AKT luottamusmies

Ihmettelevä

Tietääkö kukaan??? Onko mahdollista toimia luottamusmiehenä jos työnantaja on saanut, tälläisen luottamushenkilön kiinni varastamisesta työnantajaltaan, toki työnantaja on asian käsitellyt ja rangaistuksen antanut ja henkilö on joutunut maksamaan takaisin, anastamansa yhtiön omaisuuden.

12

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vaatimukset.

      Luottamusmiehenä voi aina olla, jos nuolee jokaisen persettä. Palkkioksi saa nuuskia johtajan nahkatuolia ja possumunkin viikossa.

    • kaikki otetaan.

      Normaali henkilö vetäisi itse johtopäätökset eroaisi itse tai erotettaisiin vastaavassa tilanteessa, mutta luottamusmies on eri mies. Luotto on mennyttä.Tälläinen on luonnevikainen, ilman omaatuntoa oleva psykopaatti, joka vain nauttii aiheuttamastaan mielipahasta ja kaaoksesta. Vie yleensä tuhkatkin pesästä jos vain voi.

      • lidin liiverin olutts

        Onneksi en ole sinun työtoverisi!.


    • Ihmettelevä

      Tässähän oli tilanne se, että luottamusmiehenä sai talvisin pitää työpaikkansa avaimia ja pääsi näin vähän anastelemaan, yhtiön omaisuutta, mistä sittemmin kesän kynnyksellä jäi sitten kiinni, luottamusmies tehtävä varmaankin esti irtisanomisen, mutta mites tällähetkellä?

      • älä ihmettele

        Koko juttu on satua ja kommenteista päätellen kommentoijien työkokemus on hyvin
        vähäinen, kenties olematon.

        "... luottamusmies tehtävä varmaankin esti irtisanomisen,"

        Ei varmasti estänyt. Jos, siis JOS, tälläistä tapahtuisi, varas saisi kenkää heti,
        oli luottomies tai ei.


      • ihmettelevä
        älä ihmettele kirjoitti:

        Koko juttu on satua ja kommenteista päätellen kommentoijien työkokemus on hyvin
        vähäinen, kenties olematon.

        "... luottamusmies tehtävä varmaankin esti irtisanomisen,"

        Ei varmasti estänyt. Jos, siis JOS, tälläistä tapahtuisi, varas saisi kenkää heti,
        oli luottomies tai ei.

        Eipä saanut kenkää ei, jonkinmuotoisen rangaistuksen kyllä sai ja maksamaan anastamansa omaisuuden takaisin työnantajalle, kysymyshän oli Saako tälläisessa tilanteessa olla esim. liiton tahdolta luottamusmies enää, käsittääkseni siellä on tiettyjä ehtoja, satua tämä tapahtuma ei ole.


      • to pelius
        ihmettelevä kirjoitti:

        Eipä saanut kenkää ei, jonkinmuotoisen rangaistuksen kyllä sai ja maksamaan anastamansa omaisuuden takaisin työnantajalle, kysymyshän oli Saako tälläisessa tilanteessa olla esim. liiton tahdolta luottamusmies enää, käsittääkseni siellä on tiettyjä ehtoja, satua tämä tapahtuma ei ole.

        Lopeta jo, syvä myötähäpeä valtaa mielen;)


    • duunari52

      Luottamusmiehiksi valitaan yleensä tyypit, josta eivät osaa tehdä mitään työpaikalla, näin heidät siirretään sivuun haittaamasta yrityksen normaalia toimintaa. Saavat näperrellä jotain jonnin joutavia juttujaan. Eihän edes muut työntekijät ole kiinnostuneita heidän touhuistaan.

      • kasi

        meillä on hieman samanlainen systeemi. hyvä näin.


    • hurrjaa

      Hahhahaa!!!

      On taas työttömillä fantasiat:)))))))))))))))))))))

    • Hörhö

      Ihme yritys jos tollaista luottamusmiestä ei ole heitetty sukset edellä ulos. Suomessa työttömiä, rehellisiä sellaisia, jotka ansaitsevat paikkansa työelämässä, jos tollainen luottamusmies on noin härskisti käyttänyt työnantajan omaisuutta hyväkseen olkoon se mitätahansa, se heitettäköön uraputkeen työttömyyskassaan.Sääliksi käy köyhiä varkaita, vielä säälittävämpää jos on luonnevikainenkin.

    • Bitumia

      Atsvaltti yritykses ollaan ainakin suopeita, vastaava toiminta hyväksytään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1887
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1574
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1296
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1234
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1232
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1196
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1170
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1161
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1160
    Aihe