Ruotsalainen Bitta Jonsson nyt asialla.

Ajankohtainen kakkonen esitti 2.9.2014 sairaanhoitaja, riippuvuusterapeutti Bitta Jonssonin haastattelun jossa hän totesi sokerin ja jauhotuotteiden aiheuttavan sokeririippuvuuden noin kolmasosalle kansalaisista.

Hänellä oli ollut hoidossaan noin 5000 potilasta asian johdosta. Oireina hän esitti mm ylipainon ja diabeteksen, mutta oireet eivät liity ainoastaan painon lisäykseen vaan riippuvuutta muodostuu myös normaalipainoisille.

Lienee tuttua asiaa VHH keskustelijoille ja yksi henkilö taas lisää julkikeskusteluun.
19123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Suomessa sitten jos nostaa yhden vaikkapa Antti Heikkilän nimen niin syntyy hirveä haloo nimittelyryöppyjen muodossa, eli pitäisi kumartaa Ursulan, Fogelholmin, Uusituvan ja Puskan suuntaan. Perään sitten vielä THL. Diabetesliitto ja Sydänliitto niin seireenit ja minareetit kyllä alkavat soimaan.

"Vain suuruudet ymmärtävät toisiaan, mutta miksi me olemme niin yksin".

Äänestä
  • Pidä Esko se rasvainen turpas kiinni. Kukaan jaksa kuunnella läskileukojes louskutusta.

    Äänestä

  • VP? kirjoitti:

    Pidä Esko se rasvainen turpas kiinni. Kukaan jaksa kuunnella läskileukojes louskutusta.

    Pidä sinä prohfessorimafia turpas kiinni.

    Et ole muuta kuin sotkemassa asioita, joita et ymmärrä.

    Äänestä

Elä täysillä.
On parempi olla kuuntelematta näiden häiriköiden häiriköinti juttuja jos aikoo pysyä terveenä.
http://elataysilla.com/

Äänestä
  • Tuossa vinkissä löytyi jo paljon elämän viisauksia, eli "eletään täysillä" sanojen täydessä merkityksessä. Itse vuokrasimme juuri asunnon 3 kk ajaksi Espanjasta ja innostusta riittää.

    Äänestä

  • old_profile_37830 kirjoitti:

    Tuossa vinkissä löytyi jo paljon elämän viisauksia, eli "eletään täysillä" sanojen täydessä merkityksessä. Itse vuokrasimme juuri asunnon 3 kk ajaksi Espanjasta ja innostusta riittää.

    Eskolla ei ole varaa kuin telttamajoitukseen saa nauraaaa.

    Äänestä

  • old_profile_37830 kirjoitti:

    Tuossa vinkissä löytyi jo paljon elämän viisauksia, eli "eletään täysillä" sanojen täydessä merkityksessä. Itse vuokrasimme juuri asunnon 3 kk ajaksi Espanjasta ja innostusta riittää.

    Sinä jo kerroit valmiiksi, että minä en ymmärrä mitään eläinten ruokinnasta, niin miksi sitten alkaisin asiasta riitelemään. Jos en ymmärrä, niin en ymmärrä.
    Meillä on vähän sama ajatus. Joko Espanjasta tai Kanarialta.
    Ehkä manner Espanja olisi parempi vaihtoehto. Kummassakaan en ole ollut aikaisemmin.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Manner espanjassa on yllättävän ystävällistä porukkaa ja liikenne fiksumpaa kuin meillä kotisuomessa. Kahden makuuhuoneen kämppä maksaa kolmelta kuukaudelta pari tonnia ja matkaat päälle. Fuengirola on ollut kohteena jo useamman vuoden.

    Ruokavalioitten kannalta ajatellen espanjassa on runsaasti kauppoja joissa saa edullisesti kasviksia ja muuta mukavaa. Kustannukset ovat noin puolet kotimaahan nähden, mutta kala on samoissa hinnoissa, Sitten rantaa riittää tasaisena 7 km joten ei muuta kun kuntoilemaan.

    Varkaita sielläkin riittää, mutta kohdistuu pääosin rahapussiin, mutta onneksi "nimimerkkivarkaita" ei ole näkynyt. Varkaus on luonteenpiirre joka toisilla on syntynyt luonnostaan.

    Nimimerkkivarkaat ovatkin todellinen huolenaihe. Jos joku vie lompakon ja/tai passin niin mitä sitten. Mutta jos joku vie nimimerkin niin sitten on "piru merrassa"!

    Äänestä

  • old_profile_37830 kirjoitti:

    Manner espanjassa on yllättävän ystävällistä porukkaa ja liikenne fiksumpaa kuin meillä kotisuomessa. Kahden makuuhuoneen kämppä maksaa kolmelta kuukaudelta pari tonnia ja matkaat päälle. Fuengirola on ollut kohteena jo useamman vuoden.

    Ruokavalioitten kannalta ajatellen espanjassa on runsaasti kauppoja joissa saa edullisesti kasviksia ja muuta mukavaa. Kustannukset ovat noin puolet kotimaahan nähden, mutta kala on samoissa hinnoissa, Sitten rantaa riittää tasaisena 7 km joten ei muuta kun kuntoilemaan.

    Varkaita sielläkin riittää, mutta kohdistuu pääosin rahapussiin, mutta onneksi "nimimerkkivarkaita" ei ole näkynyt. Varkaus on luonteenpiirre joka toisilla on syntynyt luonnostaan.

    Minulla on kaksi vaihtoehtoa, joko Kanarialle, jossa on serkullani pieni talo tai manner Espanjaan. Kummassakaan en ole ollut aiemmin.
    Meksikossa oli halpaa.
    Siellä meillä oli hotelli yhdellä huoneella ja pienellä keittiö komerolla varustettuna. Tässä viimeisessä paikassa keittomahdollisuus oli parvekkeella. Mielestäni se oli fiksu idea.
    Maksoimme euroissa noin 750 kolmelta viikolta.

    Äänestä

Jonsson oli perämoottori joka upposi Hiittisten matalikolle jo v 1955

Äänestä

Veijo ja uusajattelija = Duo räkä&ripuli.

Äänestä

Nyt menee "nassesedällä" monistamisen puolelle, eli varo ettei hp&v virittele sinulle poistoautomaattia.

Äänestä

Tuttua asiaa VHH keskustelijoille mutta vielä on paljon ihmisiä joille asia on uusi jotka uskovat Thl:n ja Puskan valheisiin.

Äänestä
  • Työnnä löylykauha perseeseen

    Äänestä

Tämäkin on syytä muistaa puhuttaessa sokerista.

Sokeripommi

"Vielä yksi pala! Sokerillahan saa lapset rauhoittumaan ja vehnäleipä yhdistetään vaurauteen. Mutta makeat herkut voivat olla portti moniriippuvuuteen. Nykyinen tutkimus osoittaa, että lapsena nautitut suuret sokerimäärät muokkaavat aivot ”valmiiksi” nikotiinille, joka puolestaan valmistaa aivoja siten, että nuori jää herkästi alkoholikoukkuun.

Suuri osa syömishäiriöistä ja vääristä ruokatottumuksista on oikeastaan ihmisten tiedostamatonta yritystä lääkitä vieroitusoireitaan sokerista. Ylenpalttinen makea ja nopeat hiilihydraatit johtavat verensokerin, mielialojen ja vireystilan heittelyyn: miehillä tämä ilmenee väsymyksenä, ärtymyksenä ja aggressiivisuutena, naisilla alakuloisuutena, masentuneisuutena ja haluttomuutena.

Ruotsalainen riippuvuushoidon pioneeri, Bitten Jonsson, tarjoaa menetelmän, jolla taistella riippuvuuksia vastaan. Sokeripommi neuvoo miten tunnistaa ongelma ja sen oireet sekä miten saada ne kuriin. Helppolukuinen ja hyvin konkreettinen kirja soveltuu käsikirjaksi niin sokeririippuvuudesta kärsiville, heidän läheisilleen kuin hoitoalan henkilökunnalle."

Lähde: Bitte Jonsson: Sokeripommi

Äänestä
  • Komppaan Fat Negatievea tässä asiassa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

uusajattelija kirjoitti:

Ajankohtainen kakkonen esitti 2.9.2014 sairaanhoitaja, riippuvuusterapeutti Bitta Jonssonin haastattelun jossa hän totesi sokerin ja jauhotuotteiden aiheuttavan sokeririippuvuuden noin kolmasosalle kansalaisista.

Hänellä oli ollut hoidossaan noin 5000 potilasta asian johdosta. Oireina hän esitti mm ylipainon ja diabeteksen, mutta oireet eivät liity ainoastaan painon lisäykseen vaan riippuvuutta muodostuu myös normaalipainoisille.

Lienee tuttua asiaa VHH keskustelijoille ja yksi henkilö taas lisää julkikeskusteluun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu