No joo ollaan siis asuttu yhdessä kolme vuotta seurusteltu ollaan noin 4 vuotta. Meillä on yhteinen 1,5 vuotias tyttö. Entisessä suhteessa mulla 4 lasta, miehellä ei yhtään.
Meillä menee arki ja suhde muuten todella hyvin mutta koko suhteen ajan ukko on tehnyt ns ohareita.
Hän käy koulua ja minä pääsääntöisesti suurempi tuloksena olen maksumiehenä kaikessa ostin autonkin hänelle, laskut tulee mun nimiin koska luottotiedot on hänellä mennyt.
Joo mutta tosiaan ongelma on se että mies lähtee ilmoittamatta mitään ryyppäämään noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Ryyppyreissut kestää noin 1-3 päivää jonka aikana hän ei vastaa puheluihin viesteihin ei mitään jättää vastaamatta kaikkeen.
Tänään esim oli isälläni leikkaus, mutta ukko ei ollut mennytkään kouluun vaan kavereiden kanssa ryyppäämään, hänen piti olla lasten kanssa kun haen isäni.
Noh kuulin missä hän on ja päätin nyt ekaa kertaa viedä lapset hänen äidilleen ja vaatimaan selitystä. Mies ei suostunut puhumaan vaikka asiallisesti kysyin että miks sä teet näin, ja voisiko hän lähteä kotiin kanssani kun on muutenkin rankkaa meillä osa lapsista oli ripulissa ja isäkin piti hakea ja tuoda meille hoitoon kunnes kuntoutuu. Ukko ei suostunut puhumaan sano että haluaa pitää hauskaa ja lähti pois. Minä hain lapset ja hommasin naapurin mummon hoitamaan niitä jotta saan isäni haettua.
Eräskin kerta oli sellainen että oltiin sovittu et hän on lasten kanssa että saan vietyy ystävä pariskuntani lentokentälle. Yht äkkiä hän vaan häipy ja lähti ryyppäämään jouduin pyytämään isäni keskelläyötä tulemaan lastenkanssa jotta pääsen viemään ystäväpariskunnan lentokentälle.
Ja se ku oltin kolmistaan minä mies ja tyttö viettämässä ystäväpariskunnalla viikonloppua, miehet otti siinä sitten illalla olutta ja 4 jälkeen ystäväni mies sano että raja kaikella ei enempää olutta ku on meidän lapsi ja heidän lapset sielä vaikka lapset nukkukin. No ukko sitten hommas kyydin ja lähti kavereidenkanssa koko viikonlopuksi ryyppäämään, mitään ei taas itsestään ilmoittanut.
Miehellä on alkoholi taustaa ja mies valehteli että syö antabusta, mutta eipä näköjään oo syönyt. Jälkeenpäin katuu aina ryyppäämästä ja puhuu kuinka kovin mua rakastaa mutta kyllä usko on mennyt.
3 kertaa olen hänelle jo vakuuttanut et jos hän tekee näin niin mun on pakko lopettaa tää suhde, en voi olla miehen kanssa joka tekee näin.
Harkitsen vakavasti eroa. Ei vaan oo helppoa lähtee suhteesta koska kumminkin rakastan tätä miestä ja muuten meillä menee arki ja kaikki hyvin ja toista yhteistä lastakin ollaan yritetty jo vuos.
Sen päätin kumminkin että jos mies tulee huomenna häntä koipienväliddä taas kotiin niin pidän samat keskustelut, mutta tälläkertaa se olen minä joka käy kaupassa eikä vastaa koko viikonloppuna puhelimeen oon viihteellä. Isä viikonloppu ku on niin meillä ei oo ku meidän yhteinen tyttö, hän saa tälläkertaa samaa paskaa:/ Lapsellista ehkä mutta olen lopen kyllästynyt ja mietin tosissaan eroa vaikka en erota haluaisi :/
Itsekeskeinen
5
308
Vastaukset 5
- Se päivä
Ei sun ongelma ole ukon feidaukset vaan VITTU KOKO UKKO!! Anna nyt saa-tana monoa tuollaiselle vi-tun pummille! Vetää vielä viinalla koko teidän perheen hel-vettiin.
Mä en ymmärrä miten te aina suojelette ja holhoatte juoppoja ja sanotte vielä että rakastatte niitä. Niin saa-tanan typerää toimintaa!!
Joku päivä silmäsi aukeaa ja ihmettelet, että miten oot voinut elää noin aivottomana tuollaisen ihmisen rinnalla. - ei hyvää päivää...
Älä ny herranjumala TOISTA lasta ala sen kanssa vääntää ku ei kerta ensimmäisestäkään huolehdi! Mieti nyt vähän iteki... -.- Ai arki rullaa hyvin ku äijä lähtee ryyppyputkelle? Tota et usko itekään, lue mitä tänne kirjotit pariin kertaan. :D
- äääk!
Komppaan kaikkia vastauksia, mutta eritoten tätä! Kauhistuin itsekin lukiessani, että aloittaja yrittää vielä toista lasta tuollaiselle vastuuttomalle hunsvotille!
- Tajua jo!
Olet lapsellinen tiskirätti ja äiti miehellesi. Lopeta jo toi hyysääminen ja laita mies pihalle. Olet kyllä sinisilmäinen tollo. Selittää nyt kaikki ripulit ja muut. Ilman ripuliakin tuo miehesi käytös on kuvottavaa.
- harkintaeipahaksi
taas näkee että vain IDIOOTIT lisääntyy :D
voi lapsparkoja kun joutuvat kestämään teitä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu561294- 19927
- 68772
- 64758
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69718- 47714
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131655Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10612Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i12587Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45538- 4522
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �124521- 75508
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493- 36455
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113454- 16451
- 36437
Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26437