Gallup/mitä missä milloin ja paljonko mennyt rahaa operaatioihin

Minulle on tehty seuraavat operaatiot:

40-vuotiaana reisistä imetty ratsastuspussit, eli rasvaimu LaserTilkassa, samalla poistettiin silmäpussit jotka olivatkin rasvatyrä, ja tehtiin kemiallinen kuorinta silmien ympärille, kaikki tämä maksoi muistaakseni 6.700 erittäin tyytyväinen, reidet ovat suorat ja silmät kirkkaaat ;)

Nyt olen 45-vuotias ja botoxia laitettu kolmisen kertaa, jotain 700 euroa mennyt näihin.

Olen menossa Necktiteen ja mesolankoja olen suunnitellut.
Mielenkiinnolla odotan teidän kokemuksianne.
27238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Kauneusleikkauksiin on mennyt 0 euroa, eikä enempää tulekaan menemään. Alle parisataa tulee menemään plastiikkakirurgiseen leikkaukseen, jossa korjaillaan syövän jättämiä jälkiä ja siten koetetaan päästä eroon kivuista ja muista syöpäleikkauksen jälkeisistä vaivoista. Vakavan sairauden ja leikkaukset läpikäyneenä en todellakaan käsitä, että terveet ihmiset menevät turhamaisuutensa taikia vapaaehtoisesti leikkelyttämään itseänsä. Vanhuus tulee kaikesta yrityksestä huolimatta kaikille.

Äänestä

Mitäähän täältä ei mukaan saada. Ja kroppasi tulee maatumaan, kuten kaikki muukin elävä...

Äänestä

Yritä näytää ikäiseltäsi niin on parempi,lievästi meikkiä vaan.

Äänestä
  • Mä teen botox koska mulla on siihen varaa koska mä käyn töissä ja maksan veroni ja työllistän ihmisiä ,) kauneutta ja nuoruutta hinnalla millä hyvänsä.

    Äänestä

En ymmärrä mikä järki tänne palstalle tulla mollaamaan niitä, jotka haluavat itseään kohennella. Asialliseen kysymykseen asiallinen vastaus: Olen 43-vuotias, leikattu silmäluomet ja tehty vatsanalueen rasvaimu. Mesolankoja on laitettu kertaalleen noin 20 kpl. Tähän kaikkeen mennyt yhteensä n. 3000 euroa ja mielestäni olen siihen rahaan olen saanut paljon vastinetta. Itseensä kannattaa aina satsata.

Äänestä
  • Ei ole vielä mennyt mitään, kun rintojen pienennys hoitui julkisella, mutta vatsan muotoilua harkitsen että olisin samaa paria rinnoista ja mahasta. Mietinnässä myös luomileikkaus, roikkuluomet kun ovat sukuvika. Botox ei ole minun juttuni, otsarypyt aion peitellä leikkuttamalla otsatukan. En tuomitse järkeviä leikkauksia, jokainen tekee sen, minkä pystyy ja iloiseksi tekee. Nämä ovat usein paitsi fyysisiä, myös henkimaailman asioita ja sekin hoitaminen on tärkeää.

    Äänestä

Olin NeckTite -toimenpiteessä ja siitä on vasta vajaa 2 vrk aikaa. Toinen puoli leuasta ok, mutta toisella puolella rantu. Toivon, että vain turvotusta. Itse toimenpide oli tosi helppo ja kotiutuminen liina päässä ihan ok. Ei sattunut, ekana päivänä oli turvotusta ja nyt vähentynyt, Kylmää laittanut ja hieronut kevyesti päivällä. Ikää 40 ja bmi 24. Iho oli kimmoinen, katsotaan parin viikon päästä tarkemmin. Itse operaatio siis on ihan iisi, joten sitä en pelkäisi.

Äänestä

Tramleikkauksen muutama vuosi sitten läpikäyneenä haluaisin korjata vatsaani johon jäi ilkeä pussukka. Julkisella puolella tätä ei kuitenkaan korjata ja olenkin harkinnut hoitaa vaivan itse yksityisellä puolella...Vähän pelottaa tuo rasvaimu, ikääkin kun on jo 60v. Onko täällä ketään ikäistäni rasvaimun läpikäynyttä, onko toimenpide miten turvallista?

Äänestä

Pikkukorjauksia on mulle tehty; suupieliin hyaluronihappotäytettä ja otsaan vähän botoksia. Poskiin pari pistosta ja heltan rasvaimu, yhteensä noin 1500 e arvelisin

Äänestä

Yläluomileikkaus viime talvena (1200e),nyt aion mennä ottamaan Botoxia otsaan,kun vaan löytäisin hyvä laittajan JKL:stä !
Omilla rahoillani tässä elelen,jotan turha kenenhään sivullisen narista !

Äänestä

Paljon on tehty ja paljon tekemättä ...Silmäluomileikkaus,rasvaimu vatsaan,samoin leuan alle,täyteainepistoksia n. 10 krt. Rahaa palanut useita tuhansia ,olen saanut operaatioista paljon iloa,joten raha on mennyt oikeaan osoitteeseen.

Äänestä
  • Paljon iloa ja miehille silmänruokaa. Yläluomileikkaus 1300 ja pikkuset hamsterinpussukat pitäis vielä vetää pois syksyllä. Omilla rahoilla pelailen myös.

    Äänestä

  • Mihin menet hamstereiden poistoon ja millä tekniikalla?

    Äänestä

48v. Rinnat korjattu, ylä- ja alaluomet sekä keskikasvojen kohotus. Rahaa on palanut. En peruisi mitään :D

Äänestä
  • Selma, minkä ikäisenä kävit keskikasvojen kohotuksessa? Kestikö kauan toipua?

    Äänestä

  • muutama vuosi siten. Toipumisaika on pitkä, siis siihen kun kaikki on valmista ja kasvojen turvotus hävinnyt ja kasvot "asettuneet", tervehtyneet. Lopputulos on yllättävä, kun vaan jaksaa odottaa sen vuoden. Toimintakuntoon pääsee toki alle kuukaudessa, mutta valmiiksi tulee paljon myöhemmin. Aluksi oli paljonkin arveluja ja pelkoja, mitähän tästä tulee. Aivan turhaan :D

    Äänestä

  • Edelliselle vielä, kuka kirurgi leikkasi? Onko tulos pysynyt? Kiinnostaa kovasti :)

    Äänestä

  • Ei täällä vissiin kannata laitaa kirurgien nimiä, mutta Artia Clinicillä Eestissä leikattiin. Tulos on aina yksilöllinen, näin olen ymmärtänyt. Itselläni onnistui ja pysyyhän se tietysti, kun on "veitsellä tehty". Iso operaatio ja toipuminen kestää. Täälläkin paljon kirjoitellaan, että valmista on muutamassa kuukaudessa, mutta näin ei ole.

    Äänestä

  • Mitä kautta sinulle tehtiin, missä siis arvet? Näkyykö arvet?

    Äänestä

  • Ei kait sitä leikkausta tehty mitään kautta...siis tuosta päältä avattiin ja kiristettiin. Arvet ohimolla (eivät näy, parantuneet, hiusten alla) ja korvan edessä takana. Parantuneet. Tarkkaan kun katsoo, voi havaita arvet korvien takana. Kaikkea ei saa näkymättömäksi. Oletko ajatellut leikkausta?

    Äänestä

  • SelmaS kirjoitti:

    Ei kait sitä leikkausta tehty mitään kautta...siis tuosta päältä avattiin ja kiristettiin. Arvet ohimolla (eivät näy, parantuneet, hiusten alla) ja korvan edessä takana. Parantuneet. Tarkkaan kun katsoo, voi havaita arvet korvien takana. Kaikkea ei saa näkymättömäksi. Oletko ajatellut leikkausta?

    Tiia Tamme tekee hyväåä työtä Viron puolella

    Äänestä

  • SelmaS kirjoitti:

    Ei kait sitä leikkausta tehty mitään kautta...siis tuosta päältä avattiin ja kiristettiin. Arvet ohimolla (eivät näy, parantuneet, hiusten alla) ja korvan edessä takana. Parantuneet. Tarkkaan kun katsoo, voi havaita arvet korvien takana. Kaikkea ei saa näkymättömäksi. Oletko ajatellut leikkausta?

    Ihan sillä kysyin, koska leikkaustekniikoita on monia (alaluomen sisäkautta, ulkopuolelta, ohimoilta ym ym)...Mutta joo, olen harkinnut leikkausta. Siksi kokemukset kiinnostavat. Kiitos, että kerroit oman kokemuksesi!

    Äänestä

  • Juu, oon kuullut, että monenlaista tekniikkaa on. Olen aina välillä seuraillut tätä palstaa ja kun yksi on kehunut jonkun kirurgin ja työn jäljen, toinen haukkuu sen maan rakoon seuraavassa kommentissa. Niinhän se aina on, että tulokset ovat yksilöllisiä ja yksilö itse määrittelee, onnistuiko vai ei. Aikanaan kyselin minäkin täällä juuri samoja, lähinnä toipumisaikaa. Sain hyviä vastauksia ja siksipä vastasin myös sinulle "Drrggfdd", kiva, että oli apua :D Haluan korostaa, että operaatio on iso ja topuminen lopulliseen parantumiseen pitkä. Kuitenkin omalla kohdallani tämä on ollut joka pennin arvoista. Toiset sijoittaa taloon ja tavaroihin, toiset itseen. Rikas molempiin :D Tsemppiä !! :D

    Äänestä

  • Hei! Kerrotko tarkemmin miten kohotus tehtiin ja käytettiinkö minkälaista täyteainetta, kauanko kesti, kun pystyi menemään ulos, kauppaan? olen kiinnnostunut, mutta pelokas näissä asioissa! Kiitos vastauksesta.

    Äänestä

  • SelmaS kirjoitti:

    muutama vuosi siten. Toipumisaika on pitkä, siis siihen kun kaikki on valmista ja kasvojen turvotus hävinnyt ja kasvot "asettuneet", tervehtyneet. Lopputulos on yllättävä, kun vaan jaksaa odottaa sen vuoden. Toimintakuntoon pääsee toki alle kuukaudessa, mutta valmiiksi tulee paljon myöhemmin. Aluksi oli paljonkin arveluja ja pelkoja, mitähän tästä tulee. Aivan turhaan :D

    Kirjoitit, että kun jaksaa odottaa vuoden, niin tulos on hyvä. Niinkö kauan?

    Äänestä

  • SelmaS kirjoitti:

    Ei kait sitä leikkausta tehty mitään kautta...siis tuosta päältä avattiin ja kiristettiin. Arvet ohimolla (eivät näy, parantuneet, hiusten alla) ja korvan edessä takana. Parantuneet. Tarkkaan kun katsoo, voi havaita arvet korvien takana. Kaikkea ei saa näkymättömäksi. Oletko ajatellut leikkausta?

    Mitä tarkoittaa, että tuosta "päältä avattiin"? Eikö siis tehty viiltoa alaluomien päälle, vaan vain ohimoviiltojen kautta keskikasvokohotus?

    Kiitos vastauksesta! :)

    Äänestä

Hei. No minä nukuin kun tehtiin, mutta viillot/arvet ovat vain ja ainoastaan ohimoilla, korvien edessä ja takana. (ei silmissä ei missään muualla) Kyllä kauppaan voi mennä viikon päästä ja kahden viikon kuluttua menin jo töihin mutta se lopullinen hyvä tulos on nähtävissä myöhemmin. Näin mulla. En tiiä muiden jutuista. Ehdin konsultoida leikkaavaa klinikkaa monesti, kun paraneminen oli vasta vaiheessa. Minulla oli monenlaista epäilystä siitä onnistuiko leikkaus. Sain ohjeeksi odottaa. Siksi korostan, ettei kannata hätäillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mrsgallup2014 kirjoitti:

Minulle on tehty seuraavat operaatiot:

40-vuotiaana reisistä imetty ratsastuspussit, eli rasvaimu LaserTilkassa, samalla poistettiin silmäpussit jotka olivatkin rasvatyrä, ja tehtiin kemiallinen kuorinta silmien ympärille, kaikki tämä maksoi muistaakseni 6.700 erittäin tyytyväinen, reidet ovat suorat ja silmät kirkkaaat ;)

Nyt olen 45-vuotias ja botoxia laitettu kolmisen kertaa, jotain 700 euroa mennyt näihin.

Olen menossa Necktiteen ja mesolankoja olen suunnitellut.
Mielenkiinnolla odotan teidän kokemuksianne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu