MIKSI minulla ei ole ystäviä? Mitä teen väärin?

Yksinäisyys, joka ei johdu omasta valinnasta, kuulostaa ikävältä. Vaikea sanoa viestin perusteella, mistä on kyse. Mitä jos yrittäisin tarkastella asiaa toisesta näkökulmasta? Olen nimittäin itse sellainen ihminen, jonka seuraan ihmiset oikein etsiytyvät - tarkoitukseni ei nyt ole paukutella henkseleitä ja ylpeillä, olen oikeastaan tajunnut tämän vasta nyt, kun mulla on huomattavasti vähemmän sosiaalisia kontakeja. En omasta mielestäni ole mitenkään erityisen hieno tai jännittävä ihminen, mutta jos kertoisin, millainen minä olen, voisi jollekulle ehkä aueta jotain, en tiedä.

Luulen, että syy, miksi mun on (ala-asteen jälkeen, ala-asteella olin koulukiusattu) ollut aina helppo tutustua ihmisiin, on se, että oon ihan vilpittömän kiinnostunut toisista ihmisistä ja, noh, asioista. Jos joku kertoo mulle jotain itsestään, elämästään, harrastuksistaan ja kiinnostuksenkohteistaan, mulla on aina esittää kysymyksiä ja keskusteluja syntyy. Koska oon yleiskiinnostunut lähes kaikesta, mulla usein on edes jotain pohjatietoa itselleni suht vieraastakin asiasta.

Toinen juttu on kohteliaisuus ja positiivisuus. Olen oppinut tätä etenkin ollessani vaihto-oppilaana ulkomailla. Hävettää omat huonot käytöstavat ennen tuota vaiho-oppilasvuotta. Meillä ei kotona oikein panostettu käytöstapoihin. Positiivisuus siinä mielessä, että vaikka kuuluisi huonoakin (ja Suomessa saa kyllä mielestäni vastata mitä kuuluu -kysymykseen totuutenmukaisesti), yrittäisi sen lisäksi keksiä jotain positiivistakin sanottavaa.

TOisten huomioiminen. Jos keskustellaan isomman porukan kanssa, mä yritän aina keskustella niin, että puhun kaikille ja annan tilaa, vaikka itse olenkin aika kova puhumaan. Inhoan päällepuhumista, joten todellakin välttelen sitä itse ja pyydän anteeksi, jos siihen syyllistyn. Myös palaaminen edellisellä tapaamiskerralla kerrottuihin asioihin on tällaista huomioimista; voi siis vaikka kysyä, onko lapsi parantunut tmv.

Mä olen seurassa varmasti itsevarma, sanavalmis ja hauska, vaikka samassa elämässä olen myös masentunut ja epätoivoinen. Mulla (ja kai yleensä ihmisillä) on monta roolia. En yritä tällä viestillä kertoa, miten mahtava ihminen olen (en pidä itseäni ollenkaan mahtavana ihmisenä, itse asiassa mulle on kiusallista kirjoittaa itsestäni näin kehuvaan sävyyn), vaan tarkoitukseni on antaa mahdollista ajattelemisen aihetta.

Sinulta puuttuu oikea seura. Etsi sellaista seuraa, jotka hyväksyvät sinut. Olet selvästikin vääränlaisessa seurassa, sinussa ei ole mitään vikaa.

Niin. Kannattaa heivata menemään ne "kaverit", joille olet vain b-luokan kaveri, eli se tuttavuus, jonka kanssa ei lähdetä ulos, jos jotain parempaa tekemistä ilmaantuu.

Parempi siis yksin kuin huonossa kaverisuhteessa. Noh, tämä ei tuo helpotusta yksinäisyyteen, mutta voit kuitenkin kulkea pää pystyssä.

Ystäviä on vaikea saada, jos ei ole luonteeltaan oikeanlainen, mutta yksinäisyyden voi yrittää kääntää voitoksi: voit itse päättää mitä elokuvaa menet katsomaan, miten vietät viikonlopun, mitä teet lomalla jne. Raportoit sitten facebookissa, miten rikas loma sinulla on ollut jne.

Useimmat ihmiset on ihan per.seestä ja ne kaveeraa toisten samanlaisten kanssa. Siksi.

Oletko ollut elämässäsi kyllä vai ei ihminen? Helposti tulee "poika joka huusi susi" efekti, etteivät muut enää välitä kysyä mukaansa. Itselleni on käynyt noin, koska en ole ikinä ollut mikään sosiaalinen tapaus.
Tietty voi myöskin olla että olet vain yksinkertaisesti ikävää seuraa.

Myöhemmällä iällä kaveri- tai parisuhteet tuntuvat olevan mahdottomia, jos ei ole nuorella iällä luotuja kontakteja ja kaveripiiriä. Kolmekymppisinä ihmiset eivät juurikaan enää ystävysty, vaan niistä nuoruuden kaveripiireistä on seuloitunut muutamat tyypit joiden kanssa ovat edelleen hyvää kaveria. Menevät baariin, laivalle, kolmekymppisille.

Ulkopuolelle jääneen asema on tällä iällä (28) mahdoton huolimatta siitä, millainen on ihmisisenä. Itsekin huomaan usein, että itseäni selvästi ns. heikkolahjaisemmilla (tylsemmillä, tyhmemmillä) on silti kavereita ja usein muijakin, mitä on vaikea uskoa siihen nähden, millaisia tyyppejä ne ovat. Lyhyitä, pyöreitä, töksäytteleviä tuppisuita, jotka useimmiten vastaavat vain kysyttäessä ja silloinkin korkeintaan muutamalla sanalla.

Ihmiset ovat vaan tämän asian suhteen hyvin stereotyyppisiä ja tekopyhiä. Käyttäytyvät diplomaattisetsi ja väittävät, ettei se haittaa, vaikka se selvästi haittaa. Tässä iässä on aika lailla mahdotonta olla enää kenenkään parhaiden kavereiden joukossa, koska ne ovat valikoituneet jo yläasteiällä ja jos silloin jäi sivuun, eipä tuohon enää pysty vaikuttamaan.

Miesystäviä saa jakamalla persettä.

Tutulta kuullostaa. Kaverit vaihtoon. Itselläni oli nuorempana yksi kaveriporukka, jonka kanssa tuli vietettyä aikaa ja hups yhtäkkiä minut "unohdettiin" kutsua yhteisiin juttuihin mukaan. No jos ei seura kelpaa, niin voin viedä sen muuallekin.

Hanki pari pakkokaveria (kämppistä). Niistä on seuraa, kun on tylsää.

"Mä olen seurassa varmasti itsevarma, sanavalmis ja hauska, vaikka samassa elämässä olen myös masentunut ja epätoivoinen."

Hyvin samalainen tilanne. Sosiaalisessa tilanteissa viikonpäivinä tuskin kukaan pystyy mistään päättelemään, kuinka ankeaa ja epätoivoisen tuntuista vapaa-aika on.

Olet vaan turhan nuori vielä huomataksesi niitä hyviä puolia mitä yksin elämiseen liittyy. Kyllä sitä vanhemmiten alkaa yhä enemmän ymmärtää kanssaihmisiään, ja se ymmärrys kyllä pistää arvostamaan sitä kun ei tarvitse olla ainakaan missään muissa tekemisissä kuin mitä työ/bisness/asiointi/kohteliaisuus-juttuhin liittyy. Toki se voi vanhemmiten alkaa olla ikävä asia jos ei ole ainuttakaan omaa lasta aikanaan tullut hankituksi, ja vähän ongelmakin se on silloin jos on jotain merkittävämpääkin omaisuutta jonka lapselleen mieluusti haluaisi jättää. No lohduttautua voi vaikkapa sillä, että ainahan sitä olisi voinut se lapsi syntyä vaikka vammaisena, ja jos jotain pahempia vikoja tai vaikka vaan rumuutta aiheuttavia tekijöitä itsessä jotka olisivat voineet periytyä niin sitten ei tässä lapsettomuusasiassakaana mitän murehtimista.

Minä voin alkaa sinun kaveriksi, mutta oon niin tylsä että sinä pääsisit itse siihen rooliin, että väistelisit vuorostasi minua.

Kuten edellä on sanottu, voit hankkia uusia ystäviä, tai sitten voit yrittää muuttaa nykyisiä ystävyyksiä. Voit sanoa leffakeikan peruneelle ystävälle, että sinua loukkasi hänen käytöksensä. Katso miten reagoi. Pahoitteleeko? Haluaako muuttaa käytöstään? Jos kyllä, voit antaa uuden mahdollisuuden. Jos ei, niin vaihtoon vain.

Ihmiset on välillä raadollisia. Joskus voi ajautua hyväksikäytettäväksi, hyljetyksi ihan vahingossa. Hyväksikäyttäjät käyttävät sinua hyväkseen, pitävät varalla, vain jos sallit sen. Ota kissa pöydälle, älä salli hyväksikäyttöä, toiselle sijalle laittamista. Jokainen ansaitsee parempaa.

Hei Ap!!!

Löysin paljon itseäni kirjoituksestasi, vaikka oman yksinäisyyteni suurin syy kuitenkin lienee enemmän uudelle paikkakunnalle muuttaminen, kuin mikään muu!

Yksi asia, jonka koen kuitenkin oman mielenterveyden kannalta välttämättömäksi on se, että älä IKINÄ tuppaa seuraasi sille, jolle olet vain yksi vaihtoehto paremman puutteessa. Eli siis jos joku satuttaa sinua tuolla tavalla, että selkeästi seurasi ei nyt ollut kaivattua tai prioriteetti, niin voit mielessäsi hylätä sellaiset ihmiset saman tien.

Oikeasti on puhdistavampaa olla sitten oikeasti yksinäinen, kuin nöyrtyä huonoon kohteluun ja kynysmatoksi.

Se on ihan sama kuin tyytyisi huonoon kohteluun suhteessa, toinen viettäisi enemmän aikaa muiden kanssa kuin puolisonsa, ja puoliso silti vaan riippuu mukana. sellainen ei edes voita ketään puolelleen, vana ihmisetkin kiinnostuvat enemmän ihmisestä joka on ylpeä itsestään, eikä nöyrry ketään mankumaan seuraansa.

Voit vaikka asiallisesti ja lyhyesti ilmaista, ettei se tuntunut sinusta kivalta, ja sitten antaa olla ja unohtaa tuon tyypin.

Yksinäisyys ei ole kivaa, tiedän sen, mutta huonoon kohteluun tai riippakiveksi ryhtyminen ei aiheuta kuin lisää mielipahaa.

Tiedätkö onko sulla Aspergerin syndrooma?
Ymmärtääkseni heillä juuri on ongelmia kaverisuhteista ja sen vuoksi saattavat joutua syrjityksi.

Vaikkei sinulla sitä olisi, niin heidän tarinoita lukemalla voit ymmärtää mistä syystä kaverisuhteita voivat olla hankalia.

Minulla ei ole ystäviä koska mulla on niin pienet Munat, naiset inhoavat mua ja miehet nauraa. Saunassa en voi käydä koska aina joku alkaa vittuilee että onko sulla munia ollenkaan. Saunassa kaikki katsoo minun pippeliä ja alkaa nauraa,"tuollainen Nysä ei käy panohommissa". En käy kusella miesten kanssa koska miehet pitää minua ihan paskana. Miehet arvostaa jos kusi kaverilla on Isot Munat ja kusi lentää komeasti

seuraavan kerran jos joku jostain ihmeen syystä ottaa sinuun yhteyttä niin sano että et halua lähteä, olet mielummin yksin. ei muuta. opettele elämään yksin, niin moni muukin tekee.