Ylijäämänaiset

Kerron tähän siis hieman omaa tarinaani, jota olen joskus palstalla valottanut.

Äitini palvoi komeaa isoveljeäni. Hän kehui aina häntä, kuinka komea poika hänellä on. Kerran sukulaisten kuullen hän taas aloitti kehumisen kuinka komea poika hänellä on, ja nämä vastasivat ihmetellen, että onhan sinulla toinenkin poika. Muistan hyvin äitini ilmeen, kuinka hän silloin alentuvasti katsoi minua. Yritin pysytellä tilanteessa coolina, vaikka sisimmässäni olin vain nolostunut.

Veljelläni ei ollut vaikeuksia löytää suhteita. Mutta vaikka veljeni asui jo avoliitossa silloisen kumppaninsa kanssa, äitini paritti häntä ystävättäriensä tyttärille. Itseasiassa hän paritti veljeäni vielä silloinkin, kun veljeni avovaimo oli raskaana. Minä olin silloin kuten edelleenkin vapaa, mutta vain veljeni oli kyllin hyvä paritettavaksi. Minä olen oppinut elämässä oman paikkani ja kelpaamattomuuteni. En vain äidiltä, mutta myös tytöiltä kouluaikoina teini-iässä ja aina siitä eteenpäin.

Isäni on joskus koittanut parittaa minua... VELJENI EX-VAIMOLLE, jonka kanssa veljelläni on lapsi. Veljeni petti naista, koska piti tätä rumana, eikä hän myöskään mikään kaunotar koskaan ole ollutkaan. Veljelleni hän oli enemmän trampoliini, mistä ponnistaa korkeammalle oman itsetunnon kehittämiseksi. Absoluuttisen mahdottomaksi veljeni aisuriksi ryhtymisen kuitenkin tekee, että nainen on mahdottoman yksinkertainen.

Sikäli voin olla tyytyväinen, että sisareni ja vanhenpani eivät kiusaa naisettomuudestani, eivätkä enää kysele asiasta. Päinvastoin osaavat välttää jo koko aiheesta puhumista(ehkä siksi että vanhempani tietävät minun syyttävän kaikesta heitä). Asian ympärillä vallitsee korkeintaan syvä hiljaisuus. Joskus sisimmässäni pelkkää riidanhaluisuuttani tosin haluaisin rikkoa tuon hiljaisuuden, mutta en viitsi enää kaataa vihaani heidän niskaansa, koska eihän asia ei siitä muuksi muutu, vaikka he tunnustaisivat olleensa kelvottomia vanhempia. Vanhempiaan ei voi valita. Kadun elämässä vain sitä, että koskaan olin kenenkään lapsi.

Enkä usko että alemmuuden tunnoltani ja ylpeydeltäni enää edes kykenen parisuhteeseen. Alemmuuden tuntoni sanoo, etten ole rakastamisen arvoinen, ja ylpeyteni ettei kukaan ole minun rakkauteni arvoinen. Ehkä se lopulta on mikä määrittelee minut ihmisenä tässä elämässä. Se on minun identiteettini kuka minä nyt olen.