Työelämän kova yksilökilpailu!

Workless

Väitän, että työttömyys johtuu yhteisöllisyyden puuttumisesta. Tässä maassa on kymmenen vuotta korostettu yksilöllisyyttä, yksilöiden välistä kilpailua ja henkilökohtaista pärjäämistä. Nyt on saatu se mitä tilattiin; Nykyihminen on itsekeskeinen ja kapeakatseinen pyrkyriyksilö, joka viis veisaa yhteistoiminnasta ja kanssaihmisten hyvinvoinnista. Jokainen pyrkii omalla sarallaan mahdollisimman ylös, näkee vain omat tavoitteensa eikä ole kiinnostunut mistään mikä auttaisi koko työ- tai opiskeluympäristön yhteistä hyvinvointia.

Ihminen ei voi onnistua ja menestyä yksin. Ilman toimivaa ryhmää tai yhteisöä yksikään ihminen ei menesty. Ollaan jo aika lähellä sitä henkisen pahoinvoinnin ja ongelmavyyhtien pistettä, jossa itsekeskeiset yksilöt murtuvat ja ryhmissä toimivat enää pärjäävät. Esimerkkinä loppuunpalaminen työssä. Työntekijä pingottaa itsensä loppuun, kilpailee, pyrkii vain parhaisiin suorituksiin. Hän tekee tämän kerta toisensa jälkeen, kunnes henkinen ja/tai fyysinen puoli pettää. Seuraa loppuunpalaminen ja työttömyys.

Harvassa on hyvähenkiset ja toimivan ryhmätyön työyhteisöt, joissa johto näkee työnteon inhimillisenä tapahtumana, ei vain numeroina. Katso oman sanomalehtesi työpaikkailmoituksia. Siellä etsitään oman alansa rautaista huippuosaajaa, jolla on luovuuden lisäksi ääretön paineensietokyky, halu työskennellä viikonloppuisin ja yöaikaan, perheasiat kunnossa, virheetön terveys ja kyky omistautua työlleen. Työnantajat jotka tällaisia ilmoituksia laativat, ovat orjapiiskureita. Heiltä ei voi odottaa muuta kuin sovitun palkan, sekin on saatavissa vain määrättömällä ja yli-inhimillisellä huhkimisella.
Huolellisuudesta viis, kunhan työ tuottaa.

Itse vastaisin sellaiseen työpaikkailmoitukseen, jossa etsitään huolellista työntekijää osaksi tasavertaista työyhteisöä. Sellaisia työntekijöitä vaan ei enää tarvita. Kun on opittu kilpailemaan kaikesta, on samalla hävitetty työntekijöiden välinen lämmin vuorovaikutus ja työyhteisöjen hyvinvointi. Sama pätee jo opiskelupaikoille. Ei sielläkään enää järjestetä yhteisiä juttuja niin kuin ennen. Jos kysytään perusteluja, vastaus on "jokaisella on oma elämä". Ja se oma elämäkö on täydellinen, kun ei tarvitse kommunikoida kanssaihmisten kanssa? Ilmeisesti joillakin on.

5

412

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toinen huti

      Miksikähän ilmoituksissa etsitään kyseisiä työntekijöitä ja miksei niitä huolellisen työn tekijöitä etsitä?

      Voisiko syy olla siinä, että Suomessa työtä voivat teettää vain nämä viimeisenkin pisaran imevät ulkomaiset omistajat? Jos joku haluaa tehdä töitä omaan tahtiinsa ja myydä työnsä tulokset, luuletko että se onnistuu Suomessa? Ei se onnistu.

      Me olemme itse laatineet lait ettei se onnistu. Turha asiasta on siis syyttää näitä ulkomaisia työnantajia, ei se heidän vikansa ole. Se on meidän oma vika kun emme anna tehtä muuta työtä kuin niitä, jotka nämä ulkomaiset antavat omilla ehdoillaa.

      Jos tilanne halutaan muuttaa, se onnistuu kyllä, muuttamalla meidän omia lakejamme niin, että kotimainen työ olisi sallittua.

      • kokenut

        Yltiöpäinen yksilöllisyys ja patavanhoillisuus ovat ääri-ilmiöitä, joissa asiat ei toimi oikeudenmukaisesti . Otanpa esimerkin.
        Suuri, noin 25 h:n miespuolinen yhteinen urakka ei kertakaikkiaan toimi. Tulee väkisinkin syviä ristiriitoja. Oli yhteistyön puute.
        Kerrankin eräs työtoverini naureskellen kehuskeli, ettei hän tee kuin 60:n mk edestä töitä tunnissa ja kuitenkin hän kuittasi tilivälillä 80 mk:n tuntipalkan toisen siivellä hankittuna. Oliko se oikein ? Tässä ei ollut kysymys ammattitaidon puutteesta tai muusta rajoittuneisuudesta , vaan tahallisesta siipeilystä ja työn teon häirinnästä-lusmuilusta. Pitääkö tällaisia ryhmässä vetää ?? Ei minun mielestäni. Ryhmässä tulisi tarkoin sopia tauot ja tavoitteet ja pitää niistä kiinni. Mutta suuressa ryhmässä se on aivan mahdoton yhtälö. Mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle.

      • Workless
        kokenut kirjoitti:

        Yhteistyön toimimattomuus on joko sopeutumattomuuden tai pelisääntöjen puutetta, tai sitten se on pehmeyttä työnantajaa kohtaan. Monilla aloilla työnantaja on sellainen kunnioitettava auktoriteetti, jota palvellaan viimeiseen asti. Työnantajalta ei odoteta mitään muuta kunnioitusta kuin palkka ja titteli. Työntekijöiden on vaadittava työnantajalta inhimillinen työympäristö ja sosiaalisesti toimiva kokonaisuus. Ellei sitä saa, on työyhteisössä paha olla kaikilla muilla paitsi johtajilla. Olkaa ystävällisiä toisia työntekijöitä kohtaan, ja tiukkoja työnantajaa kohtaan!

      • Workless
        Workless kirjoitti:

        siis sopeutumisen puutetta, ei sopeutumattomuuden puutetta.

      • kokenut
        Workless kirjoitti:

        siis sopeutumisen puutetta, ei sopeutumattomuuden puutetta.

        YHTEISTYÖN puutetta. Mitäs sitä selvää asiaa vetkuttelemaan monin sanan kääntein.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7847
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2127
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      222
      2020
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1611
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1174
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1039
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      823
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      701
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      672
    Aihe