Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Suomessa on niin surkeat palkat

Vääryyttä

Verrattuna melkein kaikkiin mahdollisiin muihin Euroopan (puhumattakaan muista mantereista) maihin että olen tehnyt nyt viimein päätöksen että aivan varmasti lähden täältä heti valmistumisen jälkeen, mahdollisimman pian etsimään kunnollisesti palkatun työn jostain muualta. Aivan naurettavaa, että ihmisen REHELLISELLÄ työllä hankkimasta rahasta viedään parhaimmillaan puolet suoraan kädestä, se ei ole mitään muuta kuin ryöväystä eikä onnistuisi missään muualla. Amerikassa tällainen tuloverotus saisi aikaan kansannousun ja ties minkä kapinan. Olen vasta opiskeluvaiheessa, mutta jo nyt kesätöitä tehdessäni olen huomannut kuinka naurettavan paljon palkasta viedään. Kaiken lisäksi ne palkat ovat jo alkujaankin pienet verrattuna muiden maiden palkkatasoon.

Surulliseksi vetää, koska olen aina ajatellut että Suomi on kotimaani josta en missään nimessä haluaisi muuttaa pois, ja edelleen rakastan tätä maata paikkana ja kulttuurina, mutta yhteiskunnallinen järjestelmä, hallinto ym on aivan sairas ja vinoutunut. Lähes kaikki muutkin kurssitoverini ovat samaa mieltä, että aikovat ainakin yrittää ulkomaille opintojen jälkeen jotta pääsisi kunnollisiin ansioihin kiinni. Miksi kukaan hullukaan tänne jäisi, jos saa kunnon koulutuksen hankittua, elämään ikuisesti säästäen ja toimeentullen, mutta mitään ei varsinaisesti saisi jäädä käteen? Suomessa ei ihmisillä ole varaa ostaa kunnon autoja ja taloja kuin hirveiden lainojen saattelemana, ainakin ani harvalla. Ulkomailla lähes jokaisella korkeammin koulutetulla on kaunis talo, varaa matkustella ja harrastaa ja niin edelleen. Jos sen elintason kerran voi saavuttaa muualla, niin vien osaamiseni sinne missä siitä maksetaan eikä sen sijaan RANKAISTA ahkeruudesta, osaamisesta ja toimeliaisuudesta. Voihan sitä aina ostaa täältä Suomesta vaikka loma-asunnon ja tulla kesät ja joulut täällä käymään.

Surku Suomea, joka kohta karkottaa kaikki vähänkään ajattelevat yksilöt luotaan ja kouluttaa ilmaiseksi osaajia muille maille! Saa nähdä miten käy tämän "hyvinvointivaltion" henkiselle pääomalle tulevaisuudessa...

2

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vääryyttä

      Jaa, tuli näköjään koneen sekoilujen takia kahdesti sama viesti. :/

    • EI oo reilua ei

      Nojaa, suomessa saa paskaa palkkaa vain duunarit yms. ite muuttofirmassa duunissa ollu pitkään ja pitää painaa 55-65 tuntista viikkoa että saa sen 1600-1700 € liksaa. Kyseessä erittäin raskas työ jota ei pullamössö konttorirotat jaksais ikinä tehä mutta minkäs teet...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2173
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      83
      1829
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1565
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1518
    8. 59
      1384
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1319
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe