Täällä on paljon toivottu sitä, että me kirkon työntekijät jakaisimme selkeitä tuomioita. Tuomioita siitä, kuka on kiihtyvällä matkalla ylös ja kuka alaspäin. Vallitsevassa keskustelukulttuurissa meidän tehtäväksi on kuitenkin muodostunut armosta muistuttaminen. Suurin osa kirjoittajista kyllä pitää ihan riittävästi huolta noista tuomioiden jakelusta.
Jeesus muistutti siitä, että mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Näen sydämen puheeksi myös kaiken sen mitä tänne kirjoitetaan. Siksipä kysyn ihan vakavissani, haluatteko ihan oikeasti, että teidän sydän on näin täynnä ilkeyttä, halua loukata, raadollisuutta ja katkeruutta jne. ikäviä asioita? Elämä käy todella raskaaksi, jos missään ei vilahda välähdystä Jumalan armosta.
mono-ohjus
Jeesus muistutti siitä, että mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Näen sydämen puheeksi myös kaiken sen mitä tänne kirjoitetaan. Siksipä kysyn ihan vakavissani, haluatteko ihan oikeasti, että teidän sydän on näin täynnä ilkeyttä, halua loukata, raadollisuutta ja katkeruutta jne. ikäviä asioita? Elämä käy todella raskaaksi, jos missään ei vilahda välähdystä Jumalan armosta.
mono-ohjus
Vastaukset 46
Vanhimmat
"Älkää ensinkään tuomitko". Vai muistanko väärin?
"Tulkoon suustanne vai sitä, mikä on kuulijalle mieluista, ei pahansuopaisuutta".
Luterilainen lienee henkilö, jonka mieli on jostain syystä pahojen miettimistä. Mutta ei kai kuitenkaan eroa muista ihmistä sen kummemmin. Olen ajatellut monen kirjoittajan olevan syvästi katkera elämälle, josta kumpuaa muiden vikojen etsiminen.
Se on todella hankalaa ja raskasta elämää.
On kaksi eri asiaa: Pitäytyä terveen opin mukaisessa Kristuksen evankeliumissa, tai ojentautua elämässään alati mukautuen kulloiseenkin maailmanaikaan, ja noudattaa kulloisenkin maailmanajan ja maailmanhengen vaatimuksia, luopuen evankeliumin totuudesta.
Olen aivan samaa mieltä siitä, että tästä palstasta on muodostunut varsinainen tuomiontorvi. Palstan lukeminen on todella käynyt raskaaksi, sillä niin paljon täällä viljellään ilkeyttä ja henkilöön menevää loukkaamista. Niitä armonvälähdyksiä jään odottelemaan.
Maisalis
7.9.2014 13:48
Kunhan ei olisi niin, lainatuista teksteistä päätellen (kyykäärmeiden sikiöt, kauhistusten tekijät), että uskonnosta on tullut tuomiokirves.
Tämä ei ole mielipiteeni vaan kysymys.( Oma vakaumukseni linjaa toisin, mutta ei siitä nyt.). Ainakin lainattavaa riittää, mutta missä kulkee totuus?
Siis vastauksia ja miettimistä..
Hiukan minua huvitti, kun kuuntelin tänään radiojumalanpalveluksen ja siellä oli konfirmaatio. Sattui olemaan kohta Raamatussa, jossa puhuttiin kyykäärmeiden sikiöistä ja ajattelin, että voi pappiparkoja, nyt tulee taas närkästyneitä kirjoituksia lehtiin (on nimittäin usein niin, että ihmiset ovat jopa niin vieraantuneita, että luulevat että teksti on nimenomaan heitä varten valikoitu). Varmaan kannattaisi selittää herkimmille alussa, että tämä on vain tämän kirkkovuoden teksti sattuu osumaan tälle sunnuntaille...
huumoria kehiin
7.9.2014 14:26
Niin, tuskin läsnäolijat olivat käärmeen sikiöitä vaikka nuoria olivatkin.
Niinpä kai. Enemmän itseänikin polttelemaan, kuten valitettavasti joskus Herran sanan kanssa käy, kohta, jossa sanottiin, että jokaisesta turhasta sanasta joutuu tilille. Tällaiselle palstalle kirjoittaminen ja yhdistettynä vielä toiseen käskyyn, jota omituisen tarkkaan viime aikoina olen miettinyt, Älä turhaan lausu, Herran, sinun Jumalasi nimeä, polttelee omaatuntoani. Pitäisi jättää tänne kirjoittaminen kokonaan. Nämä chatit ovat tehneet hallaa toiselle käskylle. (En ole onneksi vieraantunut, mielestäni sana saa vähän poltellakin, joten papeilla ei ole mitään pelättävää taholtani.)
Maisalis sanoi :
Olen aivan samaa mieltä siitä, että tästä palstasta on muodostunut varsinainen tuomiontorvi. Palstan lukeminen on todella käynyt raskaaksi, sillä niin paljon täällä viljellään ilkeyttä ja henkilöön menevää loukkaamista. Niitä armonvälähdyksiä jään odottelemaan.
__________
Armoa saavat ne jotka sitä katuen pyytävät.
PERTSA se on kuten maisalis ja aloitus sanoo: armoa ei anneta, paitsi jos hoksaa katuen pyytää. Muuten tulee tulikiven katkua ja solvauksia.
" varsinainen tuomiontorvi. "
Ja jnk. kohdalla vain pelkkä torvi.
" Palstan lukeminen on todella käynyt raskaaksi" Tee meille palvelus , poistu palstalta.
" Siksipä kysyn ihan vakavissani, haluatteko ihan oikeasti, että teidän sydän on näin täynnä ilkeyttä, halua loukata, raadollisuutta ja katkeruutta jne. ikäviä asioita? Elämä käy todella raskaaksi, jos missään ei vilahda välähdystä Jumalan armosta.
mono-ohjus"
Vai haluatko sinä kaiken tämän ohjauksen näyttäytyvän ilkeytenä? MIkä on oma sydämmesi asenne normaaleja uskovia kohtaan? Oletan että homoihin suhtaudut armahtavasti ja jopa ylitsevuotavaisesti, mutta uskoviin suhtaudut ikävästi ja heitä toistuvasti loukaten.
Ymmärrän kyllä että kirkon pappien kohdalla on menossa uskovien poisajamisprosessi jotta saadaan homot tilalle. Ja jos uskovat sitten julistaa kuten Jeesus aikoinaan fariseuksille, niin vihahan siitä syttyy sitten mono-ohjuksenkin sydämeen ja tätä taustaa vasten tulee ymmärtää viestisi.
Jumalan armosta olet väärä ihminen kertomaan mitään. Et näköjään tiedä, että armo Kristuksessa kohtaa jokaista joka on ottanut vastaan uskon Jeesukseen. Ja tästä seuraa myös Jumalan käsky julistaa puhdasta evankeliumia kaikille ihmisille - myös homoseksuaaleille. Luterilaisen kirkon pappien ei nykyään pitäisi astua kristittyjen tontille, sillä kristinusko ei ole teitä varten vaan se on tarkoitettu Jeesuksen omille.
Kyllä "ohjausta vähän" taidat nyt pahasti liioitella sanoessasi, että papit olisivat ajamassa kirkosta kaikki muut pois paitsi homoseksuaalit! Eiköhän kyse ole siitä, että kirkosta pitäisi tehdä kaikkien kirkko, josta ketään ei käännytetä pois - tähän astihan juuri seksuaalivähemmistöt ovat tunteneet olevansa vähemmän tervetulleita seurakunnissa. On suuri ilo että tilanne on vähitellen muuttumassa armollisempaan suuntaan myös heidän osaltaan.
"Kyllä "ohjausta vähän" taidat nyt pahasti liioitella sanoessasi, että papit olisivat ajamassa kirkosta kaikki muut pois paitsi homoseksuaalit!"
No ainakin piispat ovat antaneet tällaisia julkilausumia ja papit sitten seuraavat näitä piispoja.
Homoseksuaalit ovat valtaamassa kirkon ja uskovat lähtevät ja osa ajetaan pois, kun eivät kuitenkaan tottele homomääräyksiä.
"On suuri ilo että tilanne on vähitellen muuttumassa armollisempaan suuntaan myös heidän osaltaan."
Ja itsekin iloitset että homot tulee kirkkoon ja uskovat lähtevät taikka ne ajetaan.
Ja mitä tasa-arvoa tuo on että vain yksi seksuaalisuuden laji sallitaan? Tässähän jää kymmeniä seksuaalisuuden muotoja vielä hyväksymättä. Mihin jäävät pedofiilit, eläimiinsekaantujat, esineisiin sekaantujat, .... näitähän kaikkia sitten syrjitään. Eihän tällainen ole tasa-arvoa ollenkaan.
En kyllä ole koskaan nähnyt, että kirkon ovella joku kyselisi tulijoiden seksuaalisia suuntauksiaan. Kyllä sinne on ennenkin saanut kaikki tulla, erottelematta.
Kaisalis
7.9.2014 17:33
Ja mitä tasa-arvoa tuo on että vain yksi seksuaalisuuden laji sallitaan? Tässähän jää kymmeniä seksuaalisuuden muotoja vielä hyväksymättä. Mihin jäävät pedofiilit, eläimiinsekaantujat, esineisiin sekaantujat, .... näitähän kaikkia sitten syrjitään. Eihän tällainen ole tasa-arvoa ollenkaan
Olisi kiinnostavaa tietää millainen pahantahtoinen ihminen sekoittaa asioita tuolla tavalla. Homot leimataan ryhmäksi joka..
Ei voi kuin pudistaa päätä miettiessä mistä pahuuden lähteestä tuo viha kumpuaa
Jos haluaa olla armollinen, ajattelee että kirjoittaja on sitä-jota- täällä- ei -saa -sanoa. Häpeä silti hänelle, jos ymmärtää hävetä.
sitä-jota- täällä- ei .-saa -sanoa.
"Homoseksuaalit ovat valtaamassa kirkon".
Onko heterot kirkossa niin paljon vähentyneet. että noin 2 % kansasta saa sen vallattua? Tai on vieläkin vähemmän: kaikki homot kun eivät ole edes kirkon jäseniä.
helsinkijokkeri
7.9.2014 18:45
Minä en olisi huolissani väkimäärän suhteen. Sen sijaan kuvottaa tuo tahallinen vääristely. Suomen laki suojaa periaatteessa ihmisten kunniaa, mutta käytännössä mikään ei näy suojelevan homoseksuaalisten ihmisten kunniaa.
Se on kai sitä kristillisyyttä.
"Jumalan armosta olet väärä ihminen kertomaan mitään. Et näköjään tiedä, että armo Kristuksessa kohtaa jokaista joka on ottanut vastaan uskon Jeesukseen. Ja tästä seuraa myös Jumalan käsky julistaa puhdasta evankeliumia kaikille ihmisille "
Aamen juuri näin !
"Täällä on paljon toivottu sitä, että me kirkon työntekijät jakaisimme selkeitä tuomioita. Tuomioita siitä, kuka on kiihtyvällä matkalla ylös ja kuka alaspäin."
Kuka on toivonut ? Teillä enempää kuin meillä kellään EI OLE TUOMIOVALTAA, on vain käsky julistaa evankeliumia !
Evankeliumi Markuksen mukaan 16
15. Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
17. Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä..
he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi." 20. Mutta he lähtivät
ja saarnasivat kaikkialla,
ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.
mono-ohjus sanoi :
äällä on paljon toivottu sitä, että me kirkon työntekijät jakaisimme selkeitä tuomioita. Tuomioita siitä, kuka on kiihtyvällä matkalla ylös ja kuka alaspäin.
____________
Tehtävänne on kertoa laumallenne mikä on syntiä ja mikä sitä ei ole - Pyhän
ja epäpyhän välinen ero.
Mitä se PRETSA hyödyttää, jos kirkon porukka kertoo "mikä on syntiä ja mikä ei ole sitä"?
Ei sinuakaan kiinnosta ne synnit, vaan ohitat ne olankohautuksella. Aivan sama mitä sinullekaan niistä sanotaan. Sinunlaisten takia varmaan synnit ovat tulleet jäädäkseen, eikä kirkkoa eikä ketään asia kiinnosta.
" Tehtävänne on kertoa laumallenne mikä on syntiä ja mikä sitä ei ole - Pyhän
ja epäpyhän välinen ero. "
Miten sokea voi sokeaa taluttaa !
Ei Jumala ole heitä papeiksi asettanut, vaan se on heille, vain palkka-ammatti.
Mutta silti ihmettelen miten papit voivat sivuuttaa RAAMATUN OPIN niin totaalisesti ? Luulisi omatunto edes joskus kolkuttavan, että me puhutaan ihan pötyä.
Vai eivätkö he lue muuta kuin katekismusta? Ja miten he voivatkaan ymmärtää mitään Raamatusta, kun EIVÄT tunne JUMALAA !
Apostolien teot 13
1. Ja Antiokian seurakunnassa oli profeettoja ja opettajia: Barnabas ja Simeon,ja Saulus.
2. Ja heidän toimittaessaan palvelusta Herralle ja paastotessaan
Pyhä Henki sanoi:
"Erottakaa minulle Barnabas ja Saulus siihen työhön, johon minä olen heidät kutsunut".
3. Silloin he paastosivat ja rukoilivat ja panivat kätensä heidän päällensä ja laskivat heidät menemään.
4. Niin he Pyhän Hengen lähettäminä menivät Seleukiaan ja purjehtivat sieltä Kyproon.
" Mitä se PRETSA hyödyttää, jos kirkon porukka kertoo "mikä on syntiä ja mikä ei ole sitä"?
Hyödyttääkö autoilijalle kertoa, että mitä hän ajaa, on mutkan takaa sortunut, ja edessä on 10m. pudotus ?
Ja ihmisen sielu on täysin eri kategoriassa kuin tuo esim.
"Elämä käy todella raskaaksi, jos missään ei vilahda välähdystä Jumalan armosta.
mono-ohjus"
Kirkolla on outo käsitys armosta. Hehän puhuvat vain armosta, kun kristinuskossa puhutaan Jumalan armosta. Kirkko jättää Jumalan pois tästä armo-käsitteestä.
Kirkolle armo on jokin nautintaoikeus kuten esim. huumeet taikka juhliminen. Voisi sanoa tuo monon lausahduksen myös näin että "arki käy todella raskaaksi, jos ei missään vilahda välähdystä juhlimisesta".
Kristinuskossa armo on taasen sitä, että ihminen joka tietää ja tunnustaa olevansa syntinen ja valmis ottamaan vastaan kuolemantuomion teloituksella, niin hänelle sanotaankin että "joku toinen otti vastaan tämän kuolemantuomion puolestasi ja hänet siis tapettiin sinun edestäsi. Sinä saat nyt eläää ja mennä takaisin perheesi pariin." Tätä on armo kristinuskossa eikä mikään huumeeseen taikka juhlimiseen verrattava nautintoaine.
Ettehän te niitä täällä jakele, mutta käytännössä te kirkon työntekijät jakelette niitä niille uskoville, jotka pitävät Raamatun sanasta kiinni.
Heille näytätte ovea ja eikö se ole tuomioiden jakamista ?
Mihin se Mono katosi aloituksen jälkeen?
Lähti livohkaan kun tajusi olevansa häviöllä, kuten tavallista.
Minä en pidä sinua pappina. Sinusta ei tule tosiankaan mitään pappiin viittaavaakaan mieleen.
Ei hän olekaan pappi.
Kukaan ei varmaan tuoda mikä tuo mono oikein on? Nikistä päätellen ainakin tekee itsestään jonkinlaisen pellen.
Se on varmaan jotain sellaista nuorison reteetä tyyliä, jossa yritetään saada nuoriso kiinnostumaan Jumalasta, kun pitäisi ensin saada heidän vanhempansa kiinnostumaan asiasta.
Aikanaan mielestäni vanhemmat olivat jotenkin fiksuja, ei minua yritetty kovasti miellyttää rippikoulussa esimerkiksi, enkä ollutkaan valmis asioihin (en tosin tietysti ollut rääkyvä ateistikaan, kuten he nyt jostain syystä ovat, kukakohan on ollut asialla), ja vanhemmat tiesivät sen, eivätkä tosiaankaan alkaneet naurettavasti miellyttämään minua, enkä saanut rippikoulun jälkeen rahavuorta. Ottaisin sitten asian - ehkä aikanaan vastaa, kun olisin kypsä siihen. Nuorena kiinnostaa ihan muut asiat. Toki jossan rippikoulussa vieläkin se toivo on, että ovat yhden ainoan kerran elämässään ehkä kuulleet Jumalasta, jos sitten edes kuolinvuoteellaan muistaisivat.
Varsinkin suomalaiseen luterilaisuuteen on iskostunut tuomitseminen aivan lähtemättömäsi, ja sen kuvitellaan olevan vieläpä kristillistä, kun Jumalan puolesta tuomitaan mitään harkitsematta!
Kuten luterilaisuus muutenkin, myös tämä tuomitseminen on saanut alkunsa väärinkäsityksestä ja yhden sanan käännösvirheestä. Dom - domus tarkoittaa taloa, tässä yhteydessä ehkä lähinnä piispan taloa, hiippakunnan keskusta, ja se on joskus aikanaan suomennettu tuomioksi! Niin suomalaiset luterilaiset saavat sitten pitää hyvänään tuomiokirkkonsa, tuomiokapitulinsa ja tuomiorovastinsa!
Ehkä nyt tässä vaiheessa, kun luterilaisuuden suosio on lähellä lopullista romahtamista, tämä käännösvirhekin kannattaisi korjata, mutta onnistuuko se? Ei varmaankaan, sillä suomalaiset luterilaiset uskovaiset ovat päässeet tuomion makuun. Virheestä on tullut opillinen kysymys, kuten koko luterilaisuus on yhtä virhettä ja väärinkäsitystä alusta loppuun asti.
Ehkä annammekin mennä se hamaan loppuun asti, kunnes viimeinen luterilainen on siirtynyt ajasta iäisyyteen. Sitten ei enää tarvitse huolehtia näistä virheistäkään.
Luterilaiset? Eiväthän luterilaiset mitään tuomitse, vaan luterilaisethan ovat kaikkien luupin alla ja kunnon maailman roskatunkio.
Käsittääkseni sen vuoksi luterilaisuutta juuri halveksutaankin, kun siinä ei tuomita ketään eikä haukuta erityisestikään muita kristityistä pataluhiksi tai pidetä heitä sen huonompina.
Maailmassa täytyy olla nokkava ja pitää puolensa ja sitä luterilaiset eivät ole koskaan oppineet.
Luterilaisethan pokkaavat joka suuntaan ja nöyristelevät ja ovat juuri siksi halveksunnan kohteena. Arkkipiispammekin matkaa siviilivaatteissa korkeimpien kristittyjen katedraaleihin...
Sikäli tämä saisikin lopettaa. On todellinen rääkkäys syntyä luterilaisena, vaikka lähimpänä totuutta olemmekin.
>
Ei kai kukaan voi näytellä sellaista, mitä ei oikeasti ole. Kun luterilainen piispa on oikeasti ihan aina maallikko, ei hän voikaan esiintyä piispana kristillisen Kirkon toimituksissa. Maallikkona hän on tietenkin tervetullut, sillä Kirkko ottaa aina kaikki vastaan kristillisellä lähimmäisenrakkaudella.
Ajatelkaa nyt, sitten saadaan vielä vapaiden suuntien teotkin niskaamme. Sen lisäksi täälläkin Suomessa porskuttaa katolinen kirkko ja ortodoksinen, joissa kummassakaan ei ole naispappeutta ja meille tullaan heidän ei-naispappeudestaan raivoamaan. Voi mamma mia teidän kanssanne.
Kilttiä hölmöä tässä kiusataan, siitä tässä on kyse. Toisen rauhaan jättävää hölmöä, jolle tullaan sitten kaikesta sanomaan. Käsketään katsomaan peiliin, vaikka ei olla ikinä itse vilkaistu sinne.
Lisäksi jos on syntynyt suomalaisena, paletti on selvä. Samanlainen kohtalo. Fiksu kansa, joka hoitaa raha-asiansa, maksaa toisten velat kiltisti ja elää muiden ehdoilla. Sitten jos on vielä tähän yhteiskuntaan sellaiseen paikkaan, jossa elää muutenkin muiden ehdoilla....Jos tässä joskus pinna kiristyy, täytyisi vähän ymmärtää. Kaikkein huvittavinta ovat joillakin palstoilla naisppappeutta kannnattavat ortodoksit ja katolilaiset (yksittäiset) jotka rähjäävät meille samasta asiasta, jota heidän kirkossaan ei ole.
Sen lisäksi luterilaiset ovat joku Suomen Yleinen Valitustoimisto, koskee asia sitten mitä tahansa. Ja ateistit tietysti ovat kimpussamme kuin herhiläiset. Taidan vaihtaa katoliseen ihan vain saadakseni olla rauhassa.
Se on sitten mukavaa, kun voi siirtää kaiken vastuun papeille.
Tämä on sitten vihoviimeinen osa, mihin ihminen voi syntyä.
Voi sinua ressukkaa. Ethän itse ole edes kristitty. Ymmärrän kyllä että seurakuntasi on saanut sinusta tarpeekseen, et tule toimeen ihmisten kanssa ja sinun on täytynyt tulla tänne sen takia valittamaan, että saisit jotenkin kompensoitua sen.
Toki ainahan tuo katolinen kirkko on opettanut hieman väärin. Papit uskovat tai eivät usko ja toimittavat uskon puolestasi. Näin ollen et ole mistään vastuussa, saat ylpeydellä kuulua mafiosojen ja pedofiilien kanssa veljeilevään kirkkoon, joka ei päästä ehtoolliselle ihmistä, joka on eronnut.
Se on tosi mukavaa, kun kirkko uskoo puolesta eikä ole mistään vastuussa, näpräilee vähän aikaa rukousnauhaa tai toistaa papattaa jonkun rukouksen ja asia on sillä selvä.
Olin kerran vähällä liittyä katoliseen kirkkoon. Kuuntelin, kun illalla papatettiin 50 kertaa Maria plenaa, ja ymmärsin. Parasta pysyä kaukana täältä. Kuvitteletteko te, ihan vakavissanne, että kun olette papattaneet tuon rukouksen huulillanne, eikä sydämessä, asia on sillä selvä?
Ja mielettömiä opinklausuuleja, joissa Maria on muka perisynnittömästi siinnyt, ja jotka on keksinyt joku hieman pimahtanut paavi. Väännetään väkisin, ettei Maria muka saanut muita lapsia. Näihin täytyy sitten uskoa, että on kunnon katolilainen? Sivuuttaa Kristus ja rukoilla 20 Maria-rukousta 1 Kristus-rukousta kohden?
Syytätte luterilaisia siitä, kun meidät ajettiin pois sieltä, tämähän muistuttaa ihan Mainilan laukauksia. Luuletko, ettemme ole oppineet kierojen naapuriemme kieroudesta mitään?
Kaiken huippu: Mariankin hauta oli muka tyhjä. Mihin te tällaisia koristeita tarvitsette? Ettekö ymmärrä, että tuollainen keksitty analogia hävittää tehokkaasti uskon siihen, että Kristuksen hauta olisi ollut tyhjä?
Siellä on myöhemmin syntynyt legendoja, joihin ei ole mitään uskomista. Ainoastaan Kristus nousi haudasta. Nuo myöhemmin keksityt legendat himmentävät sen totuuden, että Kristus nousi haudasta ja tekevät siitä epäuskottavan.
Ja arvaapa vielä, minkä vuoksi Benedictus erosi. Ei kestänyt enää vanha mies sitä skandaalia, jossa roomalaiset papit saatiin kiinni pyörimässä Rooman gay-yökerhoissa ja talousasiatkin olivat täysin päin seiniä. Toivottavasti Fransiscus on saanut puhdistettua pankkinne.
Sen lisäksi teille on jäänyt vielä munkkien iänikuisia itsensä ruoskimisia ja jotkut maallitkotkin käyttävät käyttvät jotain puristavaa rengasta jalassa, haluaisinpa tietää, minkä vuoksi? Eikö teillä kristittyinä sitten ole omasta takaa kärsimyksiä, vain yritetäänkö siinä tienata jotain?
Jos siinä tienataan, niin mitä siinä tienataan? Pelastustako?
Enkä sitä sano, jotkut pyhät saattavat olla hyviä esimerkkejä, mutta puussa koko elämänsä kököttäjiä en voi ottaa tosissani. Ketä hän siellä on hyödyttänyt? Sitä paitsi äiti Teresa sanoi: kuka tahansa voi olla pyhä. Ei äiti Teresa pitänyt kuuluisuudesta, eikä varmaan nyt pidä siitä, että hänet on julistettu pyhäksi.
Tuo on todellakin aivan täydellisen täydellistä itsepetosta, jota tuon tyyppiset ihmiset harrastavat. Miten ihmeessä joku luulee, että missään kirkoissa on apostolinen sukksessio säilynyt katkeamattomana. Kyllä minä Kristukseen uskon ja kolmiyhteiseen Jumalaan, mutta onko tässä nyt kaikenlaisiin valheisiinkin uskottava? Itsepetoksellisiin valheisiin. Kaunisteltuihin valheisiin.
Teillä on ollut todellakin matkan varrella ollut vaikka mitä kuvottavia paaveja, tavallisia maallikkoja pahempia suorastaan saatanan lähettejä. Tässäkö se muka sitten katkeamattomana on pysynyt. Onko tässä todellakin uskottava tällaisiin idioottimaisuuksiiin, ilmiselviin valheisiin? Eikä sitä saa sanoa edes ääneen, että tässä on valhe.
Niin tai sitten ylempi keskiluokka puhuu eri tavalla. Toisaalta somessa kuka tahansa voi totetuttaa itseään ympäristössä, jossa ei ole nimeä paljastettu. Ja toisaalta näissähän joskus puhuu harkitsemattomasti, ikään kuin lipsahtaa keskustelun tuoksinnassa...
Onko siis pappien tärkein tehtävä toivottaa Jumalan armoja, rauhaa ja turvallista matkaa kadotukseen kulkeville???
Matt: 7
13 "Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. 14 Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!
http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2014090818642335_uk.shtml
Naiset julmimpia, mainitaan tuossa, ei naispappeudelle. Ei valheellisille pelleille. Seurakunnan paimen olkoon mies. Eli ei siis näin: Surakunnan paimen olkoon mies tai nainen. Naispappi, pysy poissa edestäni.
Naiset tekivät näin:
"- Eräs nainen pyysi miestään pysäyttämään auton, kun he ohittivat minut. Hän heitti tomaatteja minua kohti ja sitten hän murskasi useita naamaani, Dovgan kuvailee tilannetta myöhemmin uutistoimisto AFP:lle.
Dovgan muistaa myös, kuinka noin 70-vuotias paikallinen nainen hakkasi tätä takaraivoon kävelykepillään."
Ja näin miehet tekivät tuon saman uutisen mukaan:
"- He ampuivat aseitaan niin lähellä korviani, että tulin käytännössä kuuroksi, nainen kuvailee.
- He kertoivat yksityiskohtaisesti, kuinka he aikoivat joukkoraiskata minut. He hakkasivat minua nyrkeillä ja aseidensa kärjillä sekä potkivat minua."
Luterilaiset tuomitsevat edelleenkin: kastajat oppeineen, kuten Tuula-pappi kirkko_kuulolla sivustollakin aivan rehellisesti tunnusti.