17-vuotias rakastunut 20 vuotta vanhempaan

Olen siis 17-vuotias ja rakastunut itseäni noin 20 vuotta vanhempaan mieheen. Mies sanoo tuntevansa samoin minua kohtaan. En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Pitäisikö minun vain unohtaa mies, koska hän on minua niin paljon vanhempi? Olen aina pitänyt itseäni vanhemmista miehistä. Kyse ei ole siitä, että hakisin itselleni isähahmoa. Minulla ei ole koskaan ollut isää, enkä sellaista kaipaakaan. Haluaisin tietää onko kenelläkään ollut vastaavanlaista tilannetta ja mitä he ovat siinä tilanteessa tehneet. Ikähän on vain numero?
7172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"Minulla ei ole koskaan ollut isää, enkä sellaista kaipaakaan."
Silti kaipaat itseäsi vanhempaa miestä. Kyllä tuo minun silmissäni ihan siltä klassiselta isähahmon kaipuulta vaikuttaa.

Äänestä
  • Niinpä ja lisäksi olen ihan täsmälleen samaa mieltä kuin nimim. mies. tossa alempana. Pimpinkipeä keski-ikäinen pervo joka on liekeissä kun sai teinitytön ansaan :( Hyhhyh että jotkut äijät osaa olla selkärangattomia kamaluuksia :(((

    Sinulle ap-tyttö sanoisin että ÄLÄ usko miehen rakkauden vakuutteluihin, miten miljoona kertaa tässä maailmassa on tää kuvio nähty ja olen joskus nuorempana syyllistynyt samaan itsekin, en tosin noin isolla ikäerolla vaan ikäisteni suhteen.. vakuutellut rakastavani että saan typystä patjaa. Mutta mulle sentään kasvoi selkäranka myöhemmissä vaiheissa ja aloin käyttäytymään sen mukaisesti eli fiksusti.

    Äänestä

Ikä ei ole VAIN numero. Olet vielä ala-ikäinenkin, joten pidän miestä aika pervona.
Rakkaus on toki ihana asia, mutta jos itseäsikin asetelma jo epäilyttää, niin ei kai suhteenne pitkälle kantaisikaan.

Äänestä

Se haluaa sulta vaan pil.lua. Sanoo rakastavansa että annat sille pimppii.

Äänestä

"Pitäisikö minun vain unohtaa mies"

-Pitäisi.

"Mies sanoo tuntevansa samoin minua kohtaan"

-Jos lähes nelikymppinen mies väittää rakastuneensa 17v LAPSEEN (miehen näkövinkkelistä), niin syytä on kiertää kaukaa tällainen mies.
Mitä todennäköisemmin hän vain valehtelee ja haluaa nuorta naista.

"Kyse ei ole siitä, että hakisin itselleni isähahmoa. Minulla ei ole koskaan ollut isää, enkä sellaista kaipaakaan"

*REPS*

-Juuh..et selvästikään hae mitään isä-hahmoa...!!! XD

"Ikähän on vain numero? "

-On se paljon muutakin kuin numero. Ikä jossain määrin korreloi myös elämänkokemuksen kanssa.
Sinä 17 vuotiaana et pysty olemaan tasavertaisessa suhteessa lähes neljäkymppiseen mieheen, vaan tulisit olemaan aina altavastaajana.

Äänestä

Fobioiksi nimitetään häiriötä, jossa johonkin kohteeseen liittyvä kammo on epärealistisen voimakasta.

Pedofobia eli irrationaalinen pedopelko on kyseessä silloin, kun pelkkä ajatuskin esimerkiksi nuoresta harjoittamassa seksiä, täysin vapaaehtoisestikin, häntä vanhemman kanssa, koetaan voimakkaana tunnereaktiona, vaikkei se suoranaisesti itseä mitenkään koskettaisikaan. Kuten vaikkapa kansanedustaja Katja ja hänen puolisonsa.

Fobia on psykologinen termi ja sillä tarkoitetaan sellaista pelkoa, jolle ei ole reaalista perustetta. Pedofobi ei siis esim. pelkää että hän itse tai edes kukaan hänen lähipiiristään päätyisi eri ikäisen kanssa parisuhteeseen, mutta siitä huolimatta kokee voimakaita raivon tunteita, muiden muodostaessa perheen eri ikäisen kanssa.

Pedofobiassa on kyse yhteisössä vallitsevasta pelosta tai inhosta, eikä yksilöllisestä fobiasta. Kun ikäeropariskuntia kohtaan tunnetaan inhoa ja pelkoa, niin tämä on fobian lailla perusteetonta pelkoa. Huomattavan ikäeron omaavat parisuhteethan eivät ole mikään realistinen vaara ihmisille tai yhteiskunnalle.

Mitä ihmeen uhkaa siitä muille voisi olla, että jotkut harjoittavat seksiä vaikkeivät olekaan täsmälleen saman ikäisiä?

Pedofobia on yhteiskunnallinen ilmiö ja syntyy yhteiskunnallisesti. Pedofobian yhteiskunnallinen luonne tulee selvästi esille siinä, että eri yhteiskunnissa pedofobian määrä vaihtelee selvästi.

Joissain yhteiskunnissa on voimakasta pedofobiaa, kun taas toiset yhteiskunnat suhtautuvat epätyypillisiin ikäero parisuhteisiin neutraalin välinpitämättömästi tai jopa hyväksyvästi.

Pedofobian syntymekanismi yhteiskunnassa on demonisaatio.

Ns. pedot demonisoidaan sosiaalisesti eli ihmiset aktiivisesti tekevät ikäeroparisuhteista pelottavan, inhottavan ja ei-toivotun parisuhteen muodon, ja näin ikäeropariskunnat aletaan kokea yhteiskunnassa uhkana ja poikkeavina ihmisinä.

Demonisaatiossa johonkin ihmisryhmään vain aletaan liittämään erilaisia kielteisiä merkityksiä, vaikka itsessään ryhmän ihmisiin ei liity mitään kielteistä.

Selkein esimerkki demonisaatiosta olivat noidat ja noitavainot. Yli 60 000 ihmistä tuomittiin, kidutettiin ja poltettiin noitina, koska noidat koettiin todellisena uhkana yhteiskunnalle ja sen jäsenille.

Jälkeenpäin ajateltuna kyse on aivan täysin mielikuvituksen kautta tapahtuneesta demonisaatiosta, sillä tänä päivänä kukaan ei usko, että noidat oikeasti olisivat solmineet liittoja paholaisen kanssa ja oikeasti olisivat voineet vahingoittaa ihmisiä maagisilla voimillaan.

Eläimiinsekaantujat olivat noin kymmenen sukupolvea sitten ihmisryhmä, joka jostain syystä demonisoitiin Ruotsi-Suomessa erittäin voimakkaasti, ja satoja eläimiinsekaantujia tuomittiin kuolemaan, kaksi kertaa enemmän, kuin noituudesta.

Syyte eläimiin sekaantumisesta oli Ruotsin toiseksi yleisin syyte tuohon aikaan.

1800-luvun lopussa huolen aiheeksi nousi taas masturboivat lapset, ja lasten itsetyydytyksen koettiin olevan yksi suurimpia uhkia terveydelle yhteiskunnassa.

Ikäeroparisuhteiden demonisointi on alkanut vasta 2000-luvulla.

Pedofobiassa on siis pohjimmiltaan kyse siitä, että yhteiskunnassa ikäeroparisuhteet ja sellaisissa olevat on demonisoitu, ja siksi heidät koetaan uhkana ”normaaleille” ihmisille.

Miksi tällainen aktiivinen demonisaatio on tapahtunut, mikä on demonisoinnin motiivi, onkin hankalampi kysymys.

Onko ikäeroparisuhteiden demonisoinnin takana on yleinen tarve tehdä ero ”väärän” ja ”oikean” seksuaalisuuden välille?

Taustalla olisi siis se ajattelu, että on vääränlaista seksiä, kuten itsetyydytys, avioliiton ulkopuolinen seksi, esiaviollinen seksi, porno, kaupallinen seksi, parinvaihto, suuseksi, anaaliseksi, nudismi, promiskuiteettinen seksi ja moniavioisuus.

Ja sitten on oikeanlaista seksiä, joka on saman ikäisen miehen ja naisen välistä seksiä avioliitossa tai avioliiton kaltaisessa rakkaussuhteessa.

Demonisaation motiivi siis olisi saman ikäisten kesken tapahtuvan seksin erottaminen seksuaalisuuden "oikeaksi" muodoksi, ja kaikkien muiden muotojen erottelu "vääräksi" seksuaalisuudeksi.

Optimistisesti voimme ajatella, että pedofobia katoaa tulevaisuudessa yhteiskunnasta. Ovathan monet muutkin demonisaatiot kadonneet yhteiskunnasta ja emme enää vainoa noitiakaan.

Tämä edellyttää sitä, että yhteiskunnassa lopetamme aktiivisesti tuottamasta kielteisiä mielikuvia huomattavan ikäeron omaavista epätyypillisistä parisuhteista.

Tämän projektin onnistuminen riippuu siitä, onko ihmisillä motivaatiota luopua ikäeroparisuhteiden demonisoinnista.

Äänestä
  • Sinä se jaksat jatkuvasti vouhottaa.
    Tässä ketjussa ei ollut yhtäkään tuohon sinun fobiaasi viittaavaa vastausta. Miehet vain kertoivat (koska pystyvät samaistumaan) mitä miehen päässä kyseisessä tilanteessa liikkuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Emmaaaaaaaaaa kirjoitti:

Olen siis 17-vuotias ja rakastunut itseäni noin 20 vuotta vanhempaan mieheen. Mies sanoo tuntevansa samoin minua kohtaan. En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Pitäisikö minun vain unohtaa mies, koska hän on minua niin paljon vanhempi? Olen aina pitänyt itseäni vanhemmista miehistä. Kyse ei ole siitä, että hakisin itselleni isähahmoa. Minulla ei ole koskaan ollut isää, enkä sellaista kaipaakaan. Haluaisin tietää onko kenelläkään ollut vastaavanlaista tilannetta ja mitä he ovat siinä tilanteessa tehneet. Ikähän on vain numero?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu