Sokli

Eipä tullut.
12127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

eikä tällä hallituksella tuu,tämä hallitus ei lappiin anna euroja sit varmaan,,stubbi pitää huolen et rahat jää etelä suomeen,,no sitä saa mitä äänestää..
ei kun muuttokuorma pakkaan ja etelään,,lappi näivettyy ja ajetaan alas.

Äänestä

Paikallinen keskustapuoluehan se vastustanut Soklia eniten. Tuulivoiman vastustaminen on eniten antanut aihetta myös Soklin rahoituspäätöksiin, varsinkin radan. Näin sanovat päättäjät. Mäntyvaaraan ja Joutsijärvelle yleensään ei saa kuulua kiskojen kalske kun voimalan siipien suhinakin olisi kuulemma liikaa.
Siksi rataan ei rahaa laiteta, ainakaan Koillis-Kairan kautta.
Sodankylän kautta aikanaan kylläkin sanoo tuore tieto.

Äänestä

Seis U R A A N I K A I V O K S E L L E !

Äänestä

Kiitosta demariministeri A.Rinne . Puhuu löysiä kuten muukki demarit. Stuppi ei anna rahaa Lappiin ja demarit tekee samoin. Lappi tyhjäksi on aina ollu demarien ja kokoomuksen tahto . Malli ei muutu joten kaikki riemurinnoin äänestämään näitä Ojala-Niemelöitä ja Autteja.

Äänestä

Kyllä tuo on rikkaan kaivosyhtiön itse hoidettava logistiikkansa, jos ei kiinnosta, niin antaapa sitten olla.
Miksi ihmeessä valtion pitäisi rakentaa rataa kaivosyhtiölle ?

Äänestä
  • Mites solikaan aikanaan se Valco-kuvaputkitehas ,oliko se Imatralla ? Sostemi K. Sorsa sen pykäytti valtion ( veronmaksajien rahoilla) ja konkka tuli..Siihen kyllä demarot upotti miljoonia riemurinnoin .

    Äänestä

800 miljoonaa oli tappiot kuvaputkiseikkailusta,josta asiantuntijoiden kannattavuuslaskelmat jo lähtiessä varoittivat,ettei se tule onnistumaan,kun maailma on täynnä vastaavia tehtaita.
Sattuuhan noita politiikoille,pikkurahahan tuo lopulta oli,olipahan kuitenkin yritetty,toista oli kokoomusministeri Olli-pekka Heinosen UMTS-kaupat saksaan,jolloin ostimme pelkkää ilmaa neljällä miljardilla eurolla,ja se syöksi soneran ruottalaisten syliin.
Ja myiväthän kepu,ja kokoomuspelletkin Soklin Norjalaiselle Yara,lle 250 miljoonalla,jonka arvo nykyisin on 30-40 miljardin luokkaa,lisämalmioiden,ja kohonneiden lannoitteiden hinnan vuoksi.

Äänestä

Niinpä niin mut ko ei valtio anna ratarahaa et pääsis louhimaan. Ei ollu ministeri Antti Rinteestäkään(sod.dem) miestä. Stuppi talutti pojan ojennukseen. kannatavaa kaivosta ei sit vissiin avata ?

Äänestä

Valtio on sipissä,lainarahalla mennään,ja alkot,metät,ja muut myydään,että saataisiin muutama ropo sutkimaiden,ja mutiaisten elätykseen.
Poromiehet,ja vihreät ainakin tykkää päätöksestä.......ja eihän nuo kaivoshommat ole kyllä viime vuosina oikein putkeen menneet.

Äänestä
  • Talvivaara?

    Äänestä

Sekin.Talvivaaraan tarvii pumpata miljoonittain veromarkkoja,jos toimintaa meinataan jatkaa,ja paikkoja puhdistella.
Mutta pitäishän Paula Lehtomäenkin saada osinkoja,kun hän ympäristöministerinä osti lainarahalla (300 000 euroa),yhtiön osakkeita,kun sisäpiiriläisenä tiesi uraanilouhinnasta,ym. asioista.

Äänestä
  • Paula suuttuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuppimuna kirjoitti:

Eipä tullut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu