Olen niin pettynyt miehiin. Suurin osa on heikkoja vätyksiä jotka haluaa kumppanikseen komentelija-naisen joka tekee kaikki päätökset ja "johtaa" suhdetta ja perhe-elämää. Siinä sitten miehet köpöttää kuin lampaat paimenen perässä ja tekee niin kuin käsketään ilman minkäänlaista omaa tahtoa ja ajatuksia. Onhan se helppoa elämää, ja monet, hyvin monet naisetkin ovat täysin tyytyväisiä tilanteeseen. Mitä nyt joskus salaa haaveilevat vahvasta miehestä joka vie eikä vikise. Riskin pelossa kuitenkin tyytyvät omiin kiltteihin nössyköihinsä.
Ns vahvat ja määräilevät miehet puolestaan ovat egoistisia ja tunteettomia, ja hakevat kumppanuudelta ja perhe-elämältä lähinnä pönkitystä omille pyrkimyksilleen. Monet tyyliin "reilu peli", jossa kysymys onkin lähinnä sopimusluonteisesta järjestelystä. Jos tilanne ei miestä tyydytä, niin akka vaihtoon.
Naisissa taas on enemmän sellaisia jotka hakevat tasa-arvoista kumppanuutta. Minkähän takia puntit eivät mene tasan, vaan tällainen ihme-epätasapaino vallitsee miesten ja naisten toiveissa?
Ns vahvat ja määräilevät miehet puolestaan ovat egoistisia ja tunteettomia, ja hakevat kumppanuudelta ja perhe-elämältä lähinnä pönkitystä omille pyrkimyksilleen. Monet tyyliin "reilu peli", jossa kysymys onkin lähinnä sopimusluonteisesta järjestelystä. Jos tilanne ei miestä tyydytä, niin akka vaihtoon.
Naisissa taas on enemmän sellaisia jotka hakevat tasa-arvoista kumppanuutta. Minkähän takia puntit eivät mene tasan, vaan tällainen ihme-epätasapaino vallitsee miesten ja naisten toiveissa?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Vaikeeta on tämä elämä. Siksi varmaan olenkin sinkkuna. Kaksi pitkää suhdetta takana, mutta en minä niiden miesten kanssa pystynyt olemaan.
On täysin sietämätöntä, jos mies määrää kaiken. Ensimmäinen mieheni oli sellainen, että tuskin sain hengittää ilman lupaa. Kaikki, ihan kaikki, piti tehdä hänen tahtonsa mukaan. Tuntui, että oma itseni kuoli siinä suhteessa.
Seuraava mies oli saamaton vässykkä. Ihan sama, en mä tiedä, en mä osaa, auta minua. Istui sohvalla kuin muumioitunut. Seksikään ei sitä kiinnostanut.
Se jolle suhteessa menettämisen pelko tulee suuremmaksi kuin oman tahdon säilyttämisen tärkeys, jää tossunalle. Mieluummin on hiljaa kun sanoo mielipiteen ja aiheuttaa mahdollisesti kahden eriävän mielipiteen törmäyksen.
Mies voi silloin myös pitää käytännön ratkaisuja vähäpätöisempänä, ja laittaa etusijalle että nainen pysyisi tyytyväisenä, koska mies on onnellinen lähinnä että hänellä on suhde. Mies ei välitä missä järjestyksessä sukat ovat laatikossa, ja mikäväriset ikkunaverhot ovat, tai minne menemme kesälomalla. Nainen on ehkä jalostanut tarpeensa, ettei riitä enää mikä tahansa suhde. Mutta tässähän voi mies tehdä virheen, kun se että ei pidä mitään väliä toisen tekemillä päätöksillä, nin samalla joskus se on sama kuin kertoisi hänelle lähinnä: "En ota sua tosissaan, en pidä tärkeänä mitään mitä sä pidät tärkeänä, laita sukat mihin haluat koti ja yhteiset asiat on pelkkää roskaa mulle enkä piittaa mitään, mennään ihan mihin lomalle sä haluat koska se loma ei merkitse mulle mitään, lähden vain sinne vahtimaan sua ettei joku toinen mies vie. "
siitä ääripäänä sitten mies jolla ne asiat kiinnostavat, rupee kilpailuasetelmaan oman naisen kanssa ja miehenä tietysti voittaa kun luontainen testosteroni tekee pään kylmemmäksi..Kun mies sanoo että _pitää_ olla ruskea kirjahylly, nii vaikea siinä naisena on jupista vastaan. Mies joka oikeasti haluaa tahtonsa läpi, saa sen läpi viimeistään lihaksilla. Ihan kuin jotkut naiset saavat itkemällä ja huutamalla/kiristämällä.
Sitä olen aina inhonnut kun jos on sellainen tahtomies vs. tossumies, siile tahtomiehelle ei oikeasti siinä kovuudessa ja tahtonsa perilleviemisessä meinaa pärjätä.
Sitten mies joka sanoo "Joo, tehdään ihan miten sä haluut" niin jää puolestaan epävarma olo että onko tuo mies edes mun kanssa siks että se haluaa, vai luuleeko se että sen on pakko? Olisko se tuossa edes enää, jos se vaan saisi aikaiseksi lähteä?
Ja ei muuta kun aletaan testaamaan sitten..Tehdään miehen elämä vaikeaksi ja katsotaan onko se enää henkisesti hengissä? Sattuuko sitä jos pistää?
Toisaalta, aloittajalla hvä pointti. Tossumies on parempi kun tahtomiehen kanssa kyllä tulee itku. Kun se sanoo että vittu tämä keittiö on tästälähin kellanruskea ja menemme itäblokkia kiertämään kesälomalla, piste.
Muutenkin ehkä mies joka on "Liian" kiinnostunut asioista menemään kuten hän haluaa, hän on sitten lapsellinen versio miehestä jolle pikkuasiat on parisuhteen mittari. Kuten nainenkin taantuu hieman lapsen tasolle kun mies ei ota häntä tosissaan ja pitää vain suloisena ja harmittomana eikä ota kantaa mihinkään.
Aina kun ilmaisee mielipiteen suhteessa ottaa riskin.
Ja ymmärrän hyvin joitakin miehiä mitkä kokee että tää riski on suuri.
Kun mieheltä kysyy vaikkapa että pelastetaanko kissanpentu pakkasesta ja hoidetaan sitä, vai viedäänkö eläinlääkäriin se piikille?
Ja mies vastaa että piikille tottakai, niin tästä mielipiteestä voikin tulla naisen silmissä asia joka kertoo toisen persoonasta ja suhteen laadusta sitämyöten informaatiota, joka menee sen pelkän mielipide-eron tuollepuolen.
Miesten ne ajatukset eivät monesti kestä päivänvaloa tietynlaisille naisille, ja jos suhteessa nainen vähänkään ajattelee olevansa yhtä kun suhteensa, niin mielipiteet ääneenlausuttuna voivat todellakin aiheuttaa kriisin.
Mut sehän siinä onkin niin ärsyttävää. Ku mies sanoo mielipiteensä, huom uskaltaa sen sanoa, nii miestä pitäsii rohkaista ja voi kun hienoa, sanoit jotain..ihan sama mitä se sanoi.
Mut ei nainen jaksa kauaa, sitä tulee sanottua miehelle vihdoin senkin julma kissavihaaja, et halua pelastaa maapalloa, ei sulla ole hyvä makukaan, mee pihalle.
Mut jälleen tullaan siihen, että yhteen ei kannata muuttaa koska elämä miehen ja naisen välillä voi olla todella hankalaa. Niin hankalaa että siinä menee lapsi pesuveden mukana kuvainnoillisesti, vaikka kumpikaan ei tarkottaisi mitään pahaa.
"Naisissa taas on enemmän sellaisia jotka hakevat tasa-arvoista kumppanuutta. "
Jos ihmetellään tai yleistetään näin että miksi miesten ei tarvi hakea tasa-arvoista kumppanuutta, iin vastaisin että koska useat heistä ovat riittävän tasa-arvoisia ilmankin.
Nainen on se joka tarvii suhteesta tasa-arvoisuutta, siksi koska miehelle se tasa-arvo on itsestäänselvyys jo lapsesta asti, ja sillon sitä ei osaa arvostaa.
Nainen hakee sitä että onko mun poliittisilla, sisustukseen ja kodinhoitoon, ammatilliseen osaamiseen liittyvillä mielipiteillä mitään väliä vai ei? Ja kenelle niillä on väliä?
Mies kokee hänen milipiteillään olevan riittävästi väliä, siksi häne i vaivaudu suhteessa aktiivisesti hakemaan tasa-arvoa.
Ei siis yksinkertaisesti pidä naista sellaisena olentona, jolta pitäisi "hakea" mitään siis hyväksyntää, tiedostamista, kuulluksi tulemista.
Vaan nainen on se pikkurinsessa siinä vaan koristeena.
Kun nainen hakee mieheltä sitten arvostusta yms, niin kannattaa miettiä että miks just mies olisi se jonka meidät pitää hyväksyä ja todentaa meidän tärkeys ja olemassaolo? Vai pitäisikö siirtyä käytäntöön että se mies on vaan teline johon se tärkein osa on kiinnitettynä, ja se ei ole aivot silloin.
Mut kun ei nainen voi, kun lapsesta asti monelle opetettu että sun arvo riippuu toisista ihmisitä. Esim jos mies mokaa se on sun häpeä, koska olet hänelle antautunut. On paljon miehiä ja naisia joille on tasa-arvo itsestäänselvyys, mutta kaikille ei tosiaan varmaan ole koska myös se lapsuuden perhe vaikuttaa ja heidän asenteet.
Hankala homma. Miehen pitäisi olla vahva ja päättäväinen. Tämä kuitenkin niin, että miehellä on samanlaiset toimintatavat ja tulevaisuuden haaveet kuin naisella.
Onkin ensiarvoisen tärkeää, että ollaan suurista linjoista samaa mieltä. Jos ollaan eri mielisiä, miehen jämäkkyys muuttuukin itsekkyydeksi ja tunteettomuudeksi. Lapset on hyvä esimerkki asiasta. Jos mies ei halua lapsia tosin kuin nainen, mies on itsekäs. Jos mies vastoin tahtoaan antaa periksi, on hän munaton luuseri, jota nainen ei voi kunnioittaa. Eihän se vastentahtoinen isä ota vastuuta sen enempää lapsesta kuin arjenkaan pyörittämisestä. Niinpä nainen pian tuntee hoivaavansa ja komentavansa yhtä isompaa lasta pienempien lisäksi.
Tasa-arvoinen kumppanuus voi siis toteutua vain, kun erimielisyydet ovat vähäpätöisiä.
Jos mies antaa periksi ja suostuu vastoin tahtoaan lastentekoon, niin kyllä hän on luuseri. Munallinen ehkä, ainakin sen tarvittavan hetken, mutta luuseri nyt kuitenkin.
Olen toki myös sitä mieltä, että ei ole naisenkaan hoksottomissa paljon kehumista, jos tekee noinkin ison ratkaisun (lasten hankkiminen) kumppaninsa tahtoa vastaan.
Mielestäsi siis kaikki miehet ovat kelvottomia kun taas sinä edustat "normaalin" naisen mallia?
Onkohan kaikki kohdallaan?
Tasa-arvosta ylipäätään. Päätöksiä voidaan valmistella monella tavalla ja parasta on tietenkin päätyminen konsensukseen.
Parisuhteessa, kuten muissakin organisatioissa, vastuu henkilöityy aina.
Kollektiivista vastuuta ei kerta kaikkiaan ole olemassa.
Päätösessään epäonnistunut voi yrittää jakaa vastuuta muiden valmistelijoiden kanssa mutta se on itsensä ja muiden pettämistä.
Mielestäni parisuhteessa kummallakin osapuolella on omat reviirinsä.
Yhteisillä alueilla keskustellaan, ehdotellaan, jopa neuvotellaan.
Pahinta on se, kun jotkut käyvät asioilla vaihtokauppaa.
On hölmöä puhua rooleista mutta niistähän on kysymys. Asioista riippuen.
Aritmeettine tasa-arvon ja asioiden hoitamisen haku on luonnotonta ja ristiriitoihin johtavaa!
"Kollektiivista vastuuta ei kerta kaikkiaan ole olemassa."
Olen eri mieltä. Jos parisuhteessa kumppanit ovat asiasta täsmälleen samaa mieltä ja tekevät päätöksen yhdessä, ottavat he silloin myös yhtä suuren vastuun. Tällöin kyseessä on myös kollektiivinen vastuu.
Lisään vielä että ihmiset joilla on riittävä moraali, eivät syyttele toisiaan vaan molemmat tuntevat esim. epäonnistuneensa kyseisessä projektissa yhdessä, olkoon se mikä tahansa. Eli on se kollektiivista vastuunkantoa.
Miehet ovat usein hierarkkisia. Minäkin olen. Joko sinä päätät tai minä päätän. Välimuotoa ei ole.
Koti on vaimon reviiriä. Olisi kiva, jos olisi joku oma nurkkaus, mutta vaimo haluaa, että kaikesta päätetään "yhdessä", mikä minulle tarkoittaa, että hänellä on kaikki valta.
Töissä on onneksi oma reviiri.
Minä käsitän reviirit ennen kaikkea asioina. Toiselle jotkut asiat ovat tärkeämpiä kuin toiselle ja hänellä on, intressien lisäksi, paremmat edellytykset päätösten tekoon ja ennen kaikkea, vastuun ottamiseen.
Se ei ole sanelua vaan luonnollista jakoa.
Ilmeisen sopuisan suhteemme eräs tekijä lienee juuri tuo.
Minulle tärkeät asiat eivät ole sitä vaimolleni joten niistä on helppo sovitella, jos on tarpeen.
Sama toimii myös päin vastoin. On asioita joista vaimo haluaa mielipiteeni, toisia joista hän informoi ja kolmansia jotka eivät ole tiedottamisen arvoisia.
Kyllä mä miehenä tunnustan empimättä hakevani ennemmin hyvää ja toimivaa kumppanuutta, kuin tasa-arvoa. Mulle on ihan yhdentekevää miten tasa-arvoinen olen, pääasia että kaikilla perheenjäsenillä on suurinpiirtein hyvä ja turvallinen olla.
Oikea kysymys on, että kenen tossun alla sinä olet, kun olet päättänyt, että suhteen pitää olla tasa-arvoinen? Mistä olet saanut sen käsityksen ja miksi olet hyväksynyt sen? Suhteesi mieheen ei voi olla tasa-arvoinen, koska sinä olet jo alistunut mestarillesi, jolta olet omaksunut tuon tasa-arvokäsityksen.
En minä ainakaan halua tuollaista komentelijaa. Teen itse päätöksiä helposti ja osallistun enkä ole tossun alla.
Mulla oli ensin toistakymmentä vuotta tällainen nahjus mies joka oikeasti kulki perässä kuin lammas. Erosin ja sain aviomiehekseni tällaisen tosimiehen joka ei jousta missään asiassa vaan minäkin joudun kyllä vaihtoon jos en miellytä. Kumma kyllä yhteistä näillä kummallakin miehellä on tajuttoman alhainen itsetunto. Heistä kummastakaan ei saa kukaan normaali ihminen minkäänlaista siedettävää kumppania.
Luin juuri Tommy Hellstenin kirjan Parisuhteen kemia, joka käsittelee nimenomaan aihettasi. Kirja ei tietenkään ole mikään absoluuttinen totuus ja siinä on paljon kärjistettyjä yleistyksiä, mutta se antoi itselleni uutta ajateltavaa... Tässä joitakin lukiessa heränneitä ajatuksia.
Kirjan yksi pointti oli, että parisuhde on murroksessa. Suomalaisten käsitys tasa-arvoisesta parisuhteesta on outo suurimmassa osassa maailmaa, missä mies on perheen pää, jolle ei mielellään sanota vastaan. Suomessakin ns. tasa-arvoinen parisuhde on uusi asia, vielä vanhempiemme tai isovanhempiemme liitot saattoivat olla erilaisia.
Tavallaan siis nykymiehilläkään ei välttämättä ole "opittua mallia" tälle nykyaikaiselle liitolle, kun omien vanhempien liitto on ollut jotain muuta. Monet miehet yrittävät toimia parhaansa mukaan, ovat kunnollisia isiä, käyvät töissä, ovat uskollisia, kuuntelevat ja arvostavat vaimoaan...
Mutta homma kaatuu siinä vaiheessa, kun mies yrittää liikaa miellyttää vaimoaan, välttelee riitoja, unohtaa omat tarpeensa ja muuttuu passiivisiksi. Tällöin myös nainen voi kyllästyä passiiviseen mielistelijään ja mies on yllättynyt, koska "hänhän teki kaiken oikein". Nainen alkaa kaipaamaan haasteita ja vahvaa miestä, joka vie eikä vikise.
Ehkä syynä ei olekaan siis se, että miehet haluaisivat komentelijakumppanin, vaan siinä, etteivät miehet tiedä, miten heidän tulisia toimia ja mitä naiset oikein haluavat... Eikä kumpikaan suhteessa osaa tai uskalla viestittää sitä, mitä todella haluavat. (Jos edes tietävät, mitä haluavat?) Asiat pitäisi selvittää jo hyvissä ajoin, ennen kuin ajauduttu tilanteeseen, jossa nainen pomottelee "nössöä".
Jokaisen kannattaisi siis miettiä omia käsityksiään ja odotuksiaan parisuhteesta, rakkaudesta, seksuaalisuudesta ym., mitkä tiedostamattamme vaikuttavat parisuhteeseen ja sen toimivuuteen. Ja viestittää omista tarpeistaan selkeästi!!
Eikä pidä unohtaa kunnioittaa miesten ja naisten erilaisuutta (ajattelussa, seksuaalisuudessa, tunteissa), vaikka kuinka tasa-arvoisessa suhteessa oltaisiinkin.
Oho nytpä meni kirjailijatkin sekaisin, kun luvussa on eri kirjoja... Eli Tony Dunderfelt tuon Parisuhteen kemian oli kirjoittanut :D
Kiva että sitäkin joku (mies) lukee, itselläni se on tuossa hyllyllä odottamassa lukuvuoroa. Ei nyt just etene kun ei ole vielä parisuhdettakaan. Tai miten sen ottaa, viiden vuoden aikainen pano-ystävä vaikuttaa happamalta kun ilmoitin että nyt loppu. Hän luuli että "tee toiselle kuten toivoisit itsellesi tehtävän"-ohje toimii naisen ja miehen välillä. Ei hitossa. Jos miehelle (yli 50 v.) riittää ystävällinen vakipano, tuo ei todellakaan ole vanhenevan naisen unelma. Luulin löytäneeni elämänkumppanin, eli sitoutuneen puolison. Toisella oli toiset, vapauden eetoksen läpitunkemat hyvän elämän unelmat. Toivon että viiden vuoden päästä se on hän eikä minä, joka katuu tekemisiään ja tekemättä jättämisiä.
Täällä kirjoittelee nainen, mutta kyllä tuota kirjaa kannattaa miestenkin lukea. Ja toivottavasti sinulle löytyy vielä joskus hyvä elämänkumppani. :)
Puhut kuule asiaa!Juuri näin se on!Kaikella on myös sekä hyvä että hunot puolensa.Nössykät miehet sanoo joo ja ei nössykät voivat olla äärimmäisen narsistisia ihmisiä.Olen tullut siihen tulokseen,että nyt päättyyneen suhteen jälkeen olen sinkkuna ja funtsin mimmosiin miehiin tuhlaan aikaani.En huoli mitä vain sillä olen mielummin yksin kun jonkun hämärän miehen kans=)
Vittu ei kestä tätä vauraiden ihmisten ihmissuhdehelvettiä ja päänvääntöä
http://s.quickmeme.com/img/90/909d670d1dc8eda35688c90b3eca957d4892faf9a69c08d713774638c6355bf8.jpg
Kiltin vätyksen ja macho egoistiapinan välissä on aika paljon erilaisia miehiä.
Juu ja ne on kaunis nainen ottanut puolisokseen parikymppisinä. Siellä kodin, työpaikan ja liikuntaharrasteiden plus lasten kuskauksen välillä niitä voi pariton nainen ihailla. Niitä kivoja keskivertoja vuorovaikutustaitoisia miehiä.
itse seurustelin miehen kanssa joka löysi ainoastaan virheettömän ihmisen katsoessaan peiliin. hän oli ymmärtänyt väärin koska minä olin sanonut sitä, tehnyt tätä jne.. ex oli sellainen, tällainen jne, uusikumppani oli pakottanut sitä tätä ja tota eli aina meni toisen selän taakse piiloon kun puhuttiin elämän negatiivisista asioista jotka oli seurausta hänen tekemisistän...
nykyinen miesystävä on näitä macho miehiä, testailee missä menee raja komentelussa ennenkuin otan kynnet esille.. yhden kerran kymmenen kuukauden seurustelun aikana hän on kilahtanut minulle. olin jo vanhasta varma että nyt alkaa se syyttely kun minä olin sanonut näin ja hän oli ymmärtänyt sen toisin kun olin tarkoittanut, mutta sieltä tulikin suora katse silmiin, sana anteeksi ja pusu perään - yes, mikä ihana tunne tälle naiselle..
eli kuten "aina sama kaava" kertoo, tuohon väliin mahtuu paljon erinlaisia miehiä - tämä nainen kiittää onneaan että on tavannut yhden välimaastolaisen 8)