Toukokuun alusta pidin lähemmäs puolitoista kuukauden kuivan putken ja laihduin 11 kiloa. Sen jälkeen korkki aukesi ja ruokatottumukset olivat usein darra-aamuille ominaisia. Olin varma, että kaikki kilot oli tullut takaisin ja painan taas 123 kiloa. En kuitenkaan punninut itseäni.
Sitten ostin crosstrainerin ja aloin sotkemaan sillä. Vastan viiden päivän sotkemiseen jälkeen painoin vaa'an mukaan 109 kiloa eli paljon vähemmän kuin odotin. On siis selvää, ettei kaikki 11 kiloa millään voineet tulla takaisin, mutta siltikin ihmettelen miten tuo lukemalla voi olla mahdollinen. Punnitsin kahdella vaa'alla, joten siitäkään se ei voi olla kiinni.
Toki viime viikonloppuna dokasin taas pari päivää ja huomenna sitten punnitus, josta selviää onko jälleen kiloja lähtenyt huolimatta kahden päivän putkesta sunnuntaidarrasta huolimatta.
Onko dokaamisella muuten kovinkin haitallinen vaikutus kuntopohjan nostossa? Ainakin jaksan sotkea crosstrainerilla koko isompia minuutteja suuremmalla vastuksella. Vaikka viikonloppu menee helposti kahden päivän putkeksi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Osin vastasitkin itsellesi: eli kuntoa voi kyllä kasvattaa dokaamisesta huolimatta. Ihan parhaisiin mahdollisiin tuloksiin et pääse, jos ryyppäät joka viikko, mutta ihan riittävän hyviin kuitenkin.
Mutta älä treenaa samana päivänä kuin alat ryyppäämään, koska ryyppääminen sotkee palautumisen ja näin saldo treenistä voi jäädä pakkaselle kunnonkasvun osalta. Laihdutukseenhan se toki toimii aina. Ja krapulassa kova treenaaminen voi aiheuttaa vaikka sydärin. Iisiä poljeskelua varmaan voi tehdä milloin vain.