mieheni särki sydämeni tässä pari päivää sitten kun menin lukemaan hänen puhelimensa ja löysin naisilta viestiä ja kuinka mieheni oli pistänyt muille naisille viestiä. Siitä tuli tietystin riita ja kysyin miksi hän ikävöi muita naisia minun aikana ja hän vielä sitten sanoi että eikö muka voi ikävöidä muita naisia samalla ja minä sanoin että ei todellakaan jos on toista sanonut rakastavansa. Hän pyyti anteeksi ja minä menin antamaan hänelle anteeksi.ja nyt jatkamme mutta minusta tuntuu että ei tämä meidän homma tule onnistumaan kun pistän koko ajan miehelleni viestiä ja hän on jo hermostunut niistä ja minun sydäntä vaan ahistaa niin paljon.Tämä on aivan kamala tunne. kaihean vaikea selittää. mutta rakastan miestäni niin paljon mutta vihaan yhtäaikaa niin paljon!! minulla ei ole minkään näköistä luottamusta mieheeni ja tuntuu että petän itseäni koko ajan hänen kanssa olemisella. Koska hän on itse asiassa pettänyt minua minun kanssa ollessa niin uskon että hän tekee sen uudestaan.Mutta minä en osaa oikeasti vaan päästää millään irti.Kaikki on sanoneet minulle että jätä se ja että en ole sen arvoinen nainen. mutta tuntuu että kuolen jos en saa olla hänen kanssaan. minua ahistaa niin paljon!! tämä mies on vielä minun todellinen ensi rakkaus ja tuntuu että en minä löydä ikinä ketään jos jätän hänet!! miten te olette pystyneet päästämään toisesta irti vaikka olette rakastaneet häntä niin paljon? Tarvitsen todella apua!! tunteeni ovat niin sekaisin että olen ihan avuttomassa tilassa!Miten voikin rakastaa jotain ihmistä niin paljon? Olin nyt viikonlopunkin matkalla ja yritin että pääsen pois häntä miettimästä mutta koko viikonloppu meni ihan läskiks kun koko ajan laitoin vaan viestiä ja ajattelin häntä!! Tämä on vielä väärin kun hän petti minua niin minä menin anelemaan hänet takaisin!! Ja sanontahan kuuluu että kun kerran pettää niin pettää aina!
Kiitos jo etukäteen!!
Kiitos jo etukäteen!!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ite kans tässä mietin miten osata päästää irti kokonaan. Ei sitä vaan millään voi kun toista rakastaa. Toisaalta mun tilannetta helpottaa se ettei tai uskon ettei hän minua enää huoli. Joten pakko vaan hyväksyä ja elää sen asian kans. Vaikka helvetin onneton oon ilman häntä enkä toista ole sen jälkeen löytänyt tai rakastanut.
...sillä tavalla vain voit hänet saada kun päästät irti.Itse uskon tuohon, rakkaasi palaa luoksesi jos rakastaa.
Itsellä takana yksi erittäin repivä "suhde" joka perustui lähinnä seksiin ja kaikki tapahtui miehen ehdoilla, tapaamiset, yhteydenpito.Välillä ei halunnut kuulla minusta mitään, ei saanut soittaa ja kysellä kuulumisia, vastaus oli välinpitämättömyys ja ynseys.Sitten taas kun halusi niin soitti, ja minä hullu vaan rakastin sitä silti...
mutta nyt olen pääsemässä yli, olen todennut ettei hän todella minusta välitä koska ei halua minusta mitään kuulla, joten, mitä muuta voi kun antaa olla.
Mutta tällasta se on, elämä.Rakkaus ei usko järkeä eikä mikään voi sitä lopettaa, ennekuin se kuihtuu omaan mahdottomuuteensa.
Anna miehen olla ja miettiä asioita rauhassa, siinä neuvoni.
Oikea rakkaus ei kuihdu koskaan.
se on vaan kuolettaa ja yrittää unohtaa kun asiat ei mihinkään etene ja tunne ei ole molemminpuolista.Muuten menee oma järki lopullisesti...antaa sen toisen löytää onni jostain muualta.Niin paljon rakastan et annan mennä jos se hänet onneliseksi tekee...=)
tietenkin irti on pakko päästää jos toinen ei halua suhdetta.mutta miksi pitäisi lopettaa rakastaminen?? miksi unohtaa kaikki hyvät muistot?
Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää unohtaa. Se sattuu niin helvesti, tuntuu kuin ei sais enää happea ja joku viiltelis ympäriinsä ja vielä sirottelis suolaa päälle. Olen itse eronnut ensi rakkaudestani kaksi kuukautta sitten. Suhde oli todella pitkä, olimme kihloissa, tulevaisuus melkein suunniteltuna. Mutta kun ei toimi niin ei toimi. En voi pahalle ololleni mitään, hän tulee aina olemaan minulle rakas. Mutta oman ja hänen onnellisuutensa vuoksi on pakko antaa mennä. En tiedä miten selviän, mutta pakko yrittää antaa mennä.
Kerää ystäväsi lähelle, puhu, kirjoita, maalaa, tee mitä vain mikä auttaa sinua purkamaan pahaa oloa. Kävele vaikka keskelle metsää ja huuda keuhkot pihalle. Yllättävän tehokasta muuten... ;) Pitää löytää taas ne asiat mitkä SINUT tekee iloiseksi ja nauramaan. Tee asioita joista pidät, hemmottele ja arvosta itseäsi. Kaiva vanhat haaveet esiin, mitä halusit ennen häntä, ja toteuta niitä pikku hiljaa kun saat riittävästi voimia. Niin se helpottaa. Ei heti, ei todellakaan, mutta pikku hiljaa.
Muista että olet hyvä ihminen ilman häntäkin! Voimia sinulle, kanssatoveri! Pidetään lippu korkealla (edes näön vuoksi ;p)!
on sinua,jonka "päästin" irti, vaikka sattuukin niin pirusti!!!! rakastan sinua liikaa,en voi antaa sun kärsiä, joten niin sanotusti laskin irti, ja toivon että sulla on nyt kaikki paremmin kuin hyvin!!!!
Hei!
Olen samanlaisessa tilanteessa kanssasi. Avomies ilmoitti viime viikolla, ettei kykene näkemään meillä yhteistä tulevaisuutta. Takana reilut kuusi yhteistä vuotta. Olen täysin tuskan lamaannuttama. Minä rakastan edelleen miestä ja haluaisin perustaa hänen kanssaan perheen. Miehellä on selkeästi "kriisivaihe" elämässään...miettii mitä haluaa elämältään ja työltään. Minä vain en sovi enää suunnitelmiin. Kolmatta osapuolta tähän ei liity kummankaan taholta. Emme ole riidelleet, mutta puhuminenkin on niin vaikeaa, kun tunteet ovat niin suuret, että itkemiseksi se vain menee.
Ahdistuksen tunne on kammottava. Olen fyysisesti ja psyykkisesti ihan rikki. Jotenkin yritän pitää ulkokuoren kasassa sen verran, että pystyn käymään töissä. Tulevaisuuteen en kykene näkemään...edessä vain pimeä kuilu. Olisin meilkein valmis luopumaan elämästäni, että tämä tuska loppuisi.....
Hei!
Mekin ajauduimme eroon avomieheni kanssa. Stressaava elämäntilanne johti siihen, että meille tuli repivä riita, johon mies pitää vain minua syyllisenä eikä suostu tajuamaan tilanteeni taustoja ja syitä. Kysymys ei ollut kolmansista osapuolista. Itse olen valmis antamaan kaikki anteeksi ja haluan jatkaa, mutta hän ei.
Tuo mies tulee jäämään elämäni suureksi rakkaudeksi. En tiedä, joudunko nyt elämään loppuelämäni yksin, tuntuu tosi lohduttomalta...
Joskus sitä ei vaan itekään tiiä, miksi pitää kiinni toisesta vaikkei siitä seuraakaan kuin pelkkää surua. Itse seurustelin joskus lähemmäs 2,5 vuotta yhden jätkän kanssa...aina erottiin ja aina palattiin yhteen. Jotenkin tuntui, että kuulutaan toisillemme, vaikka molemmat teki toiselle tosi ikäviä juttuja. Kokemani jälkeen olen sitä mieltä, että se mikä on tarkoitettu tapahtua, tapahtuu. Olisin varmasti palannut taas exäni kanssa yhteen, mut eromme aikana elämääni tupsahti aivan ihana mies! Nyt asumme yhdessä ja kaikki on paremmin kuin hyvin. Pari kertaa exäni on viestiä laittanut, mutta muuten yli on päästy ja hyvin! Luulenpa, että suhteemme oli kuitenkin yksi elämäni kovimmista ja opettavimmista kouluista, joka piti käydä haavoista huolimatta. Neuvoksi voisin sanoa, että uskalla päästää irti! Vaikka miehesi tuntuisikin nyt siltä oikealta ja ainoalta laatuaan, niin nurkan takaa saattaa löytyä jotain paljon, paljon parempaa...kun vain uskaltaisit katsoa sinne.