Lättäpeppu muodokkaammaksi

vinkkejä kaivataan

Onko kovan työn ja tuskan takana saada luonnostaan lättänä peppu edes vähän naisellisemmaksi ja pyöreämmäksi? Miten nopeaa tuloksia syntyy?

Lähtökohta on se, että olen hoikka 163/51 luonnostaan eikä lahduttamisen tarvetta ole. Yläkroppa on siro, pienet rinnat, vatsassa ei ylimääräistä, vyörärö kapea, pitkät kädet, sirot kämmenet ja ranteet, hartiat kuitenkin leveähköt, kyylkiluutkin näkyy hieman vaikkei vedä vatsaa yhtään sisään. Jalat on pitkät ja hoikat, nilkat kapeat ja jalat pienet, reisissä on vähän muotoa. Peppu on oikeastaan sivusta ihan kivan näköinen vyötärön ja lantion väliin syntyy naisellinen kaari ja vatsa kaareutuu myös kivasti, mutta takaa katsottuna leveähköjen hartioiden ja lättänän pepun yhdistelmä ei ole kovin kiva. Eli ulottuvuutta sinne taaksepäinkin olisi kiva saada ja mukava jos housutkin istuisivat paremmin.

En ole tavoittelemassa mitään fitness kroppaa ja kammoksun vähän treenaamista, että menetän viimeisimmätkin rippeet tisseistäni tai että hartioiden alue korostuu liikaa ja saa näyttämään yläkropan liian miehiseltä/poikamaiselta, kun muutenkin kulmikkuutta löytyy esim. noista hartioista. Niin siis ahteria haluaisin vähän ylemmäs ja muodokkaammaksi, eikä laihtumisen tarvetta ole. Miten mun pitäisi siis edetä? Täytyykö tyyliin alkaa syömään enemmän ja treenaamaan pakaralihaksia, jotta saisi kiinteämmiksi nuo lihakset ja vähän lisää kokoa.

Lähtökohtahan nyt on se, että harrastan oikeastaan vain hyötyliikuntaa ja lenkkeilyä. Lähinnä tyyliin kävelyä, töissä tulee käveltyä päivät pitkät ja välillä myös nosteltua. Mitään säännöllistä liikuntaharrastusta minulla ei ole, en käy salilla enkä tee oikeastaan muitakaan lihaskuntoharjoitteita tai harrasta mitään hengästyttävää rääkki liikuntaa. Tuon hyötylikunnan ja perusliikkumisen avulla peruskunto on kuitenkin pysynyt kohtuu hyvänä.

10

2316

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Entinen lattana

      Entinen lattap..se tässä hei! Kyllä onnistuu! Kovaa työtä vaatii, ja aikaa menee, riippuen tietenkin iästäsi. Ehdottaisin silti koko kropan treenaamista kuntosalilla, ns. tavallisella treenaamisella (pari kolme kertaa viikossa) ei hartioistasi mitään ladon ovia tule. Mutta treeni voi silti olla peppupainotteinen. Kyykky, askelkyykky, jalkaprässi siten että ottaa eniten takapuoleen. Maastaveto aluksi ohjatusti. Sellaiset painot, että tuntuu, että hiki lentää ja tekee mieli irvistää. Minulla (50 v) tuloksia alkoi tulla noin vuoden päästä, nyt kolmen vuoden päästä ei lattanasta ole enää tietoakaan! Ruokavalioon tarpeeksi proteiinia.

      Tsemppiä matkallesi kohti jämäkkää ahteria!

      • vinkkejä kaivataan

        Kiitos vastauksestasi. 26 v. olen. Jotenkin kammoksuttaa nuo kuntosalit, että törttöilen siellä vaan tiellä, en osaa käyttää laitteita ja jotku hikipingot treenaa vieressä :) Saako kotona oman kehon painolla treenaamalla tuloksia vai vaatiiko aina tuon kuntosalin ja raskaat painot?


      • 10+19
        vinkkejä kaivataan kirjoitti:

        Kiitos vastauksestasi. 26 v. olen. Jotenkin kammoksuttaa nuo kuntosalit, että törttöilen siellä vaan tiellä, en osaa käyttää laitteita ja jotku hikipingot treenaa vieressä :) Saako kotona oman kehon painolla treenaamalla tuloksia vai vaatiiko aina tuon kuntosalin ja raskaat painot?

        Jos oikeasti haluat muotoa takapuoleen, se vaatii kuntosalille menemisen (ja raskaat painot). Ellet sitten halua hommata kyykkytankoa ja painoja kotiisi, sehän on yksi vaihtoehto tietenkin.

        Ruokavalion merkitystä ei myöskään voi vähätellä. Olet hoikka (luonnostaan) joten voi olla, että sinun on jopa vaikea saada massaa (toisin kuin esim. minun, joka kerään massaa aika helposti, myös sitä lihasta, mutta empä kylä ole mitenkään hoikkarakenteinenkaan). Tarpeeksi ruokaa ja tarpeeksi proteiinia.

        Kuntosalilla on henkilökunta sitä varten, että he opastavat laitteiden käytössä ja ohjelman laatimisessa.


      • Se 5-kymppinen
        vinkkejä kaivataan kirjoitti:

        Kiitos vastauksestasi. 26 v. olen. Jotenkin kammoksuttaa nuo kuntosalit, että törttöilen siellä vaan tiellä, en osaa käyttää laitteita ja jotku hikipingot treenaa vieressä :) Saako kotona oman kehon painolla treenaamalla tuloksia vai vaatiiko aina tuon kuntosalin ja raskaat painot?

        Mieluiten kuntosali, joten kypsyttele asiaa mielessäsi. Ehdottaisin kuitenkin aloittamaan kotona askelkyykyn paino (aluksi 5 tai 10 kg) käsissä, kädet alhaalla tai mieluiten suorana ylhäällä. Astu toisella jalalla pitkä askel eteen ja kyykkää alas siten, että se vastakkainen polvi melkein osuu maahan, ja saman tien astut sillä jalalla, jonka polvi melkein osui maahan, toisen jalan vierelle nousten suoraksi. Nyt toinen jalka astuu eteenpäin jne. Tarvitaan tilaa, olisiko sinulla mahdollisuus tehdä tätä ulkona, tai jossakin, missä voit tehdä ainakin viisi askellusta molemmilla jaloilla eteenpäin, ja sitten kääntyä ja jatkaa vielä viisi askellusparia. Minulle tämä on niin tehokas liike (10 kg levypaino ylhäällä kädet suorana), että kolmen sarjan (jossa kaikissa 10 askellusparia eli 20 askellusta) jälkeen peppu soi ja seuraavana päivänä saattaa istuminen sattua.

        Tee aluksi niin usein, että edellisen treeni kipu on poissa, mutta ota pikku hiljaa tähtäimeksi joka toinen päivä.


    • Ihan aluksi kannattaa hankkiutua eroon tuosta pelosta, että lihakset jotenkin yhtäkkiä kasvaisi liikaa. Niin ei varmasti tule käymään, joten kannattaa kyllä treenata koko kroppaa. Toki niitä pakaroita voi treenissä painottaa, mutta aika yksitoikkoista treeniä saa vetää, jos pelkästään pakaroita treenaa. Sitä tuskin kovin kauaa jaksaa.

      Kotona treenaaminen toki onnistuu, jos hommaat sinne tangon, tarpeeksi painoja ja telineen. Ei ne lihakset tiedä, missä niitä treenataan, kunhan vastus on tarpeeksi kova ja sitä kasvatetaan säännöllisesti. Toki alkuun voi olla hyvä opetella eri liikkeiden tekniikkaa kaikessa rauhassa kotona peilin edessä ilman painoja tai pienien painojen kanssa.

      Ravinnon merkitystä ei varmaan voi liikaa korostaa. Lihas ei kasva, jos sillä ei ole rakennusainetta. Ruokavalio siis kuntoon myös.

    • valmentaja 74

      Kyykkää! Takakyykky, etukyykky, askelkyykky; kunnolla ja syvään. Ks netistä Anna Everin tai Anni Vuohijoen kyykkyreeniä niin huomaat millä lihaksikas peppu kasvaa. Ja ne lihat on sitten kovan työn takana eli turha pelätä että liikaa kasvaa. :)

    • Lattapeppu myös

      olin. Mitätön lauta, siltä minusta tuntui. Sitten päätin että haluan olla naisellisempi. Aloin pikku hiljaa syödä enemmän ja yhtäkkiä huomasin että muotoja olikin tullut, eikä vanhat vaatteet enää sopineet päälle. Olinkin yhtäkkiä löysä ja peppu hyllyi. En tosin ollut lihava 169/56, mutta peilikuva ei miellyttänyt. Tajusin että pelkkä ruoan syöminen ei tee minusta muodokasta, pitää tehdä töitä sen eteen.
      Olen tehnyt kovaa treeniä ihan kotona ja onneksi omistin jo ennestään kunnon treeni välineet. Tärkein oli puuttunut eli motivaatio jonka vihdoin löysin. Tuloksia on tullut varsin nopeasti. Jo parin viikon jälkeen sain vanhat treenihousut sopimaan jalkaani. Olen treenannut vasta toista kuukautta kun minulla on jo nyt pohjelihakset aivan mahtavat, samoin reidet. Takapuolikin on löytynyt. Olen tosin pitänyt vain muutaman lepopäivän ja kaikki treenit oon vetäny 100 lasissa.
      Maasta vedon olen kokenut hyväksi ja askelkyykyn. Tehoa voi lisätä asettamalla toinen jalka taakse esim. tuolin päälle ja kyykkäämällä mahd. syvään. Toistoja pitää olla tarpeeksi, niin että tuntuu ja vastusta pitää olla (puntit). Netistä löytyy tosi hyviä videoita joilla ammattilaiset näyttävät mallia.

    • vtun sali

      Hmh, arvasin ettei täältä irtoa muita vinkkejä, kun että "mene salille".

      KAIKILLA EI OLE RAHAA KÄYDÄ SALILLA.

      Lättäperse siis on ja pysyy, koska kotona ei ilmeisesti voi tehdä asian eteen yhtään mitään.

      • 19+19

        No jos et pysty treenaamaan kunnon painoilla, lihaksen kasvatus on käytännössä mahdotonta. Jos kotona on mahdollisuus saada liikkeisiin tarpeeksi vastusta, kyllähän se pepun muokkaaminen onnistuu kotonakin.


      • 11+15

        Lue tuo edellinen viesti, siinähän tämä 'latta' kertoo, miten on onnistunut.
        Kyykyt ovat hyviä, askelkyykky erityisesti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      79
      1525
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      14
      1004
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      912
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      95
      902
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      724
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      139
      674
    7. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      664
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      651
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      641
    10. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      74
      633
    Aihe