Mies ei halua elättää perhettä!

Yksin vai kaksin

Mies on tehnyt hyvin selväksi ettei aio elättää minua ja tulevaa vauvaa. Hän on kertonut lopettavansa lainan lyhentämisen minun jäädessä äitiyslomalle. Meillä on yhdessä rakennettu talo ja yhteinen asuntolaina, jota lyhennämme puoliksi.

Mies haluaa joka perjantai ja lauantai viihteelle ja on vihainen minulle, jos en kuskaa häntä paikasta toiseen. Olen viimeisilläni raskaana ja haluaisin joskus vain olla.

Hän on myös sanonut ettei aio elää selibaatissa jos en kykene synnytyksen jälkeen seksiin, vaan aikoo hakea seuraa jostain muualta. Seksi on minulle pakkopullaa, koska mies ei huomioi minun tarpeita. Hänelle on pääasia että hän saa orgasmin ja hän tuleekin yleensä nopeasti.

Hän on myös tehnyt selväksi että raskaana oleva nainen ei ole hänestä viehättävä ja on kehoittanut minua laihduttamaan mahan pois (siis raskausmahan!), muuten olen hyvin hoikka, kun mies taas on tanakka.

Mies ei ole auttanut minua kotiaskareissa raskausaikana ollenkaan. En myöskään halua häntä synnytykseen mukaan.

Ongelma on etten koe hyötyväni suhteesta mitenkään? Pärjään paremmin yksin. Mikä pitää teidät muut suhteessa? Tarvitseeko lapsi oikeasti isän joka ei halua elättää häntä?

15

328

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei kynnysmatoksi!

      MIksi ihmeessä olet hankkiutunut raskaaksi tuollaiselle "miehelle"?
      Tai ylipäänsä olet yhdessä sen kanssa?
      Elatuksesta ei niin vain luisteta, asiaa peritään tarvittaessa oikeuden kautta.

      • Pakko olla provo. On niin paksua.

    • tgbgb nghf

      Helpommalla saattaisit päästä yksinhuoltajana ainakin henkisesti. Kuulostaa siltä, että miehesi kuuluu surkeimpaan 2%:iin koko miesväestöstä. Juuri huonompaa et luultavasti voi löytää tilalle eli vaihtamalla paranee takuuvarmasti, kunhan saat ensin vauva-arjen hoidettua pois alta. Hanki sukulaisia ja ystäviä tukiverkostoksi.

    • Herranen aika

      EROA! ET TULE KATUMAAN!

      • 7 + 9

        Juuri näin. Ja mikä vielä tärkeämpää, älä ajattelekaan miehiä 20 vuoteen.

    • Pippurisumutin

      Turha sinun on häntä syyttää. Nyt on korkea aika katsoa peiliin ja kysyä, mitä minä haluan ja miksi tähän on tultu.
      Tänä päivänä elää jopa paremmin yksin kuin huonon puolison kanssa. Laita elämäsi järjestykseen jo lapsenkin tähden. Jos mies ei aio muuttua. Se että mies voi laukoa tuollaista, on vain merkki siitä että annat hänelle tavallaan luvan tehdä niin.

      Jotenkin luvin rivien välistä että hän ei ole ollut ihannemies koskaan. Mutta nyt on aika herätä. Jos kerran ei maksa lainojaan, laittakaa asunto myyntiin ja muuta muualle.

      Ota vastuu elämästäsi.

    • aeharjharj

      No voi jösses sentään.
      Toivottavasti tää on provo, mutta toisaalta.. kyllä sitä uskomattomampiakin asioita tapahtunut.

      Jos tollanen on tosiaan totta, niin ota ja lähde menemään. Hittojakos sinä viimesilläs kuskailet ukkoas ryyppäämään. Ja selvähän tuon pitäs olla että äitiysloman aikana ei samoja rahoja ansaitse kun töissä ollessa.
      Sä taasen sitten kai voit alkaa kirjottelemaan ukolles laskuja taloudenhoidosta ja lapsenhoidosta, jolla lyhentelet oman osuutesi.

      Parempi kuitenkin kun lähen menemään. Ei tollasella mätisäkillä mitään tee.

      En vaan ymmärrä miksi hankkiuduit raskaaksi tollaselle ääliölle, kun tietää että lopputulos on mitä on...

    • VaimoI

      Voi hyvä tavaton...

      Mikä järki on elää laillasi? Etkö uskalla ottaa vastuuta omasta elämästäsi ja siitä mitä sinulle tapahtuu vai ihanko vapaaehtoisesti annat itseäsi kohdella noin?

      Sinulla ei ole ongemaa vaan sinulla on ongelmia, ihan kasapäin! Pärjäät varmasti paremmin yksin ja se onkin ihmettelyn aihe, miksi olet vielä suhteessa mieheesi.

      Minut pitää suhteessa rakastava, huolehtiva ja huomioiva mies, jota kunnioitan. Minut pitää suhteessa toimiva arki ja yhteiset juhlahetket ja elämykst. Minut pitää suhteessa yhteiset ihanat lapset, joita mies hoitaa siinä missä minäkin. Meitä pitää yhdessä molemmin puolinen kunnioitus ja rakkaus, kuin myös huonoina aikoina. Ja hyvä seksi.

      • onnettomassa suhtees

        Sinulla on varmasti onnellinen perhe. Jäin miettimään noita asioita, joita listasit, jotka pitävät sinut suhteessa. Minulla ei ole mieheni kanssa yhteisiä juhlahetkiä. Hän ei vaivaudu viettämään kotona yhtäkään iltaa, edes juhlapyhiä. Kun hän menee jonnekin, niin minua ei kutsuta. Yhteinen ihana lapsi kyllä, mutta ei mies osallistu hänen hoitoonsa saati muiden lasteni hoitoon. Tuo viimeinen...miehen ehdoilla mennään...Entäpä rakkaus...mies aina sanoo rakastavansa mutta teot eivät puhu samaa...en koe ,että hän oikeastaan välittää minusta tuon taivallista. No kunnioitanko häntä...hmm...ehkä sitten en koska hän ei ole luonut minulle turvallista oloa...raskaana ollessanikin sain koko ajan olla varpasillaan tuleeko ero tänään vai huomenna...eikä taloudellistakaan turvallisuudentunnetta...hän käyttää rahansa vain itseensä...minä käytän rahani kotiin ja lapsiin, koko perheeseen. Mikä pitää minut suhteessa...velvollisuudentunne? yksin jäämisen pelko kun tuskin enää kellekään kelpaisin kun lapsiakin on? rakkaus? epäonnistumisen pelko?
        Mitään yhteistä minulla ei mieheni kanssa ole...ei yhteisiä ystäviä...ei yhteistä uskontoa...ei yhteistä aikaa...ei yhteisiä harrastuksia...ei yhteisiä mielenkiinnon kohteita...ei keskusteluja...ai niin...meillä on yksi yhteinen asia...lapsi...muuta ei meillä taida olla :(.

      • mä vaan
        onnettomassa suhtees kirjoitti:

        Ap, sinuna tekisin hyvin selväksi miehelle, ettet aio elättää häntä.
        Miksi pelätä yksinjäämistä, jos on nykyisessäkin suhteessa yksin, ainakin henkisesti? Ehkä lähtemällä jäisi aikaa ja energiaa muuhunkin kuin miehen käytöksen vatvomiseen?

        Itseään pitäisi myös rakastaa sen verran, ettei anna toisen kävellä päältä.

      • mek
        onnettomassa suhtees kirjoitti:

        Sinulla on varmasti onnellinen perhe. Jäin miettimään noita asioita, joita listasit, jotka pitävät sinut suhteessa. Minulla ei ole mieheni kanssa yhteisiä juhlahetkiä. Hän ei vaivaudu viettämään kotona yhtäkään iltaa, edes juhlapyhiä. Kun hän menee jonnekin, niin minua ei kutsuta. Yhteinen ihana lapsi kyllä, mutta ei mies osallistu hänen hoitoonsa saati muiden lasteni hoitoon. Tuo viimeinen...miehen ehdoilla mennään...Entäpä rakkaus...mies aina sanoo rakastavansa mutta teot eivät puhu samaa...en koe ,että hän oikeastaan välittää minusta tuon taivallista. No kunnioitanko häntä...hmm...ehkä sitten en koska hän ei ole luonut minulle turvallista oloa...raskaana ollessanikin sain koko ajan olla varpasillaan tuleeko ero tänään vai huomenna...eikä taloudellistakaan turvallisuudentunnetta...hän käyttää rahansa vain itseensä...minä käytän rahani kotiin ja lapsiin, koko perheeseen. Mikä pitää minut suhteessa...velvollisuudentunne? yksin jäämisen pelko kun tuskin enää kellekään kelpaisin kun lapsiakin on? rakkaus? epäonnistumisen pelko?
        Mitään yhteistä minulla ei mieheni kanssa ole...ei yhteisiä ystäviä...ei yhteistä uskontoa...ei yhteistä aikaa...ei yhteisiä harrastuksia...ei yhteisiä mielenkiinnon kohteita...ei keskusteluja...ai niin...meillä on yksi yhteinen asia...lapsi...muuta ei meillä taida olla :(.

        Olet teinipojan kanssa suhteessa jos mies ei naisensa kanssa aikaa vieltä niin aika tuuliviiri mieheksi ja jos kaverit tärkeitä niin sanoppa miehellesi että onko hän homo kun kavereiden kanssa kuluttaa aikaa ja se siitä. Voi olla että hänen isänsä on ollut samanlainen ja siitä malli otettu että nainen on kotona ja mies menee omia menojaan ja eroa ennen kuin katkeroidut.

    • 15+7

      Se on nyt niin, että pakkaat laukkusi ja menet turvalliseen paikkaan. Oletko hullu kun siedät tuota? Nälkäänkö ajattelit itsesi ja lapsen tappaa? Vauva on järjettömän herkkä ja suojaton ihminen ja sä altistaisit sen narsistiselle sekopäälle?! Luultavasti väkivalta alkaa siinä vaiheessa kun vauva on syntynyt ja itkee 12 tuntia vuorokaudessa. Siinä voi sinun lisäksi lentää vauvakin seinään. Järkyttävää että joku elää noin.

    • Arvoa elämälle

      Uskoako vai ei. Siinä on narsistin kuvaus. Yksinhuoltajana pärjää paremmin. Jos aloitus on totta, miehesi on sairas.

    • 14.k

      Provo.

    • mek

      Kerroppa miehellesi että kun olette naimisissa niin aviopuoliso on elatusvelvollinen puolisolleen ja ei siinä ole mitään epäselvyyksia ja mistä noin tyhmän miehen olet löytänyt ja vielä omaan napaan tuijottajan. Laitappa kaikki tulevan lapsen hankinnat miehen maksettavaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      302
      3508
    2. 204
      2971
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      71
      2534
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      235
      2015
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1435
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1337
    8. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      170
      1324
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1318
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1277
    Aihe