Pitääkö kirjoitus ymmärtää siten, että kirjoittaja on ymmärrystä vailla oleva ihminen, jolla pahoja pakkomielteitä ja traumoja, sekä puute todellisuudentajusta tykkänään. Lisäksi nähtävästi näkee pikku-ukkoja, joille uhittelee.
En ole nähnyt tappouhkauksia, enkä muitakaan uhkauksia. Mutta mikäli niitä olisi, niin himppasen terveyttä ja poistuisin sivustolta, joka ei vastaa maailmankatsomustani.
Kannattaako laittaa jo ylläpidolle tietoa ko. tapauksesta?
Netpunk
10.8.2014 15:10
Vapaus uskoa
Kyllähän tuo minuakin koskee. On vain niin, ettei uskonnolliset mielipiteet (ei edes kristilliset) ole immuuneja kritiikille
Aika Matlock saa olla jos kirjoituksistani kehittää minulle syytteen. Siinä samalla menee palstan omistaja(Aller) ja palstan moderaattori syytettyjen penkille.
Koska te uskovaiset olette niin herkkähipiäsiä, ehdotan, että teet minusta rikosilmoituksen. Samalla minä tutkitutan tapuksen, jossa palstan kiintiöidiootti lateli minulle tappouhkauksia.
Ja sitten kiihotusta kansanryhmää vastaan: Kristityt ovat pari tuhatta vuotta olleet yhteiskuntien syöpäkasvaimia. Onneksi heistä ollaan pääsemässä eroon luonnollisen poistuman kautta ja käännytystyön epäonnistumisen takia.
P.S. Et vieläkään psyty vaientamaan minua!
Anteeksi, mutta mitä tarkoittaa?
16
189
Vastaukset
- Ohoh
Mikä motiivina? Kova on viha sisuksissa.
_______________________________
'Kristityt ovat pari tuhatta vuotta olleet yhteiskuntien syöpäkasvaimia. Onneksi heistä ollaan pääsemässä eroon luonnollisen poistuman kautta ja käännytystyön epäonnistumisen takia.
P.S. Et vieläkään psyty vaientamaan minua!'- Netpunk
You wish!
- Netpunk
Anti-teismiä tulee kannattaa, jotta ihmiskunnalla olisi prempi tulevaisuus.
- Hae apua itsellesi
Tuntuuko sinusta, että Raamatullinen ja profetallinen keskustelu tuli käydä sinun vihakirjoitustesi ehdoilla?
Kuinka tulet noin suuren vihan kanssa toimeen itsesi kanssa. Toisten kanssa et tule toimeen lainkaan ja silti purat vihaasi uskoviin, jotka kirjoittavat Raamatun ja sääntöjenmukaisesti?
Kirjoitat:
'Kristityt ovat pari tuhatta vuotta olleet yhteiskuntien syöpäkasvaimia. Onneksi heistä ollaan pääsemässä eroon luonnollisen poistuman kautta ja käännytystyön epäonnistumisen takia.
P.S. Et vieläkään psyty vaientamaan minua!'
Ymmärrätkö nyt, että asenteellasi ei voi kirjoitella raamatullisella, profetallisella ja uskovien palstoilla. On niin patoutunutta vihaa kohderyhmää kohtaan, että sen purkamiseen tarvitset ammattiapua. Olen hoitaja ammatiltani.
Vertaistukea saat täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/2795 - Älä sanele
Ei tule kannattaa muuta kuin Jeesusta Kristusta ja raamattua. Siihen meillä uskovilla on vapaus tälläkin palstalla. Riippumatta sinun sairauksistasi, patoutumistasi ja vihastasi kristittyjä kohtaan, tietenkin.
- Älä sanele
Älä sanele kirjoitti:
Ei tule kannattaa muuta kuin Jeesusta Kristusta ja raamattua. Siihen meillä uskovilla on vapaus tälläkin palstalla. Riippumatta sinun sairauksistasi, patoutumistasi ja vihastasi kristittyjä kohtaan, tietenkin.
Älä sanele = nim. netpunkille tarkoitettu viesti.
- vnv8y5b6
uusi.luomus kirjoitti:
Miksi olisi parempi tulevaisuus?
Mielikuvitusolentojen palvonnasta on koitunut monenlaista haittaa. Pärjäisimme paremmin, jos olisi noiden haittojen verran vähemmän ongelmia käsiteltävänä.
- 234rtg
"Kannattaako laittaa jo ylläpidolle tietoa ko. tapauksesta?"
Ei kannata. Tee vain heti rikosilmoitus. Niiden kymmenien täällä jo luvattujen atkoksi. Kyllä paikallinen poliisi on tyytyväinen sinuun kun marssit sinne oikomaan näitä suuuuuuuria vääryyksiä. - 234rtg
Onko sinullakin patoutunutta vihaa kristittyjä kohtaan. Ei ole poliisiasia, vaan psykiatrin vastaanotolle. Mennään yhdessä, Netpunk.
Kirjoitat:
Aika Matlock saa olla jos kirjoituksistani kehittää minulle syytteen. Siinä samalla menee palstan omistaja(Aller) ja palstan moderaattori syytettyjen penkille.
Koska te uskovaiset olette niin herkkähipiäsiä, ehdotan, että teet minusta rikosilmoituksen. Samalla minä tutkitutan tapuksen, jossa palstan kiintiöidiootti lateli minulle tappouhkauksia.
Ja sitten kiihotusta kansanryhmää vastaan: Kristityt ovat pari tuhatta vuotta olleet yhteiskuntien syöpäkasvaimia. Onneksi heistä ollaan pääsemässä eroon luonnollisen poistuman kautta ja käännytystyön epäonnistumisen takia.
P.S. Et vieläkään psyty vaientamaan minua!
234rtg
Tässä minun patoutumani.
'Ei kannata. Tee vain heti rikosilmoitus. Niiden kymmenien täällä jo luvattujen atkoksi. Kyllä paikallinen poliisi on tyytyväinen sinuun kun marssit sinne oikomaan näitä suuuuuuuria vääryyksiä.'
Multinikkeilyäkin harrastan.
23rft, 245rtf, 24rtfgb, 234rfg, 2345rtfg, 2rfgh ,2rtfg
,23rft, 245rtf, 24rtfgb, 234rfg, 2345rtfg, 2rfgh,23erfgv,234 rtfg,23rfhg , 2354rtfg.23rffg,234erdf,erttkl,234trg,23esfd,23rfgb,23erdf,234wertfg
234trggb,234rfd,23r4tfg,234erf,23wrefv,123erf,234rtgbn,,234rtgbn,23rfgvb23fghf,
23rfgbh, 23rtfgb,234rtgtg,1234rtfg - Netpunk
Hoitaja menee sinne hoitoon ihan itse uskonnon saastuttaman koppansa kanssa.
- Et tosin ymmärrä
Uskonto ei ole kiellettyä, mutta vihakirjoitukset ovat.
Nimimerkki Netpunk ja moni muukin on Jumalan puhuttelussa. Älkää hämääntykö negatiivisista viesteistä. Usein juuri ne kaikkein kiivaimmat vastaväittäjät ja suoranaiset "häirikötkin" ovat todellisuudessa Jumalaa etsiviä ihmisiä.
Koitetaan suhtautua heihin ystävällisesti ja kaikella rakkaudella.uusi.luomus sanoi :
Nimimerkki Netpunk ja moni muukin on Jumalan puhuttelussa.
___________
Suurin osa meistä uskovista on lähtöisin ateistisista ympyröistä eikä meidän
pidä olla liian herkkähipiäisiä vaan keskustella rauhallisesti asioista jos
sattuu huvittamaan.
Eli puhuttelussa ovat.
- Väärin
Silleenkö luulet?
- ---
Käy ulkona välillä. Ei tuo ole enää tervettä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018044- 564922
- 244577
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni274490Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv364300Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h594170- 623773
- 423425
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on342696- 452419