Muonio

Olen eläny eläkeikhään saakka enkä ole käyttäny muuta ko ommaa murretta, joka on torniolaaksolaista murretta. Olimpa sitten Helsinkissä tai Utsjoela, puhun sammaa murretta. Kirjottaa mie kyllä jotenki ossaan kirjottaa kirjakielelä.

Muistan kerran, ko olin yhdessä kokouksessa Helsinkissä, jossa oli meitä joku 15 henkeä. Kahta lukhuun ottamatta muut olit Etelä-Suomesta. Mie ja se toinen olima täältä Länsi-Rajalta. Se toinen ko hoksasi minut, sano, että ompa hyvä että sieki olet täälä. Että ko mie olen jossaki kokouksessa ja aukasen suun ja sanon jotaki, kaikki kattovat, että mikä pöllö se tuo oikhein on. Mutta nykkö sieki olet täälä, meitä on kaks pöllöä. Ainako meistä jompi kumpi aukasi suunsa ja sano jotaki sielä kokouksessa, nekki jokka muuten olit aivan hiljaa ja näytti kohta nukkuvan, käännyit kattomhan ja tulit sitten tauola praatimhan meän kanssa. Näin met ainaki saima äänen kuuluvhiin ja meitä kuunnelthiin. Että kyllä lapinmieski pärjää tuola Helsinkin kokoussaleissa, ko uskallamma olla semmosia ko olema.

Se siitä.

Käytän tätä meän murretta etelheenki enkä häpeä sitä. Ylheensä ko aukasen jossaki muuala ko Oulun pohjospuolela suun, ihmiset kääntyvät kattomhaan ja joku saattaa tulla sanohmaan, että puhu vain noin. Sitä murretta on mukava kuunnella.

Kerran vaimoki kysy, että ossaakko sie puhua muuta ko tätä murretta. Mie sanoin hälle, että en ossaa enkä opettele. Se sano, että niin on parempi.