Erotessa kannattaa laittaa kaikki välit poikki!!

Me puhuttiin paljon siitä, että nähdään kuitenkin vielä ja ettei meidän välit tähän kaadu. Mitä oikein kuvittelin?! Sovittiin, että pidetään pidemmän aikaa hiljaiseloa ja ei olla tekemisissä. Nyt kuukausien jälkeen ajattelin, että voisi olla hyvä hetki nähdä vaikka ihan vain kahvien merkeissä. Mitä vielä! Toinen ei halua olla missään tekemisissä kanssani. Aivan kuin oisin tehnyt jotain pahaa hänelle. Ja hänen aloitteesta koko erokin ylipäätään tuli, koska tarvitsi tilaa omille ajatuksille. Vitut sanon minä! Ei koskaan enää mitään tällaista. Ero on ero ja sillä siisti! Ei ole mitään välimallia! Ei ole mitään kaveruutta tai ystävyyttä sen jälkeen. Kyllä siinä on niin vahvat tunteet aina väkisillä pelissä, ettei sen jälkeisestä elosta, ystävyydestä tai kaveruudesta tule kyllä yhtään mitään. Ja mitä hyötyä niistä hyvistä väleistäkään edes erotessa on? Samanlain kunnon tappelun ja tuulettamisen jälkeen pitää antaa ajan kulua, jotta siellä taustalla olevat isommat tunteet ja asiat voi tasottua! Niin paljon alkoi vituttamaan! Mitä oikein kuvittelin? Olisi pitänyt tajuta näiden kuukausien jälkeen, että turhaan sitä enää mitään yhteyttä ottaa. Ei toinenkaan mitään yhteyttä ottanut tähänkään mennessä. Miten saatoin olla niin naivi!! Että osaa ottaa päähän. Sopuisa ero ja hyvät välit ja myöhemmin sitten vielä ystävyys. Paskanmarjat sanon minä!
8616
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tuttu tunne...kerrasta poikki vaan.. Itselläni meni 5kk erosta tajuta kyseinen asia että yhteyttä ei kannata ottaa kun ei ilmeisesti toistakaan osapuolta kiinnosta vaikka minulla menisi todella huonosti.

Joo, erossa ei pidä hötkyillä siihen kaveruuteen päätymisessä - ensin eletään tunteet pois, ja jos myöhemmin syntyy välille ystävyyttä, niin se on sitten eri asia. Jos tunteet on vielä kovin pinnalla, niin on turhaa itsensä satuttamista viettää aikaa yhdessä.

Äänestä

Just näin , kerrasta heti poikki!
Itsellä meni niin että eron jälkeen pidettiin yhteyttä mutta jutut meni vähitellen vittuiluksi kun kumpikin alkoi uutta katselemaan. 6kk jälkeen eräänlaisen kriisin kautta yhteys katkaistiin, ja sen jälkeen vasta eroaminen kunnolla alkoi henkisestikin. Pakotan itseni etten lähetä viestejä enkä kovin usein stalkkaa facea ja hänen suomi24 profiiliaan. Kaikki yhteystiedot poistettu joten ihan helposti ei edes voi viestitellä. Kyllä tämä tästä, parempaan päin menossa.

Äänestä
  • Minkä hiton takii pitää roikkuu vanhassa? Tuskin uusi siitä tykkäis!!

    Äänestä

Saman huomasin itsekin 7 kk eron jälkeen että ainoa ratkaisu oli välien lopullinen katkaisu. Sen jälkeen olo on ollut todellaki paljon parempi. Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa pystyy olemaan ystävä mutta ei niin kauan kun tunteita on vähänkään jäljellä

Äänestä

Ex-kaverilla on pilluja siellä sun täällä, miksi pitäisin yhteyttä. Esitteli viimeksi vain tavaroitaan mitä oli hankkinut kirpputoreilta...en olisi halunnut nähdä koko miestä.Valitetavasti törmäsin 2 kertaa samassa paikassa elo-syyskuussa..

Äänestä

Ex on aina ex ja syystä. Se olisi sama kuin pitäisi toista jalkaa haudassa ja ei silloin voi löytää myöskään uutta onnea.

Itse yritin pitää yhteyttä ex-poikaystävääni puoli vuotta, muutamia kertoja näimme ja vaihdoimme kuulumiset.

Nyt jälkikäteen ajateltuna kannattaa toisesta päästää irti, niin pääsee paljon helpommalla, ei ole mitään järkeä jäädä roikkumaan sellaiseen ihmisiseen, joka ei varsinkaan välitä toisen osapuolen hyvinvoinnista.

T.Kantapäänkautta asian oppinut

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vkunveettää kirjoitti:

Me puhuttiin paljon siitä, että nähdään kuitenkin vielä ja ettei meidän välit tähän kaadu. Mitä oikein kuvittelin?! Sovittiin, että pidetään pidemmän aikaa hiljaiseloa ja ei olla tekemisissä. Nyt kuukausien jälkeen ajattelin, että voisi olla hyvä hetki nähdä vaikka ihan vain kahvien merkeissä. Mitä vielä! Toinen ei halua olla missään tekemisissä kanssani. Aivan kuin oisin tehnyt jotain pahaa hänelle. Ja hänen aloitteesta koko erokin ylipäätään tuli, koska tarvitsi tilaa omille ajatuksille. Vitut sanon minä! Ei koskaan enää mitään tällaista. Ero on ero ja sillä siisti! Ei ole mitään välimallia! Ei ole mitään kaveruutta tai ystävyyttä sen jälkeen. Kyllä siinä on niin vahvat tunteet aina väkisillä pelissä, ettei sen jälkeisestä elosta, ystävyydestä tai kaveruudesta tule kyllä yhtään mitään. Ja mitä hyötyä niistä hyvistä väleistäkään edes erotessa on? Samanlain kunnon tappelun ja tuulettamisen jälkeen pitää antaa ajan kulua, jotta siellä taustalla olevat isommat tunteet ja asiat voi tasottua! Niin paljon alkoi vituttamaan! Mitä oikein kuvittelin? Olisi pitänyt tajuta näiden kuukausien jälkeen, että turhaan sitä enää mitään yhteyttä ottaa. Ei toinenkaan mitään yhteyttä ottanut tähänkään mennessä. Miten saatoin olla niin naivi!! Että osaa ottaa päähän. Sopuisa ero ja hyvät välit ja myöhemmin sitten vielä ystävyys. Paskanmarjat sanon minä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu