Olen perheellinen mutta koen itseni yksinäiseksi. Sosiaaliset taidot ovat jotekin pielessä - olen puhelias ja ystävällinen. Luulen, että moni luulee, että yritän mielistellä kun olen ystävällinen. Toiset taas käyttävät ystävällisyyttäni ja kiltteyttäni hyväkseen. Itse en sitten osaa erottaa sitä, että kuka on ystävä ja kuka ei.
Olen se joka pitää yhteyttä - vaikkakin harvakseltaan. Yritän kuunnella ja olla kiinnostunut toisesta (olen kyllä aidosti kiinnostunut ihmisistä - en ole hirveän utelias).
Nyt vain ajattelin, että minun on pakko alkaa sopeutua tähän yksinäisyysolotilaan. Ns. ystävyys- ja ihmissuhdekoukerot tuottavat jatkuvaa pettymystä.
Kerään myös ympärilleni kaikki maailman luonnevikaiset - työpaikallakin olin monta vuotta työpaikkakiusattu. Nousin häntä vastaan mutta en jaksanut koko työuraani tapella, joten vaihdoin työpaikkaa.
Äitini on narsisti, siskoillani oli persoonallisuushäiriöt. Elin siis lapsena todella oudossa ja väkivaltaisessa perheessä (isä väkivaltainen). Vanhempi siskoni uhkaili vähän väliä itsemurhalla ja jouduin olemaan hänellä olkapää 8-vuotiaasta lähtien. Kuuntelin hänen itkuja iltamyöhään. Ja jossain vaiheessa ajattelin, että jos hänellä on noin vaikeaa, niin ei kait se itsemurhe ole huono juttu. Kukaan ei meitä lapsia suojellut ja koko kouluajan oli suurinpiirtein mykkä.
Olen päättänyt, että rajaan kaikki ihmisuhteet minimiin. Hankin harrastuksia, jotta saan energiaani purettua johonkin.
Kaikkea hyvää yksinäisille - harmi, että meitä pettyneitä on niin paljon!
Olen se joka pitää yhteyttä - vaikkakin harvakseltaan. Yritän kuunnella ja olla kiinnostunut toisesta (olen kyllä aidosti kiinnostunut ihmisistä - en ole hirveän utelias).
Nyt vain ajattelin, että minun on pakko alkaa sopeutua tähän yksinäisyysolotilaan. Ns. ystävyys- ja ihmissuhdekoukerot tuottavat jatkuvaa pettymystä.
Kerään myös ympärilleni kaikki maailman luonnevikaiset - työpaikallakin olin monta vuotta työpaikkakiusattu. Nousin häntä vastaan mutta en jaksanut koko työuraani tapella, joten vaihdoin työpaikkaa.
Äitini on narsisti, siskoillani oli persoonallisuushäiriöt. Elin siis lapsena todella oudossa ja väkivaltaisessa perheessä (isä väkivaltainen). Vanhempi siskoni uhkaili vähän väliä itsemurhalla ja jouduin olemaan hänellä olkapää 8-vuotiaasta lähtien. Kuuntelin hänen itkuja iltamyöhään. Ja jossain vaiheessa ajattelin, että jos hänellä on noin vaikeaa, niin ei kait se itsemurhe ole huono juttu. Kukaan ei meitä lapsia suojellut ja koko kouluajan oli suurinpiirtein mykkä.
Olen päättänyt, että rajaan kaikki ihmisuhteet minimiin. Hankin harrastuksia, jotta saan energiaani purettua johonkin.
Kaikkea hyvää yksinäisille - harmi, että meitä pettyneitä on niin paljon!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kirjoituksesi kuulostaa tutulta -eritoten tuo, että ei tunnista ystävää vihollisesta.
Oli jotenkin lohdullista lukea, että muitakin kaltaisiani on. Minä tosin en elä parisuhteessa eikä lapsiakaan ole.
Kaikkea hyvää Sinullekin! Nautitaan pienistä asioista :)!