Olin vahingossa, täydellisen tahattomasti ja kiireessä varannut tälle päivälle osittain päällekäisesti kaksi hoitoa 10-11 ja 10:30-11:45. Huomasin kyseisen asian vasta eilen sunnuntaina 10.8.2014 enkä näin ollen voinut olla asiasta yhteydessä hoitolaan. Tänä aamuna saavuin hyvissä ajoin paikalle, pahoitellen suuresti inhimillistä erehdystäni. Sain vastaan toiselta hoitajista tympeän katseen, tiuskimista siitä, että häneltä tai toiselta hoitajalta menee nyt palkka sivu suun, äksyilyä ja tivaamista, että miksi en tarkastanut varaustietojani aikaisemmin ja yleisesti erittäin epämiellyttävää käytöstä. Sanoin itse jo heti kättelyssä, että voin vaikka maksaa kummastakin hoidosta vaikka toinen ehdittäisiin tehdä vain osittain tai ei ollenkaan. Hoitajan käytös oli niin inhottavaa, että päätin lopulta maksaa kummankin hoidon täyden hinnan ja käydä vain ensimmäisessä hoidossa, enkä varata toiselle hoidolle ollenkaan uutta aikaa. Voin perustellusti sanoa, että tämä oli huonointa asiakaspalvelua, mitä olen ikinä saanut.
Kauneuskeskus Fenix, Espoo - Huonoja kokemuksia
9
10406
Vastaukset
- sisäinenkauneus
Ikävää..Itse olisin kääntynyt kannoillani ja jättänyt väliin..Esimiehelle vain valituskirjelmää,jos sellainen löytyy..
- Älkää menkö Fenixiin
Itsekin olen saanut Matinkylän Fenixistä aivan kamalaa palvelua! Vaalea vanhempi nainen, lieneekö paikan omistaja käyttäytyi tylysti ja välinpitämättömästi minua kohtaan, kun kävin liikkeessä. Meinasin ostaa tyttärelleni lahjakortin, mutta jäi kyllä ostamatta. Luulisi että uusiin asiakkaisiin panostettaisiin tuollaisissa paikoissa vähän enemmän!
Myöhemmin kuulin myös työkaveriltani samantyylisiä kokemuksia kyseisestä paikasta. Hän oli käynyt ripsien pidennyksissä ja sekä palvelu että lopputulos oli suuria pettymyksiä.
En voi suositella kenellekään! - Anne-Maribell
En suosittele!
- Raidat123
Kävin kyseisessä kauneushoitolassa kampaajalla ottamassa raidat ja en myöskään voi suositella sillä lopputuloksesta tuskin huomaa minun käyneen kampaajalla. Ja varta vasten sanoin haluavani selkeän muutoksen. Kampaaja oli kyllä muuten mukava mutta lopputulos ei ollut tyydyttävä.
- Veronika123
En suosittele! Tälläisen manikyyrin sain Minnalta (hänen mielestä se oli ihan täydellinen). Kuva on otettu heti manikyyrin jälkeen.
http://cdn1.savepice.ru/uploads/2017/8/15/1030b237126904103b57f589ce527092-full.jpg - Mörri17
En voi suositella myöskään. Olin varannut täydellisen kasvohoidon johon ajanvarauskalenterin mukaan on varattu aikaa 1h 15min. Minulle tehtiin muu hoito ja hoidon aikana vallitsi kiireen ilmapiiri, hoidon tekijä ei ollut kiinnostunut keskustelemaan kanssani oma-alotteisesti eikä kuvannut hoidon eri vaiheita riittävästi niitä tehdessään. Hoito oli pikaisesti tehty ja olin ulkona Fenixistä 30min hoidon alkamisen jälkeen. Olen käynyt neljässä muussa kauneushoitolassa tätä ennen ja olen aina saanut asianmukaista palvelua.
- Anonyymi
Komppaan edellisiä, ei mitään hyvää sanottavaa Fenixistä. Olen saanut paikasta kahtena eri kertana erittäin tympeän oloista palvelua. Samoin eräs ystäväni. Tästä on jo jonkun aikaa, mutta Matinkylässä vaaleahiuksinen vanhempi nainen, (oletan myös että omistaja?) palveli minua tympeän oloisesti, ei-oma-aloitteisesti, ja minulle ei tullut yhtään tervetullut olo koko hoitolaan. Jätin lahjakortin ostamatta. Kauniaisissa olen aikaisemmin saanut huonon palvelun lisäksi yhden huonoimmista kasvohoidoistani. Ei enää tänne.
- Anonyymi
Minulla on myös huono kokemus tästä hoitolasta. Jalkahoito varpaiden geelilakkauksella maksoi 110 eur ja siltikään lopputulos ei ollut hyvä. Muun muassa kynsinauhat jätettiin hoitamatta, eli lakka asettui kynnelle epäsiististi. Minusta hinta-laatusuhde ei ollut kohdallaan :( Kosmetologi oli kyllä mukava ja puhelias.
- Anonyymi
Samankaltainen kokemus heidän Kampin toimipisteessä, siellä ainakin ilmapiiri vaikuttaa olevan todella huono ja hoitolan ja varsinkin hoitojen taso tuntuu laskeneen todella paljon viimeisen muutaman vuoden aikana. En ole eläissäni saanut huonompaa ja töykeämpää palvelua mitä sain kyseisen Kampin hoitolan ”asiakaspalveluvastaavalta”. Onneksi Helsingissä löytyy monia muita paljon laadukkaampia hoitoloita joissa asiakasta palvellaan kunnioittavasti ja ystävällisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1172625
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551148- 861094
- 81054
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63923- 30896
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41832Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37799