Eli olen vasta 13, mutta miksi kaipaan näin hirveesti suhdetta elämääni kun haluan keskittyä vain opiskeluun? Ja muutenkin aika monetkin sanoo et 13v. ei ole se oikea ikä seurusteluun. Mutta en vaan kuitenkaan tajua että miksi kaipaan seurustelua näin kauheesti! Haluun ihmisen joka pitäisi musta huolta ja meillä olisi hauskaa yhdessä... Mitä mä oikeesti teen en tajua.. Ja kuitenkin ärsyttävin juttu on se että aina kun mulla on ollut jonkun kanssa pientä säätöä niin heti on tullut jotai ahdistusta.
En halua seurustella tässä iässä vaan keskittyä opiskeluun mutta mikä tämä nyt oikeen on... auttakaa mua...
En halua seurustella tässä iässä vaan keskittyä opiskeluun mutta mikä tämä nyt oikeen on... auttakaa mua...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei se iästä olekaan kiinni.
Minä puolestani olen nelikymppinen ja mietin ihan samaa. Haluaisin keskittyä omaan elämääni, mutta mielessä kuikkii vaan kaipuu, joka täyttää pään. Typerä, ihana, huumaava hullaannus.
Ja tuokin on tuttua, että kuitenkin ahdistaa, kun jotain syntyy... Muistelin, ettei nuorena minulla sellaista olisi ollut, vaan kaikki olisi sujunut jotenkin helpommin, mutta hyvä kun kerroit... Kaipa se ahdistus on sellaista epävarmuuden aiheuttamaa epämukavuutta.
Mutta minkäs me näille ajatuksillemme voimme. Keskitytään vaikka aina hetkeksi opiskeluihin, töihin ja omaan elämään, ja sitten annetaan taas kaipuulle periksi ja keskitytään miesten tiirailuun. Tsempit sulle:
"Haluun ihmisen joka pitäisi musta huolta ja meillä olisi hauskaa yhdessä"...
Tuoko on käsityksesi seurustelusta ja parisuhteesta..? Onko sinulla varmasti kotona kaikki ok, kun kaipaat ihmistä pitämään sinusta huolta..? Onko sinulla hyviä ystäviä?
Oma tyttäreni on samanikäinen kuin sinä. Ulospäinsuuntautunut ja taiteellinen teini, jonka mielestä pojat ovat "melkein ok" ; pääpaino on koulussa, harrastuksissa, hyvien ystävien kanssa hengailussa. Tyttö aprikoi tässä eräänä päivänä, ettei oikein ymmärrä, mitä seurustelu on... Että miksi pitäisi "nyhjätä yhdessä" jonkun tyypin kanssa, sehän rajoittaisi harrastuksia ja bestiksien kanssa olemista?
miks must tuntuu et oot jotenki pihal täst elämäst. mä sitä meinasinki et en haluu seurustella mun iässä vaan keskittyä opiskeluun. mutta en vaan tiedä mistä tää tunne tulee.
vanhempien kanssa kaikki ok ja kavereit on :)))))))))))).
Totta kai se on 13-vuotiaan käsitys seurustelusta ja parisuhteesta.
Ja toisaalta, 13-vuotiashan on harvinaisen oikeassa. Sitä me aikuisetkin kaipaamme. Jotakuta, kenen kanssa voitaisiin pitää toisistamme huolta ja jakaa elämämme, niin että meillä olisi hauskaa. Harva haluaa ihmistä, joka ei välitä eikä huolehdi pätkääkään eikä sen kanssa ole edes hauskaa. Se olisikin aika järjen vastaista eikö totta? Mikä siis on sinun käsityksesi seurustelusta ja parisuheesta :)
Kyllä, lapset kasvaa eri tahtiin ja ovat erilaisia. Joku alkaa seurustelemaan 14-vuotiaana lapsena ja joku toinen 24-vuotiaana aikuisena vasta. Sekin on ihan yksilöllistä. Tiedän kaverin, joka leikki 14-vuotiaanakin vielä barbeilla, ilman että oli millään tavalla jälkeen jäänyt, hänellä oli vaan mielikuvitusta ja hän halusi olla nuori ja lapsi. Hän päätyi itseasiassa jopa ammattiin, missä saa leikkiä nukeilla :) Hän oli aika rohkea, kun ei alkanut elämään "muodin mukaan".
Mutta kaikkia ei tosiaan 13-14-vuotiaana seurustelu kiinnosta, osa seurustelee tapaillen, ilman suurempaa vakavuutta ja vaikka nykyään seksiä viljellään ja toitotetaan joka tuutista, ei kaikki nuoret sitäkään liian aikaisin halua. Taidetaan olla edelleen siinä ikuisessä keskiarvossa missä ekat vakavat suhteet on keskimäärin 16-18-vuotiaana. Osalla vähän nuorempana ja osalla vanhempana. Toki maailman seksualisointi on tuonut haasteita, paineita ja ikäviäkin seurauksia, mutta eipä se tietämättömyyskään aina siunaus ollut: ei niitä 15-vuotiaana naimisiin menneitä kaikkia vaivannut ennen aikainen synnytys...
On monenlaisia teitä kasvaa. Vaikkei kotona olisikaan aina vaikeaa.
Niinpä, aika hyvin tyttäresi on tiivistänyt asian, etenkin kun ollaan noin nuoria ja lapsia oikeastaan vielä. Olisikin hyvä ensin rakentaa sitä omaa elämää ja muita sosiaalisia suhteita, ihmissuhteita ja kaveruussuhteita. Onhan siinä se vapauskin, kuten toinen kaverini sanoi kun oltiin 16-vuotiaita ja joku kysyi, miksi hän ei ollut alkanut seurustelemaan kun eräs poika oli kysynyt treffeille. Hän sanoi, että poika oli ok, mutta "minä haluan liihoitella vapaana!"
Niinpä niin. Se on hienoa jos saa valita ja onnistuu valitsemaan sen, mikä itselle sopii :)
13 vuotiaana minä leikin vielä leluilla. Mikä hel-vetin kiire pennuillakin on sotkea itsensä naisiin tai tyttöihin tässä tapauksessa? Aikuisena sitä kerkee ihan tarpeeksi leikkiä kotia.
Tarkennus. Aloittaja onkin tyttö. Eli siis sotkeutua poikiin.
Edelleenkin meinaan sitä että en halua seurustella mun iässä vaan keskittyä opiskeluun. Miks te ihmiset ette vaa ymmärrä että tää tunne vaa tulee jostai..
Se on sun heräilevä "naiseutesi" = romantiikan nälkä ja sellainen. Tunne tulee jostain, menee jonnekin ja olet pihalla, miksi näin... Sellasta se on, kasvaminen. Olen omassa teinissäni huomannut vähäsen samanlaisia merkkejä, samanikäinen on kuin sinäkin.
Kasvamiseksi tuota kai kutsutaan. Hormonit jyllää ja olo on ristiriitainen. Tunteet herää riehumaan, mutta järki sanoo oikein, että nyt pitää keskittyä yläasteen käyntiin: se määrää aika paljonkin hyvässä lykyssä tulevaisuudesta, ainakin jos käyt sen hyvin saat paljon varmemmin jatkopaikan mistä haluat. Kuulostat fiksulta nuorelta.
Toisaalta, onko sulla kavereita, harrastuksia tekemistä? Ehkä kaipaat parasta ystävää, just sitä että olisi tekemistä, yhteisiä juttuja ja hauskaakin. Harrastuksista saa kavereita, ehkä joku joukkueurheilu olisi kiva tapa saada enemmän porukkaa ympärilleen, pelimatkoja, treenjä, kehittymistä ja irtiottoa opiskeluista kohtalaisen terveellä tavalla. Jos olet siis urheilullinen tai voisit sellaiseksi haluta. Tai minkä nyt keksit, mutta sieltä voisi saada ystäviä, joiden kanssa voi pitää hauskaa, huolta ja elää. Jos se onkin siinä, tai että vaikka kavereita olisi, ei ole sitä itseä kutsuvaa harrastusta tms..? Se voisi helpottaa vaan.
Se ahdistus kertoo siitä, että et ehkä oikeasti kuitenkaan haluakaan suhteen tuomia paineita, niitäkin sitten aina tulee. Että tavallaan kaipaat rakkautta, mikä on ihan normaalia, mutta tiedät itsekin, että suhde vie aikaa, tuo myös ongelmia mahdollisesti (esim. juuri ettei pystykään keskittymään opiskeluun tms. niin hyvin, ehkei olekaan niin vapaa enää), jne. eikä minun mielestäni se seksikään kuulu vielä ainakaan 2-3 vuoteen asiaan. Ainakaan. Mielummin 3-6 vuoteen :) Toisaalta, suhde tosiaan tuo tapailua, mahdollisesti rakkautta, yhteenkuuluvuutta, hyväksytyksi tulemisen tunnetta, ja haluat ihmisen jonka kanssa jakaa elämää, ja nuoruutta. Niitä ehkä kaipaat. Rauhoittele itseäsi, että ei ole kiire. Olet tosi nuori ja tosiaan aika fiksu mietteissäsi että ehkä vielä voisi vaan opiskella ja olla vapaa.
Tunteet on aika voimakkaatkin tossa iässä ja niiden tietty kuuluukin olla: koko keho kehittyy, hormonit heilahtelee, maailma on uusi ja kasvat kohti aikuisuutta.
Nuorena haluaa nopeasti olla aikuinen, joskus liiankin nopeasti, ja aina vähän harhaisesti: sitten kun sitä on, ehtii olla aikuinen koko lopun elämäänsä. Nuorena on vaan hetken.
En tiedä, mutta voisiko vaan nauttia erilaisista ihastumisen tunteista ja silti omasta vapaudestaan? Voisiko tuota aikaa myös vaalia niin, että tavallaan antaa niiden tunteiden pyöriä ja hyöriä ja silti pyrkii keskittymään siihen mihin haluaa? Ettei tarvitse mitään juttuja alkaa rakentamaankaan, jos se ei sitten kuitenkaan tunnu siltä tai alkaa ahdistamaan?
Voisiko ajatella että noita tunteita kuulostelee ja tarkkailee enemmänkin vielä, ainakin niin kauan kunnes löytyy hetki, jolloin ei enää ahdista?
Ja että ehtisi miettiä ne asiat mitä siltä seurustelulta muuten toivoo: kenen tyyppisiin näyttää ihastuvan, tai keneen tutustuu, onko pakko edetä aina seurusteluun, voisiko nyt rakentaa muita ihmissuhteita?
Ymmärrän hyvin, että tuo tunne tulee, sen kuuluukin tulla. Ehkä se vähän ahdistaakin. Se on sitä lähtölaskentaa siihen, kun sitten tapaa jonkun. Muistan aika hyvin sen kun itse olin 13-vuotias. Sitä onkin ihan pihalla elämästä, mutta se on kuule hyvä paikka olla: ihan pihalla, kun saa vielä asua kotona, opiskella, olla rauhassa ihastunut. Vanhemmiten sä olet vaan ihan pihalla, mutta laskut pitää maksaa, lainat pukkaa päälle ja kaikesta on vastuussa ;) Tunteet heittää silti ja annas olla kun paska todella osuu tuulettimeen, siinä meinaan sitä on sitten pihalla ja avuton - ja aikuisena kuule on tullut jopa rukoiltua, että voi hyvä jumala, kun olis joku joka pitäisi nyt huolta. Eikä aina ole. Joskus on.
Mutta että nauti tosta ajasta, vaikka se kuulostaa ihan pässiltä. Kaikki on ihan hyvin.
Sulla ei tarvitse vuosiin olla mitään paineita muusta, vaikka mieli ja keho nyt heittääkin häränpyllyä. Sun vaan pitää tiedostaa se.
No, tietty, helpommin sanottu kun tehty. Sitä kun elää siinä iässä, missä elää, ja niillä tiedoilla mitkä on. Että helppo se on täältä huudella, tiedetään :)
Ehkä sua voisi auttaa sen tietäminen, että se on ihan ok, ja normaalia, etenkin kun tiedät, että opiskella pitää ja kaikki on vissiin perushyvin: eli et ala epätoivolla täyttämään mitään tyhjyyttä tai sähläämään. Ota rennosti, tai yritä ainakin.
Luonto tikanpojan puuhun ajaa. Ihan normaalia kasvamistahan tuo on. Mutta otahan iisisti: sulla ei ole kiire mihinkään, eikä seurustelua kannata aloittaa tai jatkaa vain siksi, että pelkää yksinäisyyttä.
Sen vielä sanoisin, että etsi neuvoja esim. Väestöliitosta nuorten puhelimesta tai nettisivuilta. Nämä suomi24-sivuston jutut eivät anna kaikenkattavaa kuvaa parisuhteista.