Aloitin kolme viikkoa sitten uudessa työpaikassa pitkän työttömyysajan jälkeen.
Paikkana työpaikkani on ollut ihan mukava, ja työkaveritkin ovat olleet ihan ok.
Ongelmanani on erittäin hankala pomo. Välillä huutaa/kiroaa/v****ilee ja kuittailee. Jopa sellaisista asioista saan sanomista, mitä en ole itse aiheuttanut taikka en ole asiaan voinut vaikuttaa. Toki muutamia asioita olen unohdellut, en ole ollut tarpeeksi nopea yms. Mutta onko tämä silti ihan normaalia?
Tuntuu ettei minua arvosteta, nykyään pitää ilmeisesti olla jonkinlainen superihminen joka osaa heti kaiken ja jolla on asiat hanskassa ensimmäisestä työpäivästä lähtien. Tunnen kokevani vääryyttä joka ikinen työpäivä. Hammasta purren olen yrittänyt ottaa hänen kiukkuilunsa vastaan, mutta on minullakin rajani. Vastaan sanomisessa ei varmana muutenkaan olisi mitään järkeä, luulen että pomoni ei osaisi suhtautua asiaan ja olisi vaan entistä ilkeämpi jatkossa.
Muita työntekijöitä kohtaa pomoni onkin huomattavasti kiltimpi, ja minullekkin hän suo mukavampaa puoltaan jos vaan sattuu olemaan ns. "hyvä päivä".
Hauskinta tässä on, että pomoni on myöskin samalla koko paikan yrittäjä/omistaja, joten ketään ylempää henkilöä ei ole kenelle voisin asiasta puhua.
Onko kellään ollut mitään vastaavaa? Miten selvisitte?
Arvaamaton ja vaikea pomo.
10
2237
Vastaukset
- been there
On ollut vastaava!
Selvisin sairasloman kautta --> irtisanoutuminen.
Kyseessä myös firman omistaja.
Voisihan tuosta valittaa liittoon: työntekijän epäasiallinen kohtelu.
Itse en jaksanut alkaa paskaa pöyhimään. - don't give up yet
Kolme viikkoa on vielä lyhyt aika, olet koeajalla ja mahdollisesti pomosi vaan kokeilee paineen- / stressinsietokykyäsi.
Koeta pärjäillä koeajan loppuun ainakin ja tee mahdollisimman hyvää työtä. Luulen että kun koeajan päätteeksi tulet palkatuksi vakituiseksi ja irtisanominen on vaikeampaa sekä sullakin on varaa sanoa vähän enemmän ja ainakin valittaa epäasiallisesta käytöksestä, pomosi asennekin muuttuu normaalimmaksi. - J_T_T_
Riippuu tietty myös vähän siitä miten pomo "meuhkaa".
Vanhassa duunissani ensivaikutelma esimiehestä oli vähän sama. Vähän narsistinen, jatkuvasti äänessä ja keskipisteenä oleminen oli hänen arkipäivää. Vittuileva ja napakka palautteen antaja hommiin. Aika kului ja pääsin porukkaan sisälle ja samalla huomasin, että vaikka pomo onkin tuommoinen ihme "kusipää piikittelijä" oli hän samalla reilu kaikille ja oikeasti osasi hommansa todella hyvin. Kesti vain aikansa päästä siihen henkilökemiaan sisälle ja olla ottamasta itseensä.
Tietty jos pomosi on vain kiukutteleva paskiainen niin eipä semmoista kyllä kukaan katso. - näintoimitaan
Sano sille takaisin. Kyllä pomoillekkin voi ärähtää jos aihetta on. Ei ne pomot mitään ylijumalia ole keitä pitää kiltisti kuunnella jos aiheettomasti kettuilevat.
- Väsynyt Duunari
Kiitos asiallisista vastauksista!
Tuosta pomolle ärähtämisestä: eräs kanssatyöskentelijä ei pystynyt tässä taannoin
pitämään suutaan suokeana, vaan oli ruvennut huutamaan samalla mitalla takaisin. Tulos: pomo käski työntekijää painumaan kotiinsa. Näin nätisti sanottuna siis. Onneksi en itse kokeillut tuota taktiikaa.
Olen tässä myös miettinyt että ottaisin yhteyttä liittooni, mutta sen jälkeen tuskin on enään töihin asiaa... Yhtenä päivänä kysyin pomoltani että voitaisiinko hieman jutella. Ajattelin suoraan kysyä että missä mättää jne. Mutta aikaa ei häneltä löytynyt, kuulemma huomenna olisi sitten aikaa. Katsotaan, miten käy,- juupajaapa1
Ei mua kiinnosta se että käskeekö pomo mut kotio jos sille takaisin aiheesta sanon. Sitten menen mielelläni kotio ja etsin muita töitä. Helppoa.
- ----
Minullakin samanlainen pomo. Välillä tuntuu oikein etsimällä etsivän tekosyitä kiukutteluun, jotta saa purkaa stressiään muihin.
Vuosia hänen kanssaan töitä tehneenä olen ehtinyt kokeilla monet strategiat kiukuttelun koittaessa: myötätuntoinen kuuntelu, vastaansanominen, poislähteminen, huumori. Joku on uskaltanut yrittää asiasta keskustellakin hänen kanssaan.
Toistaisesi helpoimmalla kiukunpuuskista on päässyt, kun kuuntelee hiljaa mitä pomolla on sanottavaa. Ei kannata puolustella, väittää vastaan tai kysyä mitään, sillä ne vain pidentävät tilannetta. Tämä toimii silloin kun kiukun kohde on jotain yleisluontoisempaa. Jos kiukuttelu kohdistuu itseen, silloin saa mielestäni puolustautua. Paras olisi tietysti jos pystyy itse pysymään rauhallisena. Tämä ei kuitenkaan aina onnistu. Jos pomo käyttäytyy asiattomasti, niin mielestäni työntekijänkään ei ole pakko olla asiallinen. Jos mitta tulee täyteen, niin pomolle voi ärähtää tai lähteä huoneesta.
Jos on rohkeutta ja asennetta, niin kiuuttelun alkaessa voi kokeilla huumoriakin. Tämä voi kuitenkin olla riskialtista ja kannattaakin olla varma itsestään jos tähän turvautuu. Hyvällä tuurilla pomo yhtyy huumoriin tai vähintään ymmärtää, miten tyhmästi on käyttäytynyt ja parantaa käytöstään. Huonolla tuurilla pomo ajattelee, että halvennat häntä ja suuttuu entistä enemmän. Eli tämän suhteen on oltava todella varovainen ja se vaatinee taitoa (joka suureksi harmikseni minulta puuttuu).
Keskustelu pomon kanssa asiasta on myös mielestäni melkoisen riskialtista, enkä suosittele ainakaan kovin uuden työntekijän siihen alkavan, ellei ole valmis ottamaan riskin. Ainakin ensin kannattaa tutustua kunnolla muihin työntekijöihin ja vaivihkaa selvittää, mitä mieltä he ovat asiasta. Jos on rohkea, niin tietysti keskustelu voi olla hyväksikin. Ihmiset eivät kuitenkaan yleensä pidä siitä, että joku muu huomauttaa jostain epämiellyttävästä ominaisuudestaan heille, joten kannattaa miettiä tarkoin mitä tekee. Minun työpaikassani asiasta kertominen kyseiselle pomolle on ollut tuloksetonta. Kaikki tietävät tilanteen, mutta asia ei juurikaan muutu.
Joku varmaan ihmettelee, miksi työskentelen tuollaisessa työpaikassa. No, minäkin ihmettelen sitä välillä. Olen kuitenkin todennut että ns.täydellistä työpaikkaa tuskin onkaan tai ainakin sellaisen löytäminen on äärimmäisen vaikeaa. Jokaisessa paikassa on omat ongelmansa. Jos vaihtaisin työpaikkaa, en tiedä mitkä ongelmat (kenties pahemmat) siellä odottaisivat. Toisaalta aikaa myöten olen kai tavallaan tottunutkin tilanteeseen. Epäkohdat ja huonot päivät eivät ole koskaan helppoja. Aika kuluu kuitenkin nopeasti ja tulee uusi ja kenties vähän parempi päivä.
Tiedän myös, että pomonikin on vain ihminen. Hänellä on omat huonot piirteensä, niin kuin minulla on omani. Ei tämä tieto tee epäasiallista käytöstä yhtään hyväksyttävämmäksi tai siedettävämmäksi. Ehkä se kuitenkin jotenkin auttaa jatkamaan kaikesta huolimatta.
Tsemppiä kaikille, koittakaa jaksaa - vnfgiddd
Pelkäsin omaa entistä esimiestäni. Koskaan ei voinut tietää, millä päällä hän oli. Toinenkin tiimiläinen tuli välillä kuiskaamaan, että "nyt se on sillä päällä, ettei sen huoneeseen kannata mennä".
En edes tiedä, miksi tuota naista piti pelätä... - Alaisetkyykkyyn
Ehkä järkyin ja veemäisin johdon kombinaatio (sivistysjohtaja ja vs. henkilöstöpäällikkö) löytyy Paimion kaupungista. Herää epäily, ettei em. ole kaikki oikein hyvin, kun pitää työntekijöitä kohdella niin huonosti. Henkilöstöpäällikkö on vielä työsuojelupäällikkö...suosittelen lämpimästi hakeutumaan töihin muualle. Tää parivaljakko pyörittää hirveetä settiä.
- pellethuomio
Psykoja riittää... ihan niuvanniemen sakkia jotka joutaisi laittaa raivotessaan lepositeisiin ja piikki perseeseen, ja ikuinen porttikielto työpaikalle. Pilleripurkki kouraan ja eläkepaprut vetään.
Tossa ohjeistus noille pelleille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641516Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä281399Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701318Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2201189- 1281105
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3211051Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271037Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että291970- 76964
- 42959