Platoninen suhde 3 v ym.

Olen ollut asumuserossa puolisostani 2,5 vuotta. Meilla on hyvin viileä suhde. Emme ole rakkastelleen 3 vuoteen ja suoraan sanoen ei tee edes enää mieli hänen kanssaan. Asun siis yksin, kätyn töissä ja vaimo myös ja katsoo lapset., alaikäiset 6 ja 14. Näen kyllä lapsia heidän luonaan, mutten kotonani.

Se, mikä tässä mättää pahasti on hänen asennoitumisena minuun. Raha on kaiken mittari,. Kun olin hyvissä töissä, asiat olivat toisin. Nyt kun nautin pientä palkaa ja etsin töitä parempaa, olen auttamatta saamaton lurjus. Olen aina ja kaikkessa kaiken pahan alku. Hänessä ei ole koskaan mitään vikaan, koska on täydellinen. Hän huutaa, kirjoilee lasten kuullen, jota en voisi kuvitellakaan. Käy jopa päälle. Olen akataamisesti koulutettu ja koulutuseromme on suuri. Ei hän mikään pöljä sentää ole. Ulkomaalainen vain. Kuluttuurieri vaivaa vielä 14 vuodeenkin jälkeen varmaan hautaan saakka. Luonteeltani olen sivistynyt, rauhalinen, sovitteleva jane ja vaimoni täysin päinvastainen.

Ihmisarvoni on murentunut tänä 14 vuoden aikana huomaamattani alkujuuriin. Olisikon aika nostaa kissa pöydälle ja keskustella avioerosta? Riidaksi se menee, sen tiedän. Hänen kanssaan ei voi keskustella sivistyneeti yhtään mistään. Yhteen asumiseen en pysty. Lapseni ovat minulle tärkeitä, mutta en voi sietää vaimoani kaiken aikaa samassa taloudessa. Se on poissuljettu.

Avioerosta tulee vaikea, mutta pääsisin taas kiinni ihmisarvoon. Poikanikin on aivopesty vaimoni puolesta. Kyselee ensimmäiseksi heille tullessaan, että mitä juonut tai vetänyt naamaasi. Poikani huomauttelee vielä, että miksi kuljen pää kumarassa. Minä aktiiviurheilija. Selvin päin tätä maailmaa katselen jo monta vuotta. Välillä ottanut huikkaa muutaman illan niin, etteivät lapset ole huomanneet. Vanhempaa lukuunottamatta, Eiväth'n he minua kännissä ole nähneet juuri koskaan. Olin aiemmin töissä ulkomailla ja siellä join sen minkä join. Suomessa en koskenut alkoholiin moneen vuoteen. Normaalia viikonloppuperhe-elämää, tyydyttävää selllaista.

Nyt siis mietin avieroa, kun tunnen olevani jo kolmannen luokan kansalainen.

Kaikille vielä tiedoksi, etten juo, enkä polta tai kiroile. Liikun todella paljonj ja pidän itsestäni huolta. Ei ole kaljamahaa! Vaikka ikaa 50 Ex:ni sanoi aikoinaan, että moni olisi kiinnostunjut sinusta. ja tätä ex:ää kaipaan vieläkin. Ainut suomalainen, jonka kanssa olen seurustellut ja se oli elämää!

Kannattaako erota vai tekeekö se minusta heikosta ihmisestä raunion?

1

338

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joopa joo

      Laita oikoluku päälle. On niin paljon virheitä tekstissä,ettei voi lukea. Akateemisesti koulutettu. Hm?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      126
      1077
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1043
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      778
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      567
    5. 42
      529
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      511
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      483
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      437
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      421
    10. Selviytyjät kisaajat kismittävät - Erityisesti yksi saa tylytystä: "Miksi hän änkee joka ohjelmaan?"

      Uusi Selviytyjät Suomi kausi starttaa - ja ohjelman kisaajat eivät saa pelkästään kiitosta somessa. Myös täällä Suomi24
      Tv-sarjat
      9
      393
    Aihe