Eihän sille mitään voi: likipitäin kaikista liian suuren suosion saaneista bändeistä karisee karisma ja kunnon rusennus. Onko kyse markkinoiden vaatimuksesta vai mistä, mutta tämä on ikävä tosiasia. Samoin kävi Rammsteinin kanssa ja pakkohan asiasta on pari riviä kirjoittaa, niin vitullisen ylikuormitettu kuin tämä palsta ko. yhtyeellä jo onkin.
Reise Reisen biisimateriaali on hyvässä ja varsinkin pahassa samaa kamaa aiempien levyjen kanssa. Los:in kantri- tms. kitarat eivät paljoa tunnu koko levyn mittakaavassa: yhtye ei ole pystynyt uusiutumaan. Uusiutuminen ei ole mikään itseisarvo, mutta kehitystä ainakin pitäisi olla. Reise Reisen kappaleet vain ovat kuin hittien välipaloja aiemmilta levyiltä. Sanokaa mitä sanotte, mutta tietyyn melodisuuteen biisit ovat aina nojanneet, ja nyt melodiakynä ei ole toiminut. Kohtalaisen onnistunut Ohne dich:kin on kulutettu puhki parin kolmen kuuntelukerran jälkeen - biisistä ei ole kerta kaikkiaan saatu puristettua irti puoltakaan mahdollisesta. Tuottajat perkele!
Ihan asiallisia ralleja on toki mukana. Nimibiisi, Moskau ja Los toimivat, sinkut eivät oikeastaan. Levy on kuitenkin selvä pettymys. Liika varman päälle pelaaminen ilmeisesti mahdollisimman suuren yleisön tavoittelussa on saanut aikaan tasapaksun ja särmättömän, aitoa Rammsteinin junttausta uupumaan jäävän plätyn. Harmi, toivottavasti seuraavalla kerralla onnistuu. **½ / *****
Reise Reise on pettymys
13
968
Vastaukset
- kaappoo
tähtiä mitä on saanut. Tämä on TEINIMUSAA TEINEILLE. Aiemmat levyt ei olleet. Vituttaa kun kaikki latistuu.
- Alex
Reise Reise on vähemmän teinimusaa kuin Rammstein ennen.
No, joka tapauksessa, levy perustuu enemmän melodioihin kun taas muut Rammsteinin levyt perustuvat riffeihin, hyvin konemaiseen jyskytykseen. Erilainen levy Reise Reise on kuin aiemmat, siitä voi joko pitää tai ei. Minä pidän siitä.
- jepsansor
ainahan se on niin, kun bändi tekee oikein massoja kohauttavan albumin niin seuraava albumi on pettymys. se johtuu vain siitä että ihmiset odottavat samaa tasoa kuin aiempi levy. katsotaanpa mitä käy SOADin uudelle lätylle. veikkaan että moni SOAD fanikin haukkuu levyn pettymykseksi. toxixity oli nimittäin aika kova paukku moiselta yhtyeeltä.
- Taival
Tuo on muuten aivan helvetin totta.
Rammstein teki Mutterin, joka toi bändin suuren populaation tietoisuuteen ja on näinollen monen lempi 'stein albumi. Yhtälailla monet moittivat Herzeleidiakin, koska sekään ei ole Mutter. Nyt bändi tekee jotain uutta ja sekös osaa edellisellä albumilla mukaan hypänneitä jurppii.
Itse pidän Reise Reisesta hyvin paljon ja olen hyvin tyytyväinen, että bändi lähti hakemaan jotain uutta siihen tyyliin joka Mutterilla jalostettiin huippuunsa. Minusta on turha tehdä kopiota jos on jotakin uuttakin annettavaa.
Vaan olihan tämä tiedossa, että mielipiteet jakaantuvat varmasti.
- razmuz
häh mitä jätkä valittaa kun et sä ees tajuu ramsteinin juttuu... se on just oikeeta ja siistii musaa...! vähänks tiukkaa vääntöö jeah...! jätkää vaan vituttaa kun kaikki hyvät tyypit diggaa ramsteinia hähää.. vähänkö muuten siistii ramstein tulee stadiin ha haa et pääse ees kattomaan!!
- teme
Olihan tuo provoilua? Menen kyllä keikalle, ei yksi omaan korvaan vähemmän hyvältä kuulostanut levy tee bändistä paskaa.
Tiettyä asenteellisuutta myönnän nykysuhtautumisessani ko. bändiin olevan. Ei sille vain voinut mitään, että Mutterin menestyksen aikoihin aivan liian moni ihminen kehui bändiä ja levyä, vaikkei heillä ollut aiemmasta tuotannosta hevonperseenkään tietoa. Typerää, myönnän. Vitutti se vaan jo silloin.
Reise on sinällään parantunut jokaisella kuuntelulla, että pitänee antaa levylle vielä mahdollisuus. Ehkä musassa ei ihmeemmin vikaa olekkaan, vaan omassa asenteessa.
Oikeastaan pitäisi lausua kiitokset tälle "razmukselle". Tiivistit parille riville kaiken, mikä nykyRammsteinin menestyksessä - ehkei niinkään musiikissa - vituttaa. - Eulalia
teme kirjoitti:
Olihan tuo provoilua? Menen kyllä keikalle, ei yksi omaan korvaan vähemmän hyvältä kuulostanut levy tee bändistä paskaa.
Tiettyä asenteellisuutta myönnän nykysuhtautumisessani ko. bändiin olevan. Ei sille vain voinut mitään, että Mutterin menestyksen aikoihin aivan liian moni ihminen kehui bändiä ja levyä, vaikkei heillä ollut aiemmasta tuotannosta hevonperseenkään tietoa. Typerää, myönnän. Vitutti se vaan jo silloin.
Reise on sinällään parantunut jokaisella kuuntelulla, että pitänee antaa levylle vielä mahdollisuus. Ehkä musassa ei ihmeemmin vikaa olekkaan, vaan omassa asenteessa.
Oikeastaan pitäisi lausua kiitokset tälle "razmukselle". Tiivistit parille riville kaiken, mikä nykyRammsteinin menestyksessä - ehkei niinkään musiikissa - vituttaa.R. tuli tietoisuuteeni vasta kun näin tv:stä Sonnen videon, ja heti kolahti... En yleensä KOSKAAN tykkää mistään biisistä tai bändistä heti ekalta kuulemalta, pitää ikäänkuin aivojen hermotus saada ensin sovitettua johonkin zibaleeseen tai levyyn. Mutta Sonne oli niin jännittävä ja tietysti saksalaisuuskin oli minulle eksoottista, tai se että lauletaan saksaksi.
Hankin tuotapikaa myös R:n aiemmat levyt, ja minusta ne ovat ihan laatutavaraa, varsinkin se eka levy.
Mutta. Hirvittää koko ajan että jos se tähän sitten tyssääkin... Olen ollut pettynyt mm. Kate Bushin viimeiseen levyyn joskus ammoisina esihistoriallisina aikoina, en pitänyt Nick Caven edellisestä levystä (ja tähän viimeisimpään en ole vielä päässyt edes sisään, josko pääsenkään...)
Ja tietenkin ärsyttää se että R. on jo niin monen suosikki ja sitä kaikkialla ylistetään vaikka tekisivät periaatteessa mitä hyvänsä paskaa. Aivan sama ällöttävä perseennuolentahan on käynnissä aina kun Eppu Normaali hiemankin osoittaa hengissä pihisemisen merkkejä (ja heidän "aikuinen" musiikkinsa hyvin pitkälti ärsyttää minua niin että punaista näkyy aina kun sitä soi autoradiossa).
No, köh... menin tuolla yhdellä osastolla jo yllyttämään ihmisiä ostamaan sitä Nick Cavea... että hittojakos tässä sitten hurskastelemaan että minähän en massojen mukana keiku...
Aina sitä ei vaan voi tietää jostain musasta kun ei tiedä. Minun henk.kohtainen nautintoni on ollut "tietää" Doorseista ennen Doors-leffaa ja Beatlesista silloin kun se ei ollut niin tapeetilla. Mutta aina ei voi onnistua olemaan originelli mieltymyksineen... :P - teme
Eulalia kirjoitti:
R. tuli tietoisuuteeni vasta kun näin tv:stä Sonnen videon, ja heti kolahti... En yleensä KOSKAAN tykkää mistään biisistä tai bändistä heti ekalta kuulemalta, pitää ikäänkuin aivojen hermotus saada ensin sovitettua johonkin zibaleeseen tai levyyn. Mutta Sonne oli niin jännittävä ja tietysti saksalaisuuskin oli minulle eksoottista, tai se että lauletaan saksaksi.
Hankin tuotapikaa myös R:n aiemmat levyt, ja minusta ne ovat ihan laatutavaraa, varsinkin se eka levy.
Mutta. Hirvittää koko ajan että jos se tähän sitten tyssääkin... Olen ollut pettynyt mm. Kate Bushin viimeiseen levyyn joskus ammoisina esihistoriallisina aikoina, en pitänyt Nick Caven edellisestä levystä (ja tähän viimeisimpään en ole vielä päässyt edes sisään, josko pääsenkään...)
Ja tietenkin ärsyttää se että R. on jo niin monen suosikki ja sitä kaikkialla ylistetään vaikka tekisivät periaatteessa mitä hyvänsä paskaa. Aivan sama ällöttävä perseennuolentahan on käynnissä aina kun Eppu Normaali hiemankin osoittaa hengissä pihisemisen merkkejä (ja heidän "aikuinen" musiikkinsa hyvin pitkälti ärsyttää minua niin että punaista näkyy aina kun sitä soi autoradiossa).
No, köh... menin tuolla yhdellä osastolla jo yllyttämään ihmisiä ostamaan sitä Nick Cavea... että hittojakos tässä sitten hurskastelemaan että minähän en massojen mukana keiku...
Aina sitä ei vaan voi tietää jostain musasta kun ei tiedä. Minun henk.kohtainen nautintoni on ollut "tietää" Doorseista ennen Doors-leffaa ja Beatlesista silloin kun se ei ollut niin tapeetilla. Mutta aina ei voi onnistua olemaan originelli mieltymyksineen... :PNäinhän se homma etenee. Beatles ja Elvis pyörivät levylautasellani lähes taukoamatta ennen näitä supersuosittuja Nro.1. -kokoelmia, joilla saatiin Kaikki pitämään ko. pioneereista kattamalla n. 15 kappaleella koko heidän mieletön uransa. Ja kansa osti, tykkäsi ja mielestään ymmärsikin ja tiesi heistä kaiken. Säättänä sentäs... Queenin ja varsinkin Abban kanssa kävi oikeastaan täysin samoin. Helvetin fiksua markkinointihan tuo kaikki tietysti on. Miksei myydä kansalle samoja kappaleita vuosikymmenestä toiseen, kun kuitenkin ostavat. Kotimaisista Kotiteollisuus & Niskalaukaus menivät samaa tietä. Onneksi sentään musiikkinsa on säilyttänyt suhtkoht tasonsa, vaikka ilman muuta kesyyntynyttä radioystävällisyyttä mukana rutkasti onkin.
Pakko on siis etsiä itselleen jotain uutta bändiä mitä digata ja kehua kavereille. On se ihmiselo vaikeaa, kun kaiken hyvän haluaisi piilottaa vain omaan ja lähipiirin käyttöön.
Alakulttuureista menee maku välittömästi mainstreamiksi putkahtaessaan. - Khira
teme kirjoitti:
Näinhän se homma etenee. Beatles ja Elvis pyörivät levylautasellani lähes taukoamatta ennen näitä supersuosittuja Nro.1. -kokoelmia, joilla saatiin Kaikki pitämään ko. pioneereista kattamalla n. 15 kappaleella koko heidän mieletön uransa. Ja kansa osti, tykkäsi ja mielestään ymmärsikin ja tiesi heistä kaiken. Säättänä sentäs... Queenin ja varsinkin Abban kanssa kävi oikeastaan täysin samoin. Helvetin fiksua markkinointihan tuo kaikki tietysti on. Miksei myydä kansalle samoja kappaleita vuosikymmenestä toiseen, kun kuitenkin ostavat. Kotimaisista Kotiteollisuus & Niskalaukaus menivät samaa tietä. Onneksi sentään musiikkinsa on säilyttänyt suhtkoht tasonsa, vaikka ilman muuta kesyyntynyttä radioystävällisyyttä mukana rutkasti onkin.
Pakko on siis etsiä itselleen jotain uutta bändiä mitä digata ja kehua kavereille. On se ihmiselo vaikeaa, kun kaiken hyvän haluaisi piilottaa vain omaan ja lähipiirin käyttöön.
Alakulttuureista menee maku välittömästi mainstreamiksi putkahtaessaan.Miten oikeassa oletkaan :)
- teme
Khira kirjoitti:
Miten oikeassa oletkaan :)
Viikonlopun mökkikeikan jälkeen myönnän iloiten olleeni väärässä aiempien Reisesta kirjoittamieni sanojen kanssa. Levy vallankin mainio rusennus hyvältä bändiltä. Levy vaati vain useampia kuuntelukertoja soundinsa avautumiseksi kuin aiemmat. Hyvä merkki sinällään levyn kuuntelukertojen kestoa ajatellen.
Levy on siis mainio. Mutta täsätä listamenestyksestä ja hypestä en kantaani muuta.
- Rausku
Itse pelkäsin Rammsteinin uuden olevan kevyttä melodista surinarokkia. Eikä Amerika-kipale kauheasti hyvää luvannut, vaikka siinä massiivisen tarttuva kertosäe onkin.
Los on kyllä ihan hauska ja erilainen biisi. Parhaat ovat mielestäni kuitenkin herkistelystä armottomuuteen vaihteleva Stein um stein sekä synkän jyhkeä Morgenstern. Ohne dich sen sijaan kuulostaa mielestäni liian perus-slovarilta, vaikka tämän yhtyeen kohdalla taustalla on aina jotain kieroa, sanoituksissa vähintään...
Ja Mein teil sekä nimibiisi toimivat myöskin mainiosti. Ensimmäisellä kuuntelukerralla levy kuulosti minustakin hieman yllätyksettömältä, "perus-Rammsteinilta". Mutta jo toisella kerralla - yhtyeen musiikki kun ei ole kovin monimutkaista - levy oli avautunut ja rokkasi vallan reippaasti. (Rokkaavuus toki on Rsteinin kohdalla suhteellinen käsite.)
Tavallaan helppoa mutta omalaatuista kuunneltavaa. Kyllä minä antaisin neljä tähteä viidestä.- turpo
Sä sanoit sen kaiken, man. Just noin se levy toimii.
- murmeli
samaan kastiin kuin edellinenkin eli paha pettymys!!2ekaa oli oikeeta rammsteinia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417831Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4312109Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2201998- 1431596
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251158Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951024Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65823Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6697Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133670