Nato on lännen kapitalismin sotaliitto

s.partacus

Nato perustettiin 4.4.1949 läntisten kapitalistimaiden yhteiseksi asejärjestöksi.
Stubbin hallitus solmi isäntämaasopimuksen Naton kanssa. Sopimus merkitsee Suomen alueen luovuttamista naton sotajoukkojen käyttöön.
Vuodesta 1944 alkanut sotilaallisestiliittoutumaton kausi päättyi. Sen sinettinä on isäntämaasopimus. Suomen turvallispolitiikka ei enää ole eduskunnan yksinomaisessa päätäntävallassa.

Mikäli Natolla oli puolustuksellisia opinkappaleita, yksikään natomaa ei asettunut puolustamaan siirtomaiden itsenäisyyspyrkimyksiä vuoden 1945 jälkeen. Muun muassa Ransa ja USA saivat rauhassa sotia Vietnamissa itsenäisyysliikettä vastaan muiden natomaiden puuttumatta asiaan.
Naton luonne on alusta alkaen ollut teollisesti kehittyneiden kapitalistimaiden taloudellisten etujen puolustamisessa sotilaallisinkin keinoin.
Oma lukunsa viime vuosituhannen puolella, että kapitalistimaiden yhteisarmeija suuntautui reaalisosdialismia vastaan.

Suomen edut ovat irtautumisessa kaikista natosopimuksista välittömästi ennenkuin peruuttamattomia vaurioita tapahtuu. Mihinkään muuhunkaan sotilaallisen järjestöön ei tule liittyä.

49

154

    Vastaukset 49

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ja taas s.p höpsii! NATO perustettiin suojelemaan Eurooppaa kommunismin tuhoavalta vaikutukselta. Nyt se suojelee Venäjän ja Putlerin aggressioilta kunhan vaan liitymme siihen.

      Turhaa sinun aina mainita jotain kapitalistimaista koska kaikki järkevän talouden maat ovat kapitalistisia joskaan sekään ei ole tae järkevyydestä kuten kapitalismiin siirtyneen jälkikommunistisen Venäjän kohdalla olemme taas nähneet joskaan näköjään kaikki eivät ole huomanneet.

      Suomen etu on liittyä kiireesti NATO täysjäseneksi!!!

    • dika

      "Ja taas s.p höpsii! NATO perustettiin suojelemaan Eurooppaa kommunismin tuhoavalta vaikutukselta."
      Aivan oikein. NATOn eräs tehtävä oli estää sosialismin eteneminen. Tarvittaessa sotilaallisesti. NATO jarrutti jäsenmaidensa avulla yhteiskuntakehitystä puolessa maailman maita raunioittamlla niiden taloutta niiden pyrkiessä itsenäisyyteen. NATOn rooli oli selkeä. Yksikään natomaa ei mennyt sorretun avuksi.

      Nato sotaliittona.
      Nato on kylmän sodan jäänne ja siinä USA käyttää isännän valtaa.
      Nato sallii hyökkäykset mihin tahansa maahan sen rajojen ulkopuolella.
      Nato pitää yllä viholliskuvia ja lietsoo vastakkainasetteluja.

    • "Stubbin hallitus solmi isäntämaasopimuksen Naton kanssa. Sopimus merkitsee Suomen alueen luovuttamista naton sotajoukkojen käyttöön."

      Niin, ja missähän kohtaa sopimusta näin sanotaan?
      Annahan lähdetiedot väitteellesi - vai valehteletko taas törkeästi palstalla?
      On se ihme, ettet sinä pysty pysymään totuudessa - vai etkö todellakaan ymmärrä lukemaasi vai luetko vain valheellisia kirjoituksia asiasta.

      Mutta sehän selviää sinun kerrottuasi lähdetietosi sairaille väitteillesi. Jos et lähdetietoja pysty antamaan niin silloin olet olet taas kerran kärähtänyt valehtelusta.

      ................

      • Se on kattos ap komujen pakko elää mielikuvitusmaailmassa kun tämä oikea on alkanut heitä niin syrjiä, aika harva valitsee nykyaikaisesti "tykkään".

        Neukkulan juhlapuheiden haavemaailmassa on niin paljon helpompaa elää vaikka koko Neukkula on hävinnyt maan päältä jättäen jälkeensä sekavuutta ja uhoa.

        Haaveilulle ei ehkä ole helppoa löytää lähdekirjallisuutta, älä kiusaa noita raukkoja noin vaikealla tehtävällä nehän menettävät itseluottamuksensa.


    • KOM nuori

      Kaikenlainen yhteistyö Läntisten ja Pohjoismaisten kumppanien kanssa on erinomainen asia. Näin suojelemme Läntistä Demokratiaa ja vapautta häirikkö valtioita vastaan. Suomi, Ruotsi ja Itävalta nopeasti Natoon.

    • Timo Espoosta

      >> Sopimus merkitsee Suomen alueen luovuttamista naton sotajoukkojen käyttöön.

      • Totuus kommunismin saavutuksista Timppa on niin karu jotteivät tule valehtelematta toimeen.

        Kommunismissa on lisäksi yksityinen ajattelu ehdottomasti kielletty ja pitää uskoa mitä komuprofeetat ja pyhät sanovat ja toistaa sitä kunnes siihen alkaa itsekin uskomaan.

        Mitä kommunismista tulisi jos jokainen itse ajattelisi? No tietysti kapitalismi!


    • Suomi on Naton holhouksen alla. Haglundin ja Tuomioja puhuvat ohi suunsa: Olisi tehty arvovaltainen sopimus, joka ei velvoita mihinkään.
      Nato päättää milloin se tarvitsee Suomen maaperää ja ilmatilaa sotilaallisiin toimiinsa.

      Jyrki Yrttiahon (vasenryhmä) puheenvuoro kertoo kaiken.
      http://puheenvuorot.kansanmuisti.fi/istunnot/43-2014/18133-suomen-ja-naton-isantamaasopimus.

      Tässä tarkempi selostus siitä, miten oleellisesti Suomen maaperä olisi käytössä sotatoimille Venäjän lähialueiden kohteisiin.
      https://www.google.fi/search?q=isäntämaasopimus&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=org.mozilla:fi:official&client=firefox-a&channel=fflb&gfe_rd=cr&
      ei=pCMMVJ2BEoGA8QenwICQDg

      Mikäli kohteet eivät monistu, ne löytyvät hakusanalla "isäntämaasopimus".
      Isäntämaasopimusta voi kuvata vallankaappaukseen, jossa Suomi vapaaehtoisesti luovutti turvallisuuspolitiikkansa vieraan sotavoiman päätösten alle.
      Itsenäisyyden menetys on suurempi kuin EU-liittymissopimuksessa.
      YYA-sopimus takasi pitkän rauhanomaisen kauden. Isäntämaasopimus on sopimus mahdollisille sotaseikkailuille.

      Suomi menetti isäntämaasopimuksessa viimeiset rippeet sotilaallisesta liittoutumattomuudesta. Hallitus luovutti turvallisuuspoliittisen päätösvallan isojen natomaiden haltuun.
      Hallitus teki Suomesta lännen etuvartion Venäjää vastaan. Suomi on vaarassa joutua jälleen kerran taistelutantereeksi.
      Naton sotaliitossa Suomi ei voi välttää osallisuutta suurvaltojen välisissä konflikteissä.
      Ulkoministeri Erkki Tuomioja asettui jo keväällä tiukasti Ukrainan tapahtumien yhteydessä lännen kapitalismin tekojen tukijaksi. Nyt hän jatkaa ja vie demaripuolueen ja Suomen vieraiden sotavoimien käskyläiseksi.

      • Timo Espoosta

        >>... Haglundin ja Tuomioja puhuvat ohi suunsa:


      • Timo Espoosta kirjoitti:

        >>... Haglundin ja Tuomioja puhuvat ohi suunsa:

        Näyttää siltä, ettei kommunistin edes kluulu ymmärtää lukemaansa tai kuulemaansa jos sitä ei ole kirjoittanut Marx tai Lenin.


      • Jaha, et siis valehdellut tällä kertaa vaan tunnustat lukeneesi valheellistä propagandaa asiasta.
        Isäntämaa-sopimus ei oikeuta Natoa käyttämään Suomen maaperää mihinkään ilman maamme lupaa - vastavuoroisesti Nato ei lupaa auttaa Suomea vihollisen tunkeutuessa maahamme.

        ..................


    • sodan vastustaja

      Palstaporvarit pitävät hallitusta tyhmänä. Se solmisi sopimuksen lännen mahtavimman armeijan kanssa aikomattakaan noudattaa sitä!!!
      Lukekaa linkit.

      Natomaat kuluttavat aseisiin ja armeijoihin satoja miljardeja vuosittain palkkatyöläisten maksamia verovaroja. Se on poissa siviilituotannosta. Jos niitä käytetään, ja niitä käytetään, ne tuottavat moninkertaiset tuhot tuhoamalla rakennettua.
      Vaikka nato ei vaatisikaan jäseniltään ja kumppaneiltaan sotamenojen kasvattamista, Suomi joutuisi maksumieheksi aivan samoin kuin EU:n suhteen.
      Huomattava osa EU:n jäsenmaista on naton napanuorassa kiinni.

    • ersol

      Naton mukana militarismi ja asebisnes on vahvistunut reaalisosialimin kaatumisen jälkeen.
      Naton mukaan sotilaallisen voiman käyttö on tarpeellista ja sillä voidaan ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia.
      Nato palvelee asebisnestä ja etupäässä yhdysvaltaisen aseteollisuuden voittojen kasvattamista.
      Sotilaallisten selkkausten synnyttäminen edistää aseteollisuuden tuotteiden kysyntää ja tuo omistajille osinkotuloja. Luonnollisesti kaikki se on poissa työtätekevän väestön kukkarosta.

    • stias

      Nato on jatkuvasti sotilaallisissa konflikteissä ympäri maailmaa tappaen ihmisiä ja tuhoten siviilituotantoa.
      Sotaliiton kautta Suomi tulisi osalliseksi muiden rikoksista. Suomesta on mahdollista tulla mm. terroristien vihan kohde.
      Ongelmien ratkaisukeinona ei voi olla sota. Sillä ei saada pysyviä ratkaisuja ongelmiin.
      Nato Yhdysvaltain johtamana organisaationa tukee USA:n etuja maailmanvalloituspolitiikallaan.

    • Nato ei kaikissa tapauksissa käy välttämättä sotatoimiin. Se pyrkii eristämään lännen kapitalismille hankalia maita taloudellisesti tai asettumaan niitä toisiaan vastaan.
      Tästä on pohjimmiltaan kysymys Ukrainassa. Asettamalla Ukrainan ja Venäjän kapitalismit vastakkain se yrittää estää Venäjän vaikutusvallan kasvamisen maailmalla.
      Nyt näyttää kuitenkin siltä, että USA ja EU joutuvat perääntymään. Venäjä ei suostunutkaan vapaaehtoisesti niin sanotusti heittopussiksi. Pakotepolitiikka, jos haittaakin Venäjän kapitalismia, haitta myös lännen kapitalismia.
      Erittäin merkittävää on Erkki Tuomiojan eriävä mielipide hallituksessa pakotteisiin. Hän uskalsi vihdoin asettua lännen voimapolitiikkaa vastaan.
      Liennytys on selvästi tapahtumassa.

      Seuraava askel on vielä ottamatta. Pystyykö ja haluaako länsi puolustaa demokratiaa Ukrainassa ja estää kommunistisen puolueen kieltämisen. Mikäli länsi puolustaa kieltoa, se saa lopettaa puheet vapaudesta.
      Ukrainan kommunistien linja liittovaltiomuodosta ehkä toteutuu. Poroshenko on lausunut sanoja siihen suuntaan.

      Nato, EU ja USA aiheuttivat mittavaa aineellista tuhoa ja henkistä kärsimystä ukrainalaisille. Eikö niiden velvollisuus ole korjata tuhot. Entä ihmishenkien menetykset ja henkiset kärsimykset.
      Päällä on myös kv-rahoituslaitosten "kreikkalainen" talouskuri.
      Natousa on pahin Ukrainan kansan vaikeuksien synnyttäjä.

      • Ei tule liennytystä.

        Venäjää lyödään nyt polvilleen ja lyödään keinoilla, joilla on selkeästi raha takana. Venäjän orastava teollisuus tulee pysähtymään. Pysäytyksen jälkeen lännen teollisuus on taas vahvempi ja Venäjältä aletaan rahaa ottamaan vastaan taas kun se on täysin riippuvainen lännen osaamisesta. Venäjä saa tehdä ja tuottaa mutta sen tehtaat, jalostamot, rikastamot etc. eivät pyöri nyt eivätkä tulevaisuudessa ilman länsiosaamista.


      • Kerro sinä s.p se miksi kommunistisen puolueen kieltäminen olisi jotenkin enemmän väärin kuin miten Neuvostoliiton, Kiinan, Kuuban, Pohjois-Korean kommunistipuolueiden kieltämät kaikki muut puolueet?

        Miksi kommunistit pitäisi sallia kun he eivät samassa tilanteessa salli muita puolueita?

        Miksi kommunistit eivät luota todelliseen vapaaseen demokratiaan?

        Kyllä, jos siis puhutaan Ukrainan vaikeuksista niin se on se 70 vuotta kommunismin yritystä kun kehitys jäi maailmasta jälkeen ja ihmiset opetettiin toimimaan typerästi komuoppien mukaan. Komuopithan eivät toimineet ja koko homma romahti mutta ihmisille ei sitä ennen opetettu miten pitää toimia vapaassa markkinataloudessa, he kun olivat oppineet omistamisen olevan se synneistä mustin.

        Nykyinen kuohunta noissa entisissä sosialisti/komumaissa on sitä jälkikommunismia josta olen usein kirjoittanut.


      • Joko olet ymmärtänyt, että miten väärässä olit sanoessasi näin:
        "Suomi menetti isäntämaasopimuksessa viimeiset rippeet sotilaallisesta liittoutumattomuudesta. Hallitus luovutti turvallisuuspoliittisen päätösvallan isojen natomaiden haltuun."

        Joko totuus sopimuksesta on uponnut sinun kommunismin hapattamaan kaaliisi?

        Testataan.
        Tekikö isäntämaa-sopimus Suomesta Naton liittolaisen?
        Saako Suomi sopimuksen tekemisen jälkeen enään itse päättää Nato-jäsenyydestään?

        Kaksi yksinkertaista kysymystä - taitaa kuitenkin olla sinulle ylipääsemättömän vaikeita.

        ...................


    • Natoon heti

      Nato on vapaiden ja Demokraatisten Läntisten maiden Puolustusliitto. Nato turvaa turvallisuuden häirikkö valtioita vastaan. Olen erityisen pettynyt Venäjään jolla on ollut aikaa 20v muuttua kunnolliseksi Demokratiaksi mutta ei. Uho Länsimaita vastaan kasvaa ja Länsimaat on pakotettu suojaamaan jäseniään kasvavaa uhoa vastaan. Suomen ja Ruotsin tulee kuulua juuri niihin pöytiin missä kaikki Sivistysvaltiot on eli EU/Puolustusliitto nato. Pohjoismaistakin puolustus yhteistyötä tulee kehittää.

      • KOM nuori

        Miksi venäjän vaikutusvallan pitäisi kasvaa? Vastaa heti..


    • "Venäjää lyödään nyt polvilleen ja lyödään keinoilla, joilla on selkeästi raha takana. Venäjän orastava teollisuus tulee pysähtymään."

      Tämä ja neljä seuraavaa viestiä kirjasivat lännen kapitalismin toiveet jyrkemmin kuin osasi odottaakaan. Itse veikkasin, että Venäjän eristämisellä länsi pyrkii varmistamaan asemansa maailmankaupassa. Kapitalistit toisia kapitalisteja vastaan.
      NL:n hajottua Venäjän nousevan kapitalismin kansalta ryöstetyt varat kelpasivat hyvin säilöön lännen pankkeihin. Luulen että ne kelpaavat edelleenkin.

      Siteerauksessa tuli esiin aktivistien, joiden ideologiset jälkeläiset löytyvät suojeluskunnissa, Lapuan liikeessä, IKL:ssa ja mustissa sotnioissa, ikivanha toive.
      Nykyajan aktivistit, viime vuosisadan alun terroristit, toivovat kuuta taivaalta. He toivovat lännen avointa sotaa Venäjälle. Ja sen sodan apurina rajoja laajasti itään aina Uralille saakka.
      Siteerauksen kirjoittaja ei toivo enempää eikä vähempää.

      Toive on mieletön. Suur-Suomi ideologia on tuottanut kymmeniä tuhansia hautakumpuja. Ei muuta. Eikä muuta tule tuottamaan.
      Kapitalismi saattaa olla niin mätä, ettei se selviä ilman suurta sotaa. Tuhon korjaukset työllistäisivät työläisiä ja pääoma saisi tuhoaseiden tuotannosta suuria voittoja sekä jälleenrakennuksesta.
      Mikäli porvarit tällaisen suursodan saisivat aikaan, maailman työläiset heittäisivät kapitalismin viitan harteiltaan.
      Naton, Usan ja EU:n toimet Ukrainan suunnalla ovat vastuuttuomat. Toivottavasti Ukrainan ja Venäjän hallitukset pääsevät sopimuksiin.
      Niissä ei pitäisi olla vaikeuksia. Sisällissota lopetetaan, venäjänkieliset alueet saavat auntomiaan verrattavan statuksen, Ukraina alkaa maksaa kaasusta maailmanmarkkinahintaa, tavaranvaihto maiden välillä jatkuu yritysten toimesta.
      Ukraina ja natomaat voisivat ottaa oppia Suomen ja Venäjän suhteista.

      Nykyajan aktivistit eivät tule tässä yhteydessä saamaan aikaiseksi mitään. Räyhäävät sivusta "aseita rajalle" ja natoa avuksi - toivoton yritys toistaa menneisyyden virheitä.
      Nato on suurin uhka maailmanrauhalle.

      • Sanoit näin avausviestissäsi:
        "Stubbin hallitus solmi isäntämaasopimuksen Naton kanssa. Sopimus merkitsee Suomen alueen luovuttamista naton sotajoukkojen käyttöön."
        sekä
        "Suomen turvallispolitiikka ei enää ole eduskunnan yksinomaisessa päätäntävallassa."

        Joko olet ymmärtänyt miten väärässä olit?

        Testataan.
        Tekikö isäntämaa-sopimus Suomesta Naton liittolaisen?
        Saako Nato käyttää Suomen maa- ja merialueita sekä ilmatilaa haluammallaan tavalla?
        Saako Suomi sopimuksen tekemisen jälkeen enään itse päättää Nato-jäsenyydestään?

        Muutama yksinkertainen kysymys - taitavat kuitenkin olla sinulle ylipääsemättömän vaikeita.

        ...................


      • "Suur-Suomi ideologia on tuottanut kymmeniä tuhansia hautakumpuja."

        Niin on, ja ensimmäisenä suur-Suomea oli rakentamassa asevoimin kusipääkuusinen, joka loppuvuodesta 1939 pyysi puna-armeijalta apua suunnitelmiensa toteuttamiseksi. Tuloksena oli kymmeniä tuhansia hautakumpuja sekä kutistunut Suomi.

        Tässä Kallen tietämyksen mukaan ensimmäinen suur-Suomen kartaa - ja se on kommunistien piirtämä:
        http://heninen.net/sopimus/1939k_f.htm

        Saa...anan kommunistit, minkä hirmuteon he tekivätkään suomalaisille vuoden 1939 syksyllä - eikä alkuvuoden 1918 tapahtumat riittäneet heille?

        ......................


      • amiss
        antipunikki kirjoitti:

        Sanoit näin avausviestissäsi:
        "Stubbin hallitus solmi isäntämaasopimuksen Naton kanssa. Sopimus merkitsee Suomen alueen luovuttamista naton sotajoukkojen käyttöön."
        sekä
        "Suomen turvallispolitiikka ei enää ole eduskunnan yksinomaisessa päätäntävallassa."

        Joko olet ymmärtänyt miten väärässä olit?

        Testataan.
        Tekikö isäntämaa-sopimus Suomesta Naton liittolaisen?
        Saako Nato käyttää Suomen maa- ja merialueita sekä ilmatilaa haluammallaan tavalla?
        Saako Suomi sopimuksen tekemisen jälkeen enään itse päättää Nato-jäsenyydestään?

        Muutama yksinkertainen kysymys - taitavat kuitenkin olla sinulle ylipääsemättömän vaikeita.

        ...................

        Ihme ettei tyyppi sontinut housuunsa. Hänellä on outo tapa kehua vaivaansa.


      • amiss kirjoitti:

        Ihme ettei tyyppi sontinut housuunsa. Hänellä on outo tapa kehua vaivaansa.

        Niin, mitä luulet - pystyyköhän punikki vastaamaan näihin kysymyksiin:
        Tekikö isäntämaa-sopimus Suomesta Naton liittolaisen?
        Saako Nato käyttää Suomen maa- ja merialueita sekä ilmatilaa haluammallaan tavalla?
        Saako Suomi sopimuksen tekemisen jälkeen enään itse päättää Nato-jäsenyydestään?

        Kalle ei usko punikin pystyvän vastaamaan ja silloin hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin kääntää puheet eritteisiin - niin sivistynyt hän on.

        ...............


    • tumbo

      Hirmuinen kiroileminen persulta. Ei kuiteskaa ulostellut!
      Suur-Suomi aatetta eivät keksineet 1930 luvun oikeistoporvarit. Sen keksivät aktivistiliikkeen edustajat ja se elää niiden aatteellisissa perillisissä.

    • fiuuh

      Natomaa Turkki on kieltänyt, kieltänee vieläkin, kurdien kouluopetuksen omalla kielellään.
      Yksikään natomaa ei nostanut mekkalaa selvää ihmisoikeusloukkausta vastaan.
      NATOUSA hyökkäsi Irakiin 2003 natokoalition voimin. Aineelliset tuhot olivat valtavat. Sodan jälkeen seuranneessa sotatilassa tuhot ja ihmishenkien määrä kasvoi. Terrorismivapaaseen Irakiin syntyi terrorismiin turvautuva kansasllinen vapautusliike.
      Naton toimet synnyttivät terrorismia.
      USA sotii ISISTÄ vastaan mutta kasvattaa uutta terroristiryhmää kouluttamalla ja aseistamalla muita Syyrian hallitusta vastaan taistelevia ryhmiä. USAN aseistama ISIS hyppäsi aidan yli.
      USA tukee yllättäen Irakin kurdeja ISISTÄ vastaan. Kurdit haluavat oman valtion - tukeeko nato sitä vai käyttää kurdeja pelinappulana.

    • Nato on USA. USAn sotavoima on suurempi kuin muun maailman yhteensä.
      USA haluaa sitkeästi pitää kiinni paikastaan maailmankaupan johtajana. USAn omat energiavarat ovat riittämättömät ja se on perussyy sen agressiiviseen politiikkaan.

      Viiime vuosisadalla natomaat kävivät siirtomaasotia omaan laskuunsa. Joko estivät kansoja itsenäistymästä tai sen jälkeen nostivat ja kumosivat hallituksia. Vähemmän kehittyneiden maiden raaka-aineiden riisto toimii edelleen kolonialismina, joka on hienompi versio avoimesta imperialismista.

      Tämän vuosituhannen alussa pääomien ideologit keksivät uuden strategian. He loivat termit kansainvälinen yhteisö, rauhaanpakottaminen ja sotilaallinen kriisinhallinta. Kv-yhteisöllä tarkoitetaan natoa ja laajemmin lännen kapitalismia ja siirtomaasodat naamioidaan humaanisiksi operaatioiksi. Uuden strategian lähtökohtia ovat hyökkäys Afganistaniin 2001, Irakiin 2003 ja muualle.

      Strategian perusta muuttui siten, että kukin entinen siirtomaavalta haalii koalition tuekseen entisen yhden maan sotavoimien käytön sijasta. Vaikka muut eivät paljon sotavoimaa toisikaan, niin naaimointi vaikuttaa rahvaan silmissä "hyvän rintamana" pahaa vastaan. Tällä USA rehvastelee parhaillaan ISIS vastaisissa toimissa.
      ISIS miehittää ja sotii Syyriassa. USA rahoittaa, aseistaa ja kouluttaa uusia isiksiä Syyriassa.

      Koalitiopoltiikka näkyy sitenkin, että suoraan sotaan kuulumattomia maita haalitaan tukialueiksi.
      USAn ilma- ja merivoimat ovat maailman mahtavimmat. Se tarvitsee sotatoimissa niille lentokenttiä, huoltoa ym. Natolla on siinäkin muutos. Se ottaa kavereikseen kaikkia, jotka suostuvat antamaan sotavoimille siviilihuoltoa. Nato muuttaa hiljalleen maailmaa ja läntistäkin kapitalismia natokumppanuuden ja Isäntämaasopimusten kautta sen sotiin sotaan suoraan lähtemättömiä ei-natomaita.

      Lännen kapitalismia riivaa sotapolitiikan kausi. Ukrainan kohdalla natomaiden ja sen taustavoimien riehunta on ymmärrettävä. Se teki poliittisen munauksen Ukrainassa ja epäonnistui saamaan Venäjä ympäröityä natotukikohdalla Krimille.
      Poliittista syytä kriisiin ei haluta tunnustaa ja natoaikeiden epäonnistuminen halutaan salata. Suomi on vedetty naton ulkopuolisena maksumieheksi natokiukuttelulle.
      Läntinen kapitalismi aseistautuu rauhantahtoisten tunnusten nimissä.

      • Uskottavuutesi palstalla on nyt todella vaakalaudalla. Aloitusviestissä osoitit täyttä ymmärtämättömyyttä isäntämaa-sopimuksen merkityksestä Suomelle. Joten selvitetään ensin sinun avausviestisi virheet ja katsotaan sitten, että mitä olet seuraavaksi ymmärtänyt väärin.

        Sanoit näin avausviestissäsi:
        "Stubbin hallitus solmi isäntämaasopimuksen Naton kanssa. Sopimus merkitsee Suomen alueen luovuttamista naton sotajoukkojen käyttöön."
        sekä
        "Suomen turvallispolitiikka ei enää ole eduskunnan yksinomaisessa päätäntävallassa."

        Joko olet ymmärtänyt miten väärässä olit?

        Testataan.
        Tekikö isäntämaa-sopimus Suomesta Naton liittolaisen?
        Saako Nato käyttää Suomen maa- ja merialueita sekä ilmatilaa haluammallaan tavalla?
        Saako Suomi sopimuksen tekemisen jälkeen enään itse päättää Nato-jäsenyydestään?

        Muutama yksinkertainen kysymys - taitavat kuitenkin olla sinulle ylipääsemättömän vaikeita.

        ...................


      • antipunikki kirjoitti:

        Uskottavuutesi palstalla on nyt todella vaakalaudalla. Aloitusviestissä osoitit täyttä ymmärtämättömyyttä isäntämaa-sopimuksen merkityksestä Suomelle. Joten selvitetään ensin sinun avausviestisi virheet ja katsotaan sitten, että mitä olet seuraavaksi ymmärtänyt väärin.

        Sanoit näin avausviestissäsi:
        "Stubbin hallitus solmi isäntämaasopimuksen Naton kanssa. Sopimus merkitsee Suomen alueen luovuttamista naton sotajoukkojen käyttöön."
        sekä
        "Suomen turvallispolitiikka ei enää ole eduskunnan yksinomaisessa päätäntävallassa."

        Joko olet ymmärtänyt miten väärässä olit?

        Testataan.
        Tekikö isäntämaa-sopimus Suomesta Naton liittolaisen?
        Saako Nato käyttää Suomen maa- ja merialueita sekä ilmatilaa haluammallaan tavalla?
        Saako Suomi sopimuksen tekemisen jälkeen enään itse päättää Nato-jäsenyydestään?

        Muutama yksinkertainen kysymys - taitavat kuitenkin olla sinulle ylipääsemättömän vaikeita.

        ...................

        s.p kun näyttää olevan komu niin on turhaa kysyä josko hän ymmärtää. Komujen tapoihin kuuluu toistaa samaa mantraa päivästä toiseen ja tietäähän sen jotta oli se mitä hyvänsä niin ajanmittaan siihen alkaa itsekin uskomaan. Onhan vanha totuus, kertaus on opintojen äiti, tai sinne päin.

        Ajattelu muutoinkin ilman keskuskomitean hyväksyntää on kielletty koska sillä lopetettaisiin kommunismi lyhyeen, ajatteleva ja viisas ihminen kun ei kommunismiin sorru vaan menee muita polkuja.

        Kommunisti pitää omissa piireissään hyveenä sitä mistä se muita haukkuu sillä kaikkihan on sallittua "hyvän ja oikean" asian puolesta mutta sitä vastaan ne keinot ovat synneistä mustimpia. Komu on yksi ihmisen hölmöimpiä olomuotoja!


      • Työeläkeläinen kirjoitti:

        s.p kun näyttää olevan komu niin on turhaa kysyä josko hän ymmärtää. Komujen tapoihin kuuluu toistaa samaa mantraa päivästä toiseen ja tietäähän sen jotta oli se mitä hyvänsä niin ajanmittaan siihen alkaa itsekin uskomaan. Onhan vanha totuus, kertaus on opintojen äiti, tai sinne päin.

        Ajattelu muutoinkin ilman keskuskomitean hyväksyntää on kielletty koska sillä lopetettaisiin kommunismi lyhyeen, ajatteleva ja viisas ihminen kun ei kommunismiin sorru vaan menee muita polkuja.

        Kommunisti pitää omissa piireissään hyveenä sitä mistä se muita haukkuu sillä kaikkihan on sallittua "hyvän ja oikean" asian puolesta mutta sitä vastaan ne keinot ovat synneistä mustimpia. Komu on yksi ihmisen hölmöimpiä olomuotoja!

        "Komu on yksi ihmisen hölmöimpiä olomuotoja!"

        Hahhaa, voiko asian vielä parammin sanoa!!

        ................


      • Niin, punikki.
        Viestiesi uskottavuus kärsii kovasti niistä löytyvien asiavirheiden johdosta.

        Sanoit näin avausviestissäsi:
        "Stubbin hallitus solmi isäntämaasopimuksen Naton kanssa. Sopimus merkitsee Suomen alueen luovuttamista naton sotajoukkojen käyttöön."
        sekä
        "Suomen turvallispolitiikka ei enää ole eduskunnan yksinomaisessa päätäntävallassa."

        Joko olet ymmärtänyt miten väärässä olit?

        Testataan.
        Tekikö isäntämaa-sopimus Suomesta Naton liittolaisen?
        Saako Nato käyttää Suomen maa- ja merialueita sekä ilmatilaa haluammallaan tavalla?
        Saako Suomi sopimuksen tekemisen jälkeen enään itse päättää Nato-jäsenyydestään?

        Joten yritähän vastata aloitusviestisi pohjalta saamiisi kysymyksiin tai myönnä taas kerran olleesi täysin ulkona asiasta.
        Virheitähän kaikki tekee ja uskottavuuden palauttamiseksi on tärkeää pystyä korjaamaan virheensä ja näin oppimaan niistä.

        Joten kerrohan, että saako Suomi isäntämaa-sopimuksen solmisen jälkeen itse päättää maa-ja merialuedensa sekä ilmatilansa käytöstä vai päättääkö Nato asiasta?

        Miksi ihmissä teidän kommunistien pitää aina valehdella asioista - eikö totuus riitä teidän kannattajille vaan he vaativat valheita pysyäkseen aatteen parissa. Ruotsissa SKP sai noin 0,01% annetuista äänistä - ei ihme vaikka Ruoitsilla meneekin aina paremmin kuin meillä sillä heillä on vähemmän kommunisteja sotkemassa asioita.

        .......................


    • tutki ja mieti

      Aktivistien ideologiset perilliset ahkerina. Samaa epäsiveellistä parjaamista. Ulostamiset puuttuivat. Ihme!

      Ruotsalainen sosiaalidemokraatti Olof Palme oli rohkea. Hän uskalsi asettua Etelä-Afrikan rotusortojärjestelmää, apatheidiä, vastaan samaan aikaan kun natomaa USA tuki sitä. USA leimasi Mandelan terroristiksi ja oikeuksiaan ajavat alkuperäisasukkaat rähinöitsijöiksi.
      Palmen tuki oli merkittävä kansainväliselle solidaarisuusliikkeelle ja E-Afrikan mustaihoiselle väestölle.
      Vielä 1960 luvulla USA:ssa oli vastaavanlainen apartheid kuin E-Afrikassa. Yksikään natomaa ei asettunut rotusortoa vastaan. Euroopan natomaat tukivat USAaa ja nato kauttaaltaan E-Afrikan rotusortoa. Korppi ei korpin silmää noki.
      Onko nato muuttunut noista ajoista. Kun katsellaan Lähi-itää voidaan päätellä että ei. Ihmishenki ja ihmisoikeudet eivät natolle merkitse mitään. Israel sai rauhassa pommittaa Gazaa hajalle eikä nato edes kuiskannut.

      Suojeluskuntaideologian perintö elää Suomessa. Niissä piireissä kiitellään Isäntämaasopimusta. Sopimus on verrattavissa saksalaisten kauttakulkusopimukseen. Vanha sanonta lienee paikallaan: Kun pirulle antaa pikkusormen, se voi viedä koko käden.

      • Suojeluskunnat pitäisikin perustaa uudelleen, nehän ne auttoivat meitä sotien aikana huomattavasti koska olivat harjoitelleet toimimista sodan olosuhteissa.

        Nyt on kaksi asiaa jotka on tehtävä, suojeluskunnat takaisin sekä NATO:n liittyminen täysjäseneksi! ja ÄKKIÄ!


      • Jäi taas sanomatta/kirjoittamatta, olihan Neuvostoliitollakin kauttakulkusopimus ensin Hankoon ja sitten Porkkalaan. Miten ne nyt sitten eroavat noista sinun moittimistasi?

        Venäjä/Neukkulan kanssa todella on ollut kuten kuvasit, kun belsebuupille antaa pikkusormen se tuppaa viemään koko miehen (Siperiaan asti).


    • tutki ja mieti

      Hanko ja Porkkala eivät johtaneet sotaan. Suomen porvarin aluevalloitushaaveet johtivat sotiin ja liittoon fasismin kanssa.
      Sodan jälkeen Suomen porvari oli pakotettu luopumaan fasismiliitosta ja -järjestöistä.
      NL luopui hyvin nopeaan Porkkalasta ja antoi anteeksi sotakorvauksia. YYA takasi Suomen puolueettomuuden.
      Joten politiikalla on eroa vaikka muoto näyttäisi samalta.

      Papan poliittinen agenda ammattiliittojen ja työväenliikkeen nujertamiseksi tunnetaan. Hän tietää että kommunistitkin tietävät sen.
      Nato ja Eu ovat papparaisille viimeinen toivon lähde toiveissaan. Papparaiset saattavat onnistuakin tai sitten eivät. Veikkaan että ei. Nato käy sotia kuin lammas kiimassa. Siinä on Suomen äärioikeiston viimeinen turva. Onko ihmiskunta sotian takana. Haluaako se tuhota hetkessä sen mitä vuosia kovalla uurastuksella ovat saaneet aikaan! Eivät halua.
      Kun 70 luvulla sanottiin "Nato ja USA ovat rauhan perikato" niin nyt tunnus on paljon lähempänä todellisuutta. Reaalissosialismin kaatuminen avasi riistokapitalismille kaikki ovet. Sosiaalisuus saa mennä mikäli se heistä on kiinni. Ihmiset eivät tosiasiassa tue negatiivista kehitystä. Rauhanvoimat kasvavat natosotakiiman jaloissa ja voittaa lopulta.

      • Suomen johti sotaan kommunistiseksi itseään väittävän Neuvostoliiton hyökkäys 1939 marraskuun viimeisenä päivänä kohta aamusaikan jälkeen. Silloin molemmat sosialismit kommunistinen ja kansallinen olivat sopineet yhdessä Euroopan jaosta etupiireihin ja Moskova alkoi napsia noita etupiirinsä maita alkaen Baltiasta ja meidän ollessa seuraavana vuorossa. Suomen kannalta loppuosa noista sodista oli tuon hyökkäyksen seurausta! Jos kommunismikin toimisi samaan demokraattiseen tyyliin kuten meidän porvarillinen hyvinvointivaltiomme niin tuota talvisodaksi kutsuttua sotiemme alkulaukausta ei ehkä olisi koskaan tullut.

        "tutki ja mieti" saisi hieman ottaa oppia siitä mitä todella tapahtui eikä vaan toistaa komumantraansa jota kukaan ei kuitenkaan, ehkä sitä toista komua lukuun ottamatta, pidä mitenkään todellisena tietona.

        Jos oikein ajattelet niin sinun "riistokapitalismisi" on suonut meille elintason jota löytyy muualla vain komuparatiisista joka kuten kaikki tiedämme on Muumimaan kaltainen utopia. Meillä se taas on reaalia maailmaa jossa elämme joka päivä jos vain komut ja jälkikomut malttavat pitää näppinsä poissa niistä liipaisimista joita ne taas hamuavat jotta elintasot jälkikommunistisissa maissa eivät pääsisi nousemaan niin korkealle jolloin kukaan ei heitä, vanhoja KGB miehiä, enää kuuntelisi.

        Oikeasti siis onkin olemassa riistokommunismi joka ei haluakaan kansalle hyvinvointia tietäen hyvin voivan kansan vierastavan kommunismin menoa. Tästä on todisteita lähes jokaisessa maassa tällä kulmalla maailmaa etkä pysty tätä väitettä kumoamaan tämän päivän olosuhteilla! Meilläkin Suomessa komukannatus on laskenut 99% ilman, että tuo loppu porukka on keksinyt mitään parannusta tuohon menoon. He eivät tajua jotta maailma on muuttunut sitten herra Marxin aikojen aivan toiseksi.

        Tuo sinun "NATO ja USA rauhan perikato" on vain komujen tuskissaan keksimä valhe, totuus kun ei ole koskaan ollut komujen mieleen sen aina osoittaessa heidän heikkoutensa kansan hyvinvoinnin kartuttajana.


    • kulm

      Samaa iänikuista suojeluskuntapropagandaa. Pappa ei ei kasva ehkä koskaan aikuiseksi. Natsit olisivat muka olleet sosialisteja ja joita pappa henkeen ja vereen puolustaa ja haluaisi ne yhä uudelleen avuksi Suur-Suomen tekijäksi.

      II maailmansota oli seurausta kapitalismin äärimmilleen kärjistyneestä kriisistä. Lännen kapitalismi pani toivonsa fasismiin ( Hitlerin Saksa), jotta se tuhoaisi NL:n sosialismin. Kun fasismi hyökkäsikin myös länteen, lännellä tuli kiire solmia liitto NL:n kanssa. Oikein se olikin ja 9.5 on Voiton Päivä.
      Suomen ideologiset papan esi-isät menivät kiljuen natsiliittoon Suur-Suomen vuoksi. Maata fasistisoitiin koko 30 luvun ajan.
      Pappa tuntee nämä seikat ja osoittaa käärmeenkaltaista luonnetta valehdellessaan historian kulusta.
      Oliko hänellä sukua SS-joukoissa, kun kovin pitää fasismia puoltaa! Vai muuta yhteyttä.

      Pappa on monesti puhunut edelleen aluevaltausten puolesta. Hitleriä ei enää ole. Nato on. Lännen kapitalismi on jälleen talous- ja poliittisessa kriisissä. Pappa vaatii ties monenko kymmenen prosentin palkkojen alennuksia ja hyväksyy rikkaiden veronkierron. Kunnon kokoomuslaiseen tyyliin.
      Nato on jo miehittänyt EU:n. Se voi laajeta vain itään. Etelässä se on lirissä. Pienet naton kouluttamat sotilasyksiköt Lähi-idässä kiusaavat natoa mennen tullen. Natolle nauretaan ympäri maailmaa. Miten nato voi päästä pälkähästä! Näyttämällä Venäjälle kaapin paikan. Sekään konsti ei auta. Venäjälläkin kansa on isänmaallista. Siellä osataan partisaanisota.
      Nato keikkuu viimeisiään. Suomalaiset uusnatsit pitävät yllä toivoa naton hyökkäyksestä itään. Toivo sammuu ajan myötä. Sosialistinen kumous lännessä tekee lopun sotaliitoista. Pappojen Suur-Suomi siirtyy historian lehdille ikävänä verisenä episodina.

      Aloitus on oikeassa. Nato on lännen kapitalismin sotaliitto.

      • "Suomen ideologiset papan esi-isät menivät kiljuen natsiliittoon Suur-Suomen vuoksi."

        Tässä on Kallen tietojen mukaan vanhin tunnettu suur-Suomen kartta:
        http://heninen.net/sopimus/1939k_f.htm

        Se on muuten suomalaisten kommunistien Moskovassa piirtämä kartta.
        Ja miten kusipääkuusinen aikoi päästä tavoitteisiinsa ja saada itselleen suursuomen??
        Niin, tietenkin pyytämällä puna-armeijan apua. Kas näin kusipääkuusinen myöntää pyytäneensä puna-armeijaa hyökkäämään Suomeen:

        "Tämän tehtävän suorittamiseksi mahdollisimman nopeasti Suomen Kansanhallitus kutsuu Neuvostoliiton hallitusta antamaan Suomen Kansanvaltaiselle Tasavallalle kaikkea välttämätöntä apua Punaisen Armeijan voimin."

        http://heninen.net/sopimus/terijoki1939_f.htm

        Tältä pohjalta voimmekin jatkaa mukavasti keskustelua sillä siinähän meillä on vahvaa faktaa SUOMALAISTEN KOMMUNISTIEN osuudesta Suomen joutumiseen sotaan neukkulan kanssa.
        Tätä suomalaisten kommunistien hirmutekoa älköön koskaan unohdeta vaan siitä pitää muistuttaa myös tulevia sukupolviakin jotta suomalainen aina tietäisi ja ymmärtäisi kommunistien todellisen luonteen ja heidän syvän vihan Suomea ja suomalaisuutta kohtaan.Olihan Suomen valkoinen armeija maailmanhistorian ensimmäinen armeija, joka onnistui lyömään takaisin punakapinan. Se on asia, joka kirveltää vielä tämänkin päivän kommunisteja ainakin täällä kotimaassa.

        ....................


      • antipunikki kirjoitti:

        "Suomen ideologiset papan esi-isät menivät kiljuen natsiliittoon Suur-Suomen vuoksi."

        Tässä on Kallen tietojen mukaan vanhin tunnettu suur-Suomen kartta:
        http://heninen.net/sopimus/1939k_f.htm

        Se on muuten suomalaisten kommunistien Moskovassa piirtämä kartta.
        Ja miten kusipääkuusinen aikoi päästä tavoitteisiinsa ja saada itselleen suursuomen??
        Niin, tietenkin pyytämällä puna-armeijan apua. Kas näin kusipääkuusinen myöntää pyytäneensä puna-armeijaa hyökkäämään Suomeen:

        "Tämän tehtävän suorittamiseksi mahdollisimman nopeasti Suomen Kansanhallitus kutsuu Neuvostoliiton hallitusta antamaan Suomen Kansanvaltaiselle Tasavallalle kaikkea välttämätöntä apua Punaisen Armeijan voimin."

        http://heninen.net/sopimus/terijoki1939_f.htm

        Tältä pohjalta voimmekin jatkaa mukavasti keskustelua sillä siinähän meillä on vahvaa faktaa SUOMALAISTEN KOMMUNISTIEN osuudesta Suomen joutumiseen sotaan neukkulan kanssa.
        Tätä suomalaisten kommunistien hirmutekoa älköön koskaan unohdeta vaan siitä pitää muistuttaa myös tulevia sukupolviakin jotta suomalainen aina tietäisi ja ymmärtäisi kommunistien todellisen luonteen ja heidän syvän vihan Suomea ja suomalaisuutta kohtaan.Olihan Suomen valkoinen armeija maailmanhistorian ensimmäinen armeija, joka onnistui lyömään takaisin punakapinan. Se on asia, joka kirveltää vielä tämänkin päivän kommunisteja ainakin täällä kotimaassa.

        ....................

        Tuo komujen yritys "Suomen Kansanvaltainen Tasavalta" herättää kysymyksen, minkä kansan kun suomalaiset eli Suomen kansa ei ollut siinä mitenkään osallisena!

        Oliko kyse jostain muusta kansasta vai pyrkikö joku puhumaan nimissämme kysymättä ensin meiltä mitä mieltä olemme asiasta? Vastaus tuohon jälkimmäiseen on varmasti jo selvinnyt muille vaan komuja se näyttää edelleen arveluttavan, vai olisiko oikeampaa sanoa "komua"! Siis kun ottaa kannatuksen huomioon niin voiko enää realistisesti puhua monikossa?


    • Uskottavuutesi palstalla on nyt todella vaakalaudalla. Aloitusviestissä osoitit täyttä ymmärtämättömyyttä isäntämaa-sopimuksen merkityksestä Suomelle. Joten selvitetään ensin sinun avausviestisi virheet.

      Sanoit näin:
      "Stubbin hallitus solmi isäntämaasopimuksen Naton kanssa. Sopimus merkitsee Suomen alueen luovuttamista naton sotajoukkojen käyttöön."
      sekä
      "Suomen turvallispolitiikka ei enää ole eduskunnan yksinomaisessa päätäntävallassa."

      Joko olet ymmärtänyt miten väärässä olit?

      Testataan.
      Tekikö isäntämaa-sopimus Suomesta Naton liittolaisen?
      Saako Nato käyttää Suomen maa- ja merialueita sekä ilmatilaa haluammallaan tavalla?
      Saako Suomi sopimuksen tekemisen jälkeen enään itse päättää Nato-jäsenyydestään?

      Muutama yksinkertainen kysymys - taitavat kuitenkin olla sinulle ylipääsemättömän vaikeita.

      ...................

    • veljmies

      "Tekikö isäntämaa-sopimus Suomesta Naton liittolaisen?"
      Teki.

      Rauhaa rakastava nato järjestää parhaillaan monikansallista sotarintamaa Lähi-itään.
      Se myös kouluttaa ja aseistaa uutta sissijärjestöä Syyriassa.
      Nato ei pommita Irakissa niitä öljyjalostamoja, joiden kautta öljy kulkee USAAN ja Israeliin. Nato pommittaa Syyriassa öljyjalostamoja, joiden öljy ei mene Yhdysvaltoiihin.
      Suomen sotakoneet hyväksytään lentämään Baltian ilmatilassa natohävittäjien seassa, joka tietääkseni ei ole Suomen rajojen sisäpuolella.
      Mitä Suomen armeija tekee Baltiassa!

    • "Mikäli Natolla oli puolustuksellisia opinkappaleita, yksikään natomaa ei asettunut puolustamaan siirtomaiden itsenäisyyspyrkimyksiä"

      Niin, yksikään siirtomaa ei tainnut olla Naton jäsen ja siksi Nato ei niitä puolustanut - Nato näet puolustaa vain jäsenvaltioitaan.
      Suomi Natoon - ja heti, huomenna voi olla jo myöhäistä.

      ................

    • varu

      "Niin, yksikään siirtomaa ei tainnut olla Naton jäsen ja siksi Nato ei niitä puolustanut - Nato näet puolustaa vain jäsenvaltioitaan"

      Siispä Nato on kuin onkin lännen teollisesti kehittyneiden maiden yhteisarmeija köyhempien maiden riiston jatkamisen välineenä.
      Naton kohdalla ei sovi puhua ihmisoikeuksista puhumattakaan kansojen oikeuksista.
      Suomesta ei saa tehdä lännen riistokapitalismin tukikohtaa.
      Suomen tulee olla maailmalla puolustamassa kansojen oikeuksia naton sotatoimia vastaan.

      • Höpöjä, punikki.
        Maailman suurimmat todelliset riistokapitalistit ovat Venäjän origargit ja Kiinan kommunistit. Ja niinkuin varmasti tiedätkin niin ei Venäjä eikä Kiinakaan ole Naton jäseniä.

        .................


    • rauhan kannalla

      Venäjä ja Kiina eivät valitettavavsti ole pommittamassa Lähi-itää. Ne eivät pommittaneet myöskään Libyaa, Afganistania, Syyriaa eivätkä rakentaneet ISIStä ja Al Gaidaa. Natomaat ovat syylölistyneet mainittuihin.
      Natomaat käyvät jatkuvaa sotaa jossain päin ja tahti näyttää kiihtyvän.
      Maailmanlaajuisten rauhan- ja demokraattisten liikkeiden tulisi vaatia natoa Haagiin vastaamaan siviilien ja muumaalaisten tappamisesta sekä tuottamistaan valtavista aineellisista tuhoista siviilielämälle.

      Nato on lännen kapitalismin sotaliitto ja rikollinen sellainen.

      • Niin.
        Maailman suurimmat todelliset riistokapitalistit ovat Venäjän origargit ja Kiinan kommunistit. Ja niinkuin varmasti tiedätkin niin ei Venäjä eikä Kiinakaan ole Naton jäseniä.

        .................


      • Venäjä, aikoinaan Neuvostoliittona esiintyessään aloitti nuo sotatoimet Afganistanissa jos nyt hieman viitsit historiaasi lukea. Venäjällä on aina ollut päämääränä alistaa kansakunta omaan valtaansa mutta jos puhutaan noista mainitsemistasi NATO operaatioista niin ne ovat periaatteessa olleet pyrkimystä terrorismin estämiseen joskaan aina ei voi onnistua.

        NATO on juuri pyrkinyt noissa kohteissa ihmisarvon ja demokratian aikaan saamiseen vastoin kuin mihin sosialistiset maat yleensä pyrkivät, heillehän on uskontonsa eli diktatuurin levittäminen se tärkein pointti.

        Sen näkee jo Venäjän tilanteesta, ettei se demokratia ole niin helppoa jos siinä ei ole tottunut elämään koska siinä pitää pystyä itse päättämään asioista kun taas noissa diktatuureissa ja semidemokratioissa kuten Venäjällä halutaan jonkun päättävän kansan puolesta. Eihän Venäjän kansa ole koskaan edes kokeillut demokratiaa ja se saattaakin olla heille alkuun kovin vaikeaa kun he ovat tottuneet siihen, ettei ole vaihtoehtoja vaan nuotit tulevat Moskovasta kurkiaurojen mukana lentäen, jos nyt oikein muistan Putlerin harrastuksia..


    • toce

      Oliko pappa tuudittamassa lapsukaisia, kun kertoo satuja.

      Neuvostoliitto ei koskaan ole kuulunut lännen kapitalismin sotaliittoon. Venäjä ei myöskään enkä ole kuullut sen hakeneen jäsenyyttä. Näin ollen ko. valtiot eivät ole syyllisiä Naton rikoksiin.

      Pappa itse on julkituonut naton luonnetta sosialismin vastaisena sotaorganisaationa ja se pitää paikkansa. Nato puolustaa sotilaallisesti kehittyneen kapitalismin taloudellisia etuja muuta kapitalismia vastaan. Myös vähemmän kehittyneitä natomaita vastaan. Ne ovat vain sotavoimana ja maksajana kehittyneen kapitalismin puolesta.
      Vasta hiljan koimme suuren natonäytelmän. Eurooppalainen natomaailma pakotti jäsenmaa Kreikan talouskurimukseen mikä lähentelee kivikautta. Suuret natomaat olivat päällepäsmäreitä. Nyt sama on meneillään Ukrainan suhteen vaikka se ei ole natomaa.

      Nato ja sen politiikka on Suomen etujen vastainen. Suomen tulee pysyä sen ulkopuolella. Jo tehdyistä kumppanuus- ja isäntämaasopimuksesta tulee irtautua.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      89
      1368
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      43
      893
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      13
      827
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      808
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      81
      720
    6. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      711
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      707
    8. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      698
    9. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      58
      648
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      647
    11. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      631
    12. 66
      623
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      43
      601
    14. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      575
    15. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      566
    16. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      9
      555
    17. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      544
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      537
    19. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      512
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      505
    Aihe