Oon parikymppinen nuori nainen, mutta oon miettinyt paljon sitä, että kuka mut muka haluaisi? En oo koskaan ikinä seurustellut, en edes ala-asteella saati myöhemmin. En oo koskaan käynyt treffeillä. En käy baareissa, en juo, en polta, en ole koskaan edes harrastanut seksiä. Kyse ei (toivottavasti) ole siitä, ettenkö olisi muiden mielestä ihan nätti ja normaalipainoinen, mukava ja etteikö mulla olis paljon kavereita. En vaan tunnu löytävän ketään. En kyllä edes tutustu uusiin ihmisiin missään, mutta missä muualla niihin vois tutustua kuin baareissa?
Ongelma tässä parisuhteettomuudessa on mulle varmaan se, että kaipaan läheisyyttä ja haluisin kovasti, että joku rakastais mua. En halua sitä mitenkään epätoivoisesti, mutta kaipaan sitä silti. Ja mua mietityttää myös se, että kun mulla on seksuaalinen hyväksikäyttö "tausta", ei kuitenkaan seksiä, niin oon todella estynyt oman seksuaalisuuteni kanssa. Pystyisin kyllä pussailemaan, mutta en missään nimessä harrastamaan seksiä. Kuka tälläisen muka haluaisi?
Vaikka muut luonteenpiirteet ovatkin "kunnossa", niin oon todella epäitsevarma. Ei mitenkään erityisen viehättävää... En hyväksy omaa kehoani ja vihaan itseäni. Mulla on myös diagnooseja mielenterveyden puolelta, en ole mitenkään hullu, mutta masentunut. Olen myös nuorempana viillellyt, ja arvet näkyvät edelleen. Toisaalta en yhtään ihmettele, ettei kukaan ole kiinnostunut musta, mut epäilen että oonko mä ihan tosissaan niin kauhea, etten kelpaa kellekkään?
Ongelma tässä parisuhteettomuudessa on mulle varmaan se, että kaipaan läheisyyttä ja haluisin kovasti, että joku rakastais mua. En halua sitä mitenkään epätoivoisesti, mutta kaipaan sitä silti. Ja mua mietityttää myös se, että kun mulla on seksuaalinen hyväksikäyttö "tausta", ei kuitenkaan seksiä, niin oon todella estynyt oman seksuaalisuuteni kanssa. Pystyisin kyllä pussailemaan, mutta en missään nimessä harrastamaan seksiä. Kuka tälläisen muka haluaisi?
Vaikka muut luonteenpiirteet ovatkin "kunnossa", niin oon todella epäitsevarma. Ei mitenkään erityisen viehättävää... En hyväksy omaa kehoani ja vihaan itseäni. Mulla on myös diagnooseja mielenterveyden puolelta, en ole mitenkään hullu, mutta masentunut. Olen myös nuorempana viillellyt, ja arvet näkyvät edelleen. Toisaalta en yhtään ihmettele, ettei kukaan ole kiinnostunut musta, mut epäilen että oonko mä ihan tosissaan niin kauhea, etten kelpaa kellekkään?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kyllä monikin sinut haluaa ja pakottaa sut seksiin. Se en vaan ole minä koska olen liian ruma eikä naiset huoli minua. Naiset löytää aina sen urpoimman miehen joiden kanssa seurustella.
En oikein tiedä mitä vastata.... Surullista että susta tuntuu tolta, jotenki ymmärrän tunteen.
Ei ole epäilystäkään siitä, ettet kelpaisi kenellekkään, kysymys on vain siitä, että oletko sinä kiinnostunut niistä miehistä, jotka olisivat sinusta kiinnostuneet, lisäksi olisi vielä paljon suurempi joukko miehiä, jotka kiinnostuisivat sinusta, mikäli pääsisivät tutustumaan sinuun. Eli ei kannata vetäytyä eristykseen ja pois sellaisita paikoista, jossa voi tutustua uusiin ihmisiin.
Niin kai, säkin oot ihan oikeessa. Jotenki ahdistaa vaan ajatus siitä, että kukaan ei kuitenkaan kiinnostuis musta. Yksin en uskaltais lähteä minnekkään, mut jos lähtisin jonkun kaverin kanssa niin pelkään että kaikki olis enemmän kiinnostuneita mun kaverista kuin musta. On vaan niin vaikee tutustua ihmisiin, etenkin no miehiin, koska ensimmäinen ajatus JOKAISESTA on, että tekeekö toikin mulle pahaa.
Tuossa alempana sanoit olevasi rakastunut yhteen mieheen, mutta pelkäät mitä siitä tulee, vai tuleeko mitään. Minusta se on hyvä merkki jo sinänsä, Sinun kannattaisi yrittää edetä varovasti ja katsoa mihin se johtaa. Sinun tilanteesi on herkkä huonoista kokemuksistsi johtuen, joten jos kaveri on liian malttamaton, eikä hänellä riitä kantti hitaaseen etenemiseen, ei sille mitään voi. Olet vielä hyvin nuori joten sinulla on vielä paljon aikaa sopivan kaverin kohtaamiseen, siis katse eteenpäin, kyllä se oikea vielä eteen tulee.
On miehiä jotka karsastaa sua tuon seksuaalisen pahoinpitelyn takia. Sitten on miehiä jotka yrittää rakastamalla korjata sut ehjäksi, ehkä seksinkin kautta. Ja sitten taas on niitä miehiä jotka hyväksyy sun ongelmat ja yrittää tukea sinua, että pystyisit olemaan täysipainoisesti sen miehen kanssa arjessa ja rakastaa tätä. Ja kaikkea miehiä näiden väliltä jos ollaan oikein realistisia.
Jos tuntuu, että et pääse ongelmien kanssa eteenpäin niin hakeudu terapiaan.
Oot varmasti ihan oikeessa! Kyl miehiä löytyy joka lähtöön. En mä koskaan avoimesti puhu todellakaan mun taustasta, mut kyllä sen viimestään jossain vaiheessa huomaa mun käytöksestä, että oon jotenkin "outo".
Mä itseasiassa käyn terapiassa, mut en oo uskaltautunut puhumaan siellä ihan tästä aiheesta. Jotenki siks kirjotinkin tänne, koska helpompi olla anonyymi kuin puhua jollekkin kasvotusten.
Hei cinderella! Olen sinua vanhempi nainen. Mulla on myös taustalla eräs asia, joka sai minut tuntemaan itseni epäonnistuneeksi ja estyneeksi. Hakeuduin yksityiselle psykologille, mutta se "terapia" osoittautui pannukakuksi. En osannut puhua siellä eikä psykologi mitenkään minua rohkaissut. Lopetin sen ja hakeuduin tämän alueen mielisairaalan alaiseen psykiatrian poliklinikkaan lähelle asuinpaikkakuntaani. Nyt olen uskaltanut avoimesti puhua. Ajattelin, että minun on tehtävä tämä itseni tähden. Aluksi tuntui vaikealta, mutta tiesin, että muuten asia pysyy hirvittävänä peikkona pilaamassa elämääni. Kerta kerralta asian merkitys väheni ja nykyisin olen sinut asian kanssa. Siksi neuvon sinua. Puhu. Juuri ko. asiasta. Terapeutit ovat nähneet ja kuulleet kaikenlaista. Anna omallesi mahdollisuus auttaa sinua!
Tiedän, että terapeutit on nähneet ja kuulleet kaikenlaista, ja tuskin mun tarina olis edes pahimmasta päästä, mut mulle se häpeän määrä on niin valtava, etten tiedä miten pystyisin kehenkään luottamaan niin paljon, että uskaltaisin puhua...
Hei
Nyt kannattaa pysähtyä. Mietippä ja puntaroippa tarkkaan oletko lespo. Siinä ei ole mitään hävettävää jos olet, vaan sitten osaat ottaa asian jo huumorillakin.
En ole lesbo. Oon kyllä miettinyt asiaa, että entä jos olisin, mutta en oo. En mä kokiskaan sitä mitenkään hävettävänä jos olisin. Mutta oon miettinyt sitäkin, että en pystyis seksiin edes naisen kanssa, en kenenkään kanssa.
Meidän ikäluokassa KUKAAN ei seurustellut vielä ala-asteikäisenä, ylä-asteellakin aika harva. Ja olen sinua 4 v vanhempi vaan. Löysin ensimmäisen kullan juuri parikymppisenä. Tietääkseni joillain menee vielä sitäkin kauemmin, mutta sitten kun se oikea herra astuu kuvioihin, hän mitä luultavimmin on vain imarreltu siitä kun saa olla ensimmäisesi, etkä ole ollut mikään kevytkenkäinen jakorasia. Sen herra oikean voi tavata vaikka mistä. Harrastuksista, netistä, kaupasta, kadulta ymym.
Mun kavereista osa jopa seurusteli, silleen leikisti :D Mut en mä, kukaan ei edes sillon ollu muhun ihastunut, ei ainakaan mun korviin oo kantautunut. Ehkä mullakin on sitte jotain toivoa, jos säkin löysit ekan miehen vasta tämän ikäsenä. Ongelma on vaan se, etten oikein harrasta muuta kuin tanssia jossa käy pelkkiä naisia. Ja tuntuu pelottavalta tutustua ihmisiin netissä...
Kukaan ei pysty sinua rakastamaan ja hyväksymään, ennen kuin itse rakastat ja hyväksyt itsesi.
Tiedän... En vaan tiedä koska sellanen ihme tapahtuisi, että itseni hyväksyisin.
"oonko mä ihan tosissaan niin kauhea, etten kelpaa kellekkään?"
Oletko rakastunut? Kenelle haluat kelvata?
Ensinhän pitää rakastua ja vasta sitten miettiä, kelpaako. Jos ei rakastu, ei tarvitse kelvata kuin omalle itselleen.
Ei kukaan halua vakavaan suhteeseen kanssasi, jos haluat vain kenet tahansa kelpuuttamaan sinut. Pitää mennä hullaantuminen edellä eikä itsesäälisenä.
Haha olen mä vähän rakastunut yhteen mieheen. Mutta kun pelkään et mitä siitäkin tulis!!
En tiedä kelpaanko mä sille, sitä mä mietinkin. Mulla on ollu sitä kohtaan tunteita kohta vuoden ajan, mutta mutta tää juttu ei oo edennyt minnekkään koko aikana oikeestaan, koska mä oon "tällänen" estynyt ihminen.
No, kysymyshän on sitten ihan toinen: vastaako ihastuksen kohde tunteisiin? Kaikki rakastuminen ei tietenkään ole molemminpuolista, mikä särkee sydämen.
Mene tuonne toiselle palstalle ("Miten mies isketään?"). Tällainen murehtiminen ei ilahduta ketään.
Mikään ei ole taattua, mutta jos ihastuksen kohde ei ole varattu, toivoa on. Älä kuitenkaan jää kiinni varattuun.
Valitettavaa on ,ettei parisuhde ilmesty elämään "pakonomaisesti" etsimällä. Olen aivan varma siitä, että kun lopetat etsimästä löydät varmasti itsellesi oikean ihmisen. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei kukaan sinua kotoa tule hakemaan. Lähde ulos ! Tee asioita josta pidät, liiku ihmisten ilmoilla ja yritä tutustua uusiin ihmisiin. Uudet ihmiset tuovat myös uusia mahdollisuuksia.
Tärkeää on, että opit kunnioittamaan itseäsi ja arvostamaan itseäsi. Itsevarmuus omasta itsestään, auttaa sinua menemään elämässä eteenpäin.
En tiedä oletko käyttäny vielä alkoholia, mutta neuvoisin välttämään sitä. Seurustelin aikoinaan suunnilleen saman taustan omaavan naisen kanssa, joka selvänä oli ihan OK, mutta kännissä hänestä tuli väkivaltainen.
Sust kiinnostutaan jos kiinnostut muista ja haluat tutustua. Ei naisilla ole ongelmia löytäää miestä kun olet nätti ja vielä normipainoinen
Minusta ei kiinnostu kukaan. Olen liian ällöttävä ihminen että kelpaisin edes kaveriksi naiselle.