Platoninen suhde 3 v ym.

Olen ollut asumuserossa puolisostani 2,5 vuotta. Meilla on hyvin viileä suhde. Emme ole rakkastelleen 3 vuoteen ja suoraan sanoen ei tee edes enää mieli hänen kanssaan. Asun siis yksin, kätyn töissä ja vaimo myös ja katsoo lapset., alaikäiset 6 ja 14. Näen kyllä lapsia heidän luonaan, mutten kotonani.

Se, mikä tässä mättää pahasti on hänen asennoitumisena minuun. Raha on kaiken mittari,. Kun olin hyvissä töissä, asiat olivat toisin. Nyt kun nautin pientä palkaa ja etsin töitä parempaa, olen auttamatta saamaton lurjus. Olen aina ja kaikkessa kaiken pahan alku. Hänessä ei ole koskaan mitään vikaan, koska on täydellinen. Hän huutaa, kirjoilee lasten kuullen, jota en voisi kuvitellakaan. Käy jopa päälle. Olen akataamisesti koulutettu ja koulutuseromme on suuri. Ei hän mikään pöljä sentää ole. Ulkomaalainen vain. Kuluttuurieri vaivaa vielä 14 vuodeenkin jälkeen varmaan hautaan saakka. Luonteeltani olen sivistynyt, rauhalinen, sovitteleva jane ja vaimoni täysin päinvastainen.

Ihmisarvoni on murentunut tänä 14 vuoden aikana huomaamattani alkujuuriin. Olisikon aika nostaa kissa pöydälle ja keskustella avioerosta? Riidaksi se menee, sen tiedän. Hänen kanssaan ei voi keskustella sivistyneeti yhtään mistään. Yhteen asumiseen en pysty. Lapseni ovat minulle tärkeitä, mutta en voi sietää vaimoani kaiken aikaa samassa taloudessa. Se on poissuljettu.

Avioerosta tulee vaikea, mutta pääsisin taas kiinni ihmisarvoon. Poikanikin on aivopesty vaimoni puolesta. Kyselee ensimmäiseksi heille tullessaan, että mitä juonut tai vetänyt naamaasi. Poikani huomauttelee vielä, että miksi kuljen pää kumarassa. Minä aktiiviurheilija. Selvin päin tätä maailmaa katselen jo monta vuotta. Välillä ottanut huikkaa muutaman illan niin, etteivät lapset ole huomanneet. Vanhempaa lukuunottamatta, Eiväth'n he minua kännissä ole nähneet juuri koskaan. Olin aiemmin töissä ulkomailla ja siellä join sen minkä join. Suomessa en koskenut alkoholiin moneen vuoteen. Normaalia viikonloppuperhe-elämää, tyydyttävää selllaista.

Nyt siis mietin avieroa, kun tunnen olevani jo kolmannen luokan kansalainen.

Kaikille vielä tiedoksi, etten juo, enkä polta tai kiroile. Liikun todella paljonj ja pidän itsestäni huolta. Ei ole kaljamahaa! Vaikka ikaa 50 Ex:ni sanoi aikoinaan, että moni olisi kiinnostunjut sinusta. ja tätä ex:ää kaipaan vieläkin. Ainut suomalainen, jonka kanssa olen seurustellut ja se oli elämää!

Kannattaako erota vai tekeekö se minusta heikosta ihmisestä raunion?