Tyttöystävän kanssa yhdessä 4 vuotta. Hän rakastaa minua empimättä, on todella kiltti ja huomaavainen, vaikka olen kiireinen enkä huomioi häntä kovin hyvin. Haluaisi varmaankin kanssani naimisiin ja viettää loppuelämän yhdessä, vaikka lapsia ei ainakaan nyt halua. Emme riitele juuri koskaan, ja silloinkin vain todella pienesti. Meillä on yhteisiä harrastuksia ja asumme tietysti yhdessä. Kaikki on siis periaatteessa hyvin.
Meillä oli ennen aina todella hauskaa keskenämm. Nyt olen kuitenkin kyllästynyt tähän parisuhteeseen. Tuntuu että en jaksa katsella häntä enää ja että tällä suhteella ei ole enää oikein mitään annettavaa ja että haluaisin erota.
Onko muut olleet samanlaisessa tilanteessa? Jotenkin vaikuttaa, että parisuhteissa on hirveästi riitelyä ja suuria ongelmia ennen kuin ne päätetään. Melkein toivoisin että meilläkin olisi.
kyllästyttää
8
403
Vastaukset
- jyhvbn
Tyttöystäviä menee ja tulee. Pitäkää suhteessanne puolen vuoden tauko. Sitten tiedätte jatkon.
- sossuntäti
Näin, nyt on avoliitto tehnyt tehtäväsä. Olet huomannu että tunteet ei olleetkaan sitä oikeaa. Eli ei avioliittoa. Onneksi kokeilitte eli olitte avoliitossa ennen kuin teitte suurempia päätöksiä. Kannattaa pyrkiä siihen että ero on sopuisa, jos se on mahdollista.
Mielestäni avoliiton nimeksi pitäs laittaa koeliitto.- vaihtoautoooo
Jos ei enään kiinnosta,niin heti vaihtoon. Aina vaihtamalla paranee. harva vaihtaa huonompaan, autoaankaan...
- hmmmm
Haluatko sinä hänen kanssaan naimisiin? Näetkö teidät loppuelämän yhdessä? Jos vastaus on ei molempiin niin miksi sitten jatkaa.
Toisaalta ainahan suhteessa tulee välillä sellainen olo että en jaksa tuota toista, ikään kuin arjen takia suhde vain on. Mutta luulen että tuollaisetkin tunteet on normaaleja. Silloin on hyvä tehdä eloa elämään...Olisiko teidän mahdollista lähteä kahdestaan matkalle, edes minilomalle?
Joku laittoi et vaihtoon vaan ja parempaa tilalle. Itse en ainakaan helposti eroa, sillä en jaksa aina vain "aloittaa alusta" toisen kanssa ja kun toisen tuntemiseen menee kauan aikaa. Ja vasta kun toisen on oppinut tuntemaan, tietää että onko tämä se oikea ihminen minulle. Siksi koen katsomaan tarkkaan nykyistä suhdetta ja että onko se pelastettavissa.
Toivon että teet oikean ratkaisun! - tyhmyydestä
Toivottavasti kadut seuraavat 30 vuotta että omaa kakaramaisuuttasi heitit hyvän rakastavan naisen tien oheen.
- nainen vastaa
En ole 14 vuoden aikana kertaakaan riidellyt exavokin kanssa. Erosimme ihan kavereina emmekä vieläkään, eronkaan takia ole riidelleet. Ei kaikki riitele.
Hei kyllästynyt,
Kiinnitin huomiota näihin lauseisiin:
Hän rakastaa minua empimättä, on todella kiltti ja huomaavainen, vaikka olen kiireinen enkä huomioi häntä kovin hyvin."
Viestistäsi saa sen kuvan, että tyttöystäväsi mielestä kaikki on hyvin, mutta sinun mielestäsi ei.
Jäin miettimään, mihin tarkkaan ottaen olet kyllästynyt suhteessa? Ja liittyykö kyllästyminen siihen, että et huomioi häntä?
Jokaisessa parisuhteessa tulee parempia ja huonompia aikoja. Lisäksi kerroit, että olette olleet yhdessä neljä vuotta. Siinä ajassa ensirakkaus alkaa karisemaan pois ja parisuhteesta tulee arkisempi. Se ei silti tarkoita, että suhteella ei enää olisi tulevaisuutta.
Mitä tapahtuisi, jos nostaisit asian pöydälle tyttöystäväsi kanssa? Siis pohtisitte yhdessä mitä kumpikin haluaa suhteelta, mikä on nyt hyvin ja mikä voisi olla paremmin?
Vilppu H.
pappi- Pierre Bien
Olet vapa tekemään mitä tahdot. Ei muuta kun uutta matoa koukkuun! Mitä järkeä yleensäkään on parisuhteissa? Ja auta armias vielä naimisiin?? Antaisit naiselle oikeuden omaisuuteesi ja vaivalla tehtyyn työhön. Ja nuo "en halua lapsia" jutut voi unohtaa. Sillä sekunnilla kun se vauvarabies iskee naiseen niin pillerit "unohtuu" ja boom bang onneksi olkoon, olette isä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen väsynyt tähän
En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy465430Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue
Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää2375424Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?
Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas2252932Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 171442454- 672077
- 701850
- 2091730
Miksi et voi tutustua minuun irl?
Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.1871369Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,431366Martina tienaa itse rahansa
Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.3381266