Kun reilu vuosi sitten miesystäväni kanssa tavattiin, juttua riitti. Puhelimessa roikuttiin kuukauden päivät ennen seuraavaa tapaamista, ja silloinkin 2-3 tunnin maratonkeskustelut tuntuivat lyhkäsiltä.
Ajan saatossa tilanne kai stabiloitu. Muutettiin olosuhteiden myönnytyksestä muutamaksi kuukaudeksi saman katon alle. Arki astui kuvaan: päivät rytmittyi töiden, kavereiden ja harrastusten mukaan. Sohvalla löhöily ja telkun tuijottaminen yhdessä riitti hienosti.
Nyt sitten asustellaan jälleen eri kaupungeissa töiden ja opiskelujen takia. Kaikki on niin kuin alussa, mutta arki jäi. Sydäntä raastaa tämä etäsuhde jo muutenkin, mutta mitä se on, kun puhelimessa voi enää vaan murahdella?? "Miten työpäivä meni?" Voi kuulkaa, vaikka kuinka yritän, en enää keksi tuostakaan aiheesta mitään uutta sanottavaa.
Mitä tehdä? Ei kai suhteet tällaiseen voi kaatua? Tilanne todella huolestuttaa, vaikka molemmat ollaan muutenkin perusluonteiltamme vähän sellaisia jöröjä tyyliin "turhia ei tarvitse jauhaa". Muita samanlaisia?
Meillä murahdellaan vaan
2
642
Vastaukset
- joka alkuhuuman jälkeen...
näyttää todellisen minänsä. Tällainen valloittaja pitää "vanhaa" suhdetta itsestään selvyytenä ja sitä ei tarvitse hoitaa, kuten tuoretta/alkavaa suhdetta... Vanha suhde on jo varma pala, joten miksi nähdä vaivaa, kun uusia valloittamattomia ehdokkaitakin saattaa olla jo tarjolla...
Ikävä sanoa, mutta ei sielunpuolikkaille käy noin... Juttua riittää sen jälkeenkin vuosiksi, kun "kaikki on puhuttu"...
Olen todella pahoillasi puolestasi, koska vaikutat aidosti kiintyneen kumppaniisi. Näitä valloittaja tyyppejä ei vain valitettavasti voi muuttaa ja ne pitävät suhteita ns. "varalla".
ps. et voi saada elämääsi uutta ja sinulle sopivampaa, jos et heitä jotain vanhaa elämästäsi pois... - yksinäinen
Me asumme yhdessä, 30 vuosi menossa. Vajaa kymmenen vuotta sitten puolisoni "kärysi" uskottomuudesta. Ja tunnustikin silloin, ettei ole koskaan uskollisuutta ja rakkautta edes ajatellut.
Tuo oli raskas vastaus viikon mittaisen epämääräisen retken jälkeen. Mutta raskainta tässä on se, että puolisoni on erittäin paha ollut tuosta lähtien. Minä en saa vilkaistakkaan vierasta, hän on mustasukkainen työkavereistani, hän vaatii minulta tiedot lähes kaikista yksityisistä asioista.
Tämä ei ole enää raskasta vaan tämä on todella raskasta elämää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760