kummempi. Lopulta me kaikki olemme aika heikkoja ja erehtyväisiä ja lyön vetoa, että hyveellinenkin aviovaimo voi suotuisissa olosuhteissa itsekin lipsahtaa vääriin sänkyihin (on nähty vierestä).
Loputon kitkeryys pilaa elämän. Anna eksäsi ja tämän uuden puolison olla ja hellitä katkeruudestasi. Mistä tiedät, vaikka seksi heidän välillään olisikin taivaallista? Jos se ei vain sujunut juuri teillä? Sitä sattuu, se ei ole kenenkään syy, se on kemiaa.
Tottakai saa olla myös katkera, se kuuluu suruprosessiin. Olin minäkin ja ajoittain olen vieläkin. Mutta sitä pitää yrittää työstää vähemmälle ja ainakin parhaani mukaan olen sen pyrkinyt lapsilta salaamaan, välillä paremmin ja välillä huonommin.
Olen varmasti osannut olla kotona "se nalkuttava akka", joka on täysi hirviö. Elämäntilanteemme on vain monista eri syistä siihen johtanut. "Puhtaita pulmusia" ei olla kumpikaan ja varmasti liian vähän avioliiton eteen kumpikaan työskennelty...
Mutta ne miehen selitykset: olin kännissä ja minulle tarjottiin, oli kuulemma jo aiemmin ihastunut... Ja kaikki on tietysti ollut minun (humalassa) tai hänen (selvinpäin) syytä,(on siis alkoholisti) ja kaikki lapsille annettujen lupausten rikkomiset... Nämä nostavat edelleen raivon!!!
Mutta ihmettelen edelleen sitä, miten 17-vuotias kotona asuva voi ottaa vastuun 29-vuotiaasta alkoholisoituneesta perheenisästä ja kolmesta alle kouluikäisestä lapsesta, kuten suunnittelivat... =)
katkeruutta,jos huomaa mitä liitosta on puuttunut.
Minäkin koin ahaa elämyksen kun ero tuli ja
sitten löysin yllättäen uuden miehen.
Ei enää krapulassa karjuvaa miestä.
Ei enää seksiä kun miehelle sopii,eikä
kännissä ähläävää miestä, vaan ihanaa seksiä
usein ja riittävästi.
Olen myös kiitollinen,että pääsin eroon
dominoivasta komentelijasta,joka jaksoi
ärjyä lapsille "ootte kakaroita,ette te
mitään tiedä ja suu kiinni" jatkuvasti
ja mollata heitä.
Näin eksäni rakkauden silmin ja hyi olkoon
kun silmäni avautuivat eroprosessin aikana
ja näin todellisen eksäni.
Ystävätkin (myös eksän) kannustivat minua
ja sanoivat ihmetelleensä kuinka kauan jaksan.
Olisin perheen tähden kestänyt helvettiä,mutta
nyt kun asiat on hyvin näen ratkaisun oikeana
ja hyvänä meidän perheelle.
Eksäni on loistava manipuloija ja osaa antaa
itsestään tosi positiivisen kuvan ja osaa
myydä itsensä hyvin.Mutta se arki kun vieraat
poistuvat kylästä ja ollaan oman väen kesken
on ihan toista.
Toivottavasti nykyisensä osaa paremmin pistää
vastaan ja pitää puolensa ja ennen kaikkea
lastensa puolen.Huonot on merkit kun eksäni
polttaa autossa ja kyydissä on nykyisensä
astmainen pikkutyttö,sääliksi käy tyttörukka
joka on syytön tilanteeseen.
Kiitos sinulle "toinen nainen" minulle jäi asunto
ihanat lapset ja uusi onnellinen elämä ihanan
uuden miehen kanssa,ilman sinua eläisin
vieläkin viikonloppujuopon kanssa ja pesisin
virtsaisia lakanoita kun äijä veti itsensä
känniin ja kusi alleen parinakin yönä viikonlopussa.
Elämä on ihanaa,kun ensin erosta selviää!!!!
Olen pahoillani että sotkin elämäsi. En koskaan halunnut antaa sellaista vaikutelmaa että tämä olisi minulle vain leikkiä tai seikkailu. Koska kumpikaan ei pidä paikanssa. Rakastin ja rakastan sinua edelleen. En tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu, mutta ainoat asiat mitä tässä "suhteessa" kadun ovat ne että se loppui ja toisaalta sitä että se alkoi. Sillä jos se ei olisi alkanut voisimme edelleen olla kavereita/ystäviä, eikä minulla ole koskaan ollut yhtä tärkeää ja samalla luotettua ystävää kuin sinä. Sinun seurassasi uskalsin olla oma itseni toimia niinkuin halusin ja kaikki tuntui muutenkin luonnolliselta. Nyt toivotan sinulle elämäsi varrella kaikkea hyvää....
Ja uskon koska niin haluan että niin kauan kuin on elämää on toivoa. Ja sitä kukaan ei voi viedä minulta pois. Myös muistot jäävät. Kiitos!
Et sinä elämääni sotkenut. Anteeksi, että kuvittelen tietäväni, mikä sinulle ja teille on parasta tällä hetkellä. Ensimmäistä kertaa elämässäni minun on pyrittävä hallitsemaan näitä tunteita, osittain itseni, mutta erityisesti teidän vuoksenne. En yritä lunastaa marttyyrin paikkaa, yritän toimia niin kuin tunnen sydämessäni olevan oikein ja mikä voisikaan maailmassa olla tärkeämpää kuin lapset?
En kiellä, etteikö sattuisi. Rakastan sinua paljon, mutta ehkä vielä enemmän rakastan lapsiasi. Uskon, että pitkällä tähtäimellä nautimme enemmän siitä,mitä jätämme tekemättä kuin siitä, mitä voisimme tai haluaisimme tehdä.
Siltä naiselta=)
halusin tai en tai halusit tai et niin minä tavallaan sotkin sinun "hienot" suunnitelmasi. Olen jo nyt vaikuttanut sinun toimiisi enemmän kuin olisi ollut hyväksi. Mutta toisaalta rakastan sinua edelleen ja paljon. Ainoa toivoni on siinä että aika kuluu toisaalta nopeasti ja toisaalta hitaasti... En voi sille mitään mutta tunne itseni aikamoiseksi paskiaiseksi kun ajattelen miten olen hämmentänyt elämääsi. Niinkuin sanoin aion antaa ajankulua ja toivoa parasta.. Mutta onneksi saan olla edes lähelläsi, kuka tietää ehkä siinä käy niinku olemme pelänneet/toivoneet meistä tulee todella hyvät ystävät. Itse toivon oikeasti muuta, mutta elämä on jo näyttänyt ettei se ole reilu. joten ei ole mitään syytä siihn miksi se nyt antaisi kaiken mennä parhain päin. Rakastan sinua edelleen....
Oikeasti minä kyllä luulen, että meistä voi tulla hyvätkin ystävät. Et ole hämmentänyt elämääni, vaikka jollakin tavoin oletkin tullut osaksi elämääni. Jos jomman kumman pitäisi paskiaiseksi itsensä tuntea, niin enköhän se olisi minä. Minun olisi pitänyt/pitäisi ollat tarpeeksi vahva, näkemään asiat pikkuisen pitemmälle. Olen iloinen viimeisimmästä päätöksestäsi. Tunnen sisälläni, että se oli sekä sinun että läheistesi kannalta paras ratkaisu. Toivottavasti itsekin tunnet tehneesi oikein.
Minä olen miettinyt, uskoisitko;). Luulenpa, että yksi tie siihen ystävyyteen/kaveruuteen olisi sen asian ymmärtämisessä, ettei rakastamisessa sinänsä mitään pahaa ole. Rakastathan sinä muitakin kuin minua. Ehkä hieman eri tavoin, mutta rakastat kuitenkin.
Rakastaminen on luonnollista. Rakastamiseen kuuluu asioiden näkeminen vähän laajemmasta perspektiivistä. Minä toivoisin, että pääsisimme sille jollekin syvemmälle tasolle.. tämän fyysisen tarpeen toiselle puolelle.
Luulenpa kuule, että elämä sittenkin on reilumpi kuin mitä osaamme aavistakaan.
...se löytyy pullosta.