Miten paljosta on jäänyt paitsi?

Ei minusta tuo ole paha asia.

Itse menetin neitsyyteni 17-v ikäisenä, mutta ensimmäinen seurustelusuhteeni ja samalla toinen seksikertani tapahtui vasta 20-v ikäisenä. En koe, että olisin menettänyt mitään.

Olen myöhemmin seurustellut miehen kanssa, jolla ei ollut yhtään seurustelusuhdetta takana. En ainakaan minä osaa pitää sitä puutteena.

Kumpa löytyisikin sellainen mies, joka ei ole pilannut itseään lesoilemalla seksitaidoillaan ja luullen olevansa naisten ihanne monine seksikokemuksineen ja suhteineen.Sellainen naisista mitään tietämätön Tankki Täyteen Juhana olisi oikein erinomainen kumppaniehdokas, josta moni nainen haaveilee :)

Haluisin päästä lottamarin käsittelyyn vaatetuksen ja seksin suhteen.

Kun olin nuorempi ja naivi kuvittelin, että naiset arvostaisivat sitä, jos miehellä olisi pelkästään kokemusta naisten kanssa joiden kanssa on ollut pitkissä suhteissa. Tämä valitettavasti ei ole totta ja naiset haluavat mielummin miehen jolla on paljon irtosuhteita kuin miehen joka on ollut vain viiden naisen kanssa. Myöskään sellaista naista en ole kohdannut joka ei olisi harrastanut yhden illan suhteita.

Vinkkini sinulle onkin: pane niin paljon kuin vaan pystyt. Naiset tykkäävät sellaisista miehistä.

Paljonkaan et ehkä ole menettänyt. mutta jos vielä 30-vuotiaana olet kokematon, tulee ehkä kiire hommata niitä kokemuksia. Parikymppisenä kyllä vielä ehtii, jos ottaa härkää sarvista ja on rohkea.

Naisten virallinen väite on, etteivät he halua liikaa paneskellutta miestä, mutta kelpo panomies on takuulla mieluisampi vaihtoehto keskivertonaiselle kuin kokematon mies.

Joo sit kun on yli 30 v niin et kelpaa naisille lainkaan enää. On turha haaveilla suhteista enää yli 30 vuotiaana.

Kannattaa tehdä enemmän ja miettiä vähemmän, niin pärjää paremmin parisuhdemarkkinoilla. Eikä ainakaan kannata iästä ja kokemuksesta riippumatta lähteä mukaan keskusteluihin, kuinka kokenut tai kokematon on.

Suurella todennäköisyydellä murphyn laki toteutuu: Jos olet kokematon, se on tappioksesi. Ja jos olet kokenut, vastaan kävelee pidättyvyyttä arvostava. Parempi vaan puhua yleisellä tasolla koko asiasta, ettei mene homma reisille.

Kyllähän se hienoa aikaa on, jos saa rakastaa ja olla rakastettu, mutta et nyt välttämättä kovin paljosta ole jäänyt paitsi jos olet vasta 20v, vielä kerkeät hyvin !

Joskus 30v jälkeen jos vieläkin olet ollut aina yksin, niin sitten on jo vähän pahempi juttu, koska sitten kukaan ei oikein tunnu enää kelpuuttavan sinua ja muutenkin ympärillesi on jo kasvanut niin iso muuri, että sitä on vaikea ylittää.

Itsellä eka tyttöystävä tuli vasta 23v.

Tääl yks 25-vuotias, ei koskaan seurustellut nainen. Ei rumana saa ketään.

Minä olen jo yli kolmekymppinen sinkkumies. Eipä oo naisia ollut...

Tein nuoruudessani sen virheen, etten etsimällä etsinyt naista itselleni. En tajunnut, kuinka vaikeaa Suomessa on löytää itselle sopiva kumppani.
Nyt kun elämää on eletty vuosia yksin, olen tajunnut, että sitä kumppania pitäisi parikymppisenä etsiä kissojen ja koirien kanssa. Näin vanhemmalla iällä oikeasti tarvitsisi ne vainukoirat, jotta ylipäätään löytää jostakin vapaan naisen. No onhan niitä tietenkin vapaita naisia, mutta jos nainen on yli 25-vuotiaana vapaa, niin jossain mättää...ulkonäössä, luonteessa tai älykkyydessä. Eivät ole sitä vaimomatskua.

Nuorena en myöskään tajunnut sitä, kuinka armoton kilpailu hyvistä naisista on miesten kesken. Naisia kun on huomattavasti vähemmän kuin miehiä, niin naisilla on vara valita. Sen sitten tietää, miten loppujen lopuksi käy sille hiljaiselle miehelle, joka ei niin aktiivisesti etsi naista.. Yksin jää.

Että ihan teille tiedoksi parikymppiset jannut, jotka luette tätä, että takokaa rautaa kun se on kuuma! Sitten kun siirrytte työelämään, aika kuluu ja vuodet vierivät aivan helvetinmoista vauhtia. Olette kolmekymppisiä tuossa tuokiossa ja siinä sitten ihmettelette, että mistähän löytäisi vapaa naisen ja perkules, kun tuo naapurin Liisakin on naimisissa ja odottaa kolmatta lastaan...

Olen ahkera deittailija, koska tykkään tutustua ihmisiin ja jos joku pyytää asiallisesti treffeille, niin lähden lähes aina liikkeelle. Olen myös seurustellut pitkiä pätkiä moneen otteeseen. Vielä kertaakaan kukaan ei ole kertonut panokavereiden määrää, mutta seurustelusuhteet, avioliitot ja muut tärkeät suhteet on kyllä kerrottu.

Luulen, että panokavereiden määrä on tärkeää ihan nuorille ihmisille. Jos taas ikää on yli 30-v, niin oletuksena on, että ainakin 1-2 seurustelua tai yhden yön juttua on takana, koska keskimääräisesti sen ikäisillä on jo ollut jonkinlaisia suhteita. Ehkä vanhemmille ja kokeneemmille ihmisille panomäärät eivät ole tärkeitä, koska ymmärretään se, että elettyä elämää on takana eikä sillä ole merkitystä, vaan tällä hetkellä ja yhteisellä tulevaisuudella.

Ne kolmekymppiset, joilla seurustelu- eikä panojuttuja ole vielä ollenkaan, niin kannattaa yrittää mennä virran mukana. Jos joku on niin juntti ja kysyy panokumppanien määrää, niin ainahan voi sanoa pienen valkoisen valheen ja vastata vaikka epämääräisesti jotakin semmoista, että onhan jotain pientä vipinää joskus ollut, mutta ihan liian harvoin (-:

Mun eka seurustelukokemus oli 9-vuotiaana naapurin tytön kanssa. Loppui mun sikailuun kun juksasin sen näyttämään pimppinsä :( Siitä kuitenkin alkoi kohtuullisen menestyksekäs urani naisten keskuudessa :P

Kyllä se elämä on aika kurjaa kun ei voi seurustella. Ei yksin jaksa tehdä mitään eikä mennä minnekkään.

Täällä on yksi 20-vuotias nainen, jolla ei minkäänlaisia seurustelukokemuksia takana. En harrasta baarijuttuja tai irtosuhteita enkä kyllä haluaisikaan. Joskus tämä kokemattomuuteni harmittaa ja nolottaa, koska kaikilla muille kavereillani on jo poikaystävät ja olen ainoa, jolla ei ole. Ulkonäössäni ei ehkä ole erityisemmin kehumista, mutta luulen että suurin syy tähän johtuu omasta luonteestani. Siis siitä että olen hiljainen ja hieman ujo että introvertti ja omaan eri mielenkiinnonkohteita ja arvomaailman kuin ikäiseni naiset yleensä. Mutta miestä en halua ellen voi olla oma itseni.

Jälkikäteen olen saanut tietää, että joku on tykännyt minusta joskus esim. yläasteen aikana, mutta mitä se nyt enää hyödyttää? Lisäksi silloin olin itse liian kakara ja kärsin huonosto itsetunnosta, että siitä olisi oikeasti voinut kehkeytyä jotain. Tällä hetkellä tuntuu että ainoat miehet jotka näyttää jotain kiinnostusta minua kohtaan ovat jotain keski-ikäisiä.

Itseäni ei haittaisi yhtään mies, jolla ei myöskään olisi kokemusta. Voitaisiin sitten opetella yhdessä, ei tarttisi hävetä sitä omaa "tietämättömyyttään". Kiroileva, paljon juova ja paljon kokenut mies on minulle täysi turnoff.

Ja ei, ei naisellakaan se seurustelemattomuus ole aina hyve. Siitä on saanut jo kuulla sekä kavereilta että sukulaisilta. Täytyyhän sitä olla jotain vikaa jos nainen ei seurustele....

No, ehkä elämässä ei ole tärkeintä se mies. Yritän sopeutua ajatukseen elää vanhanapiikana. Vaikka olisihan se elämä kiva jakaa jonkun muunkin kanssa.