Kuka on itsekäs, jos perheessä toinen haluaa pitää elämänsä muuttumattomana, toinen kokee ahdistavaksi elämän pienellä paikkakunnalla, jossa työttömyys ja työ vuorottelevat vuodesta toiseen, niin että työttömyys on hallitsevampi.
Työtön osapuoli olisi lähtenyt mielellään töiden perään, mutta toista ahdistanut ajatuskaan elämästä kaupungissa.
Tämän seurauksena perheen äiti tyytynyt elämään kotona lasten kanssa. Mies taas omien sanojensa mukaan on pakotettu tekemään pitkää päivää, koska äiti on kotona.
Nainen ei ole tyytyväinen omaan tilanteeseen, eikä lastenkaan. Lapsien etu voisi olla tilanteessa päästä leikkitovereiden pariin hoitopaikkaan, ja äidin etu päästä töihin.
Naisen valittaessa tilannetta miehen pitkistä päivistä, miehen näkemys asian korjaamiseen on ollut, että äiti hankkii itselleen sellaisen työn, jossa tienaa yhtähyvin kuin hän, että hän voi jäädä kotiin lasten kanssa.
Nainen ei halua/jaksa jatkaa samaa rataa.
Hän on vahvasti sitä mieltä, että haluaa muuta elämältään, ja se olisi omalle terveydelleenkin eduksi. Kokee, että ovat miehensä kanssa eri maata, eikä miehestä saa väkisin kaupunkilaista.
Nainen haluaa erota, mies jatkaisi vanhaa rataa.
Asioita mutkistaa lapset, 9kk - 7v. Kumpikin tietysti halauisi pitää lapset. Toinen suuri mutka matkassa on etäisyys, 500km.
Nainen voi tietysti erota ja muuttaa, mutta kuinka käy lasten. Onko se mahdollista vain, jos on valmis jättämään heidätkin?
Onko naisen romutettava omat toiveensa siitä mitä elämältä haluaa?
Julma ja itsekäs, kun haluaa muuttaa työn perään, ja haluaisi lapset mukaan? Ja julma ja "itsekäs", jos lapset jättisi isälle :(
Onko miehellä etuoikeus lapsiin vain siksi, että jäisi "kotiin" ja säilyttäisi lapsilla kodin?
Näkemyksiä (kokemuksia?) tilanteeseen. Kikkoja ei sinääsä kaivata, sillä niillä ei pääse puuta pidemälle.
Mielipiteitä
12
1237
Vastaukset
- Kaarina
Mitä?
Jos tiedät mitä kysyt/sanot kerro se.- mikä neuvoksi
Eli onko nainen itsekäs, kun haluaa työn perään 500 km:n päähän, mutta ei haluaisi luopua lapsistakaan.
Kenen pitää/olisi pitänyt joustaa?
Tiedän, että oikeudessa kyllä päätetään huoltajuudesta, jos keskenään ei sopuun päästä, mutta kyse on nyt siitä, että onko mielestänne nainen oikeutettu "omanlaiseen elämään" ja valitsemaan itse asuinpaikkansa? (Muuttavathan perheet yhdessäkin mm. työn perässä).
Heitin kysymyksen lähinnä siksi, että olisi kiva kuulla kommentteja nyt harkintavaiheessa, koska yleensä täällä kärkkäästi jälkeenpäin haukutaan itsekkääksi tms. Nyt on siis tilaisuus heittäytyä mielestäni kinkkiseen tilanteeseen ja kertoa ja neuvoa, mikä on mielestänne oikein ;) - M36
mikä neuvoksi kirjoitti:
Eli onko nainen itsekäs, kun haluaa työn perään 500 km:n päähän, mutta ei haluaisi luopua lapsistakaan.
Kenen pitää/olisi pitänyt joustaa?
Tiedän, että oikeudessa kyllä päätetään huoltajuudesta, jos keskenään ei sopuun päästä, mutta kyse on nyt siitä, että onko mielestänne nainen oikeutettu "omanlaiseen elämään" ja valitsemaan itse asuinpaikkansa? (Muuttavathan perheet yhdessäkin mm. työn perässä).
Heitin kysymyksen lähinnä siksi, että olisi kiva kuulla kommentteja nyt harkintavaiheessa, koska yleensä täällä kärkkäästi jälkeenpäin haukutaan itsekkääksi tms. Nyt on siis tilaisuus heittäytyä mielestäni kinkkiseen tilanteeseen ja kertoa ja neuvoa, mikä on mielestänne oikein ;)Tuskin kukaan kadehtii tilannettasi, olet suurten päätösten edessä. Hyvä kun täälläkin pohdit, toivottavasti myös läheistesi ja miehesi kanssa.
Mahdoton antaa tyhjentävää vastausta, mutta ehkä jotain pohdittavaa. Kuvio lähtee mielestäni siitä, mikä on lapsillenne paras ... jos kerran ero väistämätön, koska muuten jonkun "pää hajoo" eikä muuta ulospääsyö kertakaikkiiaan ole yrittämisestä huolimatta.
Miten miehesi suhtautuu tilanteeseen, haluaako hän olla lastenne ensisijainen huoltaja ... onko sinun mielestäsi "hänestä siihen"? Entä heidän muu sosiaalinen verkostonsa (ystävät, hoito/koulu, sukulaiset, yms.) ... olisiko se luotava 500 km päässä uudelta pohjalta? Eikö todellakaan lähempää löydy sinulle töitä?
Muuttavathan ihmiset työn perässä kuten kirjoitit, mutta se ehjänkin perheen lapsille iso muutos ... sitä on lapsille myös vanhempien avioero -- noiden kahden yhdistelmä on vähintään "haaste". - mikä neuvoksi
M36 kirjoitti:
Tuskin kukaan kadehtii tilannettasi, olet suurten päätösten edessä. Hyvä kun täälläkin pohdit, toivottavasti myös läheistesi ja miehesi kanssa.
Mahdoton antaa tyhjentävää vastausta, mutta ehkä jotain pohdittavaa. Kuvio lähtee mielestäni siitä, mikä on lapsillenne paras ... jos kerran ero väistämätön, koska muuten jonkun "pää hajoo" eikä muuta ulospääsyö kertakaikkiiaan ole yrittämisestä huolimatta.
Miten miehesi suhtautuu tilanteeseen, haluaako hän olla lastenne ensisijainen huoltaja ... onko sinun mielestäsi "hänestä siihen"? Entä heidän muu sosiaalinen verkostonsa (ystävät, hoito/koulu, sukulaiset, yms.) ... olisiko se luotava 500 km päässä uudelta pohjalta? Eikö todellakaan lähempää löydy sinulle töitä?
Muuttavathan ihmiset työn perässä kuten kirjoitit, mutta se ehjänkin perheen lapsille iso muutos ... sitä on lapsille myös vanhempien avioero -- noiden kahden yhdistelmä on vähintään "haaste".Olemme kumpikin "synnnyinseuduilla" ja isovanhemmat ovat täällä. Sisarukset perheineen ovat etäällä.
Pk-seudulla minulla on jokunen sukulainen, ja jotain "tuttuja", enemmän kuin muissa kaupungeissa.
Muualle kuin pk-seudulle en sinäänsä halua, ja siihen on monia syitä miksi vain ja ainoastaan sinne.
Työelämässä aloittanut 17 vuotta sitten, ja näistä vain 4 vuotta vakityössä.
Enää ei "jaksaisi" jäädä katselemaan ja odottelemaan, löytyiskö sitä työtä vielä täältä lähempaakin vai ei.
Kuten kerroin, mies toivoisi mahdollisimman paljon säilyttää ennallaan. Jos haluan lähteä, lasten tulisi saada jäädä. Mitä "kykyihin" tulee, niin tietysti voi ajatella sitä kuinka asiat on hoidettu. En epäile etteikö onnistu siinä missä kenellä tahansa leski-isälläkin, mutta itseltäni asiat ainakin sujuvat "rutiinin omaisesti", ja varmasti olen lapsien kanssa ollut enemmän. Muuten olen jäävi sanomaan mitään kumpi parempi. Lisäksi vielä, että eihän isä "innoissaan" ole tällaisesta järjestelystä, koska ei ole itse se, jolla halu/tarve muuttaa.
Eron olen ottanut puheeksi keväällä, mutta pienimmän vuoksi olen pitkittänyt, koska varsinaista kiirettä ei kuitenkaan ole äitiyslomalaisella ollut. Esikoinen aloitti myös koulun, ja koska eron toteuttaminen venyi kesällä, on sitä taas pitänyt pitkittää. Nyt kun hän on koulun ehtinyt täällä aloittaa, on lapsen oma kanta ollut, että ei halua vaihtaa koulua ja jäisi isän kanssa. Sinäänsä en haluaisi vastentahtoisesti mukaan ottaa, vaikka 7 vuotias ei varmasti vielä ymmärrä mitä on "päättämässä". Pienimmän haluan ehdottomasti mukaani mikäli lähden. Tähän on olemassa omat syynsä, miksi olen niin ehdoton.
Pitkä matka jo sinällään pakottaa harvoihin tapaamisiin, joten lasten jakaminen vaan vielä puolittaisi tämän, koska lasten tulisi edes tapaamiset saada olla yhdessä.
Raha sitten rajoittaa lisäksi, ettei "joka viikonloppu" ole varaa laittaa lapsia "taivaalle", pienimmän kohdalla ei vielä muutamaan vuoteen onnistu edes ilman huoltajaa.
Mutta mikä on sitten riittävän usein tavata etävanhempaa, varsinkin pienen kohdalla :(
Vaikka tilanne on ahdistava ja itselle hyväksi olisi saada asiat toiminnan tasolle, niin tarkoitus on kuitenkin sinnitellä vielä vuoden loppuun. Huoltajuudesta on tarkoitus käydä neuvottelemaan mahdollisimman pian.
Sehän tässä on itsellä nyt se suurin kysymys, pitääkö luopua omista haluista/itselle tärkeistä asioista, ja samalla tavallaan antaa "miehen hallita" elämääni tällä tavoin, siitäkin huolimatta että haen eroa??
Mietityttää, että jos luovun, onko sama jatkaa vanhaa rataa, koska elämäni täällä tuskin muuttuu paljoa paremmaksi, ei ainakaan sellaiseksi kuin nyt haluaisin. Toisaalta kyllä jotain helpotusta tähän ahdistukseen on tultava, ja toisaalta elämä voi tuoda eteen uusia yllätyksiä, joihin ei voi varautua..
Marttyyrin kohtaa en itselleni toivo, saati lapsille marttyyriäitiä, jotain tarttee tehdä :( - M36
mikä neuvoksi kirjoitti:
Olemme kumpikin "synnnyinseuduilla" ja isovanhemmat ovat täällä. Sisarukset perheineen ovat etäällä.
Pk-seudulla minulla on jokunen sukulainen, ja jotain "tuttuja", enemmän kuin muissa kaupungeissa.
Muualle kuin pk-seudulle en sinäänsä halua, ja siihen on monia syitä miksi vain ja ainoastaan sinne.
Työelämässä aloittanut 17 vuotta sitten, ja näistä vain 4 vuotta vakityössä.
Enää ei "jaksaisi" jäädä katselemaan ja odottelemaan, löytyiskö sitä työtä vielä täältä lähempaakin vai ei.
Kuten kerroin, mies toivoisi mahdollisimman paljon säilyttää ennallaan. Jos haluan lähteä, lasten tulisi saada jäädä. Mitä "kykyihin" tulee, niin tietysti voi ajatella sitä kuinka asiat on hoidettu. En epäile etteikö onnistu siinä missä kenellä tahansa leski-isälläkin, mutta itseltäni asiat ainakin sujuvat "rutiinin omaisesti", ja varmasti olen lapsien kanssa ollut enemmän. Muuten olen jäävi sanomaan mitään kumpi parempi. Lisäksi vielä, että eihän isä "innoissaan" ole tällaisesta järjestelystä, koska ei ole itse se, jolla halu/tarve muuttaa.
Eron olen ottanut puheeksi keväällä, mutta pienimmän vuoksi olen pitkittänyt, koska varsinaista kiirettä ei kuitenkaan ole äitiyslomalaisella ollut. Esikoinen aloitti myös koulun, ja koska eron toteuttaminen venyi kesällä, on sitä taas pitänyt pitkittää. Nyt kun hän on koulun ehtinyt täällä aloittaa, on lapsen oma kanta ollut, että ei halua vaihtaa koulua ja jäisi isän kanssa. Sinäänsä en haluaisi vastentahtoisesti mukaan ottaa, vaikka 7 vuotias ei varmasti vielä ymmärrä mitä on "päättämässä". Pienimmän haluan ehdottomasti mukaani mikäli lähden. Tähän on olemassa omat syynsä, miksi olen niin ehdoton.
Pitkä matka jo sinällään pakottaa harvoihin tapaamisiin, joten lasten jakaminen vaan vielä puolittaisi tämän, koska lasten tulisi edes tapaamiset saada olla yhdessä.
Raha sitten rajoittaa lisäksi, ettei "joka viikonloppu" ole varaa laittaa lapsia "taivaalle", pienimmän kohdalla ei vielä muutamaan vuoteen onnistu edes ilman huoltajaa.
Mutta mikä on sitten riittävän usein tavata etävanhempaa, varsinkin pienen kohdalla :(
Vaikka tilanne on ahdistava ja itselle hyväksi olisi saada asiat toiminnan tasolle, niin tarkoitus on kuitenkin sinnitellä vielä vuoden loppuun. Huoltajuudesta on tarkoitus käydä neuvottelemaan mahdollisimman pian.
Sehän tässä on itsellä nyt se suurin kysymys, pitääkö luopua omista haluista/itselle tärkeistä asioista, ja samalla tavallaan antaa "miehen hallita" elämääni tällä tavoin, siitäkin huolimatta että haen eroa??
Mietityttää, että jos luovun, onko sama jatkaa vanhaa rataa, koska elämäni täällä tuskin muuttuu paljoa paremmaksi, ei ainakaan sellaiseksi kuin nyt haluaisin. Toisaalta kyllä jotain helpotusta tähän ahdistukseen on tultava, ja toisaalta elämä voi tuoda eteen uusia yllätyksiä, joihin ei voi varautua..
Marttyyrin kohtaa en itselleni toivo, saati lapsille marttyyriäitiä, jotain tarttee tehdä :(Mielestäni sinun ei pitäisi erotessasi erottaa myös lapsia, heillä asiassa ilmankin sulattelemista ja sopeutumista.
Minusta sinun ei pitäisi lähteä työn perässä Helsinkiin, vaan hakea toimeentulo ja uudet "ympyrät" lähempää, jos kerran olet lopullise eropäätöksen tehnyt.
Luulen, että molemmilla lapsillasi olisi parempi jos heidän isänsä olisi lähivanhempi.
Ei kenenkään tarvitse olla marttyyri, mutta kompromissit ja syyttömien huomioiminen valinnoissa kuuluvat "hyvään" eroon -- jotta saadaan ikävässä tilanteessa kokonaisuutena kohtuullisin ratkaisu. - mikä neuvoksi
M36 kirjoitti:
Mielestäni sinun ei pitäisi erotessasi erottaa myös lapsia, heillä asiassa ilmankin sulattelemista ja sopeutumista.
Minusta sinun ei pitäisi lähteä työn perässä Helsinkiin, vaan hakea toimeentulo ja uudet "ympyrät" lähempää, jos kerran olet lopullise eropäätöksen tehnyt.
Luulen, että molemmilla lapsillasi olisi parempi jos heidän isänsä olisi lähivanhempi.
Ei kenenkään tarvitse olla marttyyri, mutta kompromissit ja syyttömien huomioiminen valinnoissa kuuluvat "hyvään" eroon -- jotta saadaan ikävässä tilanteessa kokonaisuutena kohtuullisin ratkaisu.Vielä alkuun, etten tietysti itsekään ole haluamassa jakaa lapsia, enkä pidä sitä lasten etuna. Tietysti sitä lähtevänä osapuolena haluaisi tulla vastaankin jotenkin, mutta taas katsoessa elämää taaksepäin, kuka on tehnyt mitä jne., en olisi valmis kaikessa luovuttamaankaan vapaaehtoisesti, enkä voi odottaa sitä mieheltäkään. Käytännössä kuitenkin jonku on luovuttava jostakin, sehän on fakta.
En tällaisella palstalla kerro yksityiskohtia, mitkä voisivat painaa vaakakupissa, kun lapsen etua tarkastellaan.
Kerron vielä myös, että jokainen lapsista on minulle yhtä tärkeä ja rakas.
Nämä palstat ovat hyviä olemassa antamaan uusia näkökulmia jne., mutta pitää muistaa myös yksityisyys, sillä massasta poikkeavissa tapauksissa jäljittäminen on aika helppoa ympäristölle, joten kaikkea ei tuoda päivänvaloon. Realismi pitää itsekin muistaa juttuja lukiessa, sillä nämä ovat vain kunkin kirjoittajan omia mielipiteitä, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä asioiden oikeellisuuden kanssa oikeassa elämässä.
Vaatii siis asian parempaa tuntemistakin, kun lopullista tuomiota annetaan. Tällä asiapohjalla esittämäsi kuvio voi tuntua selvältä, parhaalta ja oikealta ratkaisulta, ja lapsen edulta. Aiheesta kävi mielessä kirjoittaa tarkemmin privaatisti, jotta kunnon keskustelua olisi saanut aikaan, mutta loppujen lopuksi turhaa, koska päätöksen tekevät muut ihmiset tarvittaessa.
Sehän tässä ahistaa, että sillä ei olekaan enää tässä tilanteessa merkitystä, ”onko siitä autosta unohtunut tarkistaa öljyt, kun on leikannut kiinni”, koska asiaa katsotaankin nyt vain lapsen kantilta, jossa heidän elämä pysyisi vain mahdollisimman muuttumattomana, ehkä huomaamatta lapsen todellista etua? En missään nimessä vähättele lapsen etua, niin sen kuuluu mennä, mikä lapsille oikein on. Valitettavaahan eroissa on, että niin lasten kuin vanhempien, pitää aina luopua jostakin, mikä sitten on tärkeää, mikä vähemmän tärkeää, ja toteutuuko oikeus aina?
Siltähän tämä näyttää, että omat halut on sysättävä syrjään, jos lapsiaan ei ole jättämään. Siksi asian otinkin esiin, koska kyllähän tämäkin tilanne tuntuu omalla kohdalla epäoikeudenmukaiselta, mutta peiliinkin pitää katsoa, olisiko joku asia voinut mennä omalta osinkin toisin. Tuntuu, että ei paljoakaan, olen vain ”ajautunut tilanteen uhriksi"??, koska en ole asioita ajoissa ymmärtänyt, ja kaikkeen ei ole voinut itse vaikuttaa. Marttyyri en halua olla.
Erota toki voi, koska tilanne ei tyydytä, mutta tekeekö itselleen elämästä vain ainoastaan vaikeaa? Toisaalta uhriksikaan ei pidä kenenkään jäädä! Hyvää ratkaisua ei taida erosssa aina olla olemassa, on vain huonoja, tai vielä huonompia.
Tietysti yksi vaihtoehto olisi esim. saamani ehdotus reissuelämästä. Äkkiseltään hupaisa ratkaisu varmaan olisikin, että vaimo hakisi piristystä reissussa, ja jättäisi miehen tehtäväksi hoitaa arjen ;), katsoa mihin päin miehen suunpielet ajan mittaan kääntyisivät. Siihen en oikein usko, että parisuhde tästä piristyisi meidän kohdalla, ”omat elämät” ehkä jossain määrin korkeintaan voisi. Mutta kulisseistahan tässä nimenomaan haluaisi päästä pois, millään en haluaisi hyväksyä, että se olisi parempi vaihtoehto. Olisiko se lasten etu, ei mielestäni.
Nähtäväksi jää meneekö asiat aina niin, että ”vahvempi” päättää? Toiset syntyvät kultalusikka kädessä, toiset ovat voittajia luonteensa vuoksi.., toiset ikuisia häviäjiä?
Ja vielä, kukaan ei voi minullekaan taata, ettei isä lähtisi ”vuoden päästä 500km:n päähän pohjoiseen” lapset mukanaan, sellaista kun on joskus esittänyt ja sinne olisi valmis muuttamaan. Mutta erilaisia kun ollaan…
18 vuotta yhteistä elämää takana, toinen mokoma lisää, niin olen vapaa toteuttamaan omaa elämääni. Taitaa vaan olla, että silloin ei enää 5-kymppinen ole kovin suuressa huudossa työmarkkinoilla, Helsingissäkään..
Ei tilanne helppo ole, aivan muuta, ja kyse ei tosiaan ole vain työpaikasta Helsingissä, vaan paikasta yleensä ja paljosta siinä ja tässä ympärillä. Mikä se sitten onkaan, mikä on ihmisiä sinne saanut kerääntymään?, tuskin kaikki työn vuoksi ainoastaan? Minulle riittää, että se mitä itse tunnen.
Mainittakoon vielä, että lapsia on kolme, oman sukupuoleni edustajia jokainen. Ja mikäli eroan ja jään paikkakunnalle, niin lapset haluavat olla kanssani. Muutto arveluttaa ymmärrettävästi. Helsinki on heille tuntematon , ja miehellä ei "tietenkään" ole halua edesauttaa lasten muuttohalua, vaan mielellään kertoo tästä vain huonoja puolia. - M36
mikä neuvoksi kirjoitti:
Vielä alkuun, etten tietysti itsekään ole haluamassa jakaa lapsia, enkä pidä sitä lasten etuna. Tietysti sitä lähtevänä osapuolena haluaisi tulla vastaankin jotenkin, mutta taas katsoessa elämää taaksepäin, kuka on tehnyt mitä jne., en olisi valmis kaikessa luovuttamaankaan vapaaehtoisesti, enkä voi odottaa sitä mieheltäkään. Käytännössä kuitenkin jonku on luovuttava jostakin, sehän on fakta.
En tällaisella palstalla kerro yksityiskohtia, mitkä voisivat painaa vaakakupissa, kun lapsen etua tarkastellaan.
Kerron vielä myös, että jokainen lapsista on minulle yhtä tärkeä ja rakas.
Nämä palstat ovat hyviä olemassa antamaan uusia näkökulmia jne., mutta pitää muistaa myös yksityisyys, sillä massasta poikkeavissa tapauksissa jäljittäminen on aika helppoa ympäristölle, joten kaikkea ei tuoda päivänvaloon. Realismi pitää itsekin muistaa juttuja lukiessa, sillä nämä ovat vain kunkin kirjoittajan omia mielipiteitä, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä asioiden oikeellisuuden kanssa oikeassa elämässä.
Vaatii siis asian parempaa tuntemistakin, kun lopullista tuomiota annetaan. Tällä asiapohjalla esittämäsi kuvio voi tuntua selvältä, parhaalta ja oikealta ratkaisulta, ja lapsen edulta. Aiheesta kävi mielessä kirjoittaa tarkemmin privaatisti, jotta kunnon keskustelua olisi saanut aikaan, mutta loppujen lopuksi turhaa, koska päätöksen tekevät muut ihmiset tarvittaessa.
Sehän tässä ahistaa, että sillä ei olekaan enää tässä tilanteessa merkitystä, ”onko siitä autosta unohtunut tarkistaa öljyt, kun on leikannut kiinni”, koska asiaa katsotaankin nyt vain lapsen kantilta, jossa heidän elämä pysyisi vain mahdollisimman muuttumattomana, ehkä huomaamatta lapsen todellista etua? En missään nimessä vähättele lapsen etua, niin sen kuuluu mennä, mikä lapsille oikein on. Valitettavaahan eroissa on, että niin lasten kuin vanhempien, pitää aina luopua jostakin, mikä sitten on tärkeää, mikä vähemmän tärkeää, ja toteutuuko oikeus aina?
Siltähän tämä näyttää, että omat halut on sysättävä syrjään, jos lapsiaan ei ole jättämään. Siksi asian otinkin esiin, koska kyllähän tämäkin tilanne tuntuu omalla kohdalla epäoikeudenmukaiselta, mutta peiliinkin pitää katsoa, olisiko joku asia voinut mennä omalta osinkin toisin. Tuntuu, että ei paljoakaan, olen vain ”ajautunut tilanteen uhriksi"??, koska en ole asioita ajoissa ymmärtänyt, ja kaikkeen ei ole voinut itse vaikuttaa. Marttyyri en halua olla.
Erota toki voi, koska tilanne ei tyydytä, mutta tekeekö itselleen elämästä vain ainoastaan vaikeaa? Toisaalta uhriksikaan ei pidä kenenkään jäädä! Hyvää ratkaisua ei taida erosssa aina olla olemassa, on vain huonoja, tai vielä huonompia.
Tietysti yksi vaihtoehto olisi esim. saamani ehdotus reissuelämästä. Äkkiseltään hupaisa ratkaisu varmaan olisikin, että vaimo hakisi piristystä reissussa, ja jättäisi miehen tehtäväksi hoitaa arjen ;), katsoa mihin päin miehen suunpielet ajan mittaan kääntyisivät. Siihen en oikein usko, että parisuhde tästä piristyisi meidän kohdalla, ”omat elämät” ehkä jossain määrin korkeintaan voisi. Mutta kulisseistahan tässä nimenomaan haluaisi päästä pois, millään en haluaisi hyväksyä, että se olisi parempi vaihtoehto. Olisiko se lasten etu, ei mielestäni.
Nähtäväksi jää meneekö asiat aina niin, että ”vahvempi” päättää? Toiset syntyvät kultalusikka kädessä, toiset ovat voittajia luonteensa vuoksi.., toiset ikuisia häviäjiä?
Ja vielä, kukaan ei voi minullekaan taata, ettei isä lähtisi ”vuoden päästä 500km:n päähän pohjoiseen” lapset mukanaan, sellaista kun on joskus esittänyt ja sinne olisi valmis muuttamaan. Mutta erilaisia kun ollaan…
18 vuotta yhteistä elämää takana, toinen mokoma lisää, niin olen vapaa toteuttamaan omaa elämääni. Taitaa vaan olla, että silloin ei enää 5-kymppinen ole kovin suuressa huudossa työmarkkinoilla, Helsingissäkään..
Ei tilanne helppo ole, aivan muuta, ja kyse ei tosiaan ole vain työpaikasta Helsingissä, vaan paikasta yleensä ja paljosta siinä ja tässä ympärillä. Mikä se sitten onkaan, mikä on ihmisiä sinne saanut kerääntymään?, tuskin kaikki työn vuoksi ainoastaan? Minulle riittää, että se mitä itse tunnen.
Mainittakoon vielä, että lapsia on kolme, oman sukupuoleni edustajia jokainen. Ja mikäli eroan ja jään paikkakunnalle, niin lapset haluavat olla kanssani. Muutto arveluttaa ymmärrettävästi. Helsinki on heille tuntematon , ja miehellä ei "tietenkään" ole halua edesauttaa lasten muuttohalua, vaan mielellään kertoo tästä vain huonoja puolia.Täällä niin vähän lähtötietoja kunkin neuvoa kysyneen parisuhdeongelmista (ja yhden kertomana, taatusti subjektiivisesti) on "neuvot" tai "tuomiot" kirjoitettava sillä silmällä. Ja kun vielä vastaajilla omat "oikeat ratkaisut" mielessä ... niin yhtään herkemmässä tilanteessa olevan ihmisen kannattaa harkita ennenkuin "apua" täältä hakee.
Sinun tilanteeseesi en osaa oikein mitään lisätä. Koettakaa sopia miehesi kanssa paras mahdollinen ratkaisu, älkää erottako sisaruksia. - mikä neuvoksi
M36 kirjoitti:
Täällä niin vähän lähtötietoja kunkin neuvoa kysyneen parisuhdeongelmista (ja yhden kertomana, taatusti subjektiivisesti) on "neuvot" tai "tuomiot" kirjoitettava sillä silmällä. Ja kun vielä vastaajilla omat "oikeat ratkaisut" mielessä ... niin yhtään herkemmässä tilanteessa olevan ihmisen kannattaa harkita ennenkuin "apua" täältä hakee.
Sinun tilanteeseesi en osaa oikein mitään lisätä. Koettakaa sopia miehesi kanssa paras mahdollinen ratkaisu, älkää erottako sisaruksia.Kuten jo kerroinkin, niin täällähän sitä kokee itsensä jääviksi ottamaan kantaa "paremmuudesta".
Sinäänsä mitään "oikeaa ratkaisua" ei ole itselläkään mielessä.
Tilanne itsessään poikkeaa varmasti enemmistöstä, joten neuvoja ja hyviä ratkaisumalleja ei paljoa ole kenellään tarjota, vielä kun hyvää sopimusta on vaikea saada tekemälläkään.
Sopimukseen on ollut tarkoitus päästä, mutta odotamme käyntiä lastenvalvojalla kuulemassa josko hänellä olisi viisaita ajatuksia johonkin suuntaan. Vai osaatko sanoa tapaako kommentoida mitään, vai millainen tilanne tämä käynti on? - M36
mikä neuvoksi kirjoitti:
Kuten jo kerroinkin, niin täällähän sitä kokee itsensä jääviksi ottamaan kantaa "paremmuudesta".
Sinäänsä mitään "oikeaa ratkaisua" ei ole itselläkään mielessä.
Tilanne itsessään poikkeaa varmasti enemmistöstä, joten neuvoja ja hyviä ratkaisumalleja ei paljoa ole kenellään tarjota, vielä kun hyvää sopimusta on vaikea saada tekemälläkään.
Sopimukseen on ollut tarkoitus päästä, mutta odotamme käyntiä lastenvalvojalla kuulemassa josko hänellä olisi viisaita ajatuksia johonkin suuntaan. Vai osaatko sanoa tapaako kommentoida mitään, vai millainen tilanne tämä käynti on?Meillä tapaaminen lapsenvalvojalla oli posittivinen kokemus. Asiansa ja asemansa tunteva vaikkakin nuori nainen vahvisti tapaamiset ja elarit kuten vanhemmat olivat sopineet. 20 minuuttia ja sitten kiitos & hyvästi ... laatimamme sopimus liitettiin virallisen liitteeksi (missä viitattiin tähän).
Olen täällä joskus ihmetellyt miesten yleistä "vihamielisyyttä" lastenvalvojia kohtaan ... meillä tunnelma oli lähes toisin päin. Pitää osata esittää asiansa oikein, ilman paatosta tai katkeraa "julistamista", mutta nöyristelemättä ... "faktat pöytään"-periaatteella. Myönnän silti, että exäni kanssa osasimme edes sovussa erota, mikä tietenkin tekee asiat helpommaksi.
Syytä joka tapauksessa muistaa, ettei lastenvalvoja PÄÄTÄ mitään ellette te kaksi puupäätä pääse sopuun ... hän voi sovitella (nimikkeensäkin mukaan -- lapsen edun mukaisesti, ei äidin tai isän), mutta tuomion antaa tuomari jos niin pitkälle mennään. Toivon että ei.
En jaksa uskoa, että tilanteenne olisi jotenkin tavattoman poikkeuksellinen tai erikoinen, vaikka siltä saattaa sinusta tuntuakin. Niin tai näin, ei koskaan kannata etsiä vain valmiita "ratkaisumalleja" -- mikä yhteen eroon sopii, ei toisessa toimi mitenkään. Teidän se joka tapauksessa sovittava ja elettävä asian kanssa ... etenkin ... LASTENNE elettävä. Vastuuta peräänkuulutan. - mikä neuvoksi
M36 kirjoitti:
Meillä tapaaminen lapsenvalvojalla oli posittivinen kokemus. Asiansa ja asemansa tunteva vaikkakin nuori nainen vahvisti tapaamiset ja elarit kuten vanhemmat olivat sopineet. 20 minuuttia ja sitten kiitos & hyvästi ... laatimamme sopimus liitettiin virallisen liitteeksi (missä viitattiin tähän).
Olen täällä joskus ihmetellyt miesten yleistä "vihamielisyyttä" lastenvalvojia kohtaan ... meillä tunnelma oli lähes toisin päin. Pitää osata esittää asiansa oikein, ilman paatosta tai katkeraa "julistamista", mutta nöyristelemättä ... "faktat pöytään"-periaatteella. Myönnän silti, että exäni kanssa osasimme edes sovussa erota, mikä tietenkin tekee asiat helpommaksi.
Syytä joka tapauksessa muistaa, ettei lastenvalvoja PÄÄTÄ mitään ellette te kaksi puupäätä pääse sopuun ... hän voi sovitella (nimikkeensäkin mukaan -- lapsen edun mukaisesti, ei äidin tai isän), mutta tuomion antaa tuomari jos niin pitkälle mennään. Toivon että ei.
En jaksa uskoa, että tilanteenne olisi jotenkin tavattoman poikkeuksellinen tai erikoinen, vaikka siltä saattaa sinusta tuntuakin. Niin tai näin, ei koskaan kannata etsiä vain valmiita "ratkaisumalleja" -- mikä yhteen eroon sopii, ei toisessa toimi mitenkään. Teidän se joka tapauksessa sovittava ja elettävä asian kanssa ... etenkin ... LASTENNE elettävä. Vastuuta peräänkuulutan.Tämä oli vain mutua, että ei olisi kovin yleistä, että etäisyys vanhempien välillä pitkä nuorimman ollessa vielä vauva, mutta saatoin hyvinkin olla väärässä..
Tämä olikin tiedossa, lastenvalvoja ei sinäänsä päätä, mutta nimenomaan tätä odotamme, että hän antaa asiantuntevaa ohjeistusta siitä, mikä heidän mielestään on tilanteessamme lapsen etu, ja sen mukaan on tarkoitus myös sopia.
Tässäkin meidän tapauksessa kun jokaiselle lapselle tämä etu voi olla eri, joten vaikea itse sanoa, kenen etu painaa vaa'assa enemmän kuin toisen, kun kolmikko pidetään kasassa.
Omalla kohdallani, jos lapsen eduksi katsotaan lasten jääminen nykyiselle paikkakunnalle, niin myös minun muuttoni jää toteutumatta, koska olen ehdottomasti hänen elämänsä tärkein ja läheisin ihminen juuri nyt, mutta en varmasti korvaamaton.
En myöskään odota meille sopivaa valmista ratkaisumallia saavani täältä, mutta muiden samankaltaisessa tilanteessa olevien ratkaisuista ja käytännöntoteutuksista voisi löytyä huomionarvoisia seikkoja, mitä ei ehkä itse välttämättä huomaa edes ajatella?
- minäpieni
Eihän toi mikään syy erolle ole. Kyllähän niitä "viikonloppuavioliittoja" on. Ihan hyvinhän te voitte sopia, että sinä olet viikot kaupungissa (esim. vuokralla yksiössä) ja viikonlopuksi tulet yhteiseen kotiin. Monet tekee niin ja avioliittoon saa lisäsäpinää, kun ei näe joka päivä.
Minkälainen työ sinua kiinnostaa? Monessa toimistotyössä on mahdollisuus etätöihin ainakin joinain päivinä viikossa. Voisit olla vaikka neljä päivää kaupungissa ja loput kotona. Siten saisit samalla kaupungin edut ja voisit "toteuttaa itseäsi" ja ehjän kodin lapsillesi.
Vai onko syy erolle oikeasti jossain muussa asiassa?- mikä neuvoksi
ei työ tosiaan ole syy eroon. Ero on seurausta monesta tekijästä. Työttömyys on varmaan ollut suuri syy omaan tyytymättömyyteen, samoin oman lisänsä soppaan on tuonut sairastuminen, jonka diaknosointiin meni vuosia. Siinä kohtaa oma jaksaminen on ollut nollassa, ja silti "työtä ja murheita" ollut enemmän kuin laki sallii, ja tämä on ollut omiaa panemaan suhteen koetukselle.
Liika taisi olla liikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6467936Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662220Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292124- 1441696
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511229Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251218Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991103Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65834Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.55751Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7727