kysymys

Mitä Kittilän kunnanjohtaja on saanut riitelyn lisäksi aikaan Kittilässä viime vuosina ?
6150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eikös riitely johdu siitä, että kunnanhallitus vastustaa sitä, että Kittilän kuntaa ja kuntakonsernia hoidettaisiin lakien ja hyvän hallintotavan mukaisesti?

Ei kai riita kunnanjohtajan vika ole, jos hän vahtii meidän kuntalaisten etuja ja joku suuttuu siitä?

Äänestä
  • Todella harmillista tässä on se, että kunnanhallitus ja hissiyhtiön johto aiheuttavat kyllä koko Kittilälle ja erityisesti Leville jatkuvaa imagohaittaa!

    Nykymaailmassa asioiden peittelyllä vain pahennetaan asioita!

    Äänestä

  • "Kunnanjohtaja jätti tutkimuspyynnön kunnan nimissä toimitusjohtaja Jouni Palosaaren toiminnasta poliisille 5. joulukuuta ja kertoi asiasta kunnanhallitukselle vasta ensimmäisen virallisen tilaisuuden tullen eli 9. joulukuuta kunnanhallituksen kokouksen jälkeen.
    Kunnanjohtaja Mäkelä kertoo nyt vastauksessaan, että 25. marraskuuta pidetyn kokouksen jälkeen kukaan kunnanhallituksen jäsenistä ei ole ollut yhteydessä häneen eikä pyytänyt lisätietoja."
    lapin kansa

    Tämäkö nyt on hyvää hallintotapaa ja kuntalaisten etujen vahtimista, hahahah!
    "Ei kukaan kysyny multa mitää ni mä en sit sanonu mitää ja ja ja"

    Äänestä

Vihreä ja feministi yhdessä on kamalin kirosana Lapissa.

Vihreä ei pysty elättämään itseään vaan elää verorahoilla.
Feministi ei pysty elättämään itseään vaan elää verorahoilla.

Tuommoinen henkilö vastustaa kuolemaansa asti tervettä yhteiskuntaa. Sen vuoksi ne pyrkivät aikaansaamaan neuvostoliiton tyyppisen virkamiesdiktatuurin, jossa kansa on alamaista ja alistettu, massa vailla ihmisoikeuksia, sillä aikaa kun virkamiesoligarkit elelevät mitään tekemättä herroiksi.

Äänestä
  • kittilälle ilmaista mainosta, pääasia että saa olla esillä.
    Kaatuuhan ne kulut tieten veronmaksajien päälle ja kunnanhallituksen jäsenien rapsut vastuuvakuutuksen kautta vakuutuksen ottajille yhteisvastuullisesti, tokihan avoimuus on niin kallisarvoinen, että olen iloinen maksaja

    Äänestä

  • pieraskelija kirjoitti:

    kittilälle ilmaista mainosta, pääasia että saa olla esillä.
    Kaatuuhan ne kulut tieten veronmaksajien päälle ja kunnanhallituksen jäsenien rapsut vastuuvakuutuksen kautta vakuutuksen ottajille yhteisvastuullisesti, tokihan avoimuus on niin kallisarvoinen, että olen iloinen maksaja

    Viherfeministirikolliset pitää karkoittaa Siperiaan ilman armahdusmahdollisuutta !!!

    Siellä niillä on ihanaa ja kotoista olla, omiensa joukossa.....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


asioita seurannut kirjoitti:

Mitä Kittilän kunnanjohtaja on saanut riitelyn lisäksi aikaan Kittilässä viime vuosina ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu